Se on sitten selvinnyt, että mulla on herpes. Perkele.
Hävettää tosi paljon. Onneksi en harrasta yhen illan juttuja useinkaan, mutta silti ahdistaa ajatuskin siitä, että joku päivä joudun paljastamaan tämän jollekulle. Mulla on saastainen olo eikä asiaa helpota se etten kehtaa sanoa tätä kenellekään ystävälle.
Haluaisin kuulla teiltä, että miten ootte 'selvinneet' sen kanssa? Olen menossa lääkärille ensi viikolla juttelemaan siitä estohoidosta; kannattaako? Millaisia kokemuksia teillä on?
kiitos:)
Hävettää tosi paljon. Onneksi en harrasta yhen illan juttuja useinkaan, mutta silti ahdistaa ajatuskin siitä, että joku päivä joudun paljastamaan tämän jollekulle. Mulla on saastainen olo eikä asiaa helpota se etten kehtaa sanoa tätä kenellekään ystävälle.
Haluaisin kuulla teiltä, että miten ootte 'selvinneet' sen kanssa? Olen menossa lääkärille ensi viikolla juttelemaan siitä estohoidosta; kannattaako? Millaisia kokemuksia teillä on?
kiitos:)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä sen kanssa oppii elämään... ja jos sulla ei nyt ihan suvaitsemattomia ystäviä ole (ei siis ystäviä siinä tapauksessa ;-)), niin ei siinä kertomisessa ole mitään hävettävää.
Itse kun kerroin tästä ystävilleni, niin selvisi että 4:llä mun ystävällä on myös. Eipä näistä tule siis kovasti juteltua, ennenkuin omalle kohdalle sattuu. Tosin ystävilläni ei herpes ole juurikaan uusiutunut, minulla sitäkin useammin. Ja onhan se herpes oikeasti niin monella ihmisellä... vain osalla (pienellä) se on diagnosoitu, tai vain osa oireilee. Suurin osa herpeksen saaneista ei edes tiedä että se on itsellään.
Ja kun sen herpeksen voi saada vaikka ei ole edes mikään "seksihurjastelija", turha on itseään syyllistää.
Estolääkitystä kannattaa harkita vasta sitten kun herpes uusiutuu usein. Itselläni se oli viidennen kerran 6 kk sisällä kun hain estolääkityksen. Tosin joka kerta vain oireet tulevat helpommiksi, ja yleensä häviävät kokonaan.
Eston aikana ei tullut oireita, sen jälkeen (3 kk päästä) kylläkin, syön nyt sitten taas uudestaan.
En tiedä oletko nainen vain mies, mutta lohduttaa (ainakin mua) se ajatus että yksikään näistä naispuolisista ystävistäni joilla se on ei ole tartuttanut pitkäaikaista kumppaniaan. Tai ehkä on, mutta miehet eivät ole oireilleet.
Itse toivon tapaavani miehen joka ymmärtää ettei tämä ole kenenkään kuolemaksi ;-)
Onhan meitä tartunnan saaneita...
Oireet helpottavat vuoden tai parin kuluttua...
Itselläni oireet olivat kohtalaisen säännöllisiä, kerran kuukaudessa liki 20 vuotta ja viimeiset tulivat ilman taukoja, kun edelliset näppylät alkoivat parantua, uutta pukkasi jo tilalle.
Iho-oireet katosivat -96 tai -97 valkosipulimehulla ja vasta viime kesänä ilmaantui pari pientä vesikelloa tutulle paikalle.
Tiedän sun tuntees.Mulla todettiin herpes noin 2kk sitten ja ajatukset oli ihan sekasin.Pelkoa siitä kehen oli mahdollisesti jo ehtinyt tartuttaa taudin,katkeruutta siitä keneltä taudin oli mahdollisesti saanut,ja häpeää siitä että ylipäätänsä oli tuollaisen viruksen itselleen hankkinut!Nyt kun oon tutkinut asiaa enemmän,tiedän että se voi tarttua periaatteesa ihan keneen vain.Se voi tarttua silloinkin kun kumppanilla ei mitään näkyviä oireita olisikaan! Turha siis syyllistää itseään.Sitäpaitsi lähes 80%väestöstä kantaa jompaakumpaa herpesvirusta elimistössään,eli se on paljon yleisempi kuin yleensä edes luullaan!Suosittelen sua perehtymään aiheeseen mm.netissä,auttaa huomattavasti omaan mielenrauhaan!Ja tulevia suhteita ajatellen,kannattaa muistaa käyttää kondomia,ettei tarvitse enää ruveta lisää syyllisyyttä kantamaan toisten tartuttamisesta!Voimia!
Moips!
Ei oo kuoleman vakava asia. Itselläni noin 20 vuotta. Ongelmat alkaa yleensä flunssan tai jonkun pöpön jälkeen. Yksilöllistä:)
Stressi yleensä laukasee herpeksen valloilleen.
Tutki asiaa ja ennen kaikkea itseäsi. Tää ei estä sua tekemästä mitään.
Sukupuoli ei tullut selväksi, mutta hae sopiva lääkitys olit sit m tai n.