Onko totta, mitä väitetään suomalaisen miehen puhumattomuudesta, että mies ei osaa tai halua puhua tunteistaan, ei selvittää parisuhteensa ristiriitoja, vaan mieluummin vetäytyy puhumattomuuteen. Onko se pakenemista vaikeasta tilanteesta, halua suojautua, vallankäyttöä, puhdasta osaamattomuutta, pelkoa joutumisesta tilanteeseen, josta ei ehkä selviäkään voittajana, vai mistä ihmeestä tässä, niin paljon puhutussa, miesten puhumattomuudessa on kysymys?
Jos siis tutkimuksien mukaankin välienselvittelyn ja vaikeiden asioiden selvittelyn johdosta avioliitot ajautuvat eroon, niin eikö tosiaan olisi vähitellen miehenkin opeteltava puhumaan. Antauduttava tasapuoliseen keskusteluun, jossa ei pyritä voittamiseen ja viimeisen sanan sanomiseen, vaan ihmissuhteen korjaamiseen ja molemminpuoliseen kuulluksi tulemiseen.
Jos siis tutkimuksien mukaankin välienselvittelyn ja vaikeiden asioiden selvittelyn johdosta avioliitot ajautuvat eroon, niin eikö tosiaan olisi vähitellen miehenkin opeteltava puhumaan. Antauduttava tasapuoliseen keskusteluun, jossa ei pyritä voittamiseen ja viimeisen sanan sanomiseen, vaan ihmissuhteen korjaamiseen ja molemminpuoliseen kuulluksi tulemiseen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Oikeastaan suomalainen mies puhuu teoillaan, mutta tekojen sarja jää vain pelkistetyksi tulkinnanvaraiseksi kieleksi ilman sanoja. Kuin linnunpoika suuta aukoo. Kunnon emon hoivissa oppii ehkä.
Ja poikkeuksia on palstantäysi.
Minä puhun, mutta sen jälkeen kun puhe ei enää jäsennä mitään, olen sanottavani sanonut. Minusta on vain ongelmien kerjäämistä jauhaa ja jauhaa turhasta ja jatkaa riitaa tai kiistellä.
Saatan sanoa mielipiteeni perjantaina ja tarkentaa sitä seuraavan viikon torstaina. Siinä välissä oleva puhe on turhaa.
Se tietenkin kuulostaa hyvältä, että sanot että sinä puhut.
Mutta se ei kuulosta hyvältä, että luokittelet jonkin keskustelun tyhjän jauhamiseksi ja ongelmien kerjäämiseksi. Liität keskusteluun myös riidan. Keskustelu ei ole riitaa.
Voisiko ajatella, että keskusteluun ottaisi ulkopuolisen neutraalin ja tasapuolisen selvittelijän?
Ehkäpä ei hirveesti enää jaksa puhua, jos on jo koko päivän jutellut kavereiden kanssa? Yleensä järkevämpää onkin puhua niiden kanssa, joilla on samansuuntainen tavoite. Jos tavoitteet kovin poikkeaa toisistaan, on juttelu jotakuinkin turhauttavaa. Ja mitä ihmeen negatiivista parisuhteen purkautumisessa on? Minusta se on aina positiivinen asia!
"Ja mitä ihmeen negatiivista parisuhteen purkautumisessa on? Minusta se on aina positiivinen asia!"
No kato sit ei olis femakolla ketään kelle nalkut.. ööh anteeksi, ketään kenen kanssa keskustella tasa-arvoisen rakentavasti harva se hetki, iik oumaigaad!!
...on se, että joskus ajatukset ovat niin muissa maailmoissa, että oikeasti en tajua, että rakas vaimoni keskustelee minulle. Samoin lapset joskus toistelevat monasti, ennen kuin tajuntaani menee, että joku puhuu minulle.
Vaimosta kuulemma tämmöinen käytös on ärsyttävää - mutta hän on huomannut nyttemmin, että en oikein tahdo voida asialle mitään (olen aika usein omissa ajatuksissani, viihdyn myös hiljaisuudessa)... Ja hän on oppinut, että vaikka se vaikuttaa epäkohteliaalta, siinä ei ole mitään henkilökohtaista.
Olen huomannut muissa miehissä vähän samanlaista juttua - kun on esim. fudispeli menossa tms. juttu, jossa ajatukset/keskittyminen on (sitä ei aina näe päällepäinkään... joskus on kyse miehen sisäisestä ajatteluprosessista), niin ei sitä itse asiassa tajuakaan, että nainen yrittää keskustella.
...eli näin omalla kohdallani se on useimmiten sitä, että ajatukset ovat jossain ihan muualla, kuin siinä fyysisessä kontekstissa, missä milloinkin satun olemaan. Olen tosin havainnut, että naiset tulkitsevat asian suhteessa siihen asiaan, josta yrittävät puhua - vaikka sillä harvemmin todella on mitään tekemistä miehen senhetkisen sisäisen maailman kanssa.
...olen huomannut, että esim. kokousrikkaan päivän jälkeen, kun oli ollut koko päivän kommunikointitilanteita, joissa ihmiset vaativat huomiotani ja keskittymiskykyäni, kotiin tultua oli jotenkin automaattisesti sellainen blokki päällä, ettei enää rekisteröinyt ympäristön ääniä.
Usein jäivät lasten ja naiseni keskustelunaloitteet huomioimatta, kun aivot vaativat off-asentoa, esim. sanomalehden takana.
...tiedän toisaalta useita pariskuntia, jossa joskus nainen sanoo miehelleen, että "ole jo hiljaa"...
Tarkoittaako myytti "suomalainen mies ei puhu", itse asiassa sitä, että "suomalainen mies ei puhu aina silloin, kun suomalainen nainen sattuisi sitä juuri sillä hetkellä haluamaan".
Mitä sitä tyhjästä jauhamaan. Naisille tuntuu määrä korvaavan laadun mitä tulee puhumiseen. Tähän sopii se vanha vitsi miehestä, joka kärttämisen jälkeen toteaa "johan minä kerran sanoin rakastavani sinua, kerron sitten kun tilanne muuttuu".
Jossain viestissä mainittiin keskustelu ja riita. Myönsivät naiset sitä tai ei niin usein keskustelun aloitus on vain peitelty avaus riitelyn suuntaan. Halutaan vähän tuulettaa ja aloitetaan "keskustelu" siitä mitä kaikkea vikaa miehessä on. Kun mies ei lähde leikkiin mukaan alkaa sitten riita siitä, että mies on puhumaton idiootti.
Esimerkiksi minun vaimoni ei ole riidanhaluinen tyyppi, ja kun minä satun olemaan "maan pinnalla", niin meillä tulee tosi mukavia ja mielenkiintoisia keskusteluja.
Eli en nyt ainakaan omalta osaltani allekirjoita väitettäsi - usein todella olen ajatuksissani muualla, kun rouva haluaisi jutella, ja hän loukkaantuu sitten, kun en huomaa (vaikka en teekään sitä tahallani).
On tärkeää, että esim. nainen (joka usein on se aloitteellinen keskustelun suhteen) tietää, ettei nyt mies ainakaan häntä loukatakseen ole hiljaa. Toisaalta on tärkeää se, että sitten keskustelun aloitukset eivät olisi riitelyn aloituksia, johon viittaat.
Mutta ei nyt ainakaan mun suhteessa ole kyseessä tämä, joten liudentaisin kyllä kommenttiasi.
Tunnetustihan mies tunnustaa rakkautensa "Rakastan sinua" häissä, ja kuolinvuoteella: "Rakastin sinua". Paitsi Timo T A Mikkonen, joka sanoi "Rakastan sinua" joka päivä vaimolleen. Lause jopa lyheni muotoon "Raksin".
Suomalaisessa kulttuurissa pidetään teennäisenä, jos mies suoraan sanaa rakastavansa sinua.
Mies ei puhu ongelmistaan koska nainen käyttää sitä heti miestä vastaan käyttäen tekosyynä ottaa ero!!!
Ne ovat kaksi eri asiaa. Omista ongelmista voisi puhua vaikkapa terapeutille, mutta parisuhteen ongelmista pitäisi keskustella vaimon kanssa.
Meille palstan naisille voit rauhassa puhua ongelmistasi, sillä me emme eroa sinusta.
Mutta hyvä ihme.
Jos siinä parisuhteessa on kovasti ongelmia ja vaimolleen edes ei voi puhua, niin eiköhän se ero olekin ihan kaikkein viisain ratkaisu.
Muistan lukeneeni/kuulleeni tutkimuksen jossa todettiin että miehet kokevat stressaavana puhua asioista joille eivät voi mitään.Naisia taas helpotti puhua asiasta vaikka eivät sille mitään voineetkaan.
Suur onnettomuuksista hengissä selvinneet miehet jotka eivät käyneet juttelemassa asioista psykiatreilla selvisivät tapahtuneesta psyykkisesti paremmin kuin miehet jotka kävivät puhumassa. naiset jotka kävivät asian puhumalla läpi selvisivät taas paremmin kuin ne naiset jotka eivät puhuneet. Tämä tutkimus ei kohdistunut pelkästään suomalaisiin ja poikkeuksia löytyi niin miesten kuin naisten joukosta.
"Suur onnettomuuksista hengissä selvinneet miehet jotka eivät käyneet juttelemassa asioista psykiatreilla selvisivät tapahtuneesta psyykkisesti paremmin kuin miehet jotka kävivät puhumassa"
Tämä on totta ja yleisestikin on huomattu, että kaikille miehille perinteiset terapiat eivät ole toimiva vaihtoehto. Miehet ja naiset purkavat itseään eri tavoin.
Keskustelusta vielä sen verran, että monet naiset ovat sanoneet ahdistuvansa mielipiteistäni, vaikka pitävät niitä myös hyvin perusteltuina. Useamman kerran minulle on esitetty pyyntö, etten kerro mitä ajattelen, joten ei tämä vaitonaisuuteni pelkästään itsestänikään johdu.
Vaikeaksi koetut asiat on helppo lakaista maton alle ja unohtaa, sieltä ne asiat tulevat kuitenkin jossakin vaiheessa esille, en nyt tarkoita, että joka asiaa tarvitsee ruveta pohjamutia myöten ruotimaan, mutta jotainhan nämä miesten suuremmat itsemurhatilastotkin kertovat.
Eli saa asioista puhua muulloinkin kuin vain juovuksissa.
"Vaikeaksi koetut asiat on helppo lakaista maton alle ja unohtaa, sieltä ne asiat tulevat kuitenkin jossakin vaiheessa esille, en nyt tarkoita, että joka asiaa tarvitsee ruveta pohjamutia myöten ruotimaan"
Itse voin henkisesti paljon paremmin, kun yksinkertaisesti kiellän tai torjun ongelmat. Tällaista ajattelutapaa ehdotti psykologini.
Puhuminen auttaa vain silloin, jos oletetaan, että ongelmien määrä on rajallinen ja ne voidaan ratkaista, mutta useimpia ongelmia ei voi, ja lisäksi ongelmia tulee koko ajan lisää. Minusta on tärkeää oppia erottamaan ne ongelmat, joille voi tehdä jotain niistä ongelmista, jotka on vain elettävä yli. Itsetuhoisuus tuppaa liittymään nimenomaan ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Jos elämän näkee suorituksena ja oma identiteetti rakentuu ongelmattoman illuusioon, niin ennemmin tai myöhemmin tulee tarve hypätä kaivoon.
Jos minua ahdistaa, hyödyn paljon enemmän kahden viikon vaelluksesta lapin kaamoksessa, jolloin minulla on koko ajan hyvä olo kuin parista viikkokäynnistä psykologin luona, missä vain pyörittelen ongelmiani. Eivät ne kuitenkaan häviä mihinkään. Mitä enemmän ajattelee, sitä enemmän uusia ongelmia syntyy. Elämä kun on perimmäiseltä olemukseltaan täysin mieletöntä ja merkityksetöntä jos ei usko mihinkään suurempaan voimaan. Ainoa tarkoitus jonka sille itse näen on nautinto, eikä ongelmissa piehtarointi lisää sitä yhtään.
Ei voi kaikkia ongelmia ratkaista ei, mutta hyväksyä ne voi, jos ne kieltää, mutta ovat kuitenkin todellisia niin seuraa suurempia ongelmia.
Jos jonkun ongelman aiheuttajana on vaikkapa työttömyys, niin sen voi hyväksyä, jos taas jonkun ongelmana on liian iso nenä, niin sen voi kieltää.
Loppupuheesta vielä, että mitä tarkoitusta elämällä on siltikään vaikka uskoisikin suurempaan voimaan? Mitä sitten vaikka saisikin jonkinlaisen palkinnon "hyvin" eletystä elämästä.
Elämän voi joko elää, lopettaa tai vain roikkua mukana.
Ja paras tapa elää on mielestäni se, että voi tämän lyhyen ja sinänsä merkityksettömän elonsa elää onnellisina ja siitä siten jopa nauttia.
Vaellus Lapin kaamoksessa on hyvä keino.
"Ei voi kaikkia ongelmia ratkaista ei, mutta hyväksyä ne voi, jos ne kieltää, mutta ovat kuitenkin todellisia niin seuraa suurempia ongelmia."
Eiköhän kieltäminen kuitenkin kaikkien alan asiantuntijoiden mukaankin ole psyyken toiminnan oleellinen ehto. Jos ihminen realisoisi kokemukseksi kaikki itseensä kohdistuvat uhat, niin ei kukaan jaksaisi elää. Kun vaikka miettii, kuinka suuri todennäköisyys tilastojen valossa on sairastua vakavasti, niin ei sitä kukaan kokemuksellisesti kestä. Uhka ulkoistetaan ja kuvitellaan, että itse on jotenkin suojassa. Sama ajattelutapa pätee esimerkiksi TV-uutisten seuraamiseen. Ihminen tekee uutisista itselleen eräänlaista viihdettä, koska ei kukaan kokemuksellisesti jaksa samaistua maailman kauheisiin kohtaloihin.
"Kun vaikka miettii, kuinka suuri todennäköisyys tilastojen valossa on sairastua vakavasti.."
Ei siis pidäkään tehdä olemattomista ongelmista todellisia, mutta jos todella sairastuu tai vaikka vammautuu pysyvästi, niin mitäpä muutakaan siinä voi tehdä kuin sen hyväksyä.
Ehkä ne itsemurhat johtuu siitä että miehet on pakotettu käsitteleen asioita joille ei mahda mitään.Yhteiskunnassa on vallalla käsitys että pitäisi puhua ja puhua niin asiat järjestyy.Tälläkin palstalla on keskusteltu ja keskusteltu mutta asiat tuntuu vain kärjistyneen.Vaikeetahan se on tietysti jos toiselle tuo helpotusta puhuminen ja toiselle omissa ajatuksissa olo (asian käsittely itselleen mielessä). Saattaahan se olla niin että miehen on tehtävä asia itselleen ensin selväksi ennen kuin siitä voi puhua ( ja kun asia on selvä niin mitä sitä höpöttään).Ehkä sukupuolilla on vain erilainen tapa käsitellä asioita ( oikea ja väärä vaan kuka sen pystyy sanomaan että se on tehtävä näin).Olisi aivan yhtä fiksua väittä että naisten lisääntynyt väkivaltaisuus johtuu lisääntyneestä tasa arvosta.
"Ei siis pidäkään tehdä olemattomista ongelmista todellisia, mutta jos todella sairastuu tai vaikka vammautuu pysyvästi, niin mitäpä muutakaan siinä voi tehdä kuin sen hyväksyä."
Ei välttämättä noinkaan, koska kapinointi voi edistää paranemista.
Siitä olen samaa mieltä, että sairaus pitää hyväksyä, mutta ei kai hyväksymisellä tarkoiteta sitä, että siitä jauhetaan joka päivä? Jos minulla olisi syöpä, niin haluaisin puhua siitä todennäköisesti vain silloin, kun sairauden tilassa tapahtuu muutoksia. Muuten haluaisin elää niin tavallista elämää kuin mahdollista. Ei se auta paranemista yhtään, että mietin ja murehdin mitä minulle saattaa tapahtua.
En ole parisuhteessakaan huomannut puheesta olevan mitään hyötyä. Se vain mutkistaa tilanteita. Paljon parempi on poistua paikalta ja antaa ilman seestyä. Riidat eivät riitelemällä lopu, kasvavat vain. Kirjoittaminen on tehokkaampi keino, sitä on tullut tehtyä. Joskus on kulkenut kummankin mukana pieni vihkonenkin, johon on kirjattu ongelmia ja kokemuksia. Se oli ihan hyvä idea.
Nykypäivänä tuntuu asiat ehkä jotenkin ylipsykologisoituneen. Tai ihan kuin kaikki tunteet pitäisi vääntää rautalangasta ja selittää, että nyt musta tuntuu tälläiseltä. Normaalin ihmisen pitäisi tajuta, mikä tunnetila toisella on, ilman että se pitää sanoa ääneen.
Tuntuu, että nykymaailmassa kielletään sanaton informaatio. Vaikka kun tunteet käyvät liian suuriksi niitä ei enää sanojen vankilaan saa.
"
Jos siis tutkimuksien mukaankin välienselvittelyn ja vaikeiden asioiden selvittelyn johdosta avioliitot ajautuvat eroon, niin eikö tosiaan olisi vähitellen miehenkin opeteltava puhumaan. Antauduttava tasapuoliseen keskusteluun, jossa ei pyritä voittamiseen ja viimeisen sanan sanomiseen, vaan ihmissuhteen korjaamiseen ja molemminpuoliseen kuulluksi tulemiseen.
"
Kylläpä näin. Mutta kun monilla naisilla alkaa se kankuttaminen vasta siitä, kun asiasta on kertaalleen puhuttu.
Mies pyrkii ratkaisemaan asian, ja jos sille ei saada ratkaisua, niin voi voi. Naisten tyylinen asioiden vatvominen ei todellakaan johda mihinkään.
Esimerkkinä vaikkapa pyörän keksiminen. Jos naiset olisivat olleet vastuussa pyörän keksimisestä, niin vieläkin vatvottaisiin minkä värinen sen pitäisi olla. ;)
on mm. keksitty tänne s24:jään.
Tai´sitten voisit koettaa samaa vaikka isien palstalle. Parisuhdekin olisi parempi kuin feminismi!
Hyvä ihme sentään, mikä loogisuus!
Suomalainen mies kyllä puhuu useimmiten jos hänelle annetaan siihen tilaisuus. Ongelmaa hakiessa moni nainen voisi vilkaista myös peiliin. Jos on tullut jyrätyksi ja puhe määritellään naisen omasta navasta lähtien ei tasapainoa varmasti löydy. Sen paremmin puheessa kuin muussakaan.
Osa miehistä 17 % ja osa naisista 10% on tutkimusten mukaan sitten aleksitymisia, eli heillä ei löydy sanallista ilmaisua juuri tunteille. Mutta he ovat vähemmistö.
Ei puhu vai? Olen keskivertotavis ja tunnen lähes vain keskivertotaviksia, kaikki me puhutaan. Miehet ja naiset. Jokaikisellä on mielipiteitä sekä omiin että muitten tarpeisiin, ei vaieta, ei. Parin lasillisen jälkeen likimain jokainen kundi on löytänyt loistoaiheen keskusteluun, itsensä. Eikä me naiset erota teistä miehistä tässä suhteessa piirun vertaa. Sanoisin.
Edellä mainitun ohella: jokainen nainen - ja mies - haluaa välillä olla hiljaa. Mitä kummaa siinä on? Luonnollista.
En pidä miehiä "vaikenevina" oman kokemukseni perusteella. Se tietenkin on rajallinen, silti.
ei ole mitään puhuttavaa
sä kirjotat?
tyypillistä syyllistää miestä puhumattomaksi kun nainen ei kuuntele vaan on aina itse äänessä.
Mies ei välttämättä puhu naisten tyyliin vaan omalla tavallaan. Se akkamainen tuntikausien tunteista jauhaminen ei varmasti kuulu monenkaan miehen tyyliin joten kun tällainen puuttuu niin yksinkertainen nainen päättelee ettei mies puhu!
Eikö sitäpaitsi ole tieteellisestikin tutkittu että naiset on kielellisesti lahjakkaampia kuin miehet. On siis turha syyllistää miehiä ettei osata puhua samalla lailla kuin naiset.
Väitän että suurimmat ongelmat aiheuttaa aina nainen ja sen jonniinjoutava vouhkaaminen joka pikkuasiasta. Kuka jaksaa hermosahoja.
vetää ukkoa päähän, jos se ei huomioi naista tarpeeksi.
Niin ne toiset tekevätkin. sehän ei naisten mielestä ole väkivaltaa, koska nainen on niin heikko.
Jostain ihmeen syystä naista pitää erityisesti aina huomioida kuin narsistia ikään. Mies on tällöin narsismin lähde naiselle. Oikeastaan se selittääkin lähes kaiken.
mies pitää jotain naiselle tärkeää asiaa pikkuasiana tai jonninjoutavana vouhkaamisena. Silloin mies tavallaan mitätöi naisen ihmisenä, osoittaa ettei arvosta tai välitä naisen tunteista tai ajatuksista.
Asioihin on usein löydettävissä ratkaisu, mutta keskustelemattomuudella tai kuuntelemattomuudella mies osoittaa, ettei halua ratkaista ongelmia. Useinhan nainen jopa kertoo miehelle, missä ongelma on ja mikä olisi ratkaisu, mutta mies ei halua kuunnella, ettei asialle vain tarvitsisi tehdä jotain. Jotkut miehet kokevat ehkä uhaksi miehisyydelleen, että heidän pitäisi muuttaa toimintatapojaan. Tai sitten se on vain laiskuutta ja mukavuudenhalua sekä toisen pitämistä itsestäänselvyytenä.
Joskus roolit voivat tietysti olla toisinkin päin, eli mies voi olla se, joka haluaa keskustella, ja nainen ei. Mutta useammin se vaikeneva osapuoli on mies.
Kaiken huipuksi se vaikeneva tai kuuntelematon osapuoli voi vielä ihmetellä, miksi se keskusteleva osapuoli lopulta turhautuu ja haluaa eron. Kaikkihan oli ihan hyvin. Vaikka koko ero olisi ehkä voitu välttää sillä, ettei ongelmia olisi lakaistu maton alle.
Maton alle lakaistut ongelmat yleensä pulpahtavat pintaan jossain muodossa tavalla tai toisella, tai nakertavat pikkuhiljaa suhdetta jopa korjauskelvottomaan kuntoon. Eihän autonkaan ongelmia kannata jättää huomiotta tai vähätellä, vaan huoltaa sitä säännöllisesti, ennen kuin vioista aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa.
Puhuu sujuvasti venäjää ja baltiaa ja yleisimpiä thai-kieliä. Pajattaa niin että kumppanitar tuskin suunvuoroa saa.
Olemme opetellut tämän vaktan ulkoa kun on käskettynä.
Koen kovin ahdistavaksi, jos joudun jauhamaan samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Jos asioita ei pystytä puhumaan muutamalla kerralla selväksi niin tuskin niitä pystytään puhumaan sadallakaan kerralla.
Olemme naisystäväni kanssa huomanneet, että jos asiat puhuu kerralla, suoraan ja rehdisti selväksi niin ei niitä tarvitse enää toistamiseen jauhaa. Turhan päiväinen analysointi asioista johtaa vain ongelmiin. Yleensä liiallisen analysoinnin tuloksena on vain valtava läjä uusia tulkintoja, jotka pääsääntöisesti ovat vääriä.
On se kumma, että miehellä on ongelmia kommunikoinnissa vain naisten kanssa. Miesten kesken asia ei ole mikään ongelma: Miehelle riittää kun toinen kerran sanoo mielipiteensä. Erimielisyydet sanotaan suoraan eikä niitä jäädä vatvomaan päiväkausiksi ja pohdiskella mitä toinen oikein mahtoi tarkoittaa (sitä se tarkoitti, mitä sanoi).
Joskus tuntuu, että naisten kanssa keskustellessa menee hermot. On se sellaista vääntelyä, kääntelyä ja samojen asioiden toistamista. Jos minä kerran asiasta mainitsen ja sanon mielipiteeni aivan suoraan, niin miksei se kelpaa? Monesti on parempi olla jatkamatta jo kertaalleen sanottua juttua; siitä kun seuraa vaan lisää ongelmia.
Ongelmat parisuhteiden ratkaisemisessa eivät johdu miesten puhumattomuudesta vaan naisten kuuntelemattomuudesta.
On maailman monimutkaisin ja monimuotoisin softanpätkä. Se pitää sisällään niin kaaosteorian kuin yksinkertaisen ja alkeellisemman miehen logiikan. Naisen aivoissa satunnaiset synapsit ja loogiset connectorit tuottavat optimoitua informaatiota enemmin kuin ihmismielen alkeellinen tietokone pystyy käsittelemään. Toisin sanoen naisen prosessorin teho ylittää raudan kyvykkyyden. Tästä syystä nainen on pitkäikäisempi kuin mies. Naisen aivot varastoivat energiaa ja pitävät elintoimintoja yllä vielä silloinkin kun akussa on jo virta loppu :)
Miehen softa ja heikompi prosessori ei pysty kommunikoimaan tehokkaamman naisen kanssa. Informaatio ei mene perille kun vastaanottajan keskusyksikön muisti on liian pieni vastaanottaakseen koko viestin ja prosessori tehoton käsittelemään dataa loogisessa ajassa.
Luulisi, että saman datan uudelleen lähettäminen virheenkorjauksella (tai ilman) vain pahentaa tilannetta ja täyttää puskurimuistit lopullisesti.
Epäilen, että naisen emolevyssä on jokin suunnitteluvika ja softassa pahasti bugeja. Kannattaisi päivittää ohjelma sellaiseksi, ettei synny loppumattomia silmukoita, jotka kuormittavat koko järjestelmää kunnes väistämätön ylivuoto kaataa systeemin...
Näkisin että ongelma on siinä että verkkoon on kytketty kahdenlaisia päätelaitteita joiden softat eivät kättele toisiaan. Softabugin korjaus sinällään olisi kai helppo homma ammattilaiselle, mutta informaation tuottaminen ja käsittely kahdella eri nopeudella tulee olemaan verkon ongelma hamaan tulevaisuuteen. Tämän ongelman tiedostaminen sekä informaation lähettäjän että vastaanottajan puolella on nopein ratkaisu. Koko järjestelmän uusimiseen tarvitaan evoluution mittainen kehitystyö.
Nopein tapa hoitaa henkilökohtainen ongelmasi on katkaista virta koneesta (=avioero), mennä verkon katvealueelle (=kavereiden kanssa kalaan) tai laittaa esto päälle (=mykkäkoulu). Voit kokeilla myös ensiapuna ilmastointiteippiä vaimon suuhun tai korvatulpat itselle, jos ette pysty sopimaan datan lähetysajoista yhteisellä päätöksellä.
Onhan niitä syitä olla repimättä turpaansa.
Yksi on se että naiset ovat paljon etevämpiä vänkyttelijöitä ja usein alkavat sanallisesti kiusaamaan "avautuvaa" miestä.
Joskus nuorempana luulin että kannattaa avoimesti kertoa parisuhteessa naiselleen kipeitäkin asioita - EI KANNATA ! Käyttävät kohta ns. heikkoja kohtia aseinaan. Äärettömän julmastikin usein.
Naisten kanssa on keskustellessa vaikeaa keskittyä itse olennaiseen - asiaan. Tule vastaan ihme tunneryöpsähdyksiä ja kiihkoilevaa kotkotusta. Keskusteluyritys on näin ollen piloilla.
Vuosien yritysten jälkeen luovutin, todeten että nainen ja mies ovat onnellisimmillaan vain kiksautellessaan ja pitäessään turpansa visusti tukossa.
Viimeinen ja keskeisen olennainen syy on yksinäisyys:
Suomalainen mies on yksin, nainen on jättänyt hänet yksin henkisesti (tavoitellessaan paratiisillisia/ feministiä utopistis sfääripäämääriään), hylännyt ja ainoastaan mielisairaat höpisevät yksikseen.
Toivottavasti auttoi totuudenjanossa nämä pikaiset listaukseni.
Perkeleesti onnea elämään kaikille fempsuille ja heidän tohvelisankareilleen, Fafner
ei kannata puhua,huuto vain yltyy kun sanoo pari totuutta,sen oppii jo kotona
Kokemus on opettanut. Putki- ja tippaleipäaivojen on aivan turha yrittää keskustelemalla päästä samalle aaltopituudelle. Kaikki pääsevät vähemmällä kun putkiaivo on hiljaa ja tekee niin kuin itse parhaaksi näkee.
Miehen ja naisen yhteiset hommat pitäisi rajata vain seksiin.
Välienselvittely naisen kanssa - täysin mahdotonta. Välienselvittely johtaa vain ongelmien lisääntymiseen. Nainen kun odottaa automaattisesti että mies joko pyytää anteeksi tai muutoin myöntää naisen olevan oikeassa. Se ei ole välienselvittelyä.
Ja mitä puhumattomuuteen tulee, niin naiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä miesten syvissä vesissä tapahtuvaa ajattelua. Miehillä on oikeasti hieno, rikas sisäinen elämä. Mutta tuo elämä on sellaista ettei sitä voi sanoiksi pukea. Se on jotain sellaista jota kuvaa yksinolo, meren aallot, lapin tunturit, pari bisseä, rantasauna, kurkiaura...
Katsokaa naiset Risto Jarvan Jäniksen vuosi niin näette pilkahduksen miehen syvähenkisyydestä - ja ymmärrätte puhumattomuuden kauneuden.
Se on kosminen yhteys, osa luonnoksi tulemista.
aika hemmetin paljon jörön aloituksia jos meinaat niitä kaikkia ylös nostaa...ei kiinnosta