Helsingin luterilaisten seurakuntien tuloksia

1571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei oikein tainnut purra Hesan mainostelu Toivolan naamoilla

Äänestä

Ihmiset on aina vieroksunut homoutta alitajuisesti - myös liberaalit, joden vieroksunta purkautuu ylireagointina. Torjunta sammutetaan homouden massiivisena korostamisena. Myös homoseksuaalit itse vieroksuu ja torjuu taipumustaan, mutta heidän psyykkiset torjuntamekanisminsa ovat sitten paljon monimutkaisemmat kuin heteroilla. Tästä syystä on väärin ihmisen aitoutta kohtaan, että väkivaltaisesti pyritään syöttämään homoutta heidän kurkuistaan alas. Ihmisille ei tulisi tehdä psyykkistä väkivaltaa massiivisen lobbauksen keinoin. Tämä lienee syynä ettei Toivolan kautta tapahtunut markkinointi toiminutkaan.

Äänestä
  • Voi voi sentään, täällä taas vieroksuu yksi piilohomo, joka ressukka ei ole vieläkään uskaltanut tunnustaa homouttaan edes itselleen. Mutta mutta taas on ihan pakko muistuttaa, ettei homous mihinkään katoa, jos sellaiseksi on sattunut syntymään Jumalan luomana. Eihän heterouskaan katoa!

    Äänestä

  • Eihän heterouskaan k kirjoitti:

    Voi voi sentään, täällä taas vieroksuu yksi piilohomo, joka ressukka ei ole vieläkään uskaltanut tunnustaa homouttaan edes itselleen. Mutta mutta taas on ihan pakko muistuttaa, ettei homous mihinkään katoa, jos sellaiseksi on sattunut syntymään Jumalan luomana. Eihän heterouskaan katoa!

    Olette te homot läpeenne sairasta porukkaa. Väittääkö joku perdofiili, että jokainen ihminen on piilopedofiili? Etkö voi kantaa homouttasi siihen muita ihmisiä sotkematta?

    Äänestä

  • kyllästyttää kirjoitti:

    Olette te homot läpeenne sairasta porukkaa. Väittääkö joku perdofiili, että jokainen ihminen on piilopedofiili? Etkö voi kantaa homouttasi siihen muita ihmisiä sotkematta?

    Toivon todella, että te ette ole pedofiili. Sellainen hyväksikäyttö on aina suuri rikos ja suuri synti ja kauhistus Jumalalle.
    Homous taas on osa ihmisen normaalia seksuaalisuuden muuntelua, ja jokainen homo on saanut seksuaalisuutensa jo syntymässään aivan samalla tavalla kuin heterokin. Jumala on luonut ihmisen seksuaalisuuden, mutta ei seksuaalisella käyttäytymisellä saa kenellekään pahaa tehdä. Heterotkaan eivät saa raiskata tai käyttää ihmisiä seksuaalisesti hyväkseen!!

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288765490636.html

    Oheisessa linkissä on hyvä uutinen: Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty ehdokas ei päässyt läpi seurakuntavaaleissa, kerrotaan Kirkon tiedotuskeskuksesta.

    "Olette te homot läpeenne sairasta porukkaa. Väittääkö joku perdofiili, että jokainen ihminen on piilopedofiili? Etkö voi kantaa homouttasi siihen muita ihmisiä sotkematta?"

    Tuollaiset syyllistävät viestit ovat osa homouden torjuntaa. Ihminenhän yleensäkin jos on jokin häntä vaivaava asia, niin pyrkii siirtämään tätä asiaa myös muihin.

    Äänestä

  • Toivon ettette ole p kirjoitti:

    Toivon todella, että te ette ole pedofiili. Sellainen hyväksikäyttö on aina suuri rikos ja suuri synti ja kauhistus Jumalalle.
    Homous taas on osa ihmisen normaalia seksuaalisuuden muuntelua, ja jokainen homo on saanut seksuaalisuutensa jo syntymässään aivan samalla tavalla kuin heterokin. Jumala on luonut ihmisen seksuaalisuuden, mutta ei seksuaalisella käyttäytymisellä saa kenellekään pahaa tehdä. Heterotkaan eivät saa raiskata tai käyttää ihmisiä seksuaalisesti hyväkseen!!

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288765490636.html

    Oheisessa linkissä on hyvä uutinen: Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty ehdokas ei päässyt läpi seurakuntavaaleissa, kerrotaan Kirkon tiedotuskeskuksesta.

    "Jumala on luonut ihmisen seksuaalisuuden, mutta ei seksuaalisella käyttäytymisellä saa kenellekään pahaa tehdä. "

    Syntiä Jumala ei luonut ja tämän vaistoaa myös homot itse, kun moninkin erilaisin väittein torjuvat ja myös siirtävät tätä taipumustaan muihin ihmisiin. Tämäkin ketju jo sisältää tällaista torjuntaa ja ongelman siirtämistä.

    Äänestä

  • Toivon ettette ole p kirjoitti:

    Toivon todella, että te ette ole pedofiili. Sellainen hyväksikäyttö on aina suuri rikos ja suuri synti ja kauhistus Jumalalle.
    Homous taas on osa ihmisen normaalia seksuaalisuuden muuntelua, ja jokainen homo on saanut seksuaalisuutensa jo syntymässään aivan samalla tavalla kuin heterokin. Jumala on luonut ihmisen seksuaalisuuden, mutta ei seksuaalisella käyttäytymisellä saa kenellekään pahaa tehdä. Heterotkaan eivät saa raiskata tai käyttää ihmisiä seksuaalisesti hyväkseen!!

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288765490636.html

    Oheisessa linkissä on hyvä uutinen: Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäilty ehdokas ei päässyt läpi seurakuntavaaleissa, kerrotaan Kirkon tiedotuskeskuksesta.

    Jos osaat lukea en kirjoittanut itsestäni vaan kieroutuneista seksuaalisuuksista.
    Homous on sitä eikä kannata vedota aikuisten välisyytteen koska se ei sen luonnottomuutta millään poista kuten ei sukurutsauksenkaan - aikuisten kesken - vaikka ei lapsia tulisikaan.

    Itse olen ihan normaali hetero eikä minulla ole piilohomoutta eikä muitakaan perversioita. Joten jospa nyt ei keskusteltaisi minusta vaan homoudesta yleensä, jos pystyt. Ei se homous miksikään muutu toisia syyttämällä muista asoista. Osoittaa vain asian kipeyden.

    Äänestä

Mistä tietää mitä listaa kukin edusti?

Äänestä

Olen samalla kannalla, ja lisään vielä, että homoseksuaalit tekevät myös itselleen vahinkoa Jumalan tahdon vastaisten taipumustensa jatkuvalla esiin tuomisella. Siinähän on kyse nimenomaan hyväksynnän etsimisestä, ts. luvan hakemisesta jollekin sellaisellle, joka on väärin. Nämä ihmiset siis etsivät rauhaa omatunnolleen asiassa, jossa rauhaa ei ole löydettävissä. Vaikka kaikki ihmiset sanoisivat homoseksuaalisuuden olevan hyväksyttävää, se olisi Jumalan edessä silti väärin, ja ihminen myös tietää tämän omatunnossaan loppuun saakka. Ihminen ei pääse pakoon totuutta Jumalan edessä.

Jos kirkossa päädytään siunaamaan homoseksuaalisia liittoja, tälläkin tehdään näille jo valmiiksi vahingoitetuille ihmisille vielä suurempia ongelmia. Heidän omatuntonsa kolkutus ei siitä kuitenkaan katoa, ja näin he lopulta pettyvät myös kirkkoon, joka ei johtanutkaan heitä ymmärtämään totuutta heistä itsestään Jumalan edessä.

Äänestä

  • Aivan niin ja varmaan vielä hyvä lisätä, ettei luterilaisuus sinänsä ole koskaan mikään kirkko ollutkaan. Sehän on lahko, joka on itse eronnut kirkosta. Tämän seurauksena luterilaisuudessa ei ole koskaan toteutunut oikea piispan virka, eikä siten myöskään oikea kristinopin mukainen pappeus. Myöskään luterilainen avioliittoon vihkiminen ei ole pätevä pyhänä toimituksena, vaikka siellä siis vihittäisiinkin vain luterilaiseen heteroavioliittoon!

    Äänestä

  • vielä on hyvä lisätä kirjoitti:

    Aivan niin ja varmaan vielä hyvä lisätä, ettei luterilaisuus sinänsä ole koskaan mikään kirkko ollutkaan. Sehän on lahko, joka on itse eronnut kirkosta. Tämän seurauksena luterilaisuudessa ei ole koskaan toteutunut oikea piispan virka, eikä siten myöskään oikea kristinopin mukainen pappeus. Myöskään luterilainen avioliittoon vihkiminen ei ole pätevä pyhänä toimituksena, vaikka siellä siis vihittäisiinkin vain luterilaiseen heteroavioliittoon!

    Höpö höpö.

    Äänestä

  • 139 kirjoitti:

    Höpö höpö.

    Juurikin näin, todellakin! Voimme siis olla yhtä mieltä, että tämä luterilaisen lahkon oma käsitys itsestään on puhtaaksi puhdistettua höpön pöpöä! Kiitän teitä tuestanne, ehkä tämä jo avaa edes muutaman aivopestyn luterilaisen silmät.

    Äänestä

  • Juurikin näin, todel kirjoitti:

    Juurikin näin, todellakin! Voimme siis olla yhtä mieltä, että tämä luterilaisen lahkon oma käsitys itsestään on puhtaaksi puhdistettua höpön pöpöä! Kiitän teitä tuestanne, ehkä tämä jo avaa edes muutaman aivopestyn luterilaisen silmät.

    Sano nyt suoraan mikä sinun kirkkosi on. Säännöllisesti käyt täällä väittämässä luterilaisutta vääräksi joten sano sitten mikä on sinun oikeasi!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

on jo saatavissa kirjoitti:

Helsingin luterilaiset seurakunnat

http://www.helsinginseurakunnat.fi/yhteinenhallinto/seurakuntavaalit/tulokset.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu