Fury (2014)

Fury sotaelokuva sijoittuu toisen maailmansodan loppuhetkille Saksaan,jossa USA:n armeijan Sherman tankkirykmentti koettaa pistää kampoihin Natsisaksan Tiger höökivaunulle.
Mutta historia kertoo Tiger vaunun olleen tehokkaampi tappokone kuin USA:n Sherman tankki.
Tiger vaunun olleen parempi luvuin 10.- 1. eli Tiger vaunu tuhosi keskimäärin 10. Sherman vaunua!

Mutta tietenkään elokuva ei kerro tätä tausta tietoa kuin viitteellisesti,sillä Brad Pittin tähdittämä leffa keskittyy enimmäkseen propagandamaiseen sodanylistykseen.

Moraalinen sanoma on: -tapa,tai tule tapetuksi,
on sinänsä järjellinen neuvo sodasta selviytymiseen.Mutta elokuva ei kritisoi sodan mielettömyyttä laisinkaan,ei ainakaan lopputaistelussa,jossa sotasankaruus nostetaan elokuvan kantavaksi teemaksi.

David Ayer ohjasi sinänsä moiteettoman sotaelokuvan,paitsi että moraalinen asenne ei ollut aivan kohdallaan.

TÄHTIÄ ¤¤
6465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jotenkin oli vastenmielistä, että elokuvassa 2 päähenkilöä vaikutti jutkuilta raamatun lainauksineen elokuvan lopussa. Olin iloinen että nuo kuoli elokuvassa.

Äänestä

"Fury will get hammered for American jingoism"

Juu itte ei jaksa enää nykyään kattoo noita "olemme maailman parhaita ja voitamme kaikki" sontaa ollenkaa, on jo niin kyllästyny niihi :D

Äänestä

Ehkä huonoin sotaelokuvan loppukohtaus, mitä olen eläessäni nähnyt. Olisi sopinut zombifimiin... SS-pataljoona meinaa hävitä yhdelle rammalle tankille - vähän kuin olisivat käsin juosseet sitä repimään palasiksi, ja sitten niitä ammutaan pinoihin.

Tällaisen sotafilmin perusjuttu olisi se, että pysyisi noin suurin piirtein realistisena. (Yksikään saksalainen joukkosoasto ei olisi marssinut huhtikuussa -45 päivällä sulkeismuodostelmassa marssilaulua laulellen...)

Ja miksi helv***ssä Brad puukottaa sen miehen alussa hengiltä ninjamaisella hypyllä, kun sillä oli revolveri mukana?

Äänestä

Leffalla olisi ollut mahdollisuuksia aika moneen, mutta homman nimi alkoi tulla selväksi siinä vaiheessa, kun saksalaisten PAK:it ampuvat toistuvasti ohi hitaasti liikkuvista maaleista.

Se Tiger-kohtaus oli edellisen toisinto sillä erotuksella, että tällä kertaa saksalainen jopa osui, mutta huteja tuli taas hurjasti ja kimmokkeita jopa Shermanin tornista. Tigerin komentaja tietenkin ajeli tankillaan päin persettä. Miksi tulla yhtään lähemmäksi? Saksalaisten tankkien panssarointi, tulivoima ja optiikka riittäväisivät kauempaakin.

Toki ohiampuminen ja kimmokkeet olivat sodan arkea, mutta tuskin tuossa suhteessa sentään. Se oli tuttua, että saksalaiset olivat fanaattisia älykääpiöitä, jotka juoksentelivat ympäriämpäri vaikka järkeä, vailla tarkoitusta. Paitsi maaleina. Siinä loppukohtauksessahan he olivat vain amerikkalaisen sankarillisuuden osoittamista varten. Ai niin, siinäkin Panzerfaustilla vedetään ohi noin 10 metrin päästä, vaikka vaunu on telaketju poikki paikallaan.

Itse tarina on melko mitätön, vaikkakin sodan raa'istava vaikutus ja viattomuuden ja hyvyyden lähes täydellinen katoaminen ovatkin hyviä teemoja. Mitään juontahan elokuvassa ei sinänsä olekaan, kaupungista kylään ja uuteen kaupunkiin kuitenkin riittäisi hyvin, jos tarkoitus olisi kuvata sotaa realistisesti. Nyt kuitenkin saksalaisten täydellinen haparointi vie uskottavuuden tuolta.

Jos sakut olisivat panneet realistisesti kampoihin, eivätkä olleet vain statisteja, niin leffa olisi ollut huomattavasti parempi. Siitä kuitenkin tällä kertaa Hollywoodille kiitos, että Amerikan lippuja ei heiluteltu, eikä palattu lapsuuden Kansasiin sen enempää.

Aineksia olisi ollut enempäänkin.
Loppukohtauksen lahtausmeininki ja urhoollisuus

Äänestä

"Condemned as jingoistic propaganda"

eli taas uus sontaelokuva

Äänestä

Kyllähän tuosta elokuvasta jäi p*skan maku suuhun. Varsinkin loppua kohti oli vaikea pitää p*ersaus teatterintuolissa.... Amerikkalaiset tekee tällaisia elokuvia varmaan maailmanloppuun asti. Miksei joskus kokeiltaisi edes rahtusen realistisempaa otetta? Ja muistakaa nyt, toisessa maailmansodassa pahikset tunnisti pääkallolaatoista, muut olivat hyviä tekivät sitten mitä vaan. Loppukohtauksen/taistelun SS-miehet muistuttivat todella zombieita.... piruako joku liikuntakyvytön vaunu haittaisi toimintaa, olisi antanut Hill Billyn miehineen istua siellä, ja joku olisi sitten ohikävellessään voinut napauttaa PzFaust 60:llä kylkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veteranfan kirjoitti:

Fury sotaelokuva sijoittuu toisen maailmansodan loppuhetkille Saksaan,jossa USA:n armeijan Sherman tankkirykmentti koettaa pistää kampoihin Natsisaksan Tiger höökivaunulle.
Mutta historia kertoo Tiger vaunun olleen tehokkaampi tappokone kuin USA:n Sherman tankki.
Tiger vaunun olleen parempi luvuin 10.- 1. eli Tiger vaunu tuhosi keskimäärin 10. Sherman vaunua!

Mutta tietenkään elokuva ei kerro tätä tausta tietoa kuin viitteellisesti,sillä Brad Pittin tähdittämä leffa keskittyy enimmäkseen propagandamaiseen sodanylistykseen.

Moraalinen sanoma on: -tapa,tai tule tapetuksi,
on sinänsä järjellinen neuvo sodasta selviytymiseen.Mutta elokuva ei kritisoi sodan mielettömyyttä laisinkaan,ei ainakaan lopputaistelussa,jossa sotasankaruus nostetaan elokuvan kantavaksi teemaksi.

David Ayer ohjasi sinänsä moiteettoman sotaelokuvan,paitsi että moraalinen asenne ei ollut aivan kohdallaan.

TÄHTIÄ ¤¤

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu