Amerikkalainen militaristi.
Fallujassa
kuolee moni
7354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oireyhtymää: autoritäärisyyttä, nekrofiliaa ja tuhoavaa agressiivisuuta ilman sairauden tuntoa sairastavat ylemmät, jopa akateemiseksi itseään kutsuvat ammattisotilaat usein säästyvät kontakteista vastapuolen kanssa ja säilyttävät henkensä! Sitä vastoin nuoret, sotisopaan erilaisin keinoin pakotetut, ja kierosti milloin milläkin uskonnollisella, poliittisella tai isänmaallisella verukkeella yllytetyt Sven Dufvat, ylistämällä tappokoneiksi alistetut, tuntevat sodan mielettömyyden omissa kehoissaan, ja mikäli säilyvät hengissä, myös mielensä syvimmissä kerroksissa! Siitä eivät mitkään "tattoot", perinnekillat, pokkuroinnit kenraalien patsailla ja veteraanien jälkihuolto ole ketään pelastanut!
Ihminen ei ole pohjimmiltaan sotainen, ainostaan demokratian puute yhteiskunnissa, eli eliittien lyhytnäköinen vallan ja varallisuuksien tavoittelu tuottaa eturistiriitoja maiden johtajien keskuskuudessa! Tavallinen kansalainen ei tarvitse sotaa tai ainoaakaan sotaherraa, saati sitten sotakoneita, herrasväen lihamyllyjä!
Valitettavasti keskenkasvuinen yhteiskunnallinen oligargia generoi näitä kehittymättömiä ja epämiehekkäitä, useinmiten myös latenssivaiheessa olevia homoseksualisteja sekä surkimuksia, miltaristeja, keskuuteemme!
Kirjoitettu koskee tietenkin globaalisti kaikkia ihmisiä ja ihmisyhteisöjä, niin sakuja, neukkuja, israelilaisia, palestiinalaisi, jenkkejä, suomalaisia jermuja jne., joita aamusta iltaan on yllytetty toistensa niskaan!
Oikeat ja aidot militaristit eivät kuole yksittäisissä sodissa, eikä taistelussa vaan heidät saadaan poistettua esikunnista ainoastaan yhteiskunnallisen kehityksen myötä! Viimeinenkin MILITAS GLORIOSUS häviää omaan mahdottomuuteensa jatkuvan ja sinnikkään rauhantyön avulla!
...muutama terroristikin siirtyä kaipaamaansa paratiisiin...
Saa nähdä, jatkuvatko terrori-iskut entiseen malliin Fallujan kohta tapahtuvasta rauhoittamisesta huolimatta?
tietenkin lasken mukaan huijatuiksi, pakotetuiksi ja kiihotetuiksi ignorenteiksi surkioiksi, samoin itsemurhapommittajat!
Terrori-iskut jatkuvat niin kauan kuin kaikenmaailman eliitit, eturymät , jopa vallassuvuvut saavat jatkaa esteettä epädemokraattista taloudellis-, uskonnollis-, poliittis-, sotilaallista rällästämistään ja vastuutonta varainhankintaansa!
Tarkennukseksi aikaisempiin; eivät kaikki ammattisotilaat tietenkään ole militaristeja sillä joukossa on tietenkin eri syistä ammattiin ajautuneita ja sattumakin on ollut mukana ammatin valinnassa! Mm. paras kaverini lapsuudesta alkaen, ja myös ilmeinen pikkuveljeni, toimii majurina sotalaitoksessa, mutta vain puolikas Viljavaakunaa muutta hänet pasifistiksi, ja koko pullo tekee hänestä aidon 60-lukulasen hipin ja kettutytön! Ei voi siis olla paha mies!
valitettavasti.
näin sitä amerikkalaista demokratiaa tuodaan.
Eri mieltä olevat tapetaan, niin saadaan kaikki jenkkien puolelle.
Voisit tietysti ajatella myös niin, että rikolliset terroristit vain eliminoidaan tekemästä lisää rikoksiaan omaa kansaansa kohtaan.
Eri asia sitten on, sopiiko sellainen ajattelu arvomaailmaasi,,,
Jenkit hyökkäävät kaupunkiin huolimatta siitä, että siellä on eräiden arvioiden mukaan 100000 siviiliä.
Kaupunkia yritetään vallata kortteli korttelilta. siviilit ovat piiloutuneet koteihinsa. Varmasti kapinalliset ovat heidän seassaan. Tästä on tulossa hirvittävä verilöyly, ellei tapahdu jokin ihmekäänne.
Jenkkien kerrotaan edenneen 1 km:n syvyydelle kaupunkiin. Oliskohan kyseessä samanlainen kiila kuin sakemannit käyttivät toisessa maailmansdassa. eli tällainen kiilahan on helppo motittaa. toki tällaisessa kaupunkisodassa aluie on hyvin pieni ja toimintamahdollisuudet rajoitetuut.
mutta isolta kaupunki näyttää ilmakuvan perusteella. vallatavia ja "puhdistettavia" kortteleita on satoja, ellei tuhansia.
"Jenkit hyökkäävät kaupunkiin huolimatta siitä, että siellä on eräiden arvioiden mukaan 100000 siviiliä."
Vai, että oikein eräät arviot? Voisitko kenties kertoa nämä "eräät arviot"? Mahtoi tahallisesti unohtua kertoa se, että "Kaupungin 300 000 asukkaasta lähes kaikki ovat paenneet hyökkäyksen alta." Ja miten paljon on lähes kaikki 300 000 ihmisestä? Ei ainakaan 100 000, koska silloin olisi 2/3 asukkaista paennut, mikä ei ole "lähes kaikki". Tarkkuutta peliin sitten ensi kerralla!
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat/arkisto.shtml?2004/11/327968