Oheishuoltajuuden hakeminen huostaanoton aikana

Hyvääiti

Aikaisemmin oltiin yhteisymmärryksestä hakemassa oheishuoltajuutta lapsen isovanhemmalle sosiaalityöntekijän kautta. Lapsen isä ei kuvioissa ja itse henkisesti huonossa kunnossa, sekä arki erittäin raskasta. Päätöksen tein itse, että nyt lapsi on isovanhempansa luona asumassa arjen. (Asiaa mietittiin ja pyöriteltiin 4-6kk)
Käyttäydyin sopimattomasti yhdessä palaverissa ja haistatin suoraansanottuna vitut.
Sosiaalityöntekijä ei enään suostunut oheishuoltajuuden hakemiseen vaan kiireellisesti sijoitti lapsen isovanhempansa luokse minulta mitään kysymättä (yrittivät ulkopuoliseen perheeseen, vaikka lapsi ollut siihen mennessä jo kuukauden isovanhemmallaan) .
Alkoi puhumaan huostaanotosta.
Ja nyt sanoi 2,5vko sitten, ettei sen miettiniselle enään olekkaan tarvetta kun hakeuduin psyk. Hoitoon. Nyt onkin sitten yllättäen kuulemiset huostaanotosta ja sijoituksesta. Ilman painavia syitä. Oheishuoltajuutta ei sosiaalityöntekijöiden kautta ilmeisesti enään haeta.
Huostaanotto peusteeton ja alustavasti piti olla läheisverkostoonsijoitus, siitäkin sosiaalityöntekijät luopuneet, ilman painavaa syytä, sekä itselläni menee koko aijan paremmin, sekä olen pitkäaikaisessa psyk. Hoidossa (en osastolla)
Ei asiaan liity huumeita, väkivaltaa tai alkoholia. Ainoastaan masennusta.
Eli onko nyt syytä pelätä, että lapseni huostaanotetaan ja sen jälkeen siirretään isovanhempansa luolta sijaisperheeseen?!?
Haluan turvata lapseni, ja hakea itse oikeuden kautta oheishuoltajuutta isovanhemmalle, jos huostaanotto tapahtuu, onko oheishuoltajuuden hakeminen mahdollista silti samaan aikaan?
Tällä sosiaalityöntekijällä jotain henkilökohtaista minua kohtaan, asenne kaiken suhteen yllättäen muuttunut, mistä johtuu.
Myöskin puhunut paljon asioista oletusarvollisesti, ja kirjannut ilmeisesti vaikka ja mitä papereihin minusta niin etten olisi hyvä ja turvallinen aikuinen lapselleni, vaikkei masentuneisuus saisi olla siihen perustelu eikä asia todellakaan niin ole.

Pelottaa niin kamalasti lapseni puolesta :( ei hän ansaitse tätä, enkä todellakaan minäkään, maailmassa paljon lapsia joita oikeasti näännytetään nälkään, hakataan ja körsivät myöskin henkisestä väkivallasta, huume ja alkoholisti vanhemmista ja tämä on naurettavaa!
Olen itse soittamassa oikeusaputoimistoon ja pyydän apua, pyytää asianajajaa huostaanoton kuulemiseen, sekä mahdolliseen oikeudenkäyntiin pitämään minun ja lapseni puolia. aijon luonnollisesti huostaanoton kuulemisissa kieltäytyä huostaanotosta ja viedä oikeuteen, koska täysinperusteetoon se on.
Toinen kysymys, voiko tämä kieltäytyminen pahentaa asioita? Vai onko minulla mahdollisuus estää huostaanotto?
Viranomaisilla, ja etenkin sosiaalityöntekijöillä ikäväkyllä on niin paljon valtaa ja sanaa tehdä mitä vaan, ihan viattomillekkin lapille ja hyville vanhemmille :(((

4

1513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+3

      Tee kantelu AVI:n lääninsosiaalitarkastajalle, siis entinen lääninhallitus.
      Jos välit tiettyyn työntekijään kriisiytyneet ja koet tämän henkilökemiajutun olevan ongelmien taustalla, soita ensin ja jätä kirjallinen kantelu. Sosiaalityöntekijä saa sitten antaa oman selvityksensä tapahtumien kulusta jne.

    • Tukea tarvitset

      Sanoit että on kirjoittanut sinusta vaikka mitä. Eikö jokaisen pitäisi saada tietää mitä itsestä on kirjoitettu? Ethän liene holhouksen alainen. Tosi raskasta varmaan. Voimia! Minulla on sosiaalialan ihmisistä ikävä käsitys, mutta lapsen huostaanottoasiasta ei ole kokemusta.

    • Sijaisäiti

      Kun lapsi otetaan huostaan niin papereista pitää löytyä syyt huostaanotolle.
      Mielestäni nykyään täytyy lain mukaan kartoittaa ensisijaisesti läheiset, josko sieltä löytyisi sopiva (ja halukas) sijaisperhe.

      Isovanhemmille sijoitettaessa usein vastaan tulee isovanhempien ja lapsen ikä. Sijaisvanhemman ikä on sopiva jos hän voisi olla biologisesti sijoitetun isä/äiti.

      • illiumppu

        olen pahassa paikassa voidaanko vaan lapseni huostaan otta kuin perhetyön tekijä niin haluaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      143
      3196
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3012
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1463
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1217
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1067
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1017
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      833
    10. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      827
    Aihe