Moira ja Cain

Tässä pariskunnassa on ikäänkuin oikean laista "kemiaa". Ensin se oli fyysistä vetovoimaa pelkästään. Nyt ilmassa on todellista kiinnostumista toinen toistaan kohtaan. Olosuhteetkin ovat nyt molemmilla avoimemmat kuin John´n eläessä.
Rakkautta on ilmassa. Jään odottamaan lisää hyvää käsikirjoitusta heidän suhteensa.
Näyttelijät ovat kuin luotuja töihinsä. Unohtaa vallan että Rhona on Cainin oikea aviopuoliso roolien ulkopuolella.

Uudenvuoden juhlat Villapakassa päättyivät oikein mukavasti. Paitsi Bob´lta ja Stan´ltä.
Mutta olihan heillä komeat kauluspaidat !!!!!
30967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Tosiaan Moira tekee Cainista parempi se pitää myöntää vaikka en tykkää Cainista. Alan ja Sandy ottivat nokoset! Sääli että toinen veijareista jättää sarjan kohta :(

Äänestä
  • Miksi paljastit tuon?! En olisi halunnut tietää!! Aina kun jotain juonesta paljastetaan, laitetaan viestin alkuun siitä varoitus! Kaikki eivät halua tietää juonipaljastuksia!!!

    Äänestä

Cain ja Moira on tällä hetkellä ehdottomasti emmerdalen kiinnostavin pari.
Tässä suhteessa on, sitä jotakin. Suhteesta taitaa tulla, alun kompuroinnista huolimatta yhtä vahva ja kestävä, kuin Zakin ja Lisan suhde. Tätä romanssia on todella mielenkiintoista seurata. Ikävää, että Moiran poika vastustaa Cainia.
Adam lienee ainoa, joka vastustaa tätä suhdetta. Hän ei ole anteeksiantavaa tyyppiä.

Äänestä

Aloituksen otsikko olisi pitänyt olla Cain ja Moira, koska Cainilla on merkittävämpi ja suurempi osuus sarjassa ja Cain ollut kauemmin mukana.

Äänestä

Naiset ensin.

Äänestä

Itse olen aina ollut Cain-fani mutta Moiraa olen alkanut inhota viikko viikolta enemmän. Moira ei kauaa miestään surrut, näyttää nauttivan täysillä kun saa avoimesti olla Cainin kanssa nyt kun John on saatu " pois pelistä". Moira myös nauttii siitä kun sai narkkarityttönsä pois nurkista vaivoinaan. Adamia yrittää saada pois kodista jotta saisi esittää teiniä ja tuoda kotiin miehiä. Kunnon lutka! Vastenmielinen letukka joka kuvittelee olevansa nuorempi kuin mitä on. Vanha akka joka näkee itsensä nuorentavien lasien läpi. Toivon että Cain pettää häntä esim. Charityn kanssa. Odotan sitä hetkeä jolloin Cain päättää suhteen ja nolaa Moiran täydellisesti, sanoo ettei koskaan ole rakastanutkaan häntä. Taidanpa ottaakin selville, miten tälle suhteelle käy. Ja toivon kaikkea pahaa! ;) ;) ;)

Äänestä
  • Muista hengittää välillä.

    Adamin kiukuttelu on lähinnä naurettavaa. Adam ei käsittääkseni ole vastuussa Moirasta. Adamin tekopyhyys huvittaa.

    Yllättäen uutta vuotta ei juhlittu tapellen ja päätä aukoen. Oletin että Dinglen suku on kiukuttelemassa Chastitylle. Ihan hyvä kuvio vaihteeksi.

    Äänestä

  • 20+18 kirjoitti:

    Muista hengittää välillä.

    Jäätyään leskeksi Moira ei ollut vielä mikään mummoikäinen. Mutta, tulisi pian sellaiseksi, jos jatkaisi miehensä suremista yksikseen. Hyysäten ja passaten mammanpoikaansa ja tämän vaihtuvia naisystäviä. Mielenkiintoisenpaa katsottavaa, kun Moiran elämään tulee vihdoin rakkautta ja läheisyyttä.
    Ex narkkari Holly lähti lontooseen töihin, tai opiskelemaan ja itsenäistymään ja nuorempi sisko Hannah halusi mukaan. Moiran vastusteluista huolimatta, tytöt vaan lensivät pesästä. Adam jäi mammanpojaksi ja pitämään Moiran kanssa tilaa pystyssä. Mutta myös kyttäämään äitinsä elämää. Kuin mustasukkainen aviomies. Kehtaakin määräillä äitinsä elämää. Tämä raskaasti askeltava tissiposki, joka itse hyppäsi ex.tyttöystävänsä puumahenkisen äidin kanssa sänkyyn.
    Moirahan totesi esimerkiksi Domille, että hän on vapaa, mutta ei enää nuori. Joten tuskin luulee olevansa nuorempi, kuin on.
    Charitylle en soisi minkäänlaista miestä. Nainen on, ilkeä raatelunokkainen naispiru ja umpikiero, kuin tippaleipä. Sopisi paremmin vankilaan kuin Chas. Toivon, että Jai nolaa Charityn ja potkaisee laskelmoivan naikkosen talostaan pihalle. Ottakoon Rachelin ja oman poikansa luihun hutsun tilalle.
    Ulos lennettyään, liero Charity tietysti, luikertaa etsimään seuraavaa varakasta miestä itselleen. Charityllako muka varaa mollata Chasia Debbien miehen rosvoamisesta. Itse oli menossa vihille sen yhden Debbien poikaystävän kanssa. Tosin tietämättään, mutta kuitenkin. Kauan riitelivät äiti ja tytär tästäkin asiasta.

    Toi kiukuttelu on aika tyypillistä nuorille, jotka ovat vasta menettäneet toisen vanhempansa. Oma suru on vielä kesken, kun elossa oleva vanhempi siirtyykin elämässä eteenpäin. Lapsi kokee, että toisen vanhemman muistoa rikotaan.

    Ei välttämättä aina mene näin, mutta tästä ne pahat äiti- ja isäpuolet saavat alkunsa.

    Toki tässä erityisparissa vaikuttaa sekin, että Cainilla ja Moiralla oli vipinää jo Johnin eläessä.

    Äänestä

  • Moiran onni kirjoitti:

    Jäätyään leskeksi Moira ei ollut vielä mikään mummoikäinen. Mutta, tulisi pian sellaiseksi, jos jatkaisi miehensä suremista yksikseen. Hyysäten ja passaten mammanpoikaansa ja tämän vaihtuvia naisystäviä. Mielenkiintoisenpaa katsottavaa, kun Moiran elämään tulee vihdoin rakkautta ja läheisyyttä.
    Ex narkkari Holly lähti lontooseen töihin, tai opiskelemaan ja itsenäistymään ja nuorempi sisko Hannah halusi mukaan. Moiran vastusteluista huolimatta, tytöt vaan lensivät pesästä. Adam jäi mammanpojaksi ja pitämään Moiran kanssa tilaa pystyssä. Mutta myös kyttäämään äitinsä elämää. Kuin mustasukkainen aviomies. Kehtaakin määräillä äitinsä elämää. Tämä raskaasti askeltava tissiposki, joka itse hyppäsi ex.tyttöystävänsä puumahenkisen äidin kanssa sänkyyn.
    Moirahan totesi esimerkiksi Domille, että hän on vapaa, mutta ei enää nuori. Joten tuskin luulee olevansa nuorempi, kuin on.
    Charitylle en soisi minkäänlaista miestä. Nainen on, ilkeä raatelunokkainen naispiru ja umpikiero, kuin tippaleipä. Sopisi paremmin vankilaan kuin Chas. Toivon, että Jai nolaa Charityn ja potkaisee laskelmoivan naikkosen talostaan pihalle. Ottakoon Rachelin ja oman poikansa luihun hutsun tilalle.
    Ulos lennettyään, liero Charity tietysti, luikertaa etsimään seuraavaa varakasta miestä itselleen. Charityllako muka varaa mollata Chasia Debbien miehen rosvoamisesta. Itse oli menossa vihille sen yhden Debbien poikaystävän kanssa. Tosin tietämättään, mutta kuitenkin. Kauan riitelivät äiti ja tytär tästäkin asiasta.

    "Charityllako muka varaa mollata Chasia Debbien miehen rosvoamisesta. Itse oli menossa vihille sen yhden Debbien poikaystävän kanssa. Tosin tietämättään, mutta kuitenkin. Kauan riitelivät äiti ja tytär tästäkin asiasta."

    Mutta eihän Charity siinä ollut poikaystävää Debbieltä viemässä vaan Debbie Charitylta. Mutta kuten sanoit, tilanne oli eri, kun he eivät toisistaan tienneet. Siksi ei myöskään oikein verrattavissa tähän Chas-Cameron-Debbie kolmiodraamaan.

    Mutta ihmettelin kyllä itsekin tänään, miten Charity oikein yllytti Belleä alkamaan seurustelemaan sen Gemman eksän kanssa, mutta sitten on itse samaan aikaan verisesti suuttunut Chasille, joka vei Debbien miehen...

    Äänestä

  • 20+18 kirjoitti:

    Muista hengittää välillä.

    Adamin kiukuttelu on lähinnä naurettavaa. Adam ei käsittääkseni ole vastuussa Moirasta. Adamin tekopyhyys huvittaa.

    Yllättäen uutta vuotta ei juhlittu tapellen ja päätä aukoen. Oletin että Dinglen suku on kiukuttelemassa Chastitylle. Ihan hyvä kuvio vaihteeksi.

    Huomio, tämä on keskustelu Emmerdalesta. Jokainen saa kertoa mielipiteensä sillä tyylillä kuin itse haluaa. Sinun ei tarvitse kommentoida kellekään " Muista hengittää välillä". Älä ota tätä niin tosissasi...

    Äänestä

  • Kukin tyylillään kirjoitti:

    Huomio, tämä on keskustelu Emmerdalesta. Jokainen saa kertoa mielipiteensä sillä tyylillä kuin itse haluaa. Sinun ei tarvitse kommentoida kellekään " Muista hengittää välillä". Älä ota tätä niin tosissasi...

    "Älä ota tätä niin tosissasi...". Ootko sinä tosissas?

    Kommentin sävystä päätellen kyseinen henkilö ei ota kovin tosissaan tätä. Toisin kuin edellinen kommentoija....

    Äänestä

No jaa, minusta Moira ja John olivat paaaljon parempi pari. Ja vaikkei Emmerdale totta olekaan, todella paskamainen temppu Cainilta pölliä tuolla tavalla toisen moottoripyörä. Moirana olisin jättänyt mokoman rentun täysin omaan arvoonsa tuollaisen tempun jälkeen, mutta ei, sepä lähti itsekin noille teille jättäen deittikumppaninsakin tylysti turhaan odottelemaan.

Äänestä

Samaa mieltä edellisen kanssa. Jotenkin yökötää koko pari.

Äänestä

Tämä jakso kun Moiran ja Cainin tarina alkoi, oli yksi emmerdalen hienoimpia jaksoja.
Kuin kaunotar ja hirviö, tai kulkuri ja mikä-se-oli-se-toinen-hienosto-koira?. Disney satu.

Välillä jotain romantiikkaakin, jouluisissa tunnelmissa .

Äänestä

Mutta oikea arvoitus on: Miten Cain on ollut niin vähän linnassa?

Vakavia rikoksia: Tom Kingin sieppaus, useita pahoinpitelyjä, ryöstöjä. Pöljä sarja välillä, oikeasti olis ollu ainakin muutaman vuoden linnassa.

Äänestä

Ei hirveesti kiinnosta tämän parin hehku. Onhan äijä muutettu nyt vähän ihmisemmän oloiseksi, mistä olen tyytyväinen. Se ylimaallinen hidalgo-olemus alkoi jo tympiä. Kuin olisi näytetty sarjakuvasankaria filmattuna, jolla supervoimat ja kyvyt. Tai no, onhan elävässäkin elämässä luonnevikaisia ihmisiä, jotka vaikuttavat ympäristöönsä voimakkaasti, esim. jotkut rikollispomot.

Katselin netistä juttuja Moiran esittäjästä ja tuli mieleeni, että mahtaisiko hän tykätä vain tytöistä. En muista, olinko missään nähnyt, että Hordley ja Rhonan esittäjä ovat pariskunta, mutta aika jännää aatella sitä asiaa. Nii, eihän Ansakaan saanut Taunoaan kuin elokuvissa.

Äänestä
  • Tarkennan, että joku viikko sitten guugletin kuvia Jeff Hordleystä ja siellä pulpahteli myös sellaisia, joissa ko. näyttelijöiden siviilipari. Olin saattanut siitä kuulla tai lukea aiemminkin, mutta tainnut unohtaa.

    Äänestä

En ole Cain fani ollut missään vaiheessa, mutta... Tää Moira ja Cain kuvio on varmaan yksi romanttisimmista asioista joita tiedän.
Cain toki teki väärin, että varasti sen moottoripyörän jne. mutta voi jee... Jalat alta. Romanttisin teko ikinä, kun pelkäsi, että kipakosija saa naisen!
Cain ei ole maailman helpoin ihminen tuomaan tunteitaan esille. Hienoa, että nyt yrittää.
Kolme vuotta sitten, kun luin tästä pariskunnasta järkytyin. EIIIII. Nyt sen tajuaa sen yhteyden, ovat ihania.

Äänestä

Cainin lainatessa moottoripyörää se taisi olla joillekin järkytys, koska teko kohdistui afrikkalaisperäiseen ihmiseen. Itse olen asunut afrikkalaisten kanssa (täällä Suomessa) vielä 6 vuotta sitten ja työskennellyt vielä 2 v. sitten, eikä minulle syntyperä aiheuta mitään ylimääräistä tunnereaktiota puoleen eikä toiseen.

Olen tyytyväinen, jos oletan väärin. Tähän ei tarvitse vastata "niin olet" sellaisten, jotka suhtautuvat ihmisiin kuten minä. ;)

Ko. hahmon tytär näyttää olevan oikein etevä ei niin viattomissa asioissa! Olin jo ehtinyt odotella seuraavia ongelmanuoria/-lapsia, kun heitä ei ole sarjassa näkynyt kovinkaan viime aikoina.

Äänestä

Olipa huvittavaa kun mammanpoika Adam uhosi ja varoitti äitiään Moiraa Cainin kanssa olosta. Adam itse on tehnyt pahoja kun yritti tuhopolttaa Cainin. Ja lisää vihanpitoa ja temppuja riittää Cainia kohtaan ja on varmasti taas Cainin ym. autettavana. Bartonin perheen vaikeudet alkoivat kun itse Adam pelehti Ellan kanssa ja suuttunut Declan pisti isä Johnin koville ja joka teki tyhmän sopimuksen perheeltään salaa. Cainin syyttäminen tapahtuneesta on täysin perusteetonta ja lapsellista. Adam ei halua nähdä tai tajua omaa eikä isänsä virheitä jotka johtivat perheen vaikeuksiin.

Äänestä

Niin, mutta etkö muista että Moira petti miestään Cainin kanssa? Adam on varmasti siitä vihainen - ja syystäkin...

Äänestä

Adamin liian pitkälle menevät ja lapselliset vihoittelut Cainia kohtaan eivät ole terveitä reaktioita. Moira kyllästyi mieheensä ja perheen vaikeuksiin. Cain oli ja on vetovoimainen ja kiinnostava. On turhaa jauhaa enää pettämisistä. Emmen tuottajien ja käsikirjoittajien todella järkevä ja onnistunut siirto pariuttaa Cain ja Moira.

Äänestä

Nämä kaksi tekevät toivottavasti jatkossakin yhtä hienoja kohtauksia kuin äskeinen.
Siinä puhuttiin oikeista asioista, joista parinmuodostuksessa onkin syytä puhua.
Näyttelijät osaavat, käsikirjoittaja oli kai psykologi. Otokset olivat kerrankin kunnolla saaneet mittaa.
Cain hymyili, rakastuneena !

Äänestä

Niin ällö pari, niin ällö pari... Ensin Moira vakuutta miehelleen että suhde Cainiin oli virhe eikä tunne mitään häntä kohtaan, sitten heti kun mies kuolee Moira alkaa heilastella Cainin kanssa ja virnuilee kuin pikkutyttö... Oksettavaa sakkia.

Äänestä

Ihanaa kun Cain on päässyt viimeinkin Charitystä eroon ja löytänyt onnen:)

Äänestä
  • Kuinkahan kauaksi aikaa?

    Äänestä

Nythän taas suhde on katkolla, mutta kuinkahan kauan... Huvittaa tuo jojoilu, mutta onhan Cainissa kestettävää.

Moira saa Cainista jotain irti ja esille. Se on hienoa seurattavaa, kun noinkin umpinainen mies avautuu ja kertoo omasta näkemyksestään. Ei sitä tavis aina tajua, että asiat voi nähdä niinkin jännästä vinkkelistä ja asiaan voi puuttua päinvastoin, mitä itse tekisi. Esim uhkailemalla toista, kun oikeasti on huolissaan.

Cain selkeesti on jo pehmeää poikaa Moiran edessä. Hän vaan tarvitsi voimakkaan naisen, joka laittaa tuon pahan pojan liekaan. Taas vaan huokaan heidän edessään.

Äänestä

Tähän suhteeseen on kyllä saatu loistavaa tunnelatausta. Taitavia näyttelijöitä kumpikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikifani kirjoitti:

Tässä pariskunnassa on ikäänkuin oikean laista "kemiaa". Ensin se oli fyysistä vetovoimaa pelkästään. Nyt ilmassa on todellista kiinnostumista toinen toistaan kohtaan. Olosuhteetkin ovat nyt molemmilla avoimemmat kuin John´n eläessä.
Rakkautta on ilmassa. Jään odottamaan lisää hyvää käsikirjoitusta heidän suhteensa.
Näyttelijät ovat kuin luotuja töihinsä. Unohtaa vallan että Rhona on Cainin oikea aviopuoliso roolien ulkopuolella.

Uudenvuoden juhlat Villapakassa päättyivät oikein mukavasti. Paitsi Bob´lta ja Stan´ltä.
Mutta olihan heillä komeat kauluspaidat !!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu