Olisi kiinnostavaa kuulla, miten te, joilla on tummaihoinen työtoveri, olette pärjäilleet hänen kanssaan. Miten siis työssä on mennyt? Ehkäpä ihan hyvin?
Työssä
Maalari
2334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kerran turkkilaisen kanssa samalla heinäpellolla heinän korjuussa (yli 20 v sitten) ja ikänä en ole nähnyt niin kovaa heinämiestä, se kaveri teki töitä kovasti. Hän oli serkkupojan kavereita ja tullut pääkaupunkiseudulta maalle eksoottisiin (heinänteko) töihin, katsomaan miten Suomessa maalla eletään. Ei kaveri hankoa arastellut, vaan teki töitä koko päivän, illalla sillä oli varmaan kädet rakoilla - mutta ei kellee valitellut :)
Uskoisin hänen olleen myös hyvä työkaveri varsinaisessa leipätyössä, ainakaan hän ei ollut allerginen työlle
90-luvun lopulla mulla oli eräässä elektroniikka pajassa duunikaveri Etiopiasta. Ei kaveri ollut mitenkään kova hommia painamaan, mutta ihan hyvä tyyppi se oli ja heitti hyvää läppää. Ei mitään valittamista. Ite olen sittemmin siirtynyt rahakkaampiin hommiin, mutta mitä noihin vanhoihin duunikavereihin on tullut pidettyä yhteyttä, niin on kuulemma tää tumma mies saanut monoa. Harmi sinänsä.