Vanhin herätys?

JERUSALEMISTA ALKANUT HERÄTYS !!!

Kaksi vuosituhatta sitten alkoi koko maailmaa järisyttänyt hengellinen herätys. Tämä herätys alkoi Siionin vuorelta, Jerusalemista, Golgatan kummulla olevalta ristiltä! Siellä Jeesus Kristus, Jumalan Poika kärsi ihmiskunnan syntien rangaistuksen! Ihmiskunnan viimeinen herätys sai voiman helluntaipäivänä, kun Jeesuksen opetuslapset saivat Pyhän Hengen tulikasteen. He lähtivät voittamaan sieluja Jeesukselle!
Herätys jatkui, kunnes seuraavina vuosisatoina tapahtui apostolisesta uskosta luopuminen sekä kirkon perustaminen. Kirkollisuus sammutti elävän uskon muotomenojensa ja sakramenttiensa suohon.
Mutta ulkopuolelle jäi pieni jäännös!
Koko kaksituhatvuotisen historiamme aikana on ollut meitä Jeesuksen opetuslapsia, jotka olemme pysyneet kirkkojen ulkopuolella. Olemme lähteneet ulos kirkoista ja palanneet takaisin juurillemme, Jerusalemin herätykseen. -

Suomessakin toimii tämä 2000 vuotta sitten Jerusalemista alkanut herätys! Olemme palanneet takaisin seurakuntamme alkuun. Jatkamme siitä, mihin apostolit jäivät! Sivuutamme KAIKKI kahden tuhannen vuoden aikana perustetut uskonsuunnat.
Jerusalemista alkanut herätys ei milloinkaan ole loppunut. Älä siis rukoile UUTTA herätystä, vaan tule mukaan JO OLEMASSA OLEVAAN JA TOIMIVAAN JERUSALEMIN HERÄTYKSEEN!
23120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Entä Mooseksen herätys? Mitä sille on tapahtunut?

Äänestä

Paavali koki hirveä synnintunto Room 7 mukaan,, ja sai muuttua täysi¨n niin että hän ei enää 8 luvussa puhuu syntisen minästa enää sanakaan eikä lihasta joka oli hävitty Ristillä Jeesuxessa.

Se on todellinen Muutos jos joku pääsee oikeaan Herätyxeen..

Aloitus oli höpö höpöjoka ei ole kuullut koskaan Oikeasta Herätyxestä.

Äänestä
  • Positiivista tällä palstalla on se että on täällä ainkin yksi
    joka on oikeassa uskossa ja oikean herätyksen kokenut ihminen. Kukapa arvaa kuka se yksi oikea uskova on.

    Äänestä

  • Oikea Se Uskova kirjoitti:

    Positiivista tällä palstalla on se että on täällä ainkin yksi
    joka on oikeassa uskossa ja oikean herätyksen kokenut ihminen. Kukapa arvaa kuka se yksi oikea uskova on.

    On vaikea arvata. Laitoit pulmallisen kysymyksen.

    Äänestä

Jerusalemissapa hyvinkin herätys. Kohta taas ohjukset lentää ja tuhansia kuolleita kun "Jumalan kansa" tappaa ja tuhoaa "vääräuskoisia"

Äänestä

Aamen. Pyhä Henki toimii.
Ristiltä se alkoi, totta. Se oli se alku ja Jeesuksen poismeno teki sen mahdolliseksi. Ja mistä tai keiden keskeltä se sitten alkoi? Jumalan lasten keskeltä, seurakunnan keskeltä.
Seurakunta heräsi ja sen kautta alkoi tapahtua ihmeitä uskomattomien ihmisten keskellä ja ihmisiä tuli uskoon.

Kaikille meille kuuluu tuo rakkauden tulikaste, mutta kaikki eivät tahdo ottaa sitä vastaan. Pyhää Henkeä rajoitetaan. Pyhä Henki on ikäänkuin tavara, jota käytetään siten kuin tahdotaan ja silloin, kuin tahdotaan.

Ei tarvi sitten ihmetellä, miksi niin vähän tapahtuu ja miksi niin vähän tulee ihmisiä uskoon ja miksi jotkut ei kestä tai jaksa uskontiellä.

Uskonsuunnat Suomessa tarvii tän saman herätyksen. On turha mennä jakamaan traktaatteja helluntailaisena tai luterilaisena. Siitä ei ole mitään hyötyä. Siitä ei Jumalan rakkauden tuli leviä, vaan eripuraisuus.

Sana sanoo selvästi, että uskovat voivat olla lähde, mutta uskovat voivat olla myös este uskolle. Riippuu ihan siitä, kuka seurakunnassa hallitsee, Pyhä Henki vai ihminen ja kumpaa uskova kuuntelee enemmän, Pyhää Henkeä vai ihmisiä.

Äänestä
  • ILman pisto sydämeen ,, elikä kirvelevä synnintunto, ei tieto herätyxestä. ..

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    ILman pisto sydämeen ,, elikä kirvelevä synnintunto, ei tieto herätyxestä. ..

    Et savonarola oikein ymmärrä kristinuskon asioita. Oletko uskossa?

    Äänestä

  • Kummastellen kirjoitti:

    Et savonarola oikein ymmärrä kristinuskon asioita. Oletko uskossa?

    No jos et usko tuota mitä kirjoitin ,, niin usko sitten Raamattu ..

    Hepr 4
    12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;

    Apt. 2
    37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"

    Äänestä

Aloitus on puhdasta Kristuksen oppia.

Äänestä

Höpö höpö aloitus. Usko ei ole sitä, että tehdään ja yritetään matkia apostolista aikaa. Sana on sama eilen ja tänään ja iankainnisesti. Usko on sydämen asia ja henkinen , on hengellisesti meissä. Pyhähenki asuu sydämessä, "tänä päivänä". Ei meidän tarvitse minnekään entis ajan matkimisiin mennä, emme voi ansaita mitään autuutta yrittämällä matkia apostoleja ja lukemalla autuutta itsellemme siitä, sellainen apostolien matkimisen usko on viasko jo ennen syntymistään eikä sellainen pysty edes syntymään. Jos sanoo,että matkii apostolista aikaa niin silloinhan ei ole ymmärtänyt pelastus sanomaa joka on , "armosta te olette pelastetut", vaan yrittää pystyttää omaa vanhusrkautta.
Jeesus on täysin tehnyt pelastus työn. Me tarvitsemme anteeksi antamuksen ja uskon Jeesukseen. Jeesuksessa jää pois sellaiset ajatukset, että pystyisin tai tarvitseisi matkia apostoleja, Jeesus tulee pelastajaksi.

Äänestä

Jaa,a. Missähän sitä siihen heräämistä on, kun ei kuulu eikä näy. Vaikka Raamatun mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan KAIKKEEN maailmaan asti, kaikille luoduille tiedoksi, siitä kaikille hyväksi "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävästä, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäsisyyden jokaista jäsenmtään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavasta, pelastukseksi Kirst. vaihtoehtao rakentavasta vaihtoehto mahdollisuudesta, ja siihen yhteyteen ja yhteistyöhön, keskinäinen Rakkaus ja huolenpito yhteydessä, Rakkaudessa rakentavasti elämiseen ja toimimiseen pääsyn mahollistavasta.

Äänestä

Lue uudestaan aloitusteksti. Siinä nimenomaan kehottaa pysymään Raamatun opetuksissa ja Pyhän Hengen johdossa.
Ei pidä matkia nykyajan kirkkoja, vaan mennä sisälle alkuajan oikeaan kristinuskoon.

-

Mihin kirkkoon Jeesus on liittynyt?

Äänestä
  • Kysymys ok.

    Äänestä

Mihin kirkkoon Pietri liittyi? Oliko se luterilainen?

Äänestä

Aloitus tuntee huonosti uskontojen historiaa.
Heprealaiset aloittivat herätyksen n. 800 vuotta aikaisemmin. Heidän herätyksessään ihmiskunnalle käy onnellisesti. Ketään ei syrijtä. Kaikki pääsevät tuonelan lepoon eikä kenelläkään ole etuoikeuksia.
Käytännössä jo muinaiset sumeerit n. 5000 viuotta sitten loivat herätyksessään tuonelan kaikkien ihmisten kuolemanjälkeiseksi olotilaksi.
Suomalaisten muinaisuskomukset ennen kristinuskoa saattoivat kuolleet yhdenvertaisesti tuonelaan ketään syrjimättä tai korottamatta ja oli huomattavsti inhimillisempi kuin kristinusko.

Kristinusko ja islam ovat ainoat suuret uskonnot, joiden herätys johtaa rasistiseen omat hvyille penkeille ja muut ohdakepeltoon oppiin.

Äänestä
  • Trivia.

    Puolitotuus on pahempi kuin suorat valheet - kuten salattu myrkky ruoassa on vaarallisempaa kuin ilmiselvä myrkky.
    Älä levittele valheita.

    Äänestä

Ethän sä sano luterilaista kirkkoa seurakunnaksi Raamatun tarkoittamassa mielessä? Se ei ole sitä. Ev.lut. kirkko on homokirkko!
Helluntaikirkko ei ole sen parempi.

Ei sillä ole suurtakaan merkitystä, jos kirkko tai yksittäiset ihmiset hyväksyvät seksuaaliset kieroutumat. JUMALA ei hyväksy syntiä! Eikä Hän hyväksy mitään kirkon sisällä tapahtuvaa toimintaa. Kirkko on jumalaton uskonnollispoliittinen rahalaitos, josta jokaisen normaali ihmisen tulee erota, uskossa olevien edelläkulkijoina.

Kukaan ihmninen ei tarvitse kirkkoa.

http://www.eroakirkosta.fi

Äänestä

Jos löydät Raamatusta milloin Uuden Testamenttin puolella ihmisiä on saaneet kirvelevä synnintunto niin tiedät että olet löytänyt Oikea Herätyxen..

Äänestä

savonarola.

Puolitotuus on pahempi kuin suorat valheet - kuten salattu myrkky ruoassa on vaarallisempaa kuin ilmiselvä myrkky.
Älä levittele valheita.

Äänestä
  • Sä vasta vaarallinen olet kun et antaa ihmisille mahdollisuus löytää vapautuxen synninhelvetistä ..

    Äänestä

Ota savonarola ensin itseäsi kiinni ja tee parannus parjauksen synnistäsi.l Olet häpeäksi seurakunnallesi.
Mihin kuulut? Vai oletko villinä kulkeva hörhö?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pyhä Henki toimii! kirjoitti:

JERUSALEMISTA ALKANUT HERÄTYS !!!

Kaksi vuosituhatta sitten alkoi koko maailmaa järisyttänyt hengellinen herätys. Tämä herätys alkoi Siionin vuorelta, Jerusalemista, Golgatan kummulla olevalta ristiltä! Siellä Jeesus Kristus, Jumalan Poika kärsi ihmiskunnan syntien rangaistuksen! Ihmiskunnan viimeinen herätys sai voiman helluntaipäivänä, kun Jeesuksen opetuslapset saivat Pyhän Hengen tulikasteen. He lähtivät voittamaan sieluja Jeesukselle!
Herätys jatkui, kunnes seuraavina vuosisatoina tapahtui apostolisesta uskosta luopuminen sekä kirkon perustaminen. Kirkollisuus sammutti elävän uskon muotomenojensa ja sakramenttiensa suohon.
Mutta ulkopuolelle jäi pieni jäännös!
Koko kaksituhatvuotisen historiamme aikana on ollut meitä Jeesuksen opetuslapsia, jotka olemme pysyneet kirkkojen ulkopuolella. Olemme lähteneet ulos kirkoista ja palanneet takaisin juurillemme, Jerusalemin herätykseen. -

Suomessakin toimii tämä 2000 vuotta sitten Jerusalemista alkanut herätys! Olemme palanneet takaisin seurakuntamme alkuun. Jatkamme siitä, mihin apostolit jäivät! Sivuutamme KAIKKI kahden tuhannen vuoden aikana perustetut uskonsuunnat.
Jerusalemista alkanut herätys ei milloinkaan ole loppunut. Älä siis rukoile UUTTA herätystä, vaan tule mukaan JO OLEMASSA OLEVAAN JA TOIMIVAAN JERUSALEMIN HERÄTYKSEEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu