Kristinusko tuli Suomeen idästä jo 500-luvulla jKr.

Kristinusko tuli Suomeen idästä jo 500-luvulla jKr.

Esko Halme kirjoitti RV-lehdessä (46/2014) mielenkiintoisen artikkelin ”Suomen kirkkohistoriaa uusiksi”.

Halme viittaa arkeologian emeritusprofessori Unto Salon näkemyksiin tämän kirjassa Risti ja rauta, jonka mukaan on löytynyt arkeologisia todisteita siitä, että kristinusko tuli Suomeen idästä jo 500-luvulla jKr. ortodoksisen bysanttilaisuuden muodossa. Ruotsista on löytynyt ensimmäisiä merkkejä kristinuskosta 600-luvulta ja nekin ovat ortodoksista alkuperää. Kristinusko tuli siis ensin Suomeen ja vasta myöhemmin Ruotsiin ja molempiin maihin idästä.

Todisteet ovat 500-600 –luvuilta hautakalmistoista löytyneitä kristillisiä koruja ja myös se tosiasia, että suomen kieleen omaksuttiin monia kristinuskon perustermejä muinaisvenäjästä.

Perinteisen käsityksen mukaan kristinusko tuli Suomeen lännestä eli Ruotsista ensimmäisen ristiretken myötä 1150-luvulla, mutta asia ei uudemman tutkimuksen mukaan ole näin.

Miksi meille on sitten opetettu väärää kirkkohistoriaa?

Vastaus on helppo. Halme toteaa kirjoituksensa lopuksi: ”Historia on aina voittajien historiankirjoitusta. 600-vuotisen Ruotsin vallan aikana määriteltiin Suomen historia – Tukholman näkökulmasta.”

Näin on. Suomi on ollut satoja vuosia Ruotsin määräämän vääristellyn historiakirjoituksen alamainen toistaja.

Olen sitä mieltä, että Suomen on jo korkea aika vapautua tällaisesta orjamentaliteetista ja uskoa, että Suomessa oli monenlaista sivistystä jo ennen ruotsalaisten tuloa.

6

190

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ttkkl

      Kyllä Kristinuskotuli suomalaisille jo Uralin mutkaan apostolien aikana. Ja saivat angliisaksit suomalaisten kauta kritinuskoa painovirheuneen/kirjoitusvirheineen,sillä lisko sana lienee usko sanan kirjoitusvirhekäännös, jossa ensimmöisen kirjaimeen hunosti kirjoitettu kirjainmen lukivat liskoksija käänsvät rdragoniksi eli liskoksi. Anglisaksit olivat tuohon aikaan Euroopan mantereen puolella. Kutsuivat johtajiaan liskoiksi! Tarkoittivat Uskoiksi!

    • ...

      Venäjänpelko oli silloin aiheellista.

    • a-nonyymi

      Ja taas näitä Putinin propagandakoneiston levittämiä tarinoita. Tämä on verrattavissa siihen, että sanottaisiin Halloween-juhlan tulleen Suomeen jo 20-luvulla, koska Ylihärmäläisen talon ullakolta on löytynyt kaiverretun kurpitsanpään jäänteet tuolta ajanjaksolta.

      Tuota 500-lukua aiemminkin on ollut kristittyjä Suomessa - jo Paavalin elinaikanakin asui luultavasti kristittyjä Suomessa. Kun sanotaan, että kristinusko tuli Suomeen myöhemmin Ruotsista, niin tarkoitetaan että se yleistyi täällä räjähdysmäisesti tuolloin ja myös vakiintui. Tuota aikaa ennen Suomi oli ns. muinaisuskontojen aluetta ei siis kristinuskoa tunnustavien ihmisten asuttama alue.

      Meitä sidotaan näinä aikoina tiiviisti Venäjän valtapiiriin valtavan propagandakoneiston voimin - Ruki ver!

    • fda

      Vasta Rooman keisari otti nykyisen näköisen ristin kristinuskon merkiksi. Ristiinnaulitsemisessa käytetty teloitusväline on kreikankielestä suoraan käännettynä pylväs. Aikaisemmin monissa pakanauskonnoissa oli käytössä ristisymboli.

    • historia11

      "500-luvulla jKr. ortodoksisen bysanttilaisuuden"

      Ennen 1000-lukua ei ollut erillistä ortodoksikirkkoa, vaan yksi Kirkko, jolla oli eri keskuksia.

    • Pertti Uskonen

      Näinhän asia on saattanut olla. Kristinusko on tullut joskus kauan sitten Suomeen. Nyt sen aika on kuitenkin lähteä.

      Katso Jouko tilastoja.

      Kirkosta erotaan ennätysvauhtia. Kirkosta eronneiden lapsille ei enää opeteta uskontoa.

      Kristinusko Suomessa on tullut tiensä päähän. Toivottavasti sitä ei korvata jollain muulla hölynpölyllä kuten Islamilla...

      Loiko Jumala ihmisen, vai ihminen Jumalan??

      Veikkaan jälkeistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe