Tampereen tonttimaa loppui, Näsijärveä täytetään

Teiskosta loppui tonttimaa ja siksi Näsijärveä täytetään parhaillaan ökyasuntojen pohjaksi. Ranta-Tampella ja Santalahti ovat parhaillaan louheautojen lastien kaatopaikkoina.

Louhe tulee hukkaputkesta, joten ajomatka on lyhyt. Se pienentää kustannuksia, kun ei tarvitse Teiskoon saakka louhetta ajaa. Teiskolaiset väittävät, että siellä on vapaata tonttimaata yllin kyllin, mutta kun tamperelaiset kaavoittajat ovat niin kaavoihinsa kangistuneet, että Teiskon kaavoituksesta ei tule yhtään mitään.

Rakennusliikkeetkin ovat niin nirsoja, etteivät halua asuntojaan Teiskon perille rakentaa. Keskusta-asunnon myynnistä saa moninkertaisen hinnan Teiskoon verrattuna.

Jos saan arvata, niin seuraavaksi täytetään Pyhäjärveä, koska Hämeenpuiston eteläpäähän rakennettava asuntoalue on niin lähellä järveä, ettei väliin jää edes reittiä kävelijöille. Asuntoaluetta ei voi siirtää pohjoisemmaksi edes suunnitteluvaiheessa, koska rakentamaton arkkitehtuuri kärsii silloin aivan hirvittävästi.
476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaupunkirakenteen tiivistäminen on pakko tehdä, miksi silloin aloittaa Teiskosta? Keskustan tiivistäminen on jo alkanut, seuraavana vuorossa Tammela, Santalahti, eteläpuisto, rantatampella ja muut hukkatilat. Asukkaille on tehtävä asuntoja lisää, koska heitä muuttaa koko ajan lisää.

Äänestä

ja kuka sinne teiskoon sitten haluaisi muuttaa jos tampellan asunnot rakennettaisiinkin sinne?

Äänestä
  • Kuka sinne Hervantaan muutti, kun se rakennettiin?
    Näyttää siltä, että kun rakennusliikkeet sanovat, että ihmiset haluavat tulla asumaan keskustaan, niin kaupunki tottelee ja rakentaa asuntoja keskustarannatkin täyteen - nehän hyvin menevät kaupaksi. Viihtyisän ja inhimillisen kaupungin rakentamisesta ei niin väliä, kun sumpussa asuminen nyt myy. Ja saadaanhan siinä samalla ihmiset luokiteltua - rannan rikkaat ja sisämaan köyhät.

    Äänestä

Miksi Näsijärveä täytetään kun se voitaisiin laskea tyhjäksi kaivamalla Pispalan kannas pois? Rajaton määrä rakennusmaata!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mansen hanu kirjoitti:

Teiskosta loppui tonttimaa ja siksi Näsijärveä täytetään parhaillaan ökyasuntojen pohjaksi. Ranta-Tampella ja Santalahti ovat parhaillaan louheautojen lastien kaatopaikkoina.

Louhe tulee hukkaputkesta, joten ajomatka on lyhyt. Se pienentää kustannuksia, kun ei tarvitse Teiskoon saakka louhetta ajaa. Teiskolaiset väittävät, että siellä on vapaata tonttimaata yllin kyllin, mutta kun tamperelaiset kaavoittajat ovat niin kaavoihinsa kangistuneet, että Teiskon kaavoituksesta ei tule yhtään mitään.

Rakennusliikkeetkin ovat niin nirsoja, etteivät halua asuntojaan Teiskon perille rakentaa. Keskusta-asunnon myynnistä saa moninkertaisen hinnan Teiskoon verrattuna.

Jos saan arvata, niin seuraavaksi täytetään Pyhäjärveä, koska Hämeenpuiston eteläpäähän rakennettava asuntoalue on niin lähellä järveä, ettei väliin jää edes reittiä kävelijöille. Asuntoaluetta ei voi siirtää pohjoisemmaksi edes suunnitteluvaiheessa, koska rakentamaton arkkitehtuuri kärsii silloin aivan hirvittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu