Huppumies iski jälleen!
huppisz
29130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Niinpä, kovasti on pidetty erittäin epätodennäköisenä, suorastaan mahdottomana, että joku huppumies murtautuisi asuntoon ja puukottaisi. Ainakin Ulvilan murhassa, syyllistäjät tätä toistelevat jatkuvasti, että eihän sellaista nyt tapahdu!
Jatkan vielä. Siis Auerin syyttäjien mielestä on paljon, paljon todennäköisempää että Auer olisi muutamassa minuutissa tehnyt mittavat lavastukset ja tavaroiden piilotukset, ja itsensä ja pesutilojen puhdistukset ynnä kuivaukset, ja itse murhakin olisi onnistunut n. 50 sekunnissa, joka sekin pätkissä, se on yhteenlaskettu puhelimesta poissaoloaika. Ja puheluhan antaa hänelle alibin. Puhelun aikana Lahti sai kuoliniskun.
Siis nämä Auerin toimet ovat siis muka todennäköisempiä kuin se, että joku tuntematon tulisi ikkunasta tappamaan.
Ei paljon järki päätä pakota noilla syyttäjillä..
Ei järki pakota sullakaan tai muilla jotka uskovat auerin syyttömyyteen. Naisella oli aikaa tehä tekonsa ja lavastuksensa. Tekastu riita alkoi varmaan jo tunti tai kaks tuntia ennen häkesoittoa. Valotkin talossa yöllä noin yhden aikaan.
Suunniteltu juttu. Tosiasiassa mikään murhamies ei olisi kaikkea sitä tehnyt kolmessa minuutissa minkä oli sisällä. Tikannut kymmeniä kertoja,Uhri valutti jossain vaiheessa sänkyynkin vertaan kyljellään maaten. Tappaja ajoi aueria takaa kahteen kertaan, vaihtoi aseita, piiloutui tytöltä ym ym... mahdoton yhtälö. Siihen kaatui auerin tarinat ulkopuolisesta. Teko oli kaksiosainen kuten syyttäjäpuoli on päätellyt.
Tappaja hukkasi sänkyyn toisen hanskansa, poistui terävästä ikkunan aukosta ilman toista hanskaa, tätä ei kyllä kukaan tee ilman itseä loukkamatta eikä ilman DNA-näytettä.
Case on ratkaistu.
ihmettelen ettei se Jukka juossut karkuun kun Anneli pisti nauhuria päälle.Anneli kykeni ihan äänettömästi mutta hupparilta se ei onnistunut lainkaan.Kuusiranta vakuutti oikeudenkäynnissä että muita huoneita ei tutkittu lainkaan mutta hiirenkakkaa oli kyllä löytynyt tutkimattakin.
soitti nauhurilta ja Jukka heräsikin vahingossa niin silloinhan siellä olisi ollu 2 Jukkaa kiljumassa häke-puhelun aikana.
Sehän tässä onkin kumma juttu, annelin mukaan he olivat siinä vaiheessa molemmat hereillä, miksi niin terävä-älyinen kuin jukka niin ei mennyt hakemaan mitään apua?
Ei oikein natsaa kohdilleen nämä annelin teoriat.
Ja miten muka Anneli olisikin yhtäkkiä pystynyt aloittamaan tappamisen, siinä kun molemmat seisoivat ikkunan edessä? Vastassa oli sentään mies, ja hänkin hereillä. Kyllä Jukka olisi pystynyt vastustamaan, älkää nyt hulluja luulko. Hänkö vain olisi alistunut puukotettavaksi.
Annelilla on konstinsa jotka vain hän tietää. Jokin millä tainnutti miehen aloilleen ja puolustuskyvyttömäksi. Ja mies ei älynnyt mikä naisella oli tarkoitus.
Tyttö saattoi alkaa nukkumaan ja hänen ajantajunsa heittää, ei tajua että ollut väliin unessa ja tullut vasta sitten toisen kerran kun oli hiljennyt..eli mies ainakin tiedottomana ja äiskä tehnyt lavastuksensa pääosin Äiskä kulki melkosella varmuudella ikkunastakin ketterästi ja siitä piirtyi "kuva" huppiksesta tytön alitajuntaan. Sitten alkoi tarkempi yhteispeli, me soitettiin häkee jne...
miehen niillä noitakonsteilla niin kuka sitten kiljui nauhuriin Jukan äänellä kun Anneli äänitti.Kyllä tässä ne keskiajan noitaoikeudenkäynnitkin jää toiseksi.
Tää on paras:
"Tappaja hukkasi sänkyyn toisen hanskansa, poistui terävästä ikkunan aukosta ilman toista hanskaa, tätä ei kyllä kukaan tee ilman itseä loukkamatta eikä ilman DNA-näytettä. Case on ratkaistu."
Murhaaja siis poistui dna-näyte kainalossa?
Missään ei ole todettu tappajan hukanneen sänkyyn toista hanskaa. Itseasiassa koko hanskaa ei rikospaikkakuvissa näy. Se ilmestyi sänkyyn ihmeellisesti vasta sen jälkeen, kun tekniset tutkijat olivat vieneet sängystä lakanat.
Se kenen talouteen hanska kuului ei ole selvitetty. Case on kaikkea muuta kuin ratkaistu.
Jep, poliisi tavoitti alueelta miehen, jolla oli viiltoja kasvoissaan ja käsi paketissa. Miksi hän ei kelvannut poliisille murhaajaksi, sitä emme tiedä. Sopimaton dna tietenkin auttoi asiassa.
Ai, kuinka ihana vitutus sulla.
se siellä taasen.Eihän niitä muita olekaan
järki luistaa.Pitää olla melkonen nero että noilla eväillä saa Annelin lavastettua syylliseksi.Ei ne taustanauhatkaan ihan jokaiselle olis mieleen juolahtaneet.Kuolinaika tosin piti muuttaa alkuperäisestä mutta sehän onnistui KO myötävaikutuksella
Taisi vespa palturina iskeä minfosta tänne huppis uutisellaan.
Nyt sitten tarkistamaan jos nimi olisi vaikka nieminen, Buahahhahhahahhhhahaaaaa.
Siitä ei päästä mihinkään että Ulvilan alku show oli pelkkää palturia, huuli pyöreänä odottivat jotta huppis saisi hommat valmiiksi.
http://nwoumj.blogspot.fi/
Tämä mies siis tunkeutui yksityisasuntoon Rovaniemellä lauantaiaamuna kello seitsemän. Uutinen ei kerro, että rikkoiko ikkunan ja tunki sisään sitä kautta. Epäilen. Ainakin tällä perhellä on sen verran nopea reagointikyky ynnä hoksnokkaa, että puukotuksen uhri ei menehtynyt. Maailman sivu on maassamme tällaista tapahtunut. Mennään ovelle, tullaan väkisin sisään ja aletaan riehua joko puukoin tai puntarein. Hupparilla varustettuna tai ilman. Eihän tällä kaverilla ole ollut edes tarkoitusta jäädä tuntemattomaksi. Toteutus on siinäkin mielessä erilainen kuin Ulvilassa 2006. Kiinnijäämisriskin kannalta sen verran onnetonta touhua, että liekö kovin selväpäinen henkilö asialla.
Hyvää hirtehishuumoria annaannalta m.infossa Huppumies-otsikon alla, tänään klo 1.00 pm.
Ai, samaa huumoria mitä Lahti-Auer käytti, vai oliko se mustaa huumoria?
"Perhe oli murtautumisen hetkellä nukkumassa, ja ensimmäisenä epäilyttäviin ääniin heräsi äiti.
Tunkeutuja hyökkäsi noin 30-vuotiaan perheenisän kimppuun ja puukotti häntä teräaseella, kun tämä oli yrittänyt hätistää perheelle ennestään täysin tuntematonta miestä tiehensä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111118826253_uu.shtml
Miksei äiti ottanut lapsia ja pinkaissut karkuun ?
Selvästi psykopaattiainesta ! Jokainen kunnon äiti hyppäisi vaikka kaivoon lastensa puolesta !
Saisimmeko nähdä äiteen naaman, niin voisimme päätellä onko syyllinen_
Oliko pissaleikkejä ?
Kuinka paljon lie käyttänytkin aikaa eikä saanut mitään aikaiseksi. Kyllä Ulvilan murhaaja on pakko olla ollut uhfomies jos kolmessa minuutissa teki tunnin hommat, ajan se on pysäyttänyt, ei muuta selitystä löydy.
Rovaniemen uhvomies sai puukotettua perheen isää - ihan niinkuin huppis Ulvilassa. Mutta Rovaniemen äiti ei siltikään pinkaissut lasten kanssa naapuriin... Ulvilassa käskettiin mammaa pysymään linjoilla, mutta Rovaniemen mammaa ei edes käsketty !
Huppis on ollut aika nuori Ulvilan aikoihin jos kerran nyt vasta 30-vuotias....
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12926367
Kyllä, kyllä tajuan että meitä kusetetaan.