Kallis kasteeni

Miksi jo lapsena saamani kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, on niin kallis?

Siksi koska kasteeni on maksettu Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan kärsimyksellä, verellä ja kuolemalla. Siksi kasteeni on niin kallis.

5.Moos.33:13
"Ja Joosefista hän sanoi: "Herra siunatkoon hänen maansa kalleimmalla, kasteella, joka tulee taivaasta, kalleimmalla, mikä tulee syvyydestä alhaalta,"

Mark. 10:39
"Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät."

Room.6:3
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"

Room.6:5
"Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa."
12443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Taasen on lapsi syntynyt ja kaitpa jo neuvolassa uskossa äidilleen huokassut et tahtos kasteelle. Kiitos ku taas kasteesta jutellaan minä sain onneks itse valita tahdonko vai en.

Äänestä
  • 1. Piet. 1:2
    ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.

    Joh. 15:16
    Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

    Mark. 13:22
    Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.

    Äänestä

vaan ei kyseinen Raamatun kohta tarkoita vesikastetta, vaan kärsimyksen syvyyttä ja tuskaa jolla Jeesus lunasti syntisen maailman.

"Joka uskoo ja saa kasteen, se pelastuu, mutta joka ei USKO, se tuomitaan kadotukseen."

Tässä Jeesus "mitätöi" kasteen "pelastajana", USKO pelastaa, ei kaste.
Kaiketi meidän on uskominen mitä Jeesus sanoo kasteesta, eikä tehdä omia päätelmiä oman sydämemme mieliksi, ja kun se on niin helppo tie taivaseen , se vauva kaste, sehän ei vaadi mitään.

Kuitenkin Jeesus sanoo tämänkin, että: Se portti on ahdas, joka vie elämään."Lapsikaste on todella lavea portti , siitä pääsee läpi koko ihmiskunta, kunhan vaan on saanut lapsena kasteen?

Ei minulla henkilökohtaisesti olisi mitään sitä vastaan, että niin kävisi, mutta kun asia nyt vaan ei ole niin.
Raamattu on "kompassi" taivaaseen, ja se kyllä optettaa aivan jotain muuta.
Lapsikaste on itsepetos, ja joka sitä opettaa, johtaa harhaan itsensä, ja ne jotka sitä kuulevat.

Äänestä
  • "Ei minulla henkilökohtaisesti olisi mitään sitä vastaan, että niin kävisi, mutta kun asia nyt vaan ei ole niin.
    Raamattu on "kompassi" taivaaseen, ja se kyllä optettaa aivan jotain muuta.
    Lapsikaste on itsepetos, ja joka sitä opettaa, johtaa harhaan itsensä, ja ne jotka sitä kuulevat." Perusteluita ei tietenkään voi Olevaiselta toivoa. Se nyt vaan on niin...

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    "Ei minulla henkilökohtaisesti olisi mitään sitä vastaan, että niin kävisi, mutta kun asia nyt vaan ei ole niin.
    Raamattu on "kompassi" taivaaseen, ja se kyllä optettaa aivan jotain muuta.
    Lapsikaste on itsepetos, ja joka sitä opettaa, johtaa harhaan itsensä, ja ne jotka sitä kuulevat." Perusteluita ei tietenkään voi Olevaiselta toivoa. Se nyt vaan on niin...

    löytyy viestin alkuosasta,Jeesuksen itsensä sanomana, mitä muita perusteluja, eikö Jeesuksen sana riitä ?

    Äänestä

  • Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
    Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkataisten on Jumalan valtakunta.
    Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sinne sisälle. Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.

    Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:
    Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

    Kaste on Jeesuksen kosketus ja siunaus lapselle. Kasteessa luvataan antaa syntien anteeksiantamus ja Pyhän Hengen lahja (Apt.2:38-39).

    Ihminen voi menettää elämänsä aikana oman uskonsa, mutta ei koskaan kastettaan, koska se on Jumalan teko.

    "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa." (Ef.4:5-6)

    Äänestä

  • Raamatussa kirjoitti:

    Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
    Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkataisten on Jumalan valtakunta.
    Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sinne sisälle. Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.

    Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:
    Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.

    Kaste on Jeesuksen kosketus ja siunaus lapselle. Kasteessa luvataan antaa syntien anteeksiantamus ja Pyhän Hengen lahja (Apt.2:38-39).

    Ihminen voi menettää elämänsä aikana oman uskonsa, mutta ei koskaan kastettaan, koska se on Jumalan teko.

    "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa." (Ef.4:5-6)

    >>Kirjoitat-
    >>Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkataisten on Jumalan valtakunta.
    Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sinne sisälle. Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.>Kirjoitat-
    >>Kaste on Jeesuksen kosketus ja siunaus lapselle. Kasteessa luvataan antaa syntien anteeksiantamus ja Pyhän Hengen lahja (Apt.2:38-39).>Missään Raamatun jakeessa ei kerrota ,että vesikaste olisi "Jeesuksen kosketus" ja siunaus lapselle! Se on vain oman ihmimillisen tunteen sanelemaa selittelyä itselleen ohi Raamatun ilmoituksen!

    Tuo Apt 2:38-39 jonka laitoit, on vasta "alku kertomus" varsinaiselle asialle!
    Pietari siinä - KEHOITTAA TEKEMÄÄN PARANNUSTA!

    Hän sanoo kuulijoille "TEHKÄÄ PARANNUS"!
    Ja "OTTAKOON KUKIN TEISTA KASTEEN"!

    Huomaatko? Parannuksen tekeminen tarkoittaa samaa kuin "muuttaa mielensä laatua toisenlaiseksi" jos se on ollut esim, jotenkin vieras Jumalalle ja syntinen!

    Nyt pitää mennä eteenpäin jakeeseen-(40) jolloin tuo asia jatkuu ja selvenee edelleen mistä siinä oikein on kysymys! Eikä vain jättää asiaa katki ennenkuin tuo asia päättyy! Siis jakeessa-(40) Pietari jatkaa saarnaansa ja kertoo heille mistä evankeliumissa oikein on kysymys! Eli Jeesuksesta vapahtajasta! Ja taas uudelleen kehoittaa kuulijoitaan parannuksen tekoon! Ja sitten varsinainen asia selviää vasta jakeessa -(41)!

    >>"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin"!, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua!.>Apt 8:5 Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
    6 Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.
    7 Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.
    8 Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa......
    .......
    12 "MUTTA kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen"!, sekä miehet että naiset!.>Room 10:17
    "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"!.

    Siunausta Raamatun tutkiskeluun!

    Äänestä

  • Todella lavea portti Jumalan valtakuntaan on helluntalainen käsitys, jonka mukaan kaikki maailman lapset syntyessään ovat kristittyjä ja vedestä ja Hengestä uudestisyntyneitä Kristuksen ruumiin jäseniä. Eli kaikki ovat sisällä Jumalan valtakunnassa jo syntyessään.

    Syvällisempää Raamatunopetusta kasteesta helluntalainen kastenäkemys huomioon ottaen löytyy mm. löytämästäni oheisesta linkistä.

    http://koti.japo.fi/~ekallio/sala.htm

    Äänestä

  • kaikki sisällä kirjoitti:

    Todella lavea portti Jumalan valtakuntaan on helluntalainen käsitys, jonka mukaan kaikki maailman lapset syntyessään ovat kristittyjä ja vedestä ja Hengestä uudestisyntyneitä Kristuksen ruumiin jäseniä. Eli kaikki ovat sisällä Jumalan valtakunnassa jo syntyessään.

    Syvällisempää Raamatunopetusta kasteesta helluntalainen kastenäkemys huomioon ottaen löytyy mm. löytämästäni oheisesta linkistä.

    http://koti.japo.fi/~ekallio/sala.htm

    >>Kirjoitat-
    Todella lavea portti Jumalan valtakuntaan on helluntalainen käsitys,
    >>Mark 16:
    "15 Ja hän sanoi heille:
    "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille"!.

    16 "Joka uskoo ja kastetaan", se pelastuu! mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen!.

    "USKO"! Jeesukseen Kristukseen on se joka vie taivaaseen! Ei Kaste! Ei aikuisia! Eikä lapsia!
    Vaan - USKO!, Jumalan Sanaan =(Jeesukseen)!

    Laittamaasi Kallion linkkiin löytyy vastauksia tästä seuraavasta linkistä!


    http://gamma.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/uudkast.html


    Terv, Jeesukseen "upotettu"!

    Äänestä

Miten ihmeessä tuo kaikki liittyi lapsikasteeseesi?

Äänestä
  • Kun vauvana kastetaan niin sitä ei varmastikaan voi perustella eikä senkään vertaa muistaa en ainakaan minä PS.ehkä väärässä.

    Äänestä

  • kohdasta "hellarismin lavea portti", niin saat vastauksen kysymykseesi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


samalla kasteella kirjoitti:

Miksi jo lapsena saamani kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, on niin kallis?

Siksi koska kasteeni on maksettu Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan kärsimyksellä, verellä ja kuolemalla. Siksi kasteeni on niin kallis.

5.Moos.33:13
"Ja Joosefista hän sanoi: "Herra siunatkoon hänen maansa kalleimmalla, kasteella, joka tulee taivaasta, kalleimmalla, mikä tulee syvyydestä alhaalta,"

Mark. 10:39
"Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät."

Room.6:3
"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?"

Room.6:5
"Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu