Kaikki pallokalat lensivät kerran hieman yli taloni ja niillä oli melkoisen ihmeelliset sydämet. Jonkinlankien putiikki perustetttiin täyttämään tarpeita joita maailmassa ilmeni ja niistä pyydettiin ylihintaa, niinkuin tapana oli. Minuuttia myöhemmin talon ovesta astuttani löysin hevosen takapihaa esittävästä kuvasta, ja ihmettelin sillä en ennen ollut sitä siinä huomannut. Menin ulos väistellen lentävien pallokalojen pudottelemia haisupommeja ja siellä todella oli hevonen. Se puhui minulle näin:
"Kaikki ovat puuta, mikä heinää on se puuta on oikeasti. Minun makuaistini on erilainen kuin sinun tai sukulaistesi, ja hevoset yleensä ovat ruskeampia kuin olmit."
Katsoin hämmentyneenä ja lähdin kävelemään. Kaupanomistaja huusi minulle jälkeenpäin ja muistin siitä, että minun piti poiketa maitokaupassa, sillä aamiaiseksi haluaisin mysliä, enkä tykkää myslistä veden kanssa tai ilman mitään nesteitä. Onneksi muistin että uudesta vuodesta oli jäänyt kermalikööriä, jolla siihen mysliin saisi nestettä & makua. Käännyin askeleitteni suuntaan ja marssin päätäni pudistellen kotiovesta sisään ja sain luodin päähäni.
Heräsin kuusi tuntia myöhemmin (katsoin kellosta, siinä on kellon lisäksi päivyri). Luoti oli onneksi ollut hyvin pieni ja muisto vain.
"Kaikki ovat puuta, mikä heinää on se puuta on oikeasti. Minun makuaistini on erilainen kuin sinun tai sukulaistesi, ja hevoset yleensä ovat ruskeampia kuin olmit."
Katsoin hämmentyneenä ja lähdin kävelemään. Kaupanomistaja huusi minulle jälkeenpäin ja muistin siitä, että minun piti poiketa maitokaupassa, sillä aamiaiseksi haluaisin mysliä, enkä tykkää myslistä veden kanssa tai ilman mitään nesteitä. Onneksi muistin että uudesta vuodesta oli jäänyt kermalikööriä, jolla siihen mysliin saisi nestettä & makua. Käännyin askeleitteni suuntaan ja marssin päätäni pudistellen kotiovesta sisään ja sain luodin päähäni.
Heräsin kuusi tuntia myöhemmin (katsoin kellosta, siinä on kellon lisäksi päivyri). Luoti oli onneksi ollut hyvin pieni ja muisto vain.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos loistavasta kertomuksestasi, surrealismissa on harvoin näin paljon jännitettä.
Tarvitse pelätä,krokotiilit eivät koskaan nouse tänne tippukivi kallioille öisin, sanoi Elina, piti minua kädestä kiinni kun kävelimme valottomassa valkeassa luolassa. Voit rauhassa mennä vaikka veteen mutta näin Juhan ja en halunnut.
Juha puraisi niskastani :"Hellästi,lupaan ettei se satu yhtään ja vaikka kuoletkin niin se tuntuu vain kuin nukahtaisit."
1981