Yli 2000 katselukertaa

Isaacin oikeusmurha on saanut jo paljon huomiota.

Pelkästään youtubessa olevia oikeuskomitea-äänityksiä on katsottu jo reippaasti yli kaksi tuhatta kertaa.
Melko hyvin kun ajattelee että eka video laitettiin jakeluun vasta pari viikkoa sitten.

On hienoa että porukkaa kiinnostaa tietää mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.

Hyvä Isaac!
22158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mutta missä on osa 7 ?eli niin sanottu vanhinten kertoma näkemys.

Äänestä
  • Vanhimmat siellä komiteaäänitteellä puhuu. Siinähän heidän näkemys jo esille tulee. Ootko kuunnellut?

    Äänestä

  • Sinulla Pohtija... ei kärsivällisyyttä taida juuri olla. Koko ajan kyselet osaa 7. Uskon, että se tulee aikanaan.

    Lisäksi veikkaan, että pyrit 7-osan kyselemisellä vain johdattamaan huomiota pois aikaisemmista osista. Kyllä aikaisempia osia voi kuunnella ja arvioida, vaikka loppua ei olekaan vielä julkaistu.

    Äänestä

Julkaistu 27.10.2014
Syyskokous Turussa alkaa aika historiallisella videolla.
Perussuomalaiset nuoret ympäri Suomen pääsevät kertomaan,
mitä he ovat,
ja mitä he eivät.
Ja miksi haluavat olla juuri PS-Nuoria.
ja siellähän tämä ISAAC itse,
LIBERIAN LAHJA PerSuille :D

https://www.youtube.com/watch?v=ehTxPOFBWr0&feature=youtu.be

Etenkin Isaacin liittyminen
PerSu-puolueeseen on saanut ihmiset kiinnostumaan.


Musta Diplomi-insinööri vaihtoi
Jumalan Valtakunnan PerSu-puolueeseen

Äänestä
  • Isaac Ziki Witherspone II
    27. lokakuuta ·


    **Uusi harrastus: Lahkosta politiikkaan.
    Tule mukaan, tässä aivoa ei pestään.***
    kertoo Isaac uudesta henegellisstä kodistaan ,
    niiin nauravan ja onnellisen näköisenä
    omalla FB-sivullaan.

    Raamatussa on satuja joita ei pidä uskoa, sanoo hän urastaan lahkossa
    haastattelussaan EteläSaimaassa.

    nyt kun täyttää 30,
    ei tarvi mennä armeijaakaan,
    vaikka jt-jäsenyys paljastuikin vain Feikiksi.

    Eipä tarinnut Inttiä käydä.

    Äänestä

  • loppuhyvin HAPPY IW kirjoitti:

    Isaac Ziki Witherspone II
    27. lokakuuta ·


    **Uusi harrastus: Lahkosta politiikkaan.
    Tule mukaan, tässä aivoa ei pestään.***
    kertoo Isaac uudesta henegellisstä kodistaan ,
    niiin nauravan ja onnellisen näköisenä
    omalla FB-sivullaan.

    Raamatussa on satuja joita ei pidä uskoa, sanoo hän urastaan lahkossa
    haastattelussaan EteläSaimaassa.

    nyt kun täyttää 30,
    ei tarvi mennä armeijaakaan,
    vaikka jt-jäsenyys paljastuikin vain Feikiksi.

    Eipä tarinnut Inttiä käydä.

    ei tarinnut Afrikan Poika ei tykkä palella
    armeija harmais

    Äänestä

  • loppuhyvin HAPPY IW kirjoitti:

    Isaac Ziki Witherspone II
    27. lokakuuta ·


    **Uusi harrastus: Lahkosta politiikkaan.
    Tule mukaan, tässä aivoa ei pestään.***
    kertoo Isaac uudesta henegellisstä kodistaan ,
    niiin nauravan ja onnellisen näköisenä
    omalla FB-sivullaan.

    Raamatussa on satuja joita ei pidä uskoa, sanoo hän urastaan lahkossa
    haastattelussaan EteläSaimaassa.

    nyt kun täyttää 30,
    ei tarvi mennä armeijaakaan,
    vaikka jt-jäsenyys paljastuikin vain Feikiksi.

    Eipä tarinnut Inttiä käydä.

    jos olet yhtään kuunnellut hänen puheita, niin tajuaisit kyllä ettei pelkkää inttiä pakoileva ota järjestön toimintaa noin vakavasti. mutta ethän sinä mitään tajua. haukut vain koska toiset pääsee eroon lahkosta ja alkaa rehellisiksi

    Äänestä

  • "Musta Diplomi-insinööri vaihtoi
    Jumalan Valtakunnan PerSu-puolueeseen"

    Tuossa tapauksessa hän kuului voideltuihin (144000)?

    Joh. 3:3. Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.

    Äänestä

  • "Etenkin Isaacin liittyminen
    PerSu-puolueeseen on saanut ihmiset kiinnostumaan"

    Tuo Isaacin liittyminen nyt ei varmasti suurta yleisöä kiinnosta. Jehovan todistajia ja exiä ja tämän palstan porukkaa ehkä.

    Äänestä

Isaac-Poju puhhu tooosi hoono soomi.

Häne videos lukke:
Minä pakenin jehovantodistajista,
vaikka ne oikeesti erotti hänet.

EROTTI ei ole sama kuin paeta.

miten noin huonol suomel voi tulla -muka-oikein ymmärretyksi missään ovillakaan?

surkee feikki-jt joka hengaili todistajissa sen aikaa,
ettei tarvinnut armeijaa käydä,

sitten goodbye todistajat ja
tervetuloa politiikka :D

Äänestä
  • Liberiann lahja PerSulle,Iisakki LOL

    Äänestä

  • Pet Ting kirjoitti:

    Liberiann lahja PerSulle,Iisakki LOL

    Oksettavaa jt käytöstä, oksettavaa

    Äänestä

  • kvdfhv kirjoitti:

    Oksettavaa jt käytöstä, oksettavaa

    Todella oksettavaa uskotella porukoille olevansa jt

    Kun alkka lähestyy 30 vee ikä-rajapyykki,
    gekkaa et alkka eppäillä usko niin ne pakkoerottaa jt.stä,
    saapi säälipisteet ulkopuolisilt ja omilt sukulaisilt
    eikä tarvinu käydä armeijakaan.

    Tuliko hän pakolais-statuksella Suomeen vai
    opiskelijaksi vaan?

    Äänestä

  • peace of cake kirjoitti:

    Todella oksettavaa uskotella porukoille olevansa jt

    Kun alkka lähestyy 30 vee ikä-rajapyykki,
    gekkaa et alkka eppäillä usko niin ne pakkoerottaa jt.stä,
    saapi säälipisteet ulkopuolisilt ja omilt sukulaisilt
    eikä tarvinu käydä armeijakaan.

    Tuliko hän pakolais-statuksella Suomeen vai
    opiskelijaksi vaan?

    Olette te kyllä ihan uskomatonta sakkia. Henkilökommentointi kukoistaa, kohde vaan vaihtuu.

    Äänestä

  • Pet Ting kirjoitti:

    Liberiann lahja PerSulle,Iisakki LOL

    Rasismia?

    Äänestä

"Todella oksettavaa uskotella porukoille olevansa jt"

Kymmenen vuotta todistajana tarkoittaa sitä että Isaac on ollut mukana tosissaan.
Ei kukaan tuhlaa lyhyestä elämästään kymmentä vuotta uskonyhteisölle pelkästään teeskennellen, se on varma.

Kysymysten esittäminen on hyvin luontaista kaikille ihmisille. Jotkut eivät vaan uskalla esittää niitä ääneen vaikka tarvetta olisi.
Isaac oli rohkea ja kysyi muttei saanut koskaan järkeviä vastauksia.
Vastauksien sijaan Isaac sai osakseen katteettomia syytöksiä jotka johtivat lopulta erottamiseen todistajista.

Äänestä
  • Uskominen ja todistajuus loppuikin sopivasti
    kun täyttää 30 vee

    ja saa Vapautuksen asevelvollisuudesta
    jo iänkin vuoksi
    eikä enää todistajuuden perusteella?

    Äänestä

  • ei Uskoa Inttiin kirjoitti:

    Uskominen ja todistajuus loppuikin sopivasti
    kun täyttää 30 vee

    ja saa Vapautuksen asevelvollisuudesta
    jo iänkin vuoksi
    eikä enää todistajuuden perusteella?

    Jos olen oikein ymmärtänyt, ajatteluongelmansa alkoivat silloin, kun VTseuralta tuli viimeksi uutta valoa 1914sukupolveen vähän aikaa sitten.

    Äänestä

  • Paitsi lähtö voi kestää hyvinkin 10 vuotta ennenkuin om täysin selvä, että kyseessä ei ole totuus

    Äänestä

Kertokaas,
tuliko tämä LIBERIAN ies pakolaisena Suomeen?

Vai Opiskelijana?

Äänestä
  • Milloin Witherspone tuli Suomeen?
    Pakolaiskeskukseenko?

    Milloin sai Suomen kansalaisuuden?

    Asettuuko eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tieto leviää kirjoitti:

Isaacin oikeusmurha on saanut jo paljon huomiota.

Pelkästään youtubessa olevia oikeuskomitea-äänityksiä on katsottu jo reippaasti yli kaksi tuhatta kertaa.
Melko hyvin kun ajattelee että eka video laitettiin jakeluun vasta pari viikkoa sitten.

On hienoa että porukkaa kiinnostaa tietää mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.

Hyvä Isaac!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu