Suomen toiminta perheoikeudellisissa kysymyksissä on niin avoimen sukupuolisesti syrjivää, että väittäisin, että meillä on siinä suomettumiseen verrattava ”sokea piste” toiminnassamme jota ei haluta nähdä täällä kotimaassa.
Esimerkiksi Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 2,3,6 § pykälä ovat toistuvasti joutuneet kyseenalaisiksi käsiteltäessä lapsi- ja perheoikeudellisia kysymyksiä erityisesti eräissä viimeaikaisissa huoltajuuskysymyksissä. Ja koska laillisuusperiaate asettaa julkisen hallinnon ja siinä toimivat miesten tasa-arvoa polkevat henkilöt, kuten eduskunnan naisverkoston, eduskunnan varapuhemiehen ja oikeusministerin puhtaasti naisten asiaa ajavana ja miesten ja isien, erityisesti ulkomaalaisten, ihmisoikeuksia polkevina huonoon valoon ehdotan, että muutetaan lakia vastaamaan nykyistä käytäntöä.
Seuraavassa uuden lakiesityksen tekstiä, se on vapaasti kansanedustuslaitoksen käytössä: ” 2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate perheoikeudellisissa ja lasten huoltajuuteen liittyvissä kysymyksissä Suomessa kuuluu naisille, jota edustaa valtiopäivillä eduskunnan naisverkosto, sekä eduskunnan varapuhemies silloin kun kyse on hänen sukulaistensa eduista sekä oikeusministeri silloin kun tulee puuttua riippumattomien tuomioistuinten toimintaan jos on pienintäkin epäilystä, että ne ajavat tasavertaisuutta lain edessä välittämättä valtiovallan suojelemasta naisten etujen asettamisesta etusijalle kaikissa perheoikeudellisissa kysymyksissä.
Tähän naisvaltaan sisältyy naisen oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan laeista ja määräyksistä piittaamatta, ilman tuomiota silloin kun ne kohdistuvat perheen miespuoleiseen jäseneen.
Perheoikeudellisen vallan käytön tulee perustua lain sijasta naisen etuun riippumatta tilanteesta.
Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin naisen etua.
3 § Tuomiovaltaa käyttävät muissa asioissa riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus, mutta perheoikeudellisissa kysymyksissä ja lasten huoltajuuskysymyksissä oikeusministeri, eduskunnan naisverkosto, eduskunnan varapuhemies kun kyse on hänen sukulaisistaan sekä eri naisjärjestöt sekä naispresidentti määrittävät en onko riippumattoman tuomioistuimen tuomio tuomittu oikein heidän mielestään. Ja jos on aihetta asiaa epäillä tuomio muutetaan vastaamaan naisjärjestöjen linjaa.
6 § Ihmiset ovat miehiä lukuun ottamatta yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa miehiä lukuun ottamatta ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava naisen omaisuutena, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin naispuolisen huoltajansa määrittämissä rajoissa.
Naisten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sekä määritellään selkeä ylivalta perheoikeudellisissa ja lapsen huoltajuuteen liittyvissä kysymyksissä kuten tässä määrätään.”
Taustaksi, että Suomen virallinen kanta ihmisoikeuksiin on oikeastikin: ”Vaikka ihmisoikeudet ovat kaikille samat, ne eivät käytännössä toteudu yhtäläisesti. Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopistealueita ovat naiset, lapset, vähemmistöt ja alkuperäiskansat.
Hallitus pyrkii erityisesti edistämään näiden ryhmien oikeuksia, sillä ne joutuvat edelleen muita helpommin syrjityiksi. Erityisen tärkeää on, että ryhmät voivat osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon kaikilla tasoilla, niin politiikan muotoilussa kuin sen ajamisessa kansainvälisillä foorumeilla. Suomi ja ihmisoikeudet. from http://formin.finland.fi/ihmisoikeudet/”
Olen täysin valtoineuvoston kanssa samaa mieltä, että: ” Vaikka ihmisoikeudet ovat kaikille samat, ne eivät käytännössä toteudu yhtäläisesti”. Tasa-arvopolitiikka siis tähtää tietoisestikin naisten suosimiseen, eikä miesten tasa-arvosta ja tasavertaisuudesta lain ja siihen perustuvan hallintotoiminnan tasolla kiinnosta ketään.
Paitsi YK:n ihmisoikeuskomiteaa. ”Suomelle kritiikkiä YK:n ihmisoikeuskomitealta. YK:n ihmisoikeuskomitea antoi Suomelle suositukset kansalais- ja poliittisten oikeuksien toteuttamisesta 4.11.2004 Genevessä. Siinä käsiteltiin muun muassa romanien ja saamelaisten asemaa, oikeuslaitoksen syrjimättömyyttä, naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä aseistakieltäytymistä ja siviilipalvelusaikaa koskevat suosituksia.
Valtion edustaja totesi vain, että asiat ovat olleet esillä myös Suomessa ja toimenpiteisiin on ryhdytty. Meri-Sisko Eskola työministeriöstä kertoi, että lainmuutosesitys siviilipalveluajan lyhentämisestä oli eduskunnassa vuonna 2000, mutta se ei johtanut muutoksiin. Nyt harkitaan, onko tarvetta uudelle lakiesitykselle.
Myös naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämiseksi työskennellään. Sisäministeriön Tiina Sinkkasen mukaan ensi viikolla asetetaan työryhmä tarkastelemaan samapalkkaisuusselvityksen toimenpide-ehdotuksia. Myös tasa-arvolain uudistus on eduskunnan käsiteltävänä.
Komitean oli huolissan Suomen hallituksen jäsenten ja kansanedustajien avoimista hyökkäyksistä oikeuslaitoksen toimivaltaa vastaan tiettyihin oikeudellisiin päätöksiin puuttumiseksi. Oikeusministeriön Jukka Linstedtin mukaan oikeuslaitoksen riippumattomuuden vaarantumista ei kuitenkaan epäillä. Suositus otetaan mietintään ja se vaatii ehkä joidenkin toimintatapojen muuttamista, mutta ei johda lainmuutoksiin. Komitean loppupäätelmät ovat saatavilla internetissä viikosta 47 alkaen osoitteessa formin.finland.fi/ihmisoikeudet. http://www.formin.fi/netcomm/news/ShowArticle.asp?intNWSAID=29683&StrParent=yes

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.