JOHTIKO S-PANKKI ASIAKKAITAAN HARHAAN ????

bluff

S-Pankki kieltää johtaneensa kuluttajia harhaan mainostaessaan aiemmin maksuttomia palveluja ja muuttaessaan nyt osan palveluista maksulliseksi.

- Emme ole johtaneet asiakkaitamme harhaan. Maksuttomuuden markkinointi on kohdistunut peruspankkipalveluihimme ja näihin ei tule muutoksia, S-Pankin henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Marja Pajulahti sanoo S-Pankin lähettämässä tiedotteessa.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen ja tänään S-Pankin muuttavan osan palveluistaan maksulliseksi. Ensi maaliskuusta alkaen S-Pankin käteisnostot Otto-pisteistä muuttuvat maksullisiksi viiden kuukausittaisen nostokerran jälkeen. Lisäksi S-Pankin Visa-luottokorttiin tulee kahden euron kuukausittainen laskutuspalkkio.


Muun muassa Kuluttajaliitto on kritisoinut S-Pankin johtaneen kuluttajia tietoisesti harhaan.

S-Pankin mukaan kyse ei ole mistään kategorisesta tai dramaattisesta palvelumaksujen korottamisesta. Sen mukaan hinnastomuutoksen taustalla on pankkitoiminnan kustannusten kasvaminen.

S-Pankki myös muistuttaa, että S-ryhmän kauppojen kassalla sekä käteisen nostaminen että tallettaminen säilyy maksuttomana.

MTV UUTISET

5

291

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HAHAHHHAHHA

      S-pankin Visa-kortti on maksuton. Ainoastaan sen käyttö maksaa.

      Todella nerokas idea.

      Samalla logiikalla voi luvata, että peruspankkipalvelut (käyttötili, verkkopankki, debit-kortti) ovat aina tulevaisuudessa ilmaisia, mutta jos niitä käyttää, joutuu maksamaan.

    • onko näin

      kun itse hankin kyseessäolevan kortin, S-pankin visakortti( S-tili ) maksoi 100euroa.
      Ei ole pelkkä korttikaan ilmainen.
      Tosin joskus on alennuksia, että ostaessa s-visa kortin saa 20e alennusta tai vaikka 15e etukupongin s-kauppaketjuihin.

      Bonuskortti, eli s-etukortti, jolla ei voi maksaa ostoksia, saattaa olla vielä ilmainen, mutta boonuskortilla saa vain ajankohtaiset bonusalennukset ja kerää 'boonusta'

      • Höpöhöpöööö

        Eikä maksanut, vaan osuuskaupan osuusmaksu oli 100 euroa. Sen saat takaisin, jos perut jäsenyytesi. Myös bonusten keräystä varten on kyseinen maksu maksettava. Sen suuruus vaihtelee osuuskaupan mukaan.


    • öhokliu

      Heh. Kuinka joku voi olla noin sekaisin/tietämätön? Että s-visa maksaisi satasen, mutta bonuskortti toisaalta on ilmainen?

      Aika säälittävää. Tai toisaalta, jos porukan tieto- ja ymmärrystaso on todella tuota luokkaa, se selittää paljon. Tosi paljon.

      [ Talousmaailman perussääntö nro 5: on moraalisesti väärin antaa tyhmien pitää rahansa ]

    • kilpailuta S-pankki ja siirry voittajalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1332
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      995
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      696
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      21
      520
    Aihe