KEPU:n Talvivaara käy kalliiksi veronmaksajille

Vanhasen ja Kiviniemen hallituksien lempilapsi oli Talvivaaran kaivos. Keskeiset ministerit asiassa olivat silloinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (KEPU) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki (KEPU). Alkuvaiheessa Lehtomäki teki jopa ison tilin yhtiön osakkeella ilmeisesti sisäpiiritietoja hyödyntäen.

Talvivaaran tapauksessa rahoittajat ja sijoittajat ovat paljolti sama asia kuin veronmaksajat. Valtion kokonaan omistama Solidium sijoitti Talvivaaraan vuosina 2011-2012 neljässä erässä yhteensä 150 miljoonaa euroa. Samaan aikaan yhtiön muut pääomistajat mukaan lukien Talvivaaran perustaja Pekka Perä liudensivat kilpaa omia omistuksiaan. Suuret eläkeyhtiötkin - eläkeläisten onneksi - ymmärsivät jättää uppoavan laivan. Nekin ehtivät silti kärsiä satojen miljoonien eurojen tappiot. 80 000 suomalaista piensijoittajaa jää nuolemaan näppejään.

Tarkennettakoon eräs seikka. Konkurssiin hakeutuvan yhtiön nimi on Talvivaara Sotkamo. Se on pörssilistatun Talvivaara Kaivososakeyhtiö operatiivinen tytäryhtiö. Yhtiö ei saanut lisärahoitusta. Noutaja tuli. Talvivaaran noteeraus Helsingin pörssissä on keskeytetty. Kun se alkaa, osakkeen hinta putoaa käytännössä nollaan eurosenttiin. Ei kurssi eilenkään tosin ollut kuin reilu kolme senttiä.

Valtion Finnveran vastuut Talvivaara-yhtiöissä ovat reilu 84 miljoonaa euroa. Sekin lasku lankeaa meille veronmaksajilkle. Verottaja selviää melko kuivin jaloin, sillä suoranaista verovelkaa on vähän.

Ympäristövastuiden lopullista määrää ei tiedä kukaan. On puhuttu sadoista miljoonista euroista. Sekin lasku lankeaa veronmaksajille.
Yltiöoptimismistaan kuulu Talvivaara ilmoitti tänään, että sen tavoitteena on hankkia rahoitus kaivostoiminnan ja siihen liittyvien omaisuuserien ja oikeuksien hankkimiseksi Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä. Yhtiö aikoo siis löytää uusia omistajia ja rahoittajia sen jälkeen, kun vanhat velat nollattu. Aika harva taitaa innostua.

Jälleen kerran on nähty miten kalliiksi KEPU ja KEPU:n politiikka käy suomalaisille.
26145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Nyt puolueet ja niiden poliitikot pitää ehdottomasti panna vastuuseen tekosistaan. Suomi on menettänyt itsenäisyytensä ja kansa rahansa idioottipoliitikkojen mellastaessa eduskunnassa. Mitä enemmän verorahoja käytetään työllisyyden nimiin sitä enemmän työttömiä. Suulaat poliitikot ovat vaarallisia.

Äänestä

Päin perää . Juuri niin kuin kirjoitit mutta lisäksi piensijoittajat menettivät rahansa ! . roistojen sikailuille ei näy loppua ja nyt on vuorossa veronmaksajien miljardit ! talvivaarasta tehtiin pohjaton kaivo niin kuin olkiluodon ydinvoimalasta ja länsimetrosta ym. ym. ! . Kyllä porvaripuolueet pitää saada huhtikuussa oppositioon koska heidän ahneudelle ei loppua ole muuten nähtävissä ! .

Äänestä
  • >>>Juuri niin kuin kirjoitit mutta lisäksi piensijoittajat menettivät rahansa !

    Äänestä

ja kepulaiset ovat suosikkeina seuraavissa vaaleissa. .. voisiko kansan vaihtaa kun tämä nykyinen ei ymmärrä että mihin se kepulainen politiikka suomen vie

Äänestä

Siitä voitte olla varma, että konkurssipesää laitetaan hoitamaan kepu-loinen liukas asianajaja, joka maksaa ensin toisille kepu-loisille (kaikki salataan). Loppujen lopuksi kepu-loisille tämäkin konkurssi on yhtä hyvä raharuiske kun vasemmistoliiton erilaiset vakuutuspetokset kun työväentalo syttyy yllättäin palamaan.

KEPU PETTÄÄ AINA

Äänestä

Kuinkahan Vapaavuori tuosta operaatiosta hyötyi? Ei se tuollaista ilmaiseksi tee.-

Äänestä
  • Asia tehdään näin:

    - ensin kaikki laskut maksatetaaan veronmaksajilla
    - sitten joku ulkomainen bulvaani ostaa pilkkahintaan koko puljun
    - bulvaanin taustalla joukko suomalaisia poliitikkoja, esim. hallituksessa
    - jos jotain yllätäviä kuluja ilmenee ne maksatetaan valtiolla eli veronmaksajilla. Siitä huolehtii ministeri, jonka puolue on yksi toimijoista

    Siis sama operaatio kuin turun/rauman telakoissa.
    Varsinainen toimintamalli Putinin Lukoil operaatio.

    Suomi ryöstetään puhtaaksi luita myöten ja sitten "on ihan pakko" liittää EU:n liittovaltioon.

    Näin varkaat, luopiot ja maanpetturit ajavat Suomen kansan toisten käsiin. Hirteen joutaisivat.

    Äänestä

  • Oligarkit ostavat kirjoitti:

    Asia tehdään näin:

    Niin voihan sen venäläinen romujoppari ostaakin, muuta käyttöä sillä ei enää ole.

    Äänestä

Mikä nyt itkettää? Riskit kuuluvat yritystoimintaan ja nyt Talvivaaran uudet omistajat pääsevät aloittamaan puhtaalta pöydältä kainuulaisten työllistämisen. Elämä on.

Äänestä
  • Se!!!
    Vapaavuori ei tällaisia operaatioita ilmaiseksi tee.

    Äänestä

  • Kepu pettää aina.

    Äänestä

Höpö,höpö kirjoittelua sillä Talvivaarasta on tullut valtiolle rahaa paljon enemmän mitä sinne on sijoitettu jo nyt näin todisti myös Vapaavuori telkkarissa kun ensin Perä luetteli vähän summia mitä valtio on saanut.

Äänestä
  • Veronmaksajille on tulossa noin puolen miljardin euron tappiot. Näin Vapaavuori sanoi. Kannattaa yrittää ymmärtää mitä puhutaan.

    Äänestä

  • Faktaa pukkaa kirjoitti:

    Veronmaksajille on tulossa noin puolen miljardin euron tappiot. Näin Vapaavuori sanoi. Kannattaa yrittää ymmärtää mitä puhutaan.

    Ja KAIKKI Vapaavuoren 10 miljoonan säästön vuoksi.

    Kuvaavaa on se että heti kun konkurssihakemus aioittiin laittaa vireille Valtiolta Riiitti 50 miljoonaa ihan noin vain. Vapaavuori on lisäksi valmis laittamaan rahaa lisää 150 miljoonaa suoraan kaivokseen. Sen lisäksi 400 miljoonaa korvaavien työpaikkojen luomiseen Kainuuseen.

    Vaikutta todella kornilta politiikalta. Juuri sitä Kokoomuslaiselta.

    Vapaavuorella pakkomielle saada niitä ulkomaisia investoimnteja suomeen kainohja kaihtamatta. Jopa suomalaisten kustannuksella. Suomalaiset panaan maksamaan että Vapaavuori saa toteuttaa ideologiaansa.

    Lisäski kun Vaapaavuori saa pikkuisen liksaa noista operaatioista niin ideologiat ja korniudet on mukava toteuttaa,. Minä en epäile ollenkaan että eikö joku maksa noista operaatioista Vapaavuorelle. Ei noin tyhmiä poliitikkoja muuten voi olla.

    Siis paljonko Vapaavuorelle siirtyy Sveitsiläispankkiiin?

    Äänestä

  • Tätäkin kyselen kirjoitti:

    Tuskin Vapaavuorelle on mitään siirtynyt... mutta paljonko on siirtynyt KEPUILLE jotka ovat tämän sopan keittäneet. Syytä olisi tutkia Kepun rahoitusta, PAULA LEHTOMÄEN osakekauppoja ja sisäpiirikytköksiä jne.

    Äänestä

  • 17+29 kirjoitti:

    Älä höpötä ja valehtele sehän on tosi asia,että keskustan toimet ja myös sisäpiirikytkökset on tutkittu viime vuosina oikein tikkujen kanssa ja siellä on puhtaat paperit toisin on muiden puolueiden toiminta nehän on painettu villasella kun on jotain löydetty niin ne on armahdettu esim. Sundvist,Alho,Tammi jupakka.

    Sekin on totta,että SDP ja Kokoomus eivät ole kiinnostuneet laisinkaan muiden kun hesalaisten työllisyydestä kaikki muut suomalaiset joutaa kortistoon ja sehän se vasta maksaakin mutta mitä väliä sillä on näille puolueille.

    Järjetöntä politiikkaa (SDP.KOK) säästää 10 miljoonaa ja joutuu maksamaan satoja miljoonia kun kaatuu toimiva yritys kuten Talvivaara.

    Äänestä

  • Faktaa pukkaa kirjoitti:

    Veronmaksajille on tulossa noin puolen miljardin euron tappiot. Näin Vapaavuori sanoi. Kannattaa yrittää ymmärtää mitä puhutaan.

    Kannattaa vähän opetella kokonaistaloutta ja miten sitä hoidetaan ei noin kuten Vapaavuori, säästää 10 miljoonaa ja häviää heti kättelyssä 50 miljoonaa ja myöhemmin vielä enemmän kannattaa pitää tehtaat pystyssä niin tulee rahaa.

    Äänestä

Jälleen kerran on nähty miten kalliiksi Lapsihallituksen politiikka käy suomalaisille. Tappaa nyt tuottavat yritykset yksi toisensa jälkeen ja siirtää työkyinen porukka kilometritehtaalle.

Äänestä

Usko huviksesi jos kepu olisi vallassa edelleen niin koko jupakkaa ei olisi tullut vaan ihmisillä olisi turvattu työpaikka.

Äänestä

Kepulainen suhmurointi käy kalliiksi veronmaksajille.

Äänestä

Mauri Pekkarinen ja Paula Lehtomäki pitää saattaa Talvivaaran tapauksesta rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Äänestä
  • Mitään ei osata tehdä oikein ja lasku lankeaa aina kansalle. Ketkä ovat vastuussa niin kantakoon vastuunsa myös kuten pitäisi. Selkärangatonta touhua taas.

    Äänestä

  • vastuutta otettava kirjoitti:

    Mitään ei osata tehdä oikein ja lasku lankeaa aina kansalle. Ketkä ovat vastuussa niin kantakoon vastuunsa myös kuten pitäisi. Selkärangatonta touhua taas.

    Tyypillistä kepulipeliä!

    Äänestä

Sama kaava kun maahanmuutossa artisti maksaa,ei oo mun faijan firma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niko Koskinen kirjoitti:

Vanhasen ja Kiviniemen hallituksien lempilapsi oli Talvivaaran kaivos. Keskeiset ministerit asiassa olivat silloinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (KEPU) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki (KEPU). Alkuvaiheessa Lehtomäki teki jopa ison tilin yhtiön osakkeella ilmeisesti sisäpiiritietoja hyödyntäen.

Talvivaaran tapauksessa rahoittajat ja sijoittajat ovat paljolti sama asia kuin veronmaksajat. Valtion kokonaan omistama Solidium sijoitti Talvivaaraan vuosina 2011-2012 neljässä erässä yhteensä 150 miljoonaa euroa. Samaan aikaan yhtiön muut pääomistajat mukaan lukien Talvivaaran perustaja Pekka Perä liudensivat kilpaa omia omistuksiaan. Suuret eläkeyhtiötkin - eläkeläisten onneksi - ymmärsivät jättää uppoavan laivan. Nekin ehtivät silti kärsiä satojen miljoonien eurojen tappiot. 80 000 suomalaista piensijoittajaa jää nuolemaan näppejään.

Tarkennettakoon eräs seikka. Konkurssiin hakeutuvan yhtiön nimi on Talvivaara Sotkamo. Se on pörssilistatun Talvivaara Kaivososakeyhtiö operatiivinen tytäryhtiö. Yhtiö ei saanut lisärahoitusta. Noutaja tuli. Talvivaaran noteeraus Helsingin pörssissä on keskeytetty. Kun se alkaa, osakkeen hinta putoaa käytännössä nollaan eurosenttiin. Ei kurssi eilenkään tosin ollut kuin reilu kolme senttiä.

Valtion Finnveran vastuut Talvivaara-yhtiöissä ovat reilu 84 miljoonaa euroa. Sekin lasku lankeaa meille veronmaksajilkle. Verottaja selviää melko kuivin jaloin, sillä suoranaista verovelkaa on vähän.

Ympäristövastuiden lopullista määrää ei tiedä kukaan. On puhuttu sadoista miljoonista euroista. Sekin lasku lankeaa veronmaksajille.
Yltiöoptimismistaan kuulu Talvivaara ilmoitti tänään, että sen tavoitteena on hankkia rahoitus kaivostoiminnan ja siihen liittyvien omaisuuserien ja oikeuksien hankkimiseksi Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä. Yhtiö aikoo siis löytää uusia omistajia ja rahoittajia sen jälkeen, kun vanhat velat nollattu. Aika harva taitaa innostua.

Jälleen kerran on nähty miten kalliiksi KEPU ja KEPU:n politiikka käy suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu