Näin

Keskisuomalainen: Ilmavoimien tunnistuslennot lisääntyneet huimasti
Ilmavoimien esikuntapäällikön prikaatikenraali Petri Tollan mukaan tunnistus- ja valvontalentoja on ollut 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Suomen ilmavoimien tekemät tunnistus- ja valvontalennot ovat lisääntyneet huimasti viime vuoteen verrattuna. Keskisuomalainen-lehden haastatteleman ilmavoimien esikuntapäällikön prikaatikenraali Petri Tollan mukaan lentoja on ollut jopa 50 prosenttia enemmän.

Tolla sanoo valvontalentojen lisääntyneen samassa suhteessa kuin lentoliikenne Suomen rajojen tuntumassa on lisääntynyt.

Venäläiset lentokoneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa tänä vuonna useita kertoja. Tolla ei kuitenkaan ota Keskisuomalaisen haastattelussa kantaa siihen, ovatko ilmavoimien tunnistus- ja valvontalennot koskeneet pääasiassa venäläiskoneita.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu olen samaa mieltä. Venäjä ei varmaankaan tule suomeen, ellei se saa jostain aihetta toimia, ja järkevin vaihtoehto olisi juurikin liittyä natoon. Joten kaikki, jotka haluavat tarjota venäläisille kahvit, äänestäkää natoon liittymistä. Kyllä sitten saatte kaipaamanne venäläiset tänne.

Äänestä

Tosi asiahan on se että nato jäsenenä r...än mahdollisuudet vallata maa on 0

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natoon heti.. kirjoitti:

Keskisuomalainen: Ilmavoimien tunnistuslennot lisääntyneet huimasti
Ilmavoimien esikuntapäällikön prikaatikenraali Petri Tollan mukaan tunnistus- ja valvontalentoja on ollut 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Suomen ilmavoimien tekemät tunnistus- ja valvontalennot ovat lisääntyneet huimasti viime vuoteen verrattuna. Keskisuomalainen-lehden haastatteleman ilmavoimien esikuntapäällikön prikaatikenraali Petri Tollan mukaan lentoja on ollut jopa 50 prosenttia enemmän.

Tolla sanoo valvontalentojen lisääntyneen samassa suhteessa kuin lentoliikenne Suomen rajojen tuntumassa on lisääntynyt.

Venäläiset lentokoneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa tänä vuonna useita kertoja. Tolla ei kuitenkaan ota Keskisuomalaisen haastattelussa kantaa siihen, ovatko ilmavoimien tunnistus- ja valvontalennot koskeneet pääasiassa venäläiskoneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu