Hess

Onko kukaan perehtynyt Rudolph Hessiin tarkemmin? Mikä oli Hessin todellinen tarkoitus, kun hän lähti Englantiin "salaa". Tosiasiassa esimerkiksi Göring tiesi tästä suunnitelmasta. Oliko tarkoitus sodan lopettaminen, propagandaa Saksan ylivoimasta vai mikä? Hess persoonana on todella mileenkiintoinen ja monisyinen. Esimerkiksi Nürnbergin oikeudenkäynnissä Hess ei sanonut lähes sanaakaan vaan oli omissa maailmoissaan koko syytteiden kuulemisen ajan.
6598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaikkei asiaa täältä netin hetteiköistä tarkastellen uskoisikaan. Suomeksi ovat ilmestyneet seuraavat kirjat:

Rudolf Hess - Spandaun yksinäinen
kirjoittanut Bird, Eugene K., ilmestynyt 1975

Rudolf Hess, kutsumaton lähettiläs

kirjoittanut Leasor, James, ilmestynyt 1963

Löytyvät ainakin kirjastoista.

Äänestä

oli omissa maailmoissa jo lähtiessään lennolle.

Äänestä
  • Hitlerin Suomeen Italian kautta paennut sihteeri ja tiedustelumies Groessmann sanoi Mannerheimille 1944, että Hess lähetettiin Englantiin tekemään rauhaa ja hänellä oli mukanaan erittäin salaista ja mielenkiintoista aineistoa. Jos 2017 ei paljastu mitään mielenkiintoista, englantilaiset ovat sensuroineet Hessin paperit. Churchillin paperien salassapitoaikaa jatkettiin muutama vuosi sitten 50 vuodella eli vuoteen 2065. Ilmeisesti niitä ei paljasteta ikinä.

    Äänestä

Hessin lennon syy oli rauhan tekeminen englannin kanssa, jos Hess epäonistuu hänet kielletään täysin. Itseasiassa hän oli maalleen suuri mies !! vähän kuin Ryti suomelle

Äänestä

Sodan jatkuminen oli Briteille ja USA:lle välttämätöntä, muuten Venäjä olisi jatkanut sotaa yksin ja valloittanut koko Saksan hallinnoimat alueet yksin ja alistanut ne kommunismille.

Äänestä
  • NL ei olisi uskaltanut hyökätä Saksaan, jos länsivallat olisivat sanoneet liittoutuvansa tällöin Hitlerin kanssa. Ehkä olisi riittänyt puolueettomuus ja aseiden viennin lopettaminen N-liittoon. Hessin lentohan taisi olla jo alkuvuodesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JJ78 kirjoitti:

Onko kukaan perehtynyt Rudolph Hessiin tarkemmin? Mikä oli Hessin todellinen tarkoitus, kun hän lähti Englantiin "salaa". Tosiasiassa esimerkiksi Göring tiesi tästä suunnitelmasta. Oliko tarkoitus sodan lopettaminen, propagandaa Saksan ylivoimasta vai mikä? Hess persoonana on todella mileenkiintoinen ja monisyinen. Esimerkiksi Nürnbergin oikeudenkäynnissä Hess ei sanonut lähes sanaakaan vaan oli omissa maailmoissaan koko syytteiden kuulemisen ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu