How did yuo become lutheran?
Kuinka sinusta tuli luterilainen?
Can you tell me?
22121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Papilla on asiaa ja vaikka espanjalainen kieli on vähän kankea, sanottavan sisältö korvaa puutteet ääntämisessä:
http://www.youtube.com/watch?v=cvcl8pe53yU
Katsoin tuon juuri sopivasti ennen kuin luin Emil Antonin heppoiset sepustukset ruusukkorukouksista ja siihen liittyvät keskustelut seurakuntalainen.fistä. Aika lailla hyvin tulee esille kuinka Maria-kultti sokaisee uudestisyntymättömän vauvakastetun ihmisen. Minusta tehtiin luterilainen samalla menetelmällä kuin katolisesta tehdään katolinen. Noin 12-vuotiaana kuuntelin Afrikan lähetyskentiltä tulleita puhujia, jotka kertoivat tulleensa uskoviksi ja kastetuiksi. Minut oli kastettu ja minäkin halusin tulla uskovaksi, mutta kirkossa kukaan ei opastanut kuinka se tapahtuu. Onneksi sain lukea Raamattua ilman mariologisia haamuja ja syvän ahdistuksen hetkellä rukoilin Jeesusta avuksi luettuani ystäväni lahjapaketin pohjalta löytämäni traktaatin. Se oli lyhyt rukous, jonka sanamuotoa en enää edes muista, koska siitä on jo 40 vuotta, mutta minun elämässäni tapahtui suuri muutos.
Minä todistin kirkossa "sanan ja rukouksen illassa" 90-luvun alussa, puhuen silloin viimeisen ja ainoan kerran kirkossa julkisesti, ja todistin uskoon tulostani. Silloin oli kirkon ohi kulkemassa nainen matkalla kauppaan, mutta kirkon kohdalla hän koko voimakasta kehotusta mennä kirkkoon sisälle, vaikka tilaisuus siellä oli kesken, ja hän kertoi jälkeenpäin kuulleensa nuoren miehen puhuvan alttarin edustalla, ja koko tuolloin niin voimakkaan Jumalan kutsun itseään kohtaan, että polvistui tuossa paikassa, eli kirkon eteisessä Herran eteen antaen elämänsä Jeesukselle, ja todeten Jumalalle: "Olethan sinä tässäkin".
Sen koomin en ole kirkon jäsenmäärään enää kasvattanut, vaikka siihen olisi tilaisuuksia ollutkin tarjolla.
http://youtu.be/2H1b19N6gSI
Minä olen kuudentoista vuoden ajan saanut olla todistamassa helluntailaisuuden hidasta kuolemaa. Minusta tuli katolinen.
Petri Paavola ei ole edes pelastettu. Se näkyy hänen silmistään.
minä taas kymmenisen vuotta seurannut hidasta usvan syvenemistä kohdallasi enkä ole siinä yksin.
halaatko vanhoja luita miten usein, mulla olis hirven polvilumppio jota vois lainata, jos piski suostuu.
luista sen näkee.
Olen lapsena jo tullut kastetuksi luterilaiseen kirkkoon ja kasvanut luterilaisuuden piirissä mm. ennen kouluopetus oli tunnustuksellista. Oli aamuhartaudet virrenveisuineen, ruokarukouset, tunnustuksellinen uskonnon opetus. Sitten tuli rippikoulu.
Mutta varsinaisesti luterilaiseksi tulin vasta sen jälkeen kun olin tutkinut Lutherin laajemman Galatalaisepistolan selityksen. Siitä lähtien luterilaisuuteni on vain syventynyt vuosi vuodelta. Mitä enemmän mittariin tulee kilometrejä, sitä yksinkertaisemmaksi usko muuttuu. Luterilaisuuden kirkkain helmi oppi uskonvanhurskaudesta, että ihminen tulee Jumalan edessä vanhurskaaksi uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Olen vakuuttunut että tämä tulee olemaan ainoa mikä kestää kerran kuoleman edessäkin. Kristuksen armo syntiä tehnyttä kohtaan - siitä on luterilaisuudessa kysymys syvimmältään. Koko luterilaisuus on olemassa pelkästään tämän yksinkertaisen totuuden suojaamiseksi, varjelemiseksi jälkipolville ja siunaukseksi meille kaikille huonosti matkassamme onnistuneille joiden Jumalalle kelpaaminen jää yksin Hänen armonsa varaan.
Oi muistit sentään tuon kestofraasin huonoudesta ja armosta !
Paavali sentään kykeni evankelioimaan koko silloin välimeren maaston, mutta luterilaiset ei jaksa kuin huokailla syntisyyttään tai sitten ei ole mitään syntiä, verot on maksettu janedelleen.
missähän se on vika, olisko ilmasto meillä niin rankkaa, se se varmaan sen tekee.
No, sehän oli kysymys. useimmiten luterilaisuuteen synnytään ja siihen kasvetaan. Suomessa se on valtauskonto. Jossain muualla se on toinen. Mutta on suomessa monia muitakin suuntauksia ja koti varmaan vaikutta paljon siihen, mikä koettaan tutummaksi.
No, itse olen kasvanut luterilaisuuden sisällä kunnes nuorena tein suunnan muutoksen. Oli ateisti vuosikymmeniä kunnes vastasin kutsuun. Aloitin hakemaa sitä hengellistä yhteisöä joka kelpuuttaisi minut joukkoonsa. Luterilainen kirkko oli lopulta se, johon kelpasin. En kuitenkaan ole mikään oikea oppinen. Ehkä odotan sitä yhteisöä, johon voisin täysin sitoutua?
Oletko koskaan kuullut, että joku ei olisi kelvannut luterilaiseen kirkkoon?
Tämä ei siis ollut ilkeilyä vaan ihan uteliaisuutta.
Paaville voi olla vaikeaa,vaikka kävi Lutherin 500 vuotis( tai vastaavalla) syntymäpäivillä!
Kaikki kelpaavat luterilaiseen kirkkoon. Lahkolaiset ronkelimpia.
Miksiköhän sitten tietty vähemmistö urputtaa, että heitä syrjitään?
No kun ei sellaista porukkaa ole ettei joku valita. Kun on kasvatettu siihen että ollaan äidin ja isin silmätikku, mitään ei kielletä, kaikki passataan eteen, jos opetraja jostain huomauttaa niin se on opettajan vika jne jne...joskus jossakin tulee tilanne, että jotkut toimivat ja ajattelevat toisin. Se voi tapahtua armeijassa, työpäikalla ta vaikkapa seurakunnassa...ja sitten alkaa viuviu väyväy...minnuu syrjitään kun ei ainaminnuu huomata ja kehuta kun vain tulen paikalle, joku uskaltaa olla eri mieltä, tai jopa sanoa että herrajjjjumala mä oon väärässä....
Jep, kaikki kelpaavat ja saavat tulla. Kirkko vain ei voi olla ihan kaikessa kaikkien mielen mukainen, vaikka luterilainen kirkko totta vie yrittää olla. En tiedä toista kirkkoa joka niin kovasti yrittäisi miellyttää kaikkia...
Minut kastettiin luterilaisen kirkon jäseneksi vauvana, minulta lupaa kysymättä. Olin pitkään tyytyväinen, en ole koskaan "tullut uskoon" tai "ollut uskossa". Mielestäni nuo ovat aivan liian voimakkaita sanontoja kohdalleni. Mutta luin Raamattua, kävin välillä kirkossakin. Uskoin. Tuo riitti määrittelemään tilani. Raamattu ja kirkko antoivat tuolle uskolleni sisällön.
Sitten luterilainen kirkko lakkasi uskomasta omaan opetukseensa ja omantunnon syistä siirryin äitikirkkoon, katolilaiseksi. Nyt on taas vankka kallio alla. Uskon. Ja milloin oma uskoni horjuu, allani on kallio, ei savivelliä.
Se mikä tällaisissa keskusteluissa toisinaan häkellyttää on yleinen tietämättömyys siitä, mitkä asiat meihin vaikuttaa.
Jos ajattelemme että eläisimme jossain muualla – Espanjassa, Hollannissa tai vaikkapa Nepalissa, niin aivan varmaan me heijastamme siitä kulttuurista ja siitä uskonnollisesta ilmapiiristä olevia elementtejä jossa olemme eläneet.
Olemme aina sen kulttuurin alaisia johon synnymme ja jossa elämme. Valinnan vapaus on sitä että rikomme perinteet ja teemme uudenlaisia valintoja. Ne voivat olla uusista kulttuureista lähtöisin. Se minkä koemme aikuisina omaksi, ei välttämättä ole ne perinteet joihin olemme kasvaneet.
Suurimmalle osalle suomalaisista on luterilainen protestanttisuus tutuin. Siksi moni valitsee jonkun lähellä tätä olevan suuntauksen. Sitten osa astuu perinteistä ulos ja valitsee jonkun itselleen uuden ja erilaisen suuntauksen. Tämä on sitä nykyajan yksilökeskeisyyttä että meillä on vapaus valita!
Valitettavasti on monien kohdalla juuri noin miten kuvaat. (toivottavasti ei kuitenkaan itsesi kohdalla!) Minusta tässä keskustelussa olisi nyt tärkeää ottaa huomioon myös se näkökulma, mitä luterilaisena oleminen tai luterilaisuus merkitsee kullekin. Siten nousee aivan uusi näköala koko asiaan.
On nimittäin (ainakin) kolmenlaisia luterilaisia:
1. Niitä joille vain luterilaisuuden ulkonaiset ilmenemistavat ovat tärkeitä
2. Niitä joille evankelisluterilainen uskonoppi on tärkeää.
3. Jotain siltä väliltä.
Puhun nyt niiden puolesta, joille luterilaisuuden ulkonaiset ilmenemismuodot-, kuten kulttuuriset seikat -eivät itseisarvoisesti ole tärkeitä, vaan se millaista uskoa luterilaisuus on.
Suurin osa suomalaisista lienee pelkkiä nimiluterilaisia joille ainoa syy kuulua kirkkoon on se, kun kaikki muutkin kuuluvat. He tahtovat kastajaiset, kirkkohäät ja kirkkohautajaiset sen takia että niin on tapana ja se kuuluu kulttuuriimme. Sen sijaan esim. kasteella ei heille ole lainkaan hengellistä merkitystä, eikä millään muullakaan, vaan ainoastaan ulkonaisilla kiinnittymispinnoilla luterilaisuuteen on heille merkitystä.Niitä voi rinnastaa Raamatussakin kuvattuihin "isien perinnäistapoihin", joissa juutalaisetkin roikkuivat kiinni ja jopa kiihkoilivat niiden puolesta.
Tällaiset ihmiset ovat Mummomuorinkin oivasti kuvaamia tapauksia, jotka "valitsevat" kirkkonsa, ikäänkuin kirkkokunta olisi valittavissa kuin kauppamarketin hyllyltä monien vaihtoehtojen joukosta.Näin se todella monen kohdalla on; -omaa uskontokuntaa mietitään tyyliin: "minkähän valitsisin.... hmm... -taidankin valita luterilaisuuden!"
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
jatkuu...
jatkuu...
>>>>>>>>>>>>>>>
Uskovaiselle kysymys ei ole ulkonaisista muodoista tai tyhjistä ihmisten perinnäistavoista, vaan uskovainen suhtautuu asiaan suurella vakavuudella, -kysellen ja rukoillen Jumalalta johdatusta ja viisautta löytää sellainen hengellinen koti, jossa usko saa elää ja kasvaa puhtaassa Jumalan sanan opetuksessa ja sakramenttien hoidossa. Tämä on mitä vakavin omantunnon kysymys eikä kyse ole lainkaan minkään kaltaisesta "valinnasta", kaikkein vähiten minkään kulttuuristen-, tai muiden ulkonaisten syiden perusteella.
Eräs asia on hyvin tärkeä: sillä joka on syntynyt vedestä ja Hengestä, on kaipuu muiden Jumalan lasten joukkoon, puhumaan Herrasta, kiittämään yhdessä Hänen nimeään, kaipuu yhteiseen rukoukseen, sydämen kaipuu siihen kalliiseen Jeesuksen ostolaumaan. Tämä on myös eräs asia josta kristityt tunnetaan että he rakastavat toisiaan. Jokainen Hengestä syntynyt rakastaa toisia samasta Hengestä syntyneitä ja kaipaa heitä pakottavalla sydämen kaipuulla.Sekin, joka ei vielä uskoon tullessaan tunne ketään keidn luo voisi mennä, hänessä Pyhä Henki herättää kaipauksen seurakuntayhteyteen, mistä todistavat sadattuhannet uskovaisten omakohtaiset kertomukset.Yleensä uskoon tullut pian herää kyselemään: "mistä minä löytäisin Kristuksen lauman että voisin liittyä siihen?"
Tämä on niin polttava ja elintärkeä kysymys, että kymmenet tuhannet uskovaiset ovat päätyneet jättämään kansankirkkomme, sen takia ettei se omahyväisessä itseriittoisuudessaan monillakaan paikkakunnilla edes yritä tarjota uskoon tulleelle lämmintä hengellistä kotia, vaan syleksii ja moittii niitä jotka Jeesus on erottanut perinnökseen maailman ja paholaisen saastaisesta karjalaumasta.Ne ovat ne saastaiset eläimet, vaan Herralle erotetut ovat puhtaat.
Uskovaisen on PAKKO omantuntonsa tähden ja autuutensa menettämisen uhalla mennä siihen seurakuntaan, minkä hän kokee , että siellä julistetaan Jumalan sana oikein. Mitkään muut vaihtoehdot eivät voi tulla kysymykseenkään.
Olkoonkin että kristityt kaikesta huolimatta jakaantuvat useisiin kristillisiin seurakuntiin vajavaisuuksiemme tähden, mutta varmuudella voidaan sanoa että aito Jeesukseen uskovainen kristitty ei koskaan kuulu esim. Islaminuskoiseen seurakuntaan, Jehovan todistajiin, Mormoneihin tms. Ei edes silloin, kun asuu ja on syntynyt tuollaisessa kulttuurissa ja vaikka koko muu suku ja kaikki läheiset kuuluisivat ja itsekin olisi saanut kasvatuksen Mormooniksi, niin se joka tulee Kristuksen uskoon, ei tee koskaan, ei milloinkaan! -"valintaa" kirkon suhteen, vaan hän menee sinne missä kokee Jumalan sanan ja tämän uskon olevan.
Tuntuu uskovana kovin oudolta kun puhutaan, että kirkkokunta jotenkin "valittaisiin", ikäänkuin kysymyksessä olisi joku "hernemaissipaprika vai porkkanaraaste" -kysymys. Varmaankin ihmiset, joille usko ja Jumalan sana eivät merkitse mitään, -joilla ei ole uskolle mitään pinnallisuutta syvempää merkitystä, niin varmaankin sen kaltaiset ihmiset hyvinkin "valitsevat" kirkkonsa.
Minä ainakaan en ole "valinnut" kirkkoani. hyvin lähellä on ollut monesti sekin että eroan tästä kirkostamme joka on hylännyt oman perustansa, uskonsa ja tunnustuksensa jotka eivät enää nykykirkolle ole muuta kuin tyhjiä sanoja, paperille kirjoitettuja.
https://www.youtube.com/watch?v=msXAX6DzR8w
Kansankirkko ei ole mnulle ainakaan minkäänlainen itseisarvo, mutta luterilaisuus sen sijaan on. Olen velvoitettu yhtymään sydämestäni evankelisluterilaiseen tunnustukseen, koska se on Raamatun mukainen. Muulla tavalla toimien pilkkaisin Jumalaa ja pitäisin halpana Hänen kutsunsa.
Pimppisi olisi leikattu jos olisit syntynyt Arikkaan muslimitytöksi, ja riippuen paikasta olisi saatettu myös parsia osittain umpeenkin.
Myös umpeen virkkaaminen lienee mahdollista, jos Afrikkaan syntyy, eli ei vain leikkely.