Mistä kantasanasta on johdettu erisnimi Moroni ja ideologia Mormonismi.
Voisiko kantasana olla kuolemaa tarkoittava sana Mortte?
Raamattu ei mainitse mitään Mormonismista eikä Moronista.
Voisiko kantasana olla kuolemaa tarkoittava sana Mortte?
Raamattu ei mainitse mitään Mormonismista eikä Moronista.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mitä ihmettä? Moroni oli Mormonin kirjan aikainen profeetta. Mormonismi on alun perin kirkon vastustajien käyttämä termi uskonnostamme, johdettu kai Mormonin kirja nimestä. Mormoni oli myös MK:n aikainen profeetta. Kirkkomme oikea nimi on Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko.
Kirkon vastustajat ovat sanoneet, että Mormon sana tulee lyhenteenä sanasta "More Money", eli lyhyesti MorMon. Ikään kuin JS olisi jo alusta alkaen suunnitellut, että nyt sitä fyffeä tulee...
Kirkon ja Mormonin kirjan virallisen kannan mukaan tuo nimi tulee henkilöstä, joka kirjoitti viimeisen luvun Mormonin kirjaa. Hänen nimensä oli Moroni (pistää vähän mietityttämään tuo englannin kielen sana moron, joka tarkoittaa jonkin sortin älykääpiötä).
Mutta totuus on se, että ainoastaan Jumala tai Matti Nykänen tietää mikä on totuus (tai sitten Mervi).
Samalta kuulostaa myös nimi Mammon.
Sama Mormoni tulee profeetta Mormonista, joka teki yhteenvedon kansansa kirjoituksista. Moroni oli hänen poikansa, joka lisäsi oman kirjoituksensa isänsä tekstiin ja kätki levyt.
Moronista olisi pitänyt johtaa nimeksi Moronismi. Mutta se olisi ollut jo vähän liian paljastavaa. :P
olisi myös hyvä perusta sille mitä puhut!
Alla lainaus itsensä palautuksen profeetan kirjoituksista. Mikä ihmeellinen logiikka, mikä syvällinen kieltentuntemus!
------------------------------------------------------------------------------------------------
Tässä siis kysymys vaiennetaan, sillä ei "mikään muu kansa osaa meidän kieltämme", sen tähden Herran eikä ihmisten oli tulkittava kieltä sen jälkeen, kun kansa oli kaikki kuollut.
Ja kuten Paavali sanoi: "maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa", niinpä maailma on vailla ilmoitusta; ja koska Jumala suuremmassa viisaudessaan on aina antanut pyhilleen - silloin kun Hänellä on ollut pyhiä maan päällä - saman hengen eli Johanneksen mukaan todellisen profetian hengen, joka on Jeesuksen todistus, niin voinen turvallisesti sanoa, että sana Mormon on riippumaton tämän sukupolven oppineisuudesta ja viisaudesta.
Mutta ennen kuin esitän sanan määritelmää, saanen sanoa, että Raamattu laajimmassa merkityksessään tarkoittaa hyvää, sillä Vapahtaja sanoo Johanneksen evankeliumin mukaan: "Minä olen se hyvä paimen"; eikä ole sanojen tavanomaisesta käytöstä poikkeavaa väittää, että hyvä on käytössä olevista sanoista tärkeimpiä.
Ja vaikka sillä eri kielillä onkin erilaisia vastineita, sen merkitys on silti sama ja esiintyy alati pahan vastakohtana.
Me sanomme englanniksi saksista periytyen "good", tanskalaiset sanovat "god"; goottilaiset "goda"; saksalaiset "gut"; hollantilaiset "goed"; latinaksi sanotaan "bonus"; kreikaksi "ka-los"; hepreaksi "tob" ja egyptiksi "mon".
Niinpä lisäämällä sanan "more" (enemmän, lisää) eli sen supistuman "mor" saamme sanan
Mormon, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa "lisää hyvää".
Veljenne JOSEPH SMITH
- TS, 4. vsk., s. 194 (15. toukokuuta 1843)
"Profeetta Joseph Smithin kirjoituksia" s. 298
tekisipä mieleni tekaista joku juttu tähän ja pistää alle että Joseph Smith...
mutta kun olen rehellinen, niin sitä tee!
Oletpa kummallinen ellet edes tunnista tuota kirjaa ja siinä on sivunumerokin, senkun tarkistat onko sanatarkka lainaus. vassakuu vaan. Muuten olet täysin möhlännyt itsesi.
Ihan sama mitä ajattelet...en ole yrittänyt erikoisemmin tehdä tiedoillani vaikutusta...
Olen kyllä lukenut kirkon johtajista ja opista n.30 vuoden aikana kaikenlaista, mutta kyllä täällä olevat jutut menevät yli... ovat kummasti niin yksiselitteisen "valikoituja"
Minä sinun 30 vuodestasi mitään perusta, vastauksesi oli ihan kummallinen kun minä lainasin Joseph Smithin omia sanoja teidän kirkkonne omasta julkaisusta "Profeetta Joseph Smithin kirjoituksia" s. 298. Vihjailit vieläpä jotain epärehellisyydestä. Kukahan tässä on epärehellinen.
Omahan on häpeäsi ellet ole kirjaa tutkinut sen vertaa että tunnistaisit. Eikö sinulla edes ole sitä kotona, kumma juttu! Perustajaprofeettanne koottuja tekstejä. Hanki nyt heti niinkin tärkeä teos.
Mitä sitten "vastailet" kaikenlaisiin kysymyksiin jollet kerran yritä esittää asioista tietoista mormonia. Sinä kuljet selvästikin laput silmilläsi niin kun sirkushevonen.
Me sanomme englanniksi saksista periytyen "good", tanskalaiset sanovat "god"; goottilaiset "goda"; saksalaiset "gut"; hollantilaiset "goed"; latinaksi sanotaan "bonus"; kreikaksi "ka-los"; hepreaksi "tob" ja egyptiksi "mon".
Niinpä lisäämällä sanan "more" (enemmän, lisää) eli sen supistuman "mor" saamme sanan
Mormon, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa "lisää hyvää".
Veljenne JOSEPH SMITH
- TS, 4. vsk., s. 194 (15. toukokuuta 1843)
"Profeetta Joseph Smithin kirjoituksia" s. 298
___________
Syyrialaisen ahneuden epäjumalan nimi oli MAMMON, jossa on myös tuo sama -MON pääte.
Kaikki "irtiotettu" tekstistä erikseen sen omasta asiayhteydestä on omiaan saamaan kuulostamaan asian aivan toiseslta kuin se oli tarkoitettu.
niin tässä sinun kovin suurentelemassa Joseph Smithin lausahduksessakin.
Olen yrittänyt käyttää nämä näköjään teille " piikiksi lihassa " tulleet lähes 30 vuottani mormonina hyvää tehden parhaan kykyni mukaan, en ole yrittänyt toisten tapaa uskoa "mollata" tai etsiä virheitä heidän opeistaan..
En myöskään väitä osaavani ulkoa kaikkea mitä profeetat ovat joskus sanoneet tai kirjoittaneet.
Minulle on riittänyt se, että tiedän heidän käskynsä ja kehoituksensa sekä historian.
No, se siitä, mutta-
nyt tuli sitten vielä koiran ja apinan lisäksi vielä nimitys sirkushevonenkin.
Olenkin jo aiemmin sanonut , että eläimellistä puuhaa tämä keskusteleminen teidän kanssanne.
Jos kerran tiedät kaikki profeettojen käskyt, olisitko ystävällinen ja selvittäisit, miksi tappelet niin kovasti sitä moniavioisuuskäskyä vastaan? Sekin on varmasti suoraan kirkon tunnustaman profeetan suusta tullut. Jos miehesi on säntillinen uskovainen, hänkin varmasti kärsii, jos ei pääse toteuttamaan uskoaan täysillä sinun jarruttaessa hänen henkistä kehitystään.
vaikka et edes ole tutkinut koko asiaa etkä sen takia tunnistanut tekstiä. Ehätit arvelemaan tekstiä valheeksi. Oletko edes nyt viitsinyt vaivautua tutkimaan asian laitaa?
Eikä tuo ollut mikään asiayhteydestään irrotettu lausahdus, vaan aika pitkä lainaus Joseph Smithin itsensä kirjoittamasta kirjeestä.
Takerrut noihin allegorioihin. Ei kukaan sinua itseäsi ole sanonut sirkushevoseksi, mutta jos kuljet 30 vuotta ja sitä kauemmankin silmälapuissa, niin johan alat muistuttaa yhtä ympyrää ja uraa kiertävää hevosta, joka ei muusta maailmasta mitään käsitä. Käsityskykysi tässä asettuu väkisinkin kyseenalaiseksi, minkäs sille voi.
Kieltäydyt ilmeisesti vastaamasta koko kysymykseen: väitätkö, että lainaukseni ei ollut aito?
Miksi ollenkaan kommentoit mormon-sanaan liittyvää keskustelua, ellet kerran ole itse tutkinut asiaa. Heti ehätät väittämään muita epärehellisiksi. Hyi sentään.
Mene nyt tutkimaan lisää niitä kirkkonne omia kirjoja ja tule vasta sitten tänne kirjoittelemaan. Sinullehan alkaa nauraa variksetkin.
Minusta sinun kuuluu pyytää minulta anteeksi kun vihjailit, että olen epärehellinen (ja vielä niin inhottavin sanankääntein), vaikka minä vain vastasin jonkun uteliaan kysymykseen aidolla lainauksella. Osoitit että sinun käsityksesi ulkopuolisista on täysin ennakkoluuloinen ja jäykistynyt. Eipä ole kehuttavia tuollaiset mormonikirkon hedelmät.
Anteeksi nyt vain, mutta oletko vähän vajaa? Epäilen ettet ole, mutta kyllä hyvin esität.Montakohan kertaa on tehty selväksi että moniavioisuus ei ole nyt käytössä, vaan itse asiassa kielletty kirkossamme, sekin on käsky. Moniavioinen ei voi olla kirkkomme jäsen.
kyllä erittäin epäilyttävältä. Kuka on kirjan kirjoittaja? Onko sinulla itselläsi ko. kirja, vai kopioitko tekstin joltakin yhtä luotettavalta sivulta kuten mormonismi.fi . Suonet anteeksi epäilyni, mutta kun on monesti valehdeltu tai vääristelty vastaavia tekstejä, niin ei tuohonkaan ihan hevillä usko. Voin kuitenkin mielenrauhasi takia vakuuttaa että Moroni oli MK:n profeetta, samoin kuin Mormonkin, eivätkä nimet viittaa murhaan eikä enempään hyvään eikä mihinkään muuhunkaan. Ja uskallanpa jopa väittää ettei tuo ollut aito lainaus, varsinkaan jos kirja on kirkkomme kirjallisuutta.
Täytyy olla ideat vähissä jos ei keksi mitään parempaa kuin joku mietintä Mormon nimen oikeasta tarkoituksesta. Mitäköhän Nefi, Alma, Mosiah tai Abinadi tarkoittaa? Mosiah nyt ainakin ihan selvästi tarkoittaa -Moses is a homo, eli mormoonit siis selvääkin selvemmin väittävät että Mooses oli homoseksuaali. Mutta muut ovatkin sitten hieman vaikeampia. Hmmm Tuo otsikko on muuten mormooooonien noitakirjotusta ja tarkoittaa että Marilyn Manson on profeetta, Joseph Smith itse on ennustanut niin, ihan oikeasti. Tässä todisteet:
kirjasta "Joseph Smithin kirjeitä" s.666 "Viimeisinä aikoina nousee suuri ja vaikuttava mies melkeinpä minun itseni veroinen, mutta ei kuitenkaan ihan veroiseni. Hän käyttää salaista nimeä Marilyn Manson. Tästä te siis tunnette hänet. Tämä mies on profeetta uskokaa häntä ja tehkää kuten hän tekee. Jos teette näin niin pelastutte.(&/%¤###""#&=()()"
Siinä näitte mormooonismi on oikeasti kultti se on nyt vakaasti todistettu.
Lainaus on kirjasta Profeetta Joseph Smithin OPETUKSIA koonnut Joseph Fielding Smith s.298 En todellakaan ymmärrä mitä Smith tuolla tarkoittaa, kuulostaa hyvin sekavalta. Jätit kirjeen alkupuolen pois, missä Smith selittää miksi kirjoitti kirjeen eli oikaisuksi ihmisten käsitykseen että mormon nimi tulee kreikkalaisesta sanasta mormo, mutta koska levyillä ei ollut kreikkaa niin se ei ole siitä. Tuo loppu voi olla jonkinlaista huumoria tai sarkasmia, tai sitten oikeasti hänen käsityksensä sanan alkuperästä. Kuten sanottu JS ei todellakaan osannut kieliä. Mutta pystyi silti kirjoittamaan MK:n, jonka kieli on täysin yhteneväistä heprealaisen kirjoituksen kanssa mm.kiasmit. Sekä pystyi matkimaan eri kirjoitustyylejä eri profeettojen kirjoituksissa, joka on tiedoksesi normaalille ihmiselle lähes mahdotonta.
No hyvä että vihdoin myönnät Smithin kirjoitukseksi, vaikka ensin väitit kovasti vastaan.
Josefina tuossa edellä kirjoitti:"tekisipä mieleni tekaista joku juttu tähän ja pistää alle että Joseph Smith...
mutta kun olen rehellinen, niin sitä tee"
Eli hän tarkoitti, että henkilö, joka väittää em. tekstiä Smithin kirjoittamaksi on EPÄREHELLINEN.
Nyt siis Josefina pitää sinua cos1 epärehellisenä.
Tästähän taitaakin kehittyä kunnon välienselvittely mormonien välillä!
Vastaapa Josefina onko cos1 mielestäsi todellakin epärehellinen?
Vastaa cos1 antoiko Josefina väärän todistuksen sinusta?
eikä tule!!!!
Olen täsmälleen samaa mieltä cos1 kanssa ja ihaillen seurannut kuinka hän nuorena henkilönä puolustaa kirkkoaan ja uskoaan teitä kaikkia vastaan!!
Ihan sama vaukka kuinka vääristelet vastauksemme-
se ei muuta sitä tosiasiaa että uskomme kirkon jäseninä samalla tavalla ja emme edes väitä että osaisimme ulkoa joka lauseen jonka joku profeetoistamme on sanonut joskus melkein 200 vuotta sitten---- haloo?!
Oletko kuullut sanontaa että "lukee kuin piru Raamattua"? se tarkoittaa juuri tuollaista
lauseen tai muutaman irroitusta asiayhteydestä ja sitten omaa tulkintaa päälle-
kuten nyt esim. tässä jo niin "kuuluisassa" lainauksesta Joseph Smithin sanonnoista!
ps. epärehellisyyttä on myös se että yrittää johdattaa toista tahallaan harhaan"
No kerro sitten mitä tarkoitit lainaamallani viestilläsi.
Nyt annat ymmärtää, että minä olen käsittänyt väärin, joten kerro asian todellinen laita.
Millä tavalla mielestäsi yritin johtaa lukijoita harhaan lainatessani itsensä Joseph Smithin kirjettä pitkän pätkän? Joku kysyi mormon-sanan alkuperää, ja minä ajattelin, että tottahan Joseph Smith itse on paras selittämään sanan. Millä tavoin lainattu teksti oli harhaanjohtava?
Ellet osaa selittää tuota vakuuttavasti, niin kyllä nyt on kuule Josefiina anteeksipyynnön paikka. Otapa lusikka kauniiseen käteen ja tee jompi kumpi.
Joseph Smithin teksti oli tosiaan yritys korjata väärinkäsitys ....ja se oli Times and Seasons- lehden päätoimittajalle lähetetystä kirjeestä loppuosa vuonna 1843.
Kun sen irrotit erikseen se tuntui hassulta "höpinältä" ja leimasi kirjoittajankin hassuksi, mutta kun tietää taustan minkä vuoksi se on kirjoitettu , niin se teksti tulee ymmärrettäväksi.
Se oli sellainen sen ajan puolustuspuheenvuoro..
yritys saada media kuuntelemaan ja ehkäpä kirjoittamaankin jotkin hyvää kirkosta ja sanasta Mormon.
Joseph smith sanoo saman kirjeen alussa, että hän haluaa korjata väärinkäsityksen joka on vallalla ihmisten keskuudessa, jotka väittävät olevansa oppineita, ennakkoluulottomia ja viisaita ja toivoo että maltillisesti ajattelevat tervejärkiset ihmiset kuuntelisivat mieluummin totuuden ääntä kuin joutuvat itse mielestään viisaiden turhien luulojen eksyttämiksi.
Vähän samaan tapaan Joseph Smith yritti silloin kuin minäkin tänään yritän korjata kaikkia lukuisia väärinkäsityksiä mitä meistä on vallalla vieläkin.
Eli taistelu jatkuu....
Kristittyjä vastaan?
Olisi hyvä, jos palstalla keskusteltaisiin asioista ja eri uskonnollisista näkemyksistä. Ei jaksa kiinnostaa tunteelliset purkaukset oman uskonnon puolesta ja ruikutus siitä, miten mormonismi on ihan kaamalaan hyökkäyksen kohteena, mutta sinun linnoitus se vaan kestää. Ketä hei oikeasti kiinnostaa sinun tunteilu tässä?
ja siltä pohjalta hyökkäsit silmilleni. On se kurjaa, kun on tuollainen asenne ihmisiä kohtaan. Sitä tuiki tarpeellista anteeksipyyntöä ei sinulta kaiketi tipu. Onkohan salainen mottosi se tavallinen "To be a mormon means to never have to say you are sorry." Ikävää. Annat todella omahyväisen ja ylimielisen vaikutelman, ja sitten nyyhkit mukamas vainottuna. Ei se kuule oikein enää nykyään toimi tuo tyyli. Ihmiset on paljon enemmän tietoisia kaikenlaisista jutuista kuin mitä nähtävästi kuvittelet.
En tiedä yrittikö hän tehdä vaikutuksen vai mitä, mutta koko se rimpsu oli aivan hullu sekoitus, ei siinä ollut minkäänlaista perustaa väittää, että sana mormon tarkoittaa "enemmän hyvää". Kai nyt sen itsekin huomasit sentään?
ettei Mormonin kirjassa ole kreikkalaisia tai latinalaisia sanoja, vaikka siellä on. (Lusifer, Kristus, Timoteus ja oliko muitakin.)