En voinut olla nauramatta, kun kuulin eräänä aamuna radion uutisista, että Zhirinovski olin sanonut Suomen Keskustaa Venäjän liberaalidemokraattien henkiseksi veljespuolueeksi ja niputtanut sen samaan sakkiin kuin esimerkiksi Ranskan Kansallinen rintama.
Olen aina väittänyt, että nimenomaan Keskusta on Suomessa se populistinen ääriliike, jonka nousua monet yhä odottavat.
Maalaisliitto-Keskustan historiassa on näkyvissä populistisia piirteitä kautta vuosikymmenien. Puolueen edustajat ovat käännelleet takkejaan milloin itään, milloin länteen, aina sen mukaan, mistä on ollut odotettavissa tukea puolueen johdon valtatavoitteille.
Maalaisliitto-Keskustan suurmies Urho Kekkonen teki kaupat KGB-miesten kanssa ns. yöpakkashallituksen aikaan vuonna 1958, ja samalla pysähtyi myönteinen kehitys, joka 1950 -luvulla oli ollut liittämässä Suomea länteen. Alkoi "suomettuminen".
Seuraavina vuosina Neuvostoliitto sai Kekkosen kautta yhä tiukemman otteen Suomesta. 1950-luvun vapaamielinen julkaisupolitiikka päättyi, ja kirjoja alettiin sensuroida Neuvostovastaisina. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon jo painetut muistelmat vedettiin kaupoista ja poltettiin. ML:n johtomiehiin kuulunut Arvo Korsimo järjesti Maaseudun säätiön kautta omalle puolueelleen sekä suomalaisille kommunisteille KGB:n agenttien toimittamaa vaalirahaa. Neuvostoliitto avusti Kekkosen uudelleen valintaa myös kuuluisalla vuoden 1961 nootilla.
Keskustalaisen presidentin johdolla suomettuminen kasvoi vuosien varrella mittoihin, joissa siitä on käytetty nimitystä "rähmällään oleminen".
Kun Kekkosen virkakausi ennenaikaisesti päättyi, kävivät Tehtaankadun ovet taas vilkkaasti, kun Väyrynen ja kumppanit kävivät salaisia neuvotteluja KGB-miesten kanssa Keskustalaisen presidentin saamiseksi maalle. Neuvotteluissa pohdittiin mm. sitä, miten Neuvostoliitto voisi parhaiten auttaa asiassa.
Keskustan presidenttikausi päättyi, mutta opportunistinen poliittinen peli jatkui.
Kun vanhan kommunistikaartin edustajat tekivät vallankaappauksen Neuvostoliitossa elokuussa 1991, suomalaiset poliittiset ryhmät, jopa kommunistit, tuomitsivat sen. Ainoat, jotka eivät näin tehneet, olivat Keskustan edustajat. He laskivat kaappauksen onnistumisen varaan ja alkoivat valmistella suhteiden solmimista kaappaajiin, kunnes varmistui, että kaappaus sittenkin epäonnistui. Takit pyörivät kuin tuulimyllyt Keskustalaisten poliitikkojen päällä sitä mukaa kun Moskovasta tuli uusia uutisia.
Kommunismi kukistui, ja Venäjällä alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Tällä välin Suomi oli keskustalaisen pääministerin johdolla jättänyt hakemuksen Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Samaan aikaan Venäjällä lisäsi kannatustaan Vladimir Zhirinovski -niminen äärikansallisia ajatuksia esitellyt poliitikko. Hänen fasistiset ajatuksensa tyrmättiin ympäri Eurooppaa, ja eräässä vaiheessa Saksa jopa esti häntä pääsemästä maahan. Yksi harvoista puolueista, joka ei tyrmännyt Zhirinovskia, oli Suomen Keskusta. Päin vastoin. Keskustan "Grand Old Man", tohtori Virolainen, kutsui Zhirinovskin luokseen kylään. Näin oli taas kerran varmistettu hyvät henkilökohtaisen suhteet yhteen mahdolliseen diktaattioriin.
Entäpä jos Zhirinovski todella olisi päässyt presidentiksi? Millaista olisi Suomen keskustalainen ulkopolitiikka nyt? Puhuttaisiinko Suomessa Nato-jäsenyydestä - vai liittymisestä IVY-maihin?
Jos on Keskusta ulkopolitiikassaan ollut myymässä Suomea eniten tarjoaville - eniten Keskustan johtajille tarjoaville -
millaista on ollut Keskustan sisäpolitiikka. Onko puolue sillä alueella pelannut puhtaampaa peliä?
Kyllä peli on ollut yhtä likaista. Äänestäjiä on hankittu millä hinnalla tahansa - esimerkiksi lakkauttamalla kilpaileva puolue. Näin tapahtui Kekkosen ollessa oikeusministerinä ja saman puolueen kannattajan Kyösti Kallion ollessa presidenttinä 1930-luvun lopussa. Suomen pakolaispolitiikkaan kuului noihin aikoihin mm. juutalaisten pakolaisten käännyttämisiä Natsi-Saksaan, mikä tuona aikana merkitsi keskitysleirejä.
Jos joku on ihmetellyt, miksi Anneli Jäätteenmäki syyllistyi epäkorrekteihin tekoihin, kuten avoimeen valehtelemiseen, ollessaan pääministerinä, syyt selittyvät pitkälti keskustalaisella arvomaailmalla. Tämän arvomaailman mukaan KAIKKI, mitä edistää valtaan pääsemistä ja vallassa pysymistä, on sallittua. Valta pyhittää keinot. Tätä samaa arvomaailmaa osoittaa sekin, että huomattava osa keskustalaisista hyväksyi johtajansa toimet ja katsoi hänen joutuneen vain ilkeän ajojahdin kohteeksi. Puolueen edustajat eivät näe mitään periaatteellista estettä sille, eikö Jäätteenmäki voisi olla esimerkiksi puolueen eurovaaliehdokas. Jossakin muussa maassa, vaikkapa Englannissa, Jäätteenmäen poliittinen ura olisi peruuttamattomasti ohi.
Kun keskustalainen ministeri Kauko Juhantalo sotki omat raha-asiansa ja valtion raha-asiat 90-luvulla ja sai siitä tuomion, puolue ei hylännyt uskollista poikaansa. Hänet hyväksyttiin eduskunnasta erottamisensa jälkeen pian uudestaan puolueen ehdokkaaksi ja valittiin eduskuntaan. Jokainen, joka tuo Keskustalle ääniä, on arvokas. Vain valta ratkaisee.
Keskustalainen arvomaailma on läpeensä likainen. Kunnon keskustalainen ei ylenkatso mitään mahdollisuutta päästä valtaan. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kieroilut ja temput ja selkään puukottamiset, aina maanpetoksesta lähtien, ovat sallittuja. Ainoa, mikä ratkaisee, on lopputulos.
Keskustalainen ideologia menestyy, koska se on joustava. Puolue mukautuu helposti eri aatemaailmoihin, koska sillä itsellään ei ole muita omia arvoja kuin hellittämätön halu valtaan.
Vaikka keskustalaisuuteen kuuluvat petokset ja röyhkeä valehtelu - silloin kun ne ovat tarpeen - puolue osaa toki näytellä hienoa ja kunniallista. Joskus kulissit kuitenkin repeilevät, kun johtajat (esim. alkoholia nautittuaan) eivät jaksa pitää yllä kulissia vaan paljastavat todelliset jätkän tapansa nipistelemällä lentoemäntiä tai törkeilemällä muuten. Tällainen pinnan alla elävä karkeus on oleellinen osa keskustalaisuutta. Piirre tuli näyttävästi esille myös keskustalaisten maanviljelijöiden järjestämissä EU-vastaisissa mielenosoituksissa, joissa leviteltiin lantaa sekä tapettujen eläinten päitä ja ruhoja.
1970-luvulla lehdissä oli skandaalijuttuja eräästä keskustalaisia aatteita lähellä olevasta maatalousoppilaitoksesta, joka toimi sisäoppilaitoksen tapaan, siten että opiskelijoita asui laitoksessa. Lehtitietojen mukaan laitos muistutti enemmän jonkinlaista Gestapon -koulutuskeskusta kuin suomalaista korkean tason oppilaitosta.
Opiskelijat olivat kehittäneet erilaisia
kiusausriittejä, joita seuraten uusille opiskelijoille järjestettiin monenlaista "kivaa". Nämä kiusaamiskäytännöt olivat vuosien kuluessa ajautuneet niin sairaiksi, että niistä riitti pitkäksi aikaa aineistoa juorulehdille, kun asiat lopulta tulivat päivänvaloon ja niitä alettiin tutkia.
Vaikka en Zhirinovskin kanssa monesta asiasta samaa mieltä olekaan, hän on täysin oikeassa siinä, miten hän määrittelee Suomen Keskustan.
Tuollainenko olisi koko yhteiskuntamme, jos Keskusta pääsisi määräävään valtaan?
Olen aina väittänyt, että nimenomaan Keskusta on Suomessa se populistinen ääriliike, jonka nousua monet yhä odottavat.
Maalaisliitto-Keskustan historiassa on näkyvissä populistisia piirteitä kautta vuosikymmenien. Puolueen edustajat ovat käännelleet takkejaan milloin itään, milloin länteen, aina sen mukaan, mistä on ollut odotettavissa tukea puolueen johdon valtatavoitteille.
Maalaisliitto-Keskustan suurmies Urho Kekkonen teki kaupat KGB-miesten kanssa ns. yöpakkashallituksen aikaan vuonna 1958, ja samalla pysähtyi myönteinen kehitys, joka 1950 -luvulla oli ollut liittämässä Suomea länteen. Alkoi "suomettuminen".
Seuraavina vuosina Neuvostoliitto sai Kekkosen kautta yhä tiukemman otteen Suomesta. 1950-luvun vapaamielinen julkaisupolitiikka päättyi, ja kirjoja alettiin sensuroida Neuvostovastaisina. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon jo painetut muistelmat vedettiin kaupoista ja poltettiin. ML:n johtomiehiin kuulunut Arvo Korsimo järjesti Maaseudun säätiön kautta omalle puolueelleen sekä suomalaisille kommunisteille KGB:n agenttien toimittamaa vaalirahaa. Neuvostoliitto avusti Kekkosen uudelleen valintaa myös kuuluisalla vuoden 1961 nootilla.
Keskustalaisen presidentin johdolla suomettuminen kasvoi vuosien varrella mittoihin, joissa siitä on käytetty nimitystä "rähmällään oleminen".
Kun Kekkosen virkakausi ennenaikaisesti päättyi, kävivät Tehtaankadun ovet taas vilkkaasti, kun Väyrynen ja kumppanit kävivät salaisia neuvotteluja KGB-miesten kanssa Keskustalaisen presidentin saamiseksi maalle. Neuvotteluissa pohdittiin mm. sitä, miten Neuvostoliitto voisi parhaiten auttaa asiassa.
Keskustan presidenttikausi päättyi, mutta opportunistinen poliittinen peli jatkui.
Kun vanhan kommunistikaartin edustajat tekivät vallankaappauksen Neuvostoliitossa elokuussa 1991, suomalaiset poliittiset ryhmät, jopa kommunistit, tuomitsivat sen. Ainoat, jotka eivät näin tehneet, olivat Keskustan edustajat. He laskivat kaappauksen onnistumisen varaan ja alkoivat valmistella suhteiden solmimista kaappaajiin, kunnes varmistui, että kaappaus sittenkin epäonnistui. Takit pyörivät kuin tuulimyllyt Keskustalaisten poliitikkojen päällä sitä mukaa kun Moskovasta tuli uusia uutisia.
Kommunismi kukistui, ja Venäjällä alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Tällä välin Suomi oli keskustalaisen pääministerin johdolla jättänyt hakemuksen Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Samaan aikaan Venäjällä lisäsi kannatustaan Vladimir Zhirinovski -niminen äärikansallisia ajatuksia esitellyt poliitikko. Hänen fasistiset ajatuksensa tyrmättiin ympäri Eurooppaa, ja eräässä vaiheessa Saksa jopa esti häntä pääsemästä maahan. Yksi harvoista puolueista, joka ei tyrmännyt Zhirinovskia, oli Suomen Keskusta. Päin vastoin. Keskustan "Grand Old Man", tohtori Virolainen, kutsui Zhirinovskin luokseen kylään. Näin oli taas kerran varmistettu hyvät henkilökohtaisen suhteet yhteen mahdolliseen diktaattioriin.
Entäpä jos Zhirinovski todella olisi päässyt presidentiksi? Millaista olisi Suomen keskustalainen ulkopolitiikka nyt? Puhuttaisiinko Suomessa Nato-jäsenyydestä - vai liittymisestä IVY-maihin?
Jos on Keskusta ulkopolitiikassaan ollut myymässä Suomea eniten tarjoaville - eniten Keskustan johtajille tarjoaville -
millaista on ollut Keskustan sisäpolitiikka. Onko puolue sillä alueella pelannut puhtaampaa peliä?
Kyllä peli on ollut yhtä likaista. Äänestäjiä on hankittu millä hinnalla tahansa - esimerkiksi lakkauttamalla kilpaileva puolue. Näin tapahtui Kekkosen ollessa oikeusministerinä ja saman puolueen kannattajan Kyösti Kallion ollessa presidenttinä 1930-luvun lopussa. Suomen pakolaispolitiikkaan kuului noihin aikoihin mm. juutalaisten pakolaisten käännyttämisiä Natsi-Saksaan, mikä tuona aikana merkitsi keskitysleirejä.
Jos joku on ihmetellyt, miksi Anneli Jäätteenmäki syyllistyi epäkorrekteihin tekoihin, kuten avoimeen valehtelemiseen, ollessaan pääministerinä, syyt selittyvät pitkälti keskustalaisella arvomaailmalla. Tämän arvomaailman mukaan KAIKKI, mitä edistää valtaan pääsemistä ja vallassa pysymistä, on sallittua. Valta pyhittää keinot. Tätä samaa arvomaailmaa osoittaa sekin, että huomattava osa keskustalaisista hyväksyi johtajansa toimet ja katsoi hänen joutuneen vain ilkeän ajojahdin kohteeksi. Puolueen edustajat eivät näe mitään periaatteellista estettä sille, eikö Jäätteenmäki voisi olla esimerkiksi puolueen eurovaaliehdokas. Jossakin muussa maassa, vaikkapa Englannissa, Jäätteenmäen poliittinen ura olisi peruuttamattomasti ohi.
Kun keskustalainen ministeri Kauko Juhantalo sotki omat raha-asiansa ja valtion raha-asiat 90-luvulla ja sai siitä tuomion, puolue ei hylännyt uskollista poikaansa. Hänet hyväksyttiin eduskunnasta erottamisensa jälkeen pian uudestaan puolueen ehdokkaaksi ja valittiin eduskuntaan. Jokainen, joka tuo Keskustalle ääniä, on arvokas. Vain valta ratkaisee.
Keskustalainen arvomaailma on läpeensä likainen. Kunnon keskustalainen ei ylenkatso mitään mahdollisuutta päästä valtaan. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kieroilut ja temput ja selkään puukottamiset, aina maanpetoksesta lähtien, ovat sallittuja. Ainoa, mikä ratkaisee, on lopputulos.
Keskustalainen ideologia menestyy, koska se on joustava. Puolue mukautuu helposti eri aatemaailmoihin, koska sillä itsellään ei ole muita omia arvoja kuin hellittämätön halu valtaan.
Vaikka keskustalaisuuteen kuuluvat petokset ja röyhkeä valehtelu - silloin kun ne ovat tarpeen - puolue osaa toki näytellä hienoa ja kunniallista. Joskus kulissit kuitenkin repeilevät, kun johtajat (esim. alkoholia nautittuaan) eivät jaksa pitää yllä kulissia vaan paljastavat todelliset jätkän tapansa nipistelemällä lentoemäntiä tai törkeilemällä muuten. Tällainen pinnan alla elävä karkeus on oleellinen osa keskustalaisuutta. Piirre tuli näyttävästi esille myös keskustalaisten maanviljelijöiden järjestämissä EU-vastaisissa mielenosoituksissa, joissa leviteltiin lantaa sekä tapettujen eläinten päitä ja ruhoja.
1970-luvulla lehdissä oli skandaalijuttuja eräästä keskustalaisia aatteita lähellä olevasta maatalousoppilaitoksesta, joka toimi sisäoppilaitoksen tapaan, siten että opiskelijoita asui laitoksessa. Lehtitietojen mukaan laitos muistutti enemmän jonkinlaista Gestapon -koulutuskeskusta kuin suomalaista korkean tason oppilaitosta.
Opiskelijat olivat kehittäneet erilaisia
kiusausriittejä, joita seuraten uusille opiskelijoille järjestettiin monenlaista "kivaa". Nämä kiusaamiskäytännöt olivat vuosien kuluessa ajautuneet niin sairaiksi, että niistä riitti pitkäksi aikaa aineistoa juorulehdille, kun asiat lopulta tulivat päivänvaloon ja niitä alettiin tutkia.
Vaikka en Zhirinovskin kanssa monesta asiasta samaa mieltä olekaan, hän on täysin oikeassa siinä, miten hän määrittelee Suomen Keskustan.
Tuollainenko olisi koko yhteiskuntamme, jos Keskusta pääsisi määräävään valtaan?
Vastaukset 16
Vanhimmat
"Et taida tietää paljoakaan vaalitaistelusta,...
Lähettäjä: Jarmo Laitinen 17.1.2003
> > ...mennessään mukaan kilpalaulantaan verokevennyksistä.
> Höh! Anneli nyt ei ajattele yhtään mitään. Se tyttö lähtee mukaan mihin tahansa kilpalaulantaan vain saadakseen laulaa
> eturivissä.
> Tyypillistä Jäätteenmäelle: Lupauksia annetaan juuri sen mukaan kuka sattuu olemaan kuulemassa.
> Kokoomus on kovasti oikeassa: Kun kaikki kepun lupaukset lasketaan yhteen, ei koko maasta löydy rahaa niiden lunastamiseen.
> Jäättenmäki on tyhjä tynnyri joka paljastuu hyvissä ajoin ennen vaalipäivää.
> >Minusta tuntuu, ettei tuo verokevennyksien lupailu pure muihin kuin joihinkin kokoomuslaisiin, jotka eivät osallistuisi
> veronmaksuun lainkaan, jos se vaan olisi mahdollista. Tavallinen kansa kyllä ymmärtää, ettei mikään palvelu ole ilmaista.
-----------------------------
...vaalitaistelu käydään, jotta saadaan puolueelle mahdollisimman monta kansanedustajaa valtiopäiville.
Vaalitaistelussa pitää käyttää kaikkia sallittuja keinoja tämän tarkoituksen saavuttamiseksi. Pitää vaan varoa sanomasta mitään ehdotonta, kannattaa käyttää sanoja: pyritään, mahdollisuuksien mukaan, haluaisimme, toivottavasti, me lähdemme siitä, jne. Populismilla on aina voitettu vaalit (demokratioissa), koko maailman sivu!
Näissäkin vaaleissa voittaa se puolue, joka parhaiten hallitsee populismin ja uskaltaa sitä käyttää."
"Olen aina väittänyt, että nimenomaan Keskusta on Suomessa se populistinen ääriliike"
Ei se sitä ole... se on agraarisosialistinen hurmosliike ja uskolahko.
Keskusta on vanhanaikaista nationalismia ajava puolue. Zhirinovski on pyrkinyt haistelemaan eri maista juuri nationalistisimmat tahot ihan rippumatta siitä, minkäläinen ideologia näillä muissa suhteissa on.
Keskustassa ja sen kannattajien keskuudessa muu maailma ja globalisaatio nähdään uhkana. Globalisaatio on murtanut valtion merkitystä ja voi vielä murtaa sen lopullisesti. Tämä käännetään keskustakielelle niin, että muut päättävät meidänkin asioista meidän puolesta.
Globalissatiota ja EU:ta kannattavat taas näkevät kansainvälistymisen ja valtion heikentymisen mahdollisuutena. Tämä nähdään nimenomaan taloudellisena mahdollisuutena, koska valtioiden rajat ja valtioiden politiikka on estänyt talouden kannalta maksimaalisen toiminnan.
Keskustassa on korostettu ja korostetaan vahvan valtion merkitystä. Keskustassa on myös aina korostettu vahvan johtajan merkitystä vahvassa valtiossa. Keskustan presidenttiehdokkaat Väyrynen ja Aho asettivat tämän vaaleissa hyvin tärkeäksi tavoitteeksi.
Kun Keskusta on edunvalvontapuolue, etujen valvominen onnistuu parhaiten vahvassa valtiossa. Jos valtio on heikko, politiikan merkitys vähenee niin, että kansalaisten ja yritysten tulotaso määräytyy markinoilla. Tätä Keskusta ei halua. Se haluaa, että tulonjakopolitiikka on mahdollista. Ja tulonjakopolitiikka menee Keskustassa elintason yleisen nousun edelle aina kirkkaasti. Sen vuoksi ei ole halua tutkia maailmallistumisen mahdollisuuksia.
Mauno Koivisto, Presidentiksi tultuaan, ehätti vakuuttamaan Neuvostoliittoa Kekkosen linjan jatkumisesta.
Muistelempa lisäksi että, hän arvosteli jopa Ilkka Remeksen kirjoja, neuvostoliiton vastaisina!
Mauno Koiviston ei olisi tarvinnut noudattaa Kekkosen aikaista myöntyväisyyspolitiikkaa niin pitkään kuin hän teki. Baltian mailla jäi paljon hampaankoloon niiltä ajoilta.
että Koiviston aloittaessa olivat taistolaiset ja kepun K-linja vielä voimissaan. Tämä epäpyhä allianssi vartioi Koiviston jokaista lausetta kiikarin kanssa. Pienikin poikkeama Kekkosen aikana kehitetystä liturgiasta olisi käyty juoksujalkaa raportoimassa neukkulähetystössä.
Koiviston henkiystävä ja neuvonantaja, KGB-kenraali Viktor Vladimirov oli kyllä tietoinen Koiviston aatoksista ilman juoksupoikiakin.
Mm. Annus, moukarinheittäjä, on ilmiselvä kepulainen.
Ei, kyllä Annuksen täytyi olla kokoomuksen Martti Vainion tyyliin kokoomuslainen.
Mika "mömmö" Myllylä ja Jari Kusimetsä ovat kunnon pesunkestäviä kepulaisia.
Kepulaisen Esko Ahon aikana doping-helvetti päästettiin todella irti Hiihtoliitossa.
kokoomuslaisen Kari-Pekka Kyrön aikana.
kokoomuslaisen Kari-Pekka Kyrön aikana.
Kari-Pekka Kyrö on Keskustan jäsen ja on ollut jopa kunnallisvaaliehdokkaana.
Eiköhän Käry-Pekka ole sentään pesunkestavä kepuli. Niin on naapurin mieskin, Jyväskylän pieni "suuri" mies.
Hyvä kirjoitus! Todella hauskasti Zhirinovski on nähnyt Keskustamme, eikä hän taida ihan väärässä olla.
Myös nuo omat luonnehdintasi Keskustan olemuksista ovat hyvin paikkansa pitäviä, oikein terävästi nähtyjä.
Yhdestä asiasta haluaisin huomauttaa. Vaikka varsinainen "suomettaminen" todellakin alkoi vasta 1958, kun Kekkonen oli vahvistanut aluksi kovin heikkoa presidentinvaltaansa riittävästi, mutta Kekkosen projekti oli tuolloin jo jatkunut kauan. Oikeastaan se alkoi jo talvella 1943 Kekkosen äkkinäisenä ja jyrkkänä kelkankääntönä, mutta sillä vasta luotiin pohjia edellytyksille päästä vallan reunasta kiinni.
Mutta jo syksyllä 1944 Kekkosella oli määrätietoinen pyrkimys päästä nimenomaan Suomen johtoon ja nimenomaan Neuvostoliiton avulla, koska hän tiesi, että muuten se ei olisi hänelle mahdollista.
Noista vaiheesta kerroin näillä saiteilla paljonkin ja moniin lähteisiin tukeutuen tutkielmassani Urho Kekkosesta, mutta tässä vain ote yhdesträ ensimmäisestä vielä esiripun takana tapahtuneesta näytöksestä:
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kenraali Jelisei T.Sinitsyn oli korkean tason neuvostoagentti, Stalinin, Berijan ja Zdanovin luotettu. Suomessa hän toimi Jelisejev-nimisenä talvisodan alla ja välirauhan aikana sekä jatkosodan jälkeen tärkeissä salaisissa tehtävissään. Hän on kirjoittanut noista ajoista muistelmansa ”Vaiettu totuus”. Hän oli elämänsä loppuun saakka (kuoli 1998) vakaumuksellinen kommunisti ja hänen kirjassaan ”demokraatteja ja vapauden puolustajia” ovat tietenkin kommunistit ja muut Neuvostoliiton ystävät, joihin hän Kekkosenkin lukee.
Kirjassaan Sinitsyn kertoo, miten vasta viikon Suomessa oltuaan syksyllä 1944 hänen luokseen pyrki ja pääsi mies, jota hän kutsuu Ahdiksi. Kysymyksessä oli Kekkosen harmaa eminenssi Kustaa Vilkuna, se käy helposti selväksi. Hän esitteli Sinitsynille venäjäksi käännetyn Kekkosen 25.9.44 pitämän radiopuheen tekstin, joka sisälsi ohjelman maan olojen järjestämiseksi rauhansopimusehtojen pohjalta. Tuo puhehan oli äärimmäisen myötämielinen neuvostoliittolaisille, niin mielistelevä, että jo sitä kirjoitettaessa lienee ajateltu puheen myöhempää käyttötarkoitusta, sitä, millä asialla Vilkuna nyt oli. Eli hän suoraan pyysi Neuvostoliiton tukea Kekkoselle tämän pyrkimyksessä päästä valta-asemiin Suomessa.
Sinitsyn kiikutti tekstin heti Zdanoville, joka aikansa Sinitsyniä tentattuaan otti puhelinyhteyden Staliniin kertoakseen tälle asian. Hän esitteli Stalinille Kekkosen miehenä, johon he voisivat panna toivonsa. Stalin hyväksyi Zdanovin esityksen ja pyysi tätä työskentelemään Kekkosen saamiseksi pääministeriksi. Sinitsyn pantiin asialle kertomaan ilouutinen Vilkunalle.
Kekkonen ei ollut halukas ryhtymään pääministeriksi, vaan suositti tehtävään Paasikiveä. Sinitsynin kerrottua asian Zdanoville, tämä suhtautui ajatukseen pitkin hampain ja kysyi: ”Entä jos Paasikivi pääministeriksi tultuaan esittää ohjelman, joka on kannaltamme Kekkosen ohjelmaa heikompi; mitä sitten tehdään?” Sinitsyn kertoo vakuuttaneensa, että Paasikivi on paras ehdokas siksi, että hänellä on kansan kannatus toisin kuin Kekkosella. Niinpä Zdanov hyväksyi ajatuksen ja totesi: ”No niin, Paasikiven hallitus on selvä tapaus. Täytyy informoida Stalinia. Haluan kuitenkin lisätä, että Paasikivi ei johda kansaansa sosialismiin”. Näin siis ”muodostettiin” Paasikiven hallitus, takapiruinaan Neuvostoliitto ja sen luottopojaksi päässyt Urho Kekkonen.
kuka on tehnyt ei sillä mitä on tehty.
Suomessa saa vapaasti hankkia nimeä vetämällä vaikka suomen armeijan kansainväliseen oikeuteen kunhan omaa vain oikean puolueen jäsenkirjan tai syyttää poliisia vaikka mistä kun se alkaa tutkia tarkemmin mahdollista lahjusten ottamista ja antamista.
Takkien kääntämisestä voivat kaikkai suomaliaset poliitikot olla ylpeitä... ai niin unohdin sehän on sallittu vain niille joilla on oikea jäsenkirja niin sitä ainakin on korhonen maininnut.
Varsinkin kun muistaa mitä mieltä pari poliitikkoa on joskus ollut;
"Paavo Lipposen mielestä Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Ilkka Suominen kannatti oven avaamista neuvostoarmeijalle tulla Suomeen jo rauhan aikana."
Loppuun on todettava maantieteellistä asemaa ei kukaan pysty muuttamaan, ja kulloisenkin naapurin kanssa on parempi tehdä kauppaa kuin sotia vai sitäkö c-kustaa toivoisi.