Ihmettelen suuresti

Haluaisin nyt kysyä luopioilta ja muilta vihamielisesesti Jehovan todistajiin suhtautuvilta, minkä vuoksi yritätte niin kiihkeästi kysellä näkemystämme liittyen karttamiskäytäntöömme? Meinaan vaan sitä että eikö teidän pitäisi olla iloisia siitä, että jätämme teidät rauhaan? Jos minä vihaisin jotakuta henkilöä yhtä paljon kuin te vihaatte Jehovan todistajia, niin olisin vain tyytyväinen siitä, jos hän pysyisi kaukana minusta.

Ihmettelen kovasti toimintaanne, sillä siinä ei oikein ole minkäänlaista logiikkaa. Osoitatte puheillanne ja toiminnallanne vihamielisyyttä Jehovan todistajia kohtaan, mutta samaan aikaan valitatte siitä, että he karttavat teitä. Mitä siitä oikein pitäisi ajatella?
2552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tuskin täällä kukaan Jehovan todistajia henkilöinä vihaa. Kohteena on järjestö ja sen valheet. Järjestö pakottaa toisilleen läheiset ihmiset eroon. Siitähän tässä karttamiskritiikissä on kysymys. Aivan yhdentekeväähän se on, jos vieras ihminen karttaa, mutta kun toisilleen läheiset ihmiset joutuvat olemaan tahtomattaan toisistaan erossa järjestön takia, niin onhan se sairasta ja epäinhimillistä.

Äänestä

Minä en vihaa ketään luonnostani. ja olen iloinen.

Äänestä

Minullekkin aikoinaan sanottiin, että et sinä tuolla omalla uskollasi kovin pitkälle pötki. Tässä vain ollaan...Sanon minä...

Äänestä

En ole kyllä Jehova. Tulin vain piipahtamaan ja katsomaan, mitä täällä on ajatusta.

Äänestä

Minusta on hyvä kun karttavat jos henkilö on poistunut seurakunnan toiminnasta tai erotettu.Mutta eriasia on täysin jos kyseessä on lähi sukulaisuus kuten omat vanhemmat,tällöin uskonto on sokaissut realiteetit.

Ensin todistaja perhe käytännössä painostaa ja pakkopullana opettaa lapsesta asti,kun henkilö sitten saattaa valita toisen tien loppujen lopuksi niin siinä on katasrofin ainekset kasassa,mutta niin kuin monesti olen kertonut ettei jt:llä ole tunteita vaan järjestö määrää kaiken.


Minusta on oikein hyvä ettei tulla saarnaamaan joutavia satuja koska ne ovat valhetta, järjestön oppeja väänetty omiin näkemyksiin sopiviksi.

En siis kuulu noihin piireihin enkä mihinkään muhunkaan järjestöön, mutta on se outo juttu meinaan se leinosen juttu,ensin ei karteta mutta kumminkin kahta kauheammin kartetaan.

Hirmuinen on painostus jt lapsilla,eivät saa edes tutkia muuta vaan pakolla painostetaan pelon uhalla,tämän näkee niistä hirvittävistä piiretyistä,ei tuollaista saisi missään maailman kolkassa edes tehdä,laitetaan lapsen ja äitin kuvaus ja äiti painostaa ,jehova on nyt surullinen jne.....räikeää erittäin räikeää manipulointia pienelle lapselle.Harmagedon pelottelut lapsesta saakka ,suuria asioita kuten ahdistuksen aika ja reppanoiden pitäs kentällä käydä kun aikamiehet tai naiset.

Sitten kun tämä lapsi on aikuisiän kynnyksellä ja päättääkin lähteä muihin piireihin niin tämä äiti kääntää selän,voiko olla maailmassa hirveämpää kun hylätä oma lapsi jonkun järjestön takia kysyn vaan?

Saattaa se lapsi tulla katkeraksi aikuisena ja tulla tänne kirjoittamaan ja noitumaan jt syvimpään hel-vettiin,ei todellakaan ole ihme,heitä on loukattu verisesti jo lapsesta lähtien,jt on verivelkaisia kaikelta kannalta jopa lasten murhiin verikysymysten kohdalla sekä mielenterveyden puolella.

Oma järki ,sitä ei ole jt piireissä,järjestö määrää kaiken valheen jota he väittävät muille totuutena uskoen oikeasti sokeasti että totta on.

Sinne menee vuodet poikineen harha uskontoon, joka vie pois elämästä.

Äänestä
  • Olet samoilla ajatuksilla, kuin minä.

    Äänestä

" Meinaan vaan sitä että eikö teidän pitäisi olla iloisia siitä, että jätämme teidät rauhaan"

eronneet eivät haluakaan olla järjestössä. järjestö on kuitenkin eri asia kuin perhesuhteet siviilissä. kukaan täysijärkinen ei ymmärrä sitä että jos eroaa uskonnosta niin menettää omat perheenjäsenensä siviilissä. se on käsittämättömän julmaa henkistä väkivaltaa ja kiristystä pitää ihmisiä väkisin uskonnossa. järjestö itsekin tekopyhästi arvostelee muiden uskontojen osalta asiaa seuraavasti:

"Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä." (Herätkää! heinäkuu 2009 s. 28, 29)"

se ei kuitenkaan sovella tuota periaatetta itse lainkaan!

"Jos minä vihaisin jotakuta henkilöä yhtä paljon kuin te vihaatte Jehovan todistajia, niin olisin vain tyytyväinen siitä, jos hän pysyisi kaukana minusta."

vääristelet asioita. kukaan ei täällä vihaa jehovan todistajia. päin vastoin välittää heistä niin paljon että yrittävät saada heidät pois valehtelevasta ja kierosta uskonnosta johon he hukkaavat elämäänsä. ei ihmisten pitäisi olla aivopesussa. kritiikki kohdistuu lähes aina vartiotorniseuraan joka on eri asia kuin yksittäinen todistaja. jos hallitustakin kritisoi, ei siinä kritisoida koko maan asukkaita.

"Osoitatte puheillanne ja toiminnallanne vihamielisyyttä Jehovan todistajia kohtaan, mutta samaan aikaan valitatte siitä, että he karttavat teitä. Mitä siitä oikein pitäisi ajatella? "

minua ei ainakaan karta todistajat koska en ole koskaan lahkossa ollutkaan. vastustan vain järjestön epäinhimillisiä tapoja joista karttaminen on erittäin julma. karttamisesta kärsii myös karttaja huonona omanatuntona. ei ole normaalin rehellisen uskonnon tapoja pakottaa hylkäämään omat lapsensa tai vanhempansa uskonnollisen näkemyksen muuttumisen takia. se on täysin epänormaalia toimintaa.

Äänestä
  • Jokaisella pitää olla oma valinta. Minut kastettiin luterilaiseksi ja nyt aikuisena olen eronnut kirkosta ja olen nyt sitten ajatellut itse. Osaltaan kyllä vaikuttaa suku juuretkin.

    Äänestä

nukluitteko te jo?

Äänestä

JT:t eivät saa vapaasti valita miten suhtautua entisiin jäseniin, vaan järjestö sekaantuu asiaan manipuloimalla ja painostamalla.

Tämä johtaa tilanteisiin, joista kärsivät sekä karttajat että kartetut, esimerkiksi vanhemmat eivät tapaa lapsiaan tai sisarukset toisiaan.

Jehovan todistajat toimivat hyvässä uskossa, mutta järjestö on "vailla luonnollista kiintymystä", kuten UM-käännös asian muotoilee.

Äänestä

Jehovan todistajat eivät halua ymmärtää faktaa.

Enskiksikin raamattu kertoo näin:

Jos ei isä vedä niin ei voi tulla jumalan valtakuntaan,eli kaikki todistaja lapset eivät voi olla sellaisia jotka on kirjoitettu alusta asti jumalan muistikuvaan,kaikkia ei vedetä jumala ei siis liikuta läheisesti läheskään kaikkia ihmisiä.

Tämä pitäisi ymmärtää kun todistajat äheltävät lapsia,heistä suurin osa lankeaa viimeistään viimeisillä metreillä koska he eivät olleet kirjoittettu alusta asti niin sanottuun elämänkirjaan.

Näin tapahtui yhdelle apostolille,jeesus vietti viimeistä ateriaa ja lausui näin.

Yksi on joukossa joka kavaltaa minut,yksi apostoleista sanoo enhän se ole minä.

Vaikka kuinka saisi hyvän ja luotettavan opetuksen niin se ei takaan yhtään mitään koska jumala ei vedä häntä tarpeeksi.

Jeesus totesi sanoen olisi parempi ollut kun ei olisi syntynyt .

Mutta todistajat yrittävät väkisin tehdä kaikista jälkeläisistään todistajia,ymärtämättä jos sydän ei ole mukana niin väkisin on turhaa kokouksiin raahautua,se puuttuu jt perheissä ymmärrys ettei usko ole kaikille.

Äänestä
  • Mitä "uskoa Pohtia on?
    T:jutn

    Äänestä

  • jutn kirjoitti:

    Mitä "uskoa Pohtia on?
    T:jutn

    Pohtija ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.

    Äänestä

Jos ei sydän ole alusta lähtien mukana ja kokoukset tuntuvat raskaalta ym ...niin peli on niillä melko selvä,tämä pitäisi myöntää itselleen ajoissa eikä pitkittää,koska jossain vaiheessa tulee se hetki kun henkilö poistuu olkoon se mikä järjestö tahansa.

Täytyy olla kaipuu ei muiden miellyttäminen tai pelkotila johtuen kasvatuksesta.

Se on synnynnäinen veto hengellisyyteen.

Äänestä
  • Lapsena voi syöttää mitävain. Aikuisena herää jos herää...

    Äänestä

Ja Jeesus nousi ylös ja totisesti nousi!

Äänestä

Mitä uskoa on jutn?

Äänestä
  • Ei mitään. se on vain nyt hetkessä kekksimäni nimimerkki,

    Äänestä

No nytpä näinkin tuolta ylempää ,erittäin fiksusti tehty,mutta jos kaipaus joskun johonkin niin on niitä seurakuntia olemassa vaikka jt:t väittävät muuta mutta on olemassa sellaisia jotka todella tutkii itse,joissa on armolahjat toimivina,jt seuralla ei ole oikeastaan mitään toimivaa,he ovat omien voimavarojen varassa.

Äänestä
  • Haluan vain vaihtaa ajatusta. Kelpaa jehovakin.

    Äänestä

Tai on niillä jt:llä toimivana kenttä työ eli saarnaaminen mutta tässä he ovat menneet järjestön kanssa naimisiin,he laskevat tunnit ja raportoivat niistä eteen päin jokainen tahollaan,mitä enemmän on tunteja kuussa sitä hyväksyttävämpi yleensä on,tätä he eivät myönnä julkisesti mutta näin se on.

Äänestä
  • mitä uskontoa on pohtija ? :)

    Äänestä

  • jutn kirjoitti:

    mitä uskontoa on pohtija ? :)

    En mitään uskontoa eli en kuulu mihinkään uskontokuntaan.

    Äänestä

Jehovan todistajien suurin ongelma on jeesuksen lunastus uhrin merkitys,he eivät käsitä jeesuksen kuolleen sen takia että kaikilla olisi ikuinen elämä joka uskoo jeesukseen pelastuu armosta.

Heillä on jehova joka on keksitty nimi,eli mitään jehovaa ei ole varmaksi mutta sen kaltainen nimi on asia erikseen.Mutta tarkkaa nimipäätelmää ei voida tehdä tässä valossa.

Äänestä
  • Minä taas uskon pääsiäiseen, eli Jeesuksen ylösnousemisen juhlaan.
    kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman.
    Tuonelaan laskeutuessaan hän hävitti tuonelan.
    Hän tuhosi sen, joka oli hänen lihaansa maistanut.

    Ja tätä odottaessaan Jesaja huudahti ja sanoi:
    "Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla". (Jes.14:9)
    Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa.
    Se kukistui ja se saatettiin häpeään.
    Se kukistui ja niin se kuoletettiin.
    Se kukistui ja niin se menetti valtansa.
    Se kukistui ja pantiin kahleisiin.
    Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan.
    Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan.
    Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt.

    "Kuolema, missä on sinun otasi?
    Tuonela, missä on sinun voittosi?

    Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi.
    Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat.
    Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee.
    Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa.

    Sillä Kristus nousi kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuuden löytänyt kirjoitti:

Haluaisin nyt kysyä luopioilta ja muilta vihamielisesesti Jehovan todistajiin suhtautuvilta, minkä vuoksi yritätte niin kiihkeästi kysellä näkemystämme liittyen karttamiskäytäntöömme? Meinaan vaan sitä että eikö teidän pitäisi olla iloisia siitä, että jätämme teidät rauhaan? Jos minä vihaisin jotakuta henkilöä yhtä paljon kuin te vihaatte Jehovan todistajia, niin olisin vain tyytyväinen siitä, jos hän pysyisi kaukana minusta.

Ihmettelen kovasti toimintaanne, sillä siinä ei oikein ole minkäänlaista logiikkaa. Osoitatte puheillanne ja toiminnallanne vihamielisyyttä Jehovan todistajia kohtaan, mutta samaan aikaan valitatte siitä, että he karttavat teitä. Mitä siitä oikein pitäisi ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu