Voiko pappi jatkaa uskottavasti virassaan avioeronsa jälkeen?
Ei ole kauan siitä kun eronnut pappi menetti pappeutensa ja kanttorikin joutui karanteeniin.
Nykyisin näyttää siltä, että kanonit venyy ja paukkuu. Tapauksia jo useita tänäkin vuonna.
Ei ole kauan siitä kun eronnut pappi menetti pappeutensa ja kanttorikin joutui karanteeniin.
Nykyisin näyttää siltä, että kanonit venyy ja paukkuu. Tapauksia jo useita tänäkin vuonna.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi toki !
Kyllä pappikin on ihminen ja papin avioliitto on kahden ihmisen liitto. Eiköhän liene näissäkin tapauksissa ollut kyse siitä, että puoliso halusi eron papista ja silloin ei ole syytä rankaista pappia toisen ihmisen teosta. Niin ja viimekädessä asian ratkaisee piispa ja piispain kokous, emme me - onneksi.
Minusta olisi mielenkiintoisempaa pohtia, voiko homosuhteessa elävä mies toimia pappina ? En suinkaan väitä näin tapahtuvan { ainakaan ortodoksikirkossa ;-) }, mutta kunhan kysyn ?
Erään tiedon mukaan Teologisessa Aikakausikirjassa nr. 5/2004 olisi sivulla 470 Vesa Hirvosen artikkeli aiheesta.
Onko joku lukenut sen ja voisiko joku referoida artikkelia lyhyesti ?
Kuka muuten on tuo Vesa Hirvonen ?
Katso:
http://www.helsinki.fi/teol/steol/mind/members/hirvonen.html
Vastaan kysymykseen netistä löydetyin sanoin.
Näin sanoi luterilainen kirkko v. 1966 (anteeksi tällainen lainaus ortodoksiselle puolelle, mutta jospa se kertoisi yleiskristillisemminkin asiasta):
"Kristillisen uskon ja sopivan lääkärinhoidon avulla saadaan homoseksuaalinen taipumus hillityksi silloinkin kun se ei häviä. Vaikka homoseksuaalinen ei aina olekaan itse vastuussa tämän taipumuksensa synnystä, on jokainen velvollinen pidättäytymään sen toteuttamisesta, samoin kuin terveellä sukupuolivietillä varustettu on siihen velvollinen avioliiton ulkopuolella. Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta". (Piispain julkilausuma Ajankohtainen asia 1966.)
(http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=40_10_1)
---
Näin sanoi psykiatrian professori Asser Stenbäck aikanaan:
"Psykiatrian professori Asser Stenbäck korosti järkähtämätöntä uskomista Jumalan ja luonnon tarkoituksiin. Uskominen tekee onnelliseksi, kun taas tieteelliseen tietämiseen pyrkiminen, jota mm. kommunistit Stenbäckin mukaan tavoittelevat, osoittautuu pettymykseksi. Stenbäck korostaa ehdotonta alistumista uskoon, vaikka se johtaisikin kärsimyksiin. Stenbäck torjuu "joulupukkikristillisyyden" ("julgubbskristendom") onnea tuottavan "romantiikkansa" kanssa. Sokea usko ja alistuminen ovat ainoa oikea ratkaisu. Stenbäck itsekin toteaa, että "Puhe rististä on tosin hulluutta (dårskap) niille, jotka kulkevat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme se on Jumalan voima".
(http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=40_10_1)
Vahvaa tekstiä - huh, huh !
---
Mutta mitäpä sanoo piispa Ilkka Kantola aiheeseen liittyen 5.10.2004:
"Omatunto on tärkeämpi kuin uskonto. Lähimmäinen on tärkeämpi kuin Jumala.
Vapaus Jeesuksessa Kristuksessa tarkoittaa, että jumalasuhde ei enää ole moraalinen asia. Koska jumalasuhde ei ole moraalinen asia, meillä on lupa asettaa lähimmäisen hyvä Jumalan edelle. Meillä on lupa keskittää voimamme lähimmäisen hyvästä huolehtimiseen silläkin uhalla, että saatamme astua Isän Jumalan varpaille. Meidän ei niinkään tule murehtia sitä, loukkaammeko Jumalan tahtoa kuunnellessamme omantuntomme ääntä kuin murehtia sitä kuljemmeko lähimmäisen hädän ohitse pitäytyessämme orjallisesti yksittäisten raamatunkohtien ja uskomme perinteestä nousevien moraalisääntöjen noudattamiseen."
(http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=281_1_1)
---
Mihin tässä nyt sitten pitäisi uskoa ?
Mitä sanoo ortodoksinen piispain kokous ?
" Älä mene toisen luostariin oman jumalanpalvelussäännön kanssa"
- vanha venäläinen sananlasku
Sinänsä allekirjoittanutta ei sanottavasti kiinnosta mitä luterilaiset ovat tästä asiasta sanoneet silloin ja tällöin, olivat piispoja tai ei. Ortodoksinen kirkko ei ole eettisissä ratkaisuissaan millään tavoin sidottu siihen, mitä naapurissa puhutaan ja touhutaan. Tämä pätee niin menneisiin kuin nykyisiinkin aikoihin.
Sen sijaan ortodoksinen kirkko dogmeissaan ja etiikassaan on mahdollisimman uskollinen ensimmäisen vuosituhannen kirkolliselle perinteelle. Etiikan perussääntöjä on se, että kirkko tuomitsee synnin, mutta armahtaa syntistä.
Synti ei ole rikos vaan sairaus. Raamatun sanoman valossa homoseksuaalisuus on synti. Oleellista on, miten ihminen tämän taipumuksensa kanssa elää.
Koska kirkko on uskollinen perinteelleen, se ei tässäkään kohden horju uusien aatevirtausten paineessa. Vai olisiko syytä olettaa että kirkko on ollut 2000 vuotta tyhmä, kun ei ole ymmärtänyt saman sukupuolen välistä liittoa siunata?!? Kirkko ei tee poikkeusta tässä tai missään muussakaan asiassa ns. yhteiskunnallisen oikeuden-
mukaisuuden, poliittisen paineen tai "ajan vaatimusten" vuoksi, vielä vähemmän siksi että jossain toisessa uskonsuuntauksessa muutoksia hyväksyttäisiin. Kirkko sattumoisin on sidottu Kristuksen, Raamatun, Pyhän Tradition ja Ekumeenisten kirkolliskokousten opetuksiin.
Oikeassa olet ! Luterilaiset ovat luterilaisia ja ortodoksit ortodokseja. Joskus vain tuntuu, että meillä ei kuitenkaan ole sama Raamattu käytössä.
Jos vertailee vaikka 3.Mooseksen kirjan (http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/3Moos.18.html#o23)
tulkintoja tämän päivän Suomessa toisessa kansankirkossamme, niin vääjäämättä pohtii, milloin toinen kirkoistamme ensimmäisenä hyväksyy samanlaisin selityksin sukurutsauksen, pedofilian, uskottomuuden ja eläimiin sekaantumisen. Toivottavsti emme ortodokseina ole tuossa eturintamassa hyväksymässä noitakaan asioita.
Mitä tähän homo-keskusteluun tulee, sanoit Johannes mielestäni oikein:
"kirkko tuomitsee synnin, mutta armahtaa syntistä"
ja
"Oleellista on, miten ihminen tämän taipumuksensa kanssa elää."
Yhteiskunnassa on omat sääntönsä ja arvonsa, kirkon säännöt ja arvot voivat poiketa - ja Luojalle kiitos poikkeavatkin niistä. Kirkon ei tarvitsen seurata näiltä osin yhteiskunnan sääntöjä, mutta ei myöskään hylätä homoja oman onnensa nojaan.
Liekö muuten ortodoksisen kirkon kanoneissa mainintaa näistä asioista ?
Avioero on aina hyvin valitettava asia. Etenkin jos se sattuu papin kohdalle. Niin kuin on jo sanottu, se on sitten piispan vastuulla miten siitä eteenpäin.
Pappi on kuitenkin esikuva muille. Ja miten eronnut pappi voisi seurakuntalaisilleen julistaa sitä, että avioero on aina synti!
Pakottavassa tilanteessa avioero on jossain mielessä ymmärrettävämpää, mutta synti se kuitenkin on.
Jos pappi on eronnut, hän jäävää itseltään sen, että voisi tästä asiasta saarnata muille. Toisaalta, jos pappi on alkoholisoitunut, niin silloin hän on jäävi tästä puhumaan, jne.
Meneekö tämä lopulta siihen, että hän ei voi työtään kunnolla hoitaa, kun ei voi kaikesta puhua.
"Ekonomiaperiaattella" tässä kuitenkin monessa asiassa pitäisi eteenpäin mennä, eli monesta pahasta valittakoon se pienin. Olkoon se sitten avioero.
Se homojuttu onkin sitten oma lukunsa. Jos ajateltaisiin, että pappi on homo, niin eikö hän omassa työssään eläisi koko ajan jonkinlaisessa valheessa, kun pitää kuitenkin kirkon oppia julistaa...
Kuten itse sanot, avioliitossa on kaksi ihmistä - samoin avioerossa...
Mielestäni on hurskastelua väittää, että avioero olisi vain yhden kauppa. Tuskin kukaan naimisiin mennessään ajattelee haluavansa erota jonain päivänä. Muistakaa myös se, ettei kovin moni nainen/pariskunta tiedä etukäteen, että jonain päivänä mies ehkä vihitään papiksi. Sellaiseen ei voi täysin varautua, mutta sen tilanteen kanssa on elettävä.
Ei ole rakentavaa lähteä ruotimaan yksittäisiä tapauksia, vaan kirkossamme (tai papiston keskuudessa) pitäisi herättää keskustelua ihan ylipäätään siitä hengellisen ohjauksen puutteesta, joka koskee esim. avioelämää. Tätä keskustelua kai käydäänkin... jossain.
Avioero on kipeä asia. Siksi meidän pitäisi ponnekkaammin panostaa siihen keskusteluun ja pohdintaan, jota pariskuntien olisi hyvä käydä ennen avioliiton solmimista. Onko meillä realistinen ja todellinen kuva omasta kumppanista ja avioliitosta elämänpituisena mysteeriona, jossa arjen sujuminen on avainasia?
No jooh, siinäpä mietittävää.
Basileios Suuren 35. kanoni:
"Kun nainen on jättänyt miehen, on tarkasteltava jättämisen syytä."
HUOMAA VIRKEEN VIIMEINEN OSA.
"Jos ilmenee, että vaimo on järjettömästi lähtenyt, ansaitsee mies anteeksiannon, nainen taas rangaistuksen"
ANTEEKSIANNON !!
"Tällöin miehelle annetaan lupa olla Kirkon yhteydessä"
LUPA OLLA KIRKON YHTEYDESSÄ !!!
Näin parisuhteessa elävän kristityn homomiehen näkökulmasta tuon viestin sanoma ja sävy ovat kyllä melkoisen kaukana armosta. Meitäkin kun on, tässäkin kirkossa.
Radiosta pari päivää sitten kuultua.
Kreikassa avioeron yhteydessä papilla ei ole mitään valinnanvaraa. Ilmeisesti tässäkin asiassa kirkkomme kulkee omia polkujaan.
Miten siis kreikassa nyt toimitaan? Kuulin juuri viikonloppuna kreikkalaiselta ystävältä, että suuri ongelma sielläkin on papiston avioerot ja siksi perustetaan koulutusta ja ohjausta kreikkalaisille pappien vaimoille. Että tietäisivät mihin ollaan sitoutumassa, kun tulevaan pappiin sitoudutaan.
Ei ollut puhetta kyllä noista mahdollisista sanktioista...
Avioliittoon vihittävät lupaavat rakastaa toisiaan myötä- ja vastamäessä. Avioerolla rikotaan tuo lupaus. Mutta pappikin on ihminen, ja hänelle pitää antaa mahdollisuus eron sattuessa. Kuka meistä on synnitön, heittäköön sen ensimmäisen kiven. Jos eronnut pappi haluaa solmia uuden parisuhteen, silloin homma pitää mielestäni viheltää poikki.