"Suomessa valtio ei ole tunnustukseton mutta ei myöskään tunnustuksellinen (PeVL 12/1982 vp ). Evankelis-luterilaisella kirkolla on kuitenkin perustuslain 76 §:ään ja kirkkolakiin (1054/1993) perustuva erityisasema Suomessa, ja myös ortodoksisen kirkon julkisoikeudellinen asema perustuu eduskunnan säätämään lakiin (laki ortodoksisesta kirkosta, 985/2006). Tämä ei kuitenkaan perustuslakivaliokunnan mukaan merkitse, että evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan oikeudellisesti ja yhteiskunnallisesti erityinen asema Suomessa olisi sinänsä perustuslain 6 §:n 2 momentin edellyttämä hyväksyttävä syy kohdella näihin uskontokuntiin kuuluvia eri tavoin kuin muita." PeVL 37/2014 vp - HE 136/2014 vp
Perustuslakivaliokunta 7.11.2014
Kuudes pykälä
1
141
Vastaukset
- ET-opelta
Miksi näihin uskontokuntiin kuuluvia kuitenkin kohdellaan eri tavoin kuin muita katsomusaineen valinnan suhteen (uskonto/elämänkatsomustieto)? Kirkon jäseniksi liitetyillä lapsilla ja nuorilla on "pakkouskonto", ET on kielletty...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181