Diabetesliiton jäsenmaksu-rahat kaivoon

Eikö Diabetesliiton tyhmydellä ole mitään rajoja??

Sama sokerisuositus koskee koko väestöä, ei pelkästään diabeetikoita. Grammoiksi muutettuna suositeltu sokerin maksimimäärä on 40–60 grammaa. Se ei ole kovin paljon. Saman verran sokeria on esimerkiksi puolessa litrassa sokeroitua virvoitusjuomaa tai puolessa kourallisessa irtokarkkeja tai yhdessä isossa jäätelötuutissa.

“Sama sokerisuositus koskee koko väestöä, ei pelkästään diabeetikoita” ????
Millaisesta aivotoiminnan häiriöstä kyseisen lausunnon antamisessa on. Kun WHO kyseenalaistaa sokerimäärän terveellisyyden terveille kansalaisille niin Diabetesliitto THL:n sylikoirana toistaa kuin papukaija samaa suositusta myös sokeritautiselle.
Miksi yleensä kukaan täysissä järjenvoimissa oleva maksaa jäsenmaksuja Diabetesliitolle???

http://www.diabetes.fi/diabetesliitto/lehdet/diabetes-lehden_juttuarkisto/ruokavalio_liikunta_laihdutus/liikaa_sokeria.4893.news

10% vastaa WHI:n suositusta terveelle väestölle. WHO haluaa puolittaa suosituksen saavutettavien terveyshyötyjen vuoksi.
WHO perustelee uutta suositusta sokerin aiheuttamilla terveysongelmilla, kuten lihavuudella ja hampaiden reikiintymisellä. WHO:n mukaan maailmanlaajuisesti 2,8 miljoonaa aikuista kuolee vuosittain lihavuuteen.

WHO’s current recommendation, from 2002, is that sugars should make up less than 10% of total energy intake per day. The new draft guideline also proposes that sugars should be less than 10% of total energy intake per day. It further suggests that a reduction to below 5% of total energy intake per day would have additional benefits. Five per cent of total energy intake is equivalent to around 25 grams (around 6 teaspoons) of sugar per day for an adult of normal Body Mass Index (BMI).

http://www.who.int/mediacentre/news/notes/2014/consultation-sugar-guideline/en/
0214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

VP? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu