Onko Kepussa ja maaseudussa Suomen pelastus

Vanhasen-Kiviniemen hallitus yritti pelastaa Suomea kaivosteollisuuden avulla. Sitä varten piti purkaa alueellinen ympäristönsuojelu ja vahvistaa niin höyli kaivoslaki, että ulkomaalaisia yrittäjiä voitaisiin houkutella kaivosten valtaamiseen. Tällä saralla häärivät tunnollisimmin ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Välillä oli kyllä sellainen tunne, että Lehtomäki ei ollut ympäristöministeri vaan toinen elinkeinoministeri.

Ei kai tässä paljon tarvitse tuloksista puhua. Sana Talvivaara kuvaa lähes kaiken. Kalliiksi tulee valtiolle eli ei siinä ainakaan kestävyysvaje suoristu.

Nyt sitten uskotaan kovasti metsään ja sen antimiin. Mikäs siinä, onhan niitä aineksia metsässä. MetsäBoardin investointia on hehkutettu ja eihän siinäkään mitään. Mutta nälkä kasvaa syödessä, sanotaan. Kepu ajaa voimalla puuhakkeen verotuen lisäämistä. Ja yllätys yllätys nämä metsäboardilaiset vastustavat tällaisia tukia. Ja eikä sekään ole mikään ihme. Se kertoo vaan siitä, että kepulaisten laskupää on laho, kun opin tietä on kuljettu vain sontaisten peltojen ja soisten metsien kautta.

Jokainen voi tykönää arvuutella, miksi metsäteollisuus vastustaa kepulaisia tukikohelluksia. Siinä on hyvä muistaa mm. Kemijärven sellutehdasta aikoinaan koskenut keskustelu. Ei metsäteollisuus silloinkaan valitellut työvoiman kalleutta. koska konevoima oli aika päiviä sitten korvannut suuren osan työvoimasta. Raaka-ainekustannuksista ne silloinkin valittivat. Jos ei tällä vinkillä älyä, mistä on kyse, niin sitten ei ole paljon toivoa.

Muutoin on mielenkiintoista nähdä, millä ratkaisuilla Kepu aikoo Suomen nostaa suosta. Toki he ovat oikeassa siinä, että tarvittaisiin parisataatuhatta työpaikkaa lisää. Tämä verran osaavat kertoa kaikki puolueet. Sen pitemmälle eivät näiden kiimmo tiilkaisten eväät sitten riitäkään. Sipilällä on kova savotta, kun riesana ovat vielä tällaiset kaikesta pihalla olevat kimmo tiilikaiset.

Minusta kyllä kohtuullisen hyvä tulos olisi jo se, ettei tuleva kepuhallitus pahentaisi tilannetta. Edellisen kepuhallituksen saavutukset kun ovat vielä aika tuoreessa muistissa.

60

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Minusta kyllä kohtuullisen hyvä tulos olisi jo se, ettei tuleva kepuhallitus pahentaisi tilannetta. Edellisen kepuhallituksen saavutukset kun ovat vielä aika tuoreessa muistissa."

      Äänestäjän muisti on n.2 vuotta pitkä/lyhyt. Sen ajan keskustan gallupkannatus pysyi n.samalla tasolla kuin edellisissä vaaleissa. Toisaalta ei tämän nykyhallituksenkaan toiminta ole putkeen mennyt. Väkinäistä on ollut.

      • Olet ehdottoman oikeassa siinä, ettei tämän hallituksen toiminta ole mennyt putkeen. Sen kyvyttömäättä voi rinnastaa täydellä syyllä Kepu kohellukseen edellisessä hallituksessa. Hallituksen lähtökohdat olivat sittenkin väärät. Ei meille saatu toimintakykyistä hallitusta ottamalla mukaan vastakkaista politiikkaa edustavia puolueita. Tämä on yksi sen puolesta, että meillä olisi aika siirtyä kohden Ruotsin kahden blogin mallia, missä päätöksiä tehdään tehokkaasti ilman hallitusten sisäistä kinastelua.

        Äänestäjien olisi myös jo korkea aika ihmetellä sitä, miksi ihmeessä meillä Suomessa voi saada niin paljon kannatusta sellainen puolue, joka muualta on melkein tyysti ajan saatossa ja yhteiskunnan muuttuessa hävinnyt. Voiko menneessä elävä puolue edes lähtökohtaisesti ratkaista modernin maailman ongelmia. Oma vastaukseni on, ettei sellainen voi kuin pahentaa asioita ja tästä on kyllä olemassa aika tukeva näyttö.

      • Vastauksessani MPP:lle totesin yhtyväni tuohon hänen toiveeseensa, jonka sinä vastineesi alkuun laitat. Yhdyn täysin näkemykseesi ihmisten muistin, varsinkin poliittisen muistin lyhyydestä. Olen tuosta puhunut itsekin joskus, kai useampaankin kertaan, mutta ainakin toista vuotta sitten näyn tehneen asiasta avauksenkin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11713452

      • """"""""""""""""""""
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olet ehdottoman oikeassa siinä, ettei tämän hallituksen toiminta ole mennyt putkeen. Sen kyvyttömäättä voi rinnastaa täydellä syyllä Kepu kohellukseen edellisessä hallituksessa. Hallituksen lähtökohdat olivat sittenkin väärät. Ei meille saatu toimintakykyistä hallitusta ottamalla mukaan vastakkaista politiikkaa edustavia puolueita. Tämä on yksi sen puolesta, että meillä olisi aika siirtyä kohden Ruotsin kahden blogin mallia, missä päätöksiä tehdään tehokkaasti ilman hallitusten sisäistä kinastelua.

        Äänestäjien olisi myös jo korkea aika ihmetellä sitä, miksi ihmeessä meillä Suomessa voi saada niin paljon kannatusta sellainen puolue, joka muualta on melkein tyysti ajan saatossa ja yhteiskunnan muuttuessa hävinnyt. Voiko menneessä elävä puolue edes lähtökohtaisesti ratkaista modernin maailman ongelmia. Oma vastaukseni on, ettei sellainen voi kuin pahentaa asioita ja tästä on kyllä olemassa aika tukeva näyttö.

        Suomessa ei ole koskaan ollut sisällisodan jälkeen jyrkkää kahtiajakoa.

        Siitä Suomen menetys juuri johtuu.

        Kahtiajako saattaisi aiheuttaa uudelleen sisällisodan jos vasemmisto ei pääsisi koskaan päättäville paikoille. Vasemmistossa on olemassa edelleenkin sitä radikaalia ainesta, jopa eduskunnassa. Jo sitä ei olisi, ei eduskunnan puhujapöntöstä uhkailtaisi yleislakolla.

      • Oletko neutraali?

        Aika vahva kannanotto palstan luotsilta jonka pitäisi pystyä neuraaliuteen palstan valvojana.

      • Vain kaksi blogia
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olet ehdottoman oikeassa siinä, ettei tämän hallituksen toiminta ole mennyt putkeen. Sen kyvyttömäättä voi rinnastaa täydellä syyllä Kepu kohellukseen edellisessä hallituksessa. Hallituksen lähtökohdat olivat sittenkin väärät. Ei meille saatu toimintakykyistä hallitusta ottamalla mukaan vastakkaista politiikkaa edustavia puolueita. Tämä on yksi sen puolesta, että meillä olisi aika siirtyä kohden Ruotsin kahden blogin mallia, missä päätöksiä tehdään tehokkaasti ilman hallitusten sisäistä kinastelua.

        Äänestäjien olisi myös jo korkea aika ihmetellä sitä, miksi ihmeessä meillä Suomessa voi saada niin paljon kannatusta sellainen puolue, joka muualta on melkein tyysti ajan saatossa ja yhteiskunnan muuttuessa hävinnyt. Voiko menneessä elävä puolue edes lähtökohtaisesti ratkaista modernin maailman ongelmia. Oma vastaukseni on, ettei sellainen voi kuin pahentaa asioita ja tästä on kyllä olemassa aika tukeva näyttö.

        "...Ruotsin kahden blogin mallia..."

        Vai on Ruotsissa vain kaksi blogia. Sensuuriko estää blogien pidon muilta? Sittenhän siellä ollaan kuin Venään maalla, jossa on täysin vapaa lehdistö - kaikki kaksi lehteä ovat täysin vapaita, ainakin viihdeohjelma Putouksen mukaan.

        No, viihteeksihän tuo sinunkin blogien listaaminen pitää tulkita. Niin hölmöä se on.

        Kun et maininnut mitä puoluetta tarkoitut tuolla viimeisellä lauseellasi, niin lienee paikallaan tarkastella mikä tai mitkä puolueet elävät menneessä. Ylivoimainen ykkönen on SDP, sitten tulee Vasemmistoliitto, sitten Perussuomalaiset ja neljäntenä KD & RKP rintarinnan. Kolmen moderneimman puolueen kärki on Kokoomus, Keskusta ja Vihreät - siis lueteltuna parhaiten ajassa kiinni olevasta alaspäin.

        SDP on jämähtänyt jonnekin 1900 luvun loppuvuosikymmenten edunvalvontapolitiikan ja sitä edeltäneiden jakopolitiikan vuosien haaveisiinsa, yhdistettynä armottomaan viranomaiskontrollin vaatimukseen. Sote uudistuksenkin tärkein asia näyttää heille olevan estää yksityinen palvelutuotanto.

        Vasemmistoliitto on itsessään jo reliikki, ja talouspolitiikassaan sen opit ovat jostain 1910 luvulta. SDP:n edelle sen nostaa vain tuoreempi suhde ympäristökysymyksiin.

        Perussuomalaiset taas uneksivat jostain menneestä markka-ajasta ja sulkeutuneesta yhteiskunnasta, jossa yhteyksiä ulkomaailmaan kontrolloidaan ja maahanmuutto on tiukasti säänneltyä. Suhteessaan työntekoon ja yrittäjyyteen PS on kuitenkin niin paljon vasemmistoa modernimpi, että nousee kokonaistarkastelussa näiden edelle.

        RKP on kielivähemmistön edunvalvontapuolue, yhdenasian liike, joka muussa politiikassaan heilahtelee äärikonservatismista ääriliberalismiin. KD taas on monipuolisemmin ajassa kiinni vaikka moraalikysymyksissä on äärikonservatiivinen.

        Vihreät voisivat olla moderni kaupunkipuolue. Voisivat. SIellä on junttauduttu idealistisen maailmankuvan vääristämien ajatusten vangeiksi. Pragmaattisuuden puute on johtanut vaatimuksiin, joiden todellinen vaikutus on ollut täysin päinvastainen kuin tavoite. Suomen teollisuus on paennut maihin joissa viisveisataan ympäristöstä. Turpeen ja puupolttoaineen vastustus, jonka vihreät saivat hallitusohjelmaan, johti kivihiilen polton räjähdysmäiseen kasvuun. Rikkidirektiivin yksipuolinen tiukka soveltaminen teollisuuden alasajoon siltäkin osin kun sitä vielä täällä oli. Osmo Soininvaara on osoitus siitä millaisiin aivopieruihin vihreät pystyvät yrittäessään älykkäästi perustella älyttömiä idealistisia vaatimuksiaan

        Keskusta on selkeimmin yrittäjyyden ja työntekemisen tukija. Keskustan pimeä kohta on vanhentunut käsitys aluepolitiikasta. Siinä tosin taitaa luonnollinen poistuma aikanaan korjata tilanteen. Vanhat siltarumpuilijat väistyvät pikkuhiljaa modernimpien tieltä.

        Kokoomus ymmärtää parhaiten kokonaisuuden ja modernin yhteiskunnan rakenteen, sen pimeä kohta taas on suhde työntekijäjärjestöihin.

    • Jostakinhan sitä

      pelastusta täytyy yrittää löytää. Nyt on taas kohta neljä vuotta isolla porukalla puristeltu palleroita nykyhallituksessa, eikä apuja Helsinki - vetoisesta viisaudesta ole löytynyt. Päinvastoin entistä kehnommin vain maalla menee.

      Jospa se viisaus löytyisi sittenkin näiden maamme luonnonvarojen aktiivisesta hyödyntämisestä. Sellainen kuvitelma, ettei puunjalostuksen sisällä olisi ristiriitaisia intressejä kertoo vain sinun rajoittuneisuudestasi.

      Aamun jälkiviisaissa herra Isokallio osui kerrankin asian ytimeen: EK on lopetettava. Tämä suurkorporaatioiden etujärjestö pitää huolen siitä, ettei PK-yrityksillä ole menestymisen mahdollisuutta tässä maassa.

      Vaikea uskoa kepuvetoisen hallituksen pystyvän vielä heikompaan suoritukseen, kuin on tämä nykyinen.

      • MPP

        Viisaus tuskin löytyy maamme luonnonvarojen aktiivisesta hyödyntämisestä. Metsäteollisuuden bulkkituotteista on jo nykyisin liikatarjontaa. Sen vuoksihan metsäyhtiöt ovat valinneet rationalisointien eli henkilökuntavähennysten tien kuljettavakseen.

        Kaivosteollisuuden ongelma on taas usein malmipitoisuuksuuksien vähäisyys. Se oli Talvivaarankin ongelma ja yritettiin ratkoa uudenlaiselle tuotantotavalla, mutta epäonnistuttiin osin logististen tuotanto-ongelmien ja osin nikkelin maailmanmarrkinahinnan pudotuksen vuoksi. Paperilla kaikki näytti aluksi hyvältä, käytännössä ei.

        Jos mielimme saada jotain katetta luonnonvarojen hyödyntämiseen sijoitetuille panostuksille, tarvitaan uusia innovaatioita jatkojalostukseen. Konepajateollisuudessa on tässä suhteessa onnistuttu varsin hyvin, mutta perusmetalliteollisuudessa ei. Metsäteollisuuden pitäisi ponnistaa ihan kokonaan johonkin uuteen saavuttaakseen sinne alarivillekin jotain. Yrityksiä ja virityksiä on, mutta jähtäväksi nää, miten suuri merkitys niillä on. Jos puusta aletaan valmistaa laajamittaisesti esim. vaatteita, näkymät voivat olla hyvätkin.

        Viisaus ei pienessä Suomen maassa löydy kuitenkaan muista luonnonvaroista kuin meistä kaksijalkaisista. Jos pärjäämme niillä resursseilla, jotka ovat korvien välissä, mahdollisuuksia on. Tämä edellyttää jatkuvaa investointihalukkuutta koulutukseen. Hyvä esimerkki tuloksista on sekin yksinäinen esimerkki, että suomalaista teknologiaa viriteltiin ensimmäisten joukossa yksinäiselle pyrstötähdelle. Näistä korkean teknologian tuotteista ne suuret katteet lopulta löytyvät ja kyllähän se vaan on niin, että niitä mietitään eniten juuri täällä pääkaupunkiseudulla.

      • MPP kirjoitti:

        Korkean teknologian tuotteet eivät ratkaise Suomen työttömyysongelmaa. Esimerkiksi jo vuosikymmeniä maailmankuuluja mittauslaitteita valmistanut Vaisala työllistää vain rapiat 1400 henkilöä.

      • MPP
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Mietipä nyt uudestaan, mikä ratkaisi Suomen työttömyysongelmasta ison siivun 1990-luvun puolivälin jälkeen.

        Korkean teknologian tuotteet ovat ratkaisevassa osassa, kun puhutaan viennistä. Ja vientivetoinen talous on kyllä aika terveelle pohjalla silloin, kun se vienti vaan saadaan vetämään. Kotimarkkinoilla on enemmän kysyntää päivittäistuotteille ja erilaisille palveluille. Siinäkin teknologia toki auttaa paljon. Kepun Juha Sipilähän uskoo teknologian auttavan edelleen myös julkisen sektorin tuottavuuden parantamisessa.

        Esimerkkisi Vaisala työllistää ihan hyvin. Kun ottaa huomioon, että melkein koko vientovetoinen konepajateollisuus on korkean teknologian teollisuutta, niin niitä työpaikkoja on jo varsin. Johtotähtenä hääräävän Koneen hissit ja liukportaat on huipputeknoogiaa ja nimenomaan tämä osaaminen on lisäänyt yrityksen markkinaosuuksia. Maailmalla autoteollisuus on hyvä esimerkki siitä, kuinka kilpailu on siirtynyt suuressa määrin erilaisen teknlogian lisäämiseen autoihin. Kohta jopa siinä määrin, että autoja voidaan ehkä liikuttaa ilman kuljettajaa.

        Suomen osalta kasvuala voisi olla energiaa säästävä teknologia. Malliyrityksiä tässä suhteessa ovat olleet ulkomaille myyty Vacon ja edelleen kotimaisissa käsissä oleva Wärtsilä. Cleantech-ala ja esim. rakennualan teknologia ovat esimerkkejä uusista aluevaltauksista. Viime mainitusta esimerkkinä on YIT:stä irronnut Caverion. Erilainen logistiikka on verkkokaupan aikana tärkeää. Se on täynnänsä teknologiaa ja myös siinä suomalaisyritykset ovat kärkirintamassa.

        Ryhdyit aika lailla yleistämään korkean teknologian käsitettä. Tosin ei sillä taida ollakaan teknologisessa mielessä mitään täsmällistä merkitystä, vaan sitä ryhdyttiin käyttämään viime vuosisadan loppupuolella oman tekemisen tai osaamisen markkinointiapuna. Niinpä korkealla teknologialla on jokaisessa maassa hieman oma vivahteensa.

        Mutta tuossa yleisessä mielessä, jossa ei puhuta ihan avaruustieteestä, teknologian kehittäminen metsäteollisuus mukaan lukien voi toki tuoda työpaikkoja jopa kymmenin tuhansin.

      • Miksi enää rypistell

        On tuo nähty.

        Mitä enemmän maata viedään Helsinkivetoiseksi sitä huonommin maassa menee.

      • Täysin
        Miksi enää rypistell kirjoitti:

        On tuo nähty.

        Mitä enemmän maata viedään Helsinkivetoiseksi sitä huonommin maassa menee.

        nappiin

      • !!!!!!!!!!!!!!!!111
        MPP kirjoitti:

        Viisaus tuskin löytyy maamme luonnonvarojen aktiivisesta hyödyntämisestä. Metsäteollisuuden bulkkituotteista on jo nykyisin liikatarjontaa. Sen vuoksihan metsäyhtiöt ovat valinneet rationalisointien eli henkilökuntavähennysten tien kuljettavakseen.

        Kaivosteollisuuden ongelma on taas usein malmipitoisuuksuuksien vähäisyys. Se oli Talvivaarankin ongelma ja yritettiin ratkoa uudenlaiselle tuotantotavalla, mutta epäonnistuttiin osin logististen tuotanto-ongelmien ja osin nikkelin maailmanmarrkinahinnan pudotuksen vuoksi. Paperilla kaikki näytti aluksi hyvältä, käytännössä ei.

        Jos mielimme saada jotain katetta luonnonvarojen hyödyntämiseen sijoitetuille panostuksille, tarvitaan uusia innovaatioita jatkojalostukseen. Konepajateollisuudessa on tässä suhteessa onnistuttu varsin hyvin, mutta perusmetalliteollisuudessa ei. Metsäteollisuuden pitäisi ponnistaa ihan kokonaan johonkin uuteen saavuttaakseen sinne alarivillekin jotain. Yrityksiä ja virityksiä on, mutta jähtäväksi nää, miten suuri merkitys niillä on. Jos puusta aletaan valmistaa laajamittaisesti esim. vaatteita, näkymät voivat olla hyvätkin.

        Viisaus ei pienessä Suomen maassa löydy kuitenkaan muista luonnonvaroista kuin meistä kaksijalkaisista. Jos pärjäämme niillä resursseilla, jotka ovat korvien välissä, mahdollisuuksia on. Tämä edellyttää jatkuvaa investointihalukkuutta koulutukseen. Hyvä esimerkki tuloksista on sekin yksinäinen esimerkki, että suomalaista teknologiaa viriteltiin ensimmäisten joukossa yksinäiselle pyrstötähdelle. Näistä korkean teknologian tuotteista ne suuret katteet lopulta löytyvät ja kyllähän se vaan on niin, että niitä mietitään eniten juuri täällä pääkaupunkiseudulla.

        Talvivaarassa on ihan tarpeeksi metalleja.

        Talvivaaran kanssa puliveivataan ihan tahallaan koska se halutaan ulkomaiseen omistukseen niin kuin kaikki muut kaivokset suomess ON.

        Eihän siinä ole mitään laitaa että Suomessa on suomalaisomisteinen KAIVOS. Sehän kansallinen HÄPEÄ:D Ulkomaisia "investointejahan" sitä pitää saada:D Kaikki Suomalainen omistus pois että s aadaan tilalle ULKOMAISTA investointia.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        MPP kirjoitti:

        Mietipä nyt uudestaan, mikä ratkaisi Suomen työttömyysongelmasta ison siivun 1990-luvun puolivälin jälkeen.

        Korkean teknologian tuotteet ovat ratkaisevassa osassa, kun puhutaan viennistä. Ja vientivetoinen talous on kyllä aika terveelle pohjalla silloin, kun se vienti vaan saadaan vetämään. Kotimarkkinoilla on enemmän kysyntää päivittäistuotteille ja erilaisille palveluille. Siinäkin teknologia toki auttaa paljon. Kepun Juha Sipilähän uskoo teknologian auttavan edelleen myös julkisen sektorin tuottavuuden parantamisessa.

        Esimerkkisi Vaisala työllistää ihan hyvin. Kun ottaa huomioon, että melkein koko vientovetoinen konepajateollisuus on korkean teknologian teollisuutta, niin niitä työpaikkoja on jo varsin. Johtotähtenä hääräävän Koneen hissit ja liukportaat on huipputeknoogiaa ja nimenomaan tämä osaaminen on lisäänyt yrityksen markkinaosuuksia. Maailmalla autoteollisuus on hyvä esimerkki siitä, kuinka kilpailu on siirtynyt suuressa määrin erilaisen teknlogian lisäämiseen autoihin. Kohta jopa siinä määrin, että autoja voidaan ehkä liikuttaa ilman kuljettajaa.

        Suomen osalta kasvuala voisi olla energiaa säästävä teknologia. Malliyrityksiä tässä suhteessa ovat olleet ulkomaille myyty Vacon ja edelleen kotimaisissa käsissä oleva Wärtsilä. Cleantech-ala ja esim. rakennualan teknologia ovat esimerkkejä uusista aluevaltauksista. Viime mainitusta esimerkkinä on YIT:stä irronnut Caverion. Erilainen logistiikka on verkkokaupan aikana tärkeää. Se on täynnänsä teknologiaa ja myös siinä suomalaisyritykset ovat kärkirintamassa.

        Joopajooo

        Niistä korkean teknologian tuotteista tuli aika nopeasti halpamaissa tehtyjä bulkkituoitteita.

        Bioenergian korkaeteknologia ei ole niin helposti siirrettävänä bulkkituoitteiden joukkoon. Ehkä joitakin teknisiä laitteita voidaan alkaa valmistamaan bulkkina halpamaissa, mutta energia on siinä maassa missä se kasvaa.

        Esimerkkinä voisi käyttää maalämpöteknologiaa. Se on jo 50 vuotta vanha keksintö eikä sitä vieläkään tehdä kovin paljon halpamaiden pulkkituotantona, Jos Ruotsia ei pidetä halpatuotantomaana.

        Ilmalämpöpumput sen sijaan on maailman laajuisia bulkkituotteita. Johtuu siitä että niitä käytetään jäähdytyslaitteina kuumissa maissa.

      • höpö höpö höps
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        "Bioenergian korkaeteknologia ei ole niin helposti siirrettävänä bulkkituoitteiden joukkoon"

        "Esimerkkinä voisi käyttää maalämpöteknologiaa. Se on jo 50 vuotta vanha keksintö eikä sitä vieläkään tehdä kovin paljon halpamaiden pulkkituotantona, Jos Ruotsia ei pidetä halpatuotantomaana."

        höpö höpö,

        Markkinat vain ovat liian pienet että kiinalaisia kiinnostaisi. Jos markkinat kasvavat kuten ennustetaan niin kiinalaiset kiinnostuvat. Näin on käynyt kaikilla aloilla. L

    • JOHTAJA J:LLÄ

      Metsäteollisuuden osana paperi- ja sellutehtaat vastustavat voimakkaasti puiden haketusta koska se lisäisi kahdellakin tavalla puun hintaa.
      Kuitupuun, jota em teollisuus tarvitsee raaka-aineekseen, hinta nousisi ja se ei riittäisi. Jakoksi tulisi ostaa tukkia kalliilla. Se taas näivettäisi sahateollisuutta.

    • Hyvä avaus, aivan erinomainen suorastaan! Tosiasiaa kaikki, ja hyvin esitetty. Ihan samaa mieltä olen kaikesta sanomastasi, myös loppulauseessasi esittämästäsi toivomuksestasi. Vastaansanomattomasti totta näyttäisi sanomasi olevan palstan kepulaisillekin. Joten ei minun tarvitse enempää kommentoida, kun mitään merkittävää en pystyisi tuohon lisäämään, enkä mitään siitä pois ottaisi.

      Yhdyn myös toiveeseesi, jonka olet esittänyt vastauksessasi luotsillemme, eli kyllä meillekin pitäisi saada syntymään samanlainen kahden blokin järjestelmä kuin on Ruotsissa ja monessa muussakin maassa. Tuo järjestelmä on meidän sekasotkuamme parempi niin vaaleihin menevien äänestäjien kannalta kuin järjestelmän paremman poliittisen vastuun kannalta. Olen puhunut asiasta useammallakin omalla avauksellani niin, että nyt ei liene tarpeen enää niitä toistella.

      • Toiveenne on turha niin kauan kuin ette keksi, miten kahden blokin järjestelmä saataisiin meille syntymään. Pitäisikö Ruotsin valloittaa hetkeksi maamme ja perustaa sellainen?

      • kapi-vaari
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Toiveenne on turha niin kauan kuin ette keksi, miten kahden blokin järjestelmä saataisiin meille syntymään. Pitäisikö Ruotsin valloittaa hetkeksi maamme ja perustaa sellainen?

        Kahden blokin järjestelmä syntyisi meille luontevasti, jos kepu jakautuisi kahdeksi puolueeksi siten, kuin se todellisuudessa on. Siellähän on selvä porvarillinen blokki ja vähintään yhtä selvä ja luultavasti suurempi vasemmistolainen blokki, kun puolueesta kuultavia toisilleen vastaisia mielipiteitä ja pyrkimyksiä ynnätään.

        Mutta eihän se kepu omatahtoisesti jakaudu kahtia, kun suurempana pysyen sillä on voimaa ja valtaa kepulle tärkeisiin asioihin, varsinkin maaseudulla, ja siten parhaiten varmistetaan myös kepupoliitikkojen ja suuren alemman kepusatraappikunna edut. Puoleen kannattajien enemmistön edut ovat siinä toissijaisia, jos sitäkään.

        Kahden blokin järjestelmän syntyminen meille edellyttäisi sitä, että äänestäjät ennen vaaleja vaatisivat puolueilta paitsi niiden selviä ja pitäviä tavoitteita, myös selvää ja pitävää kantaa siihen, mitkä ovat ne puolueet, joiden kanssa ne pyrkisivät yhteistyöhön ja mitkä ovat puolueita, joiden kanssa ne eivät missään tapauksessa halua olla yhteistyössä. Noinhan tapahtuu Ruotsissa. On se ihmeellistä, että me suomalaiset olemme niin paljon leväperäisempiä tulevaisuutemme suhteen, ettemme samoin vaadi. Onkohan tuolle muuta selittäjää kuin tyhmyytemme?

      • vilosohvi...
        kapi-vaari kirjoitti:

        "Mutta eihän se kepu omatahtoisesti jakaudu kahtia"

        Onko sinulla tietoa omatahtoisesti jakautuneesta puolueesta kun epäilet kepun vastustavan tällaista?

      • kapi-vaari kirjoitti:

        Missä äänestäjät esittäisivät puolueille nuo vaatimukset yhtenäisenä joukkona niin, että saisivat niihin yhtäläiset ja sitovat vastaukset? Yleisradio ja MTV3 ovat noita kysymyksiä yrittäneet esittää puoluejohtajille vaalien alla, mutta vastauksena on ollut aina yhteen ääneen lausuttu uskontunnustus "Valta on äänestäjillä. Vaalien tulos ratkaiskoon tavoitteemme ja yhteistyökumppanimme".

        Tärkein selittäjä erolle Suomen ja Ruotsin välillä on erilainen historia. Ruotsin puoluekentässä kahtiajako tapahtui jo sata vuotta sitten, kun taas meillä puoluekenttä on ollut hajaantunut useisiin tasavahvoihin puolueisiin ja yhteistyö on riippunut kulloisistakin kannatussuhdanteista. Edes vasemmisto ei ole kyennyt yhteistyöhön, koska molemmat vahvat puolueet siellä ovat joutuneet varomaan, etteivät menetä kannatustaan tovereille vasemmistokentän oikealla tai vasemmalla laidalla. Ruotsissa kommunistit ovat aina olleet niin paljon sosialidemokraatteja heikompi puolue, ettei sikäläisten demareiden ole tarvinnut olla heistä huolissaan.

      • vilosohvi... kirjoitti:

        "Mutta eihän se kepu omatahtoisesti jakaudu kahtia"

        Onko sinulla tietoa omatahtoisesti jakautuneesta puolueesta kun epäilet kepun vastustavan tällaista?

        >>>Mutta eihän se kepu omatahtoisesti jakaudu kahtia

      • Väykkä Pavel
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        >>>Mutta eihän se kepu omatahtoisesti jakaudu kahtia

        Voiko "pikemminkin päinvastoin" Väyrynen olla kummallakin puolella?

      • vapaaehtoista..
        Väykkä Pavel kirjoitti:

        Voiko "pikemminkin päinvastoin" Väyrynen olla kummallakin puolella?

        Kapilla on joku unelma omatahtoisesti hajoavasta puolueesta. Ilmeisesti paras keino menestykseen on omaehtoinen hajoaminen. Kapi voisi kertoa esimerkkejä näin toimineesta suuren suosion saavuttaneesta puolueesta.

      • MPP
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Missä äänestäjät esittäisivät puolueille nuo vaatimukset yhtenäisenä joukkona niin, että saisivat niihin yhtäläiset ja sitovat vastaukset? Yleisradio ja MTV3 ovat noita kysymyksiä yrittäneet esittää puoluejohtajille vaalien alla, mutta vastauksena on ollut aina yhteen ääneen lausuttu uskontunnustus "Valta on äänestäjillä. Vaalien tulos ratkaiskoon tavoitteemme ja yhteistyökumppanimme".

        Tärkein selittäjä erolle Suomen ja Ruotsin välillä on erilainen historia. Ruotsin puoluekentässä kahtiajako tapahtui jo sata vuotta sitten, kun taas meillä puoluekenttä on ollut hajaantunut useisiin tasavahvoihin puolueisiin ja yhteistyö on riippunut kulloisistakin kannatussuhdanteista. Edes vasemmisto ei ole kyennyt yhteistyöhön, koska molemmat vahvat puolueet siellä ovat joutuneet varomaan, etteivät menetä kannatustaan tovereille vasemmistokentän oikealla tai vasemmalla laidalla. Ruotsissa kommunistit ovat aina olleet niin paljon sosialidemokraatteja heikompi puolue, ettei sikäläisten demareiden ole tarvinnut olla heistä huolissaan.

        Suomen puoluekentässähän tuo vahva kahtiajako tapahtui jo reilut sata vuotta sitten. Meillä oli silloin selkeä vasemmisto (SDP) ja selkeä oikeisto (muut puolueet).

        Ruotsissa demarit ovat aina olleet kärkipuolue, mutta puoluekentän oikealla laidalla kannatus on jakaantunut ajankohdasta riippuen Kokoomuksen, Kansanpuolueen ja Keskustan kesken. Esim. 1970-luvulla Keskusta oli Ruotsin toiseksi suurin puolue ja oikeiston johtopuolue. Sen jälkeen alkoi Keskustan jyrkkä alamäki ja Kokoomuksen nousu Ruotsissa.

        Ongelma ei ole se, että kummassakin blokissa on useampia puolueita. Pääasia on vain se, että hallitusvallan suhteen on olemassa ennustettava raja. Meillä Suomessa Kepu on pyrkinyt kaikin tavoin hämärtämään tuota rajaa, jotta se olisi aina hallituksessa. Epätavallisessa tilanteessa sotien jälkeen tämä onnistuikin paremmin kuin hyvin, kun Kepu onnistui nousemaan suureen suosioon myös itäisen naapurimme silmissä.

      • MPP
        kapi-vaari kirjoitti:

        Kahden blokin järjestelmä syntyisi meille luontevasti, jos kepu jakautuisi kahdeksi puolueeksi siten, kuin se todellisuudessa on. Siellähän on selvä porvarillinen blokki ja vähintään yhtä selvä ja luultavasti suurempi vasemmistolainen blokki, kun puolueesta kuultavia toisilleen vastaisia mielipiteitä ja pyrkimyksiä ynnätään.

        Mutta eihän se kepu omatahtoisesti jakaudu kahtia, kun suurempana pysyen sillä on voimaa ja valtaa kepulle tärkeisiin asioihin, varsinkin maaseudulla, ja siten parhaiten varmistetaan myös kepupoliitikkojen ja suuren alemman kepusatraappikunna edut. Puoleen kannattajien enemmistön edut ovat siinä toissijaisia, jos sitäkään.

        Kahden blokin järjestelmän syntyminen meille edellyttäisi sitä, että äänestäjät ennen vaaleja vaatisivat puolueilta paitsi niiden selviä ja pitäviä tavoitteita, myös selvää ja pitävää kantaa siihen, mitkä ovat ne puolueet, joiden kanssa ne pyrkisivät yhteistyöhön ja mitkä ovat puolueita, joiden kanssa ne eivät missään tapauksessa halua olla yhteistyössä. Noinhan tapahtuu Ruotsissa. On se ihmeellistä, että me suomalaiset olemme niin paljon leväperäisempiä tulevaisuutemme suhteen, ettemme samoin vaadi. Onkohan tuolle muuta selittäjää kuin tyhmyytemme?

        Kepu on todellisuudessa ainakin kolem puoluetta. Sellä on vasemmistolainen ryhmä, joka liikkui viime vaaleissa persujen suuntaan. Sitten siellä on konservatiivinen agraariporukka eli jussivirolaiset. Kolmantena ryhmänä ovat liberaalit, joiden henkinen keulakuva on Olli Rehn. Kaikilla näillä on toisilleen jopa täysin vastakkaisia poliittisia tavoitteita kuten on nähty.

      • viisasten kerho..
        MPP kirjoitti:

        Suomen puoluekentässähän tuo vahva kahtiajako tapahtui jo reilut sata vuotta sitten. Meillä oli silloin selkeä vasemmisto (SDP) ja selkeä oikeisto (muut puolueet).

        Ruotsissa demarit ovat aina olleet kärkipuolue, mutta puoluekentän oikealla laidalla kannatus on jakaantunut ajankohdasta riippuen Kokoomuksen, Kansanpuolueen ja Keskustan kesken. Esim. 1970-luvulla Keskusta oli Ruotsin toiseksi suurin puolue ja oikeiston johtopuolue. Sen jälkeen alkoi Keskustan jyrkkä alamäki ja Kokoomuksen nousu Ruotsissa.

        Ongelma ei ole se, että kummassakin blokissa on useampia puolueita. Pääasia on vain se, että hallitusvallan suhteen on olemassa ennustettava raja. Meillä Suomessa Kepu on pyrkinyt kaikin tavoin hämärtämään tuota rajaa, jotta se olisi aina hallituksessa. Epätavallisessa tilanteessa sotien jälkeen tämä onnistuikin paremmin kuin hyvin, kun Kepu onnistui nousemaan suureen suosioon myös itäisen naapurimme silmissä.

        Hienoa on logiikka, asiat eivät ratkaise mitään, demokratia on kaksi blokkia, tärkeintä on pystyä ennustamaan kumpi blokki on vallassa vaalien jälkeen. Harvoin kuulee näin viisasta puhetta. Olisiko vielä parempi ennustettavuus jos olisi ainoastaan yksi blokki, mallia Pohjois-Korea?

      • MPP kirjoitti:

        Suomen puoluekentässähän tuo vahva kahtiajako tapahtui jo reilut sata vuotta sitten. Meillä oli silloin selkeä vasemmisto (SDP) ja selkeä oikeisto (muut puolueet).

        Ruotsissa demarit ovat aina olleet kärkipuolue, mutta puoluekentän oikealla laidalla kannatus on jakaantunut ajankohdasta riippuen Kokoomuksen, Kansanpuolueen ja Keskustan kesken. Esim. 1970-luvulla Keskusta oli Ruotsin toiseksi suurin puolue ja oikeiston johtopuolue. Sen jälkeen alkoi Keskustan jyrkkä alamäki ja Kokoomuksen nousu Ruotsissa.

        Ongelma ei ole se, että kummassakin blokissa on useampia puolueita. Pääasia on vain se, että hallitusvallan suhteen on olemassa ennustettava raja. Meillä Suomessa Kepu on pyrkinyt kaikin tavoin hämärtämään tuota rajaa, jotta se olisi aina hallituksessa. Epätavallisessa tilanteessa sotien jälkeen tämä onnistuikin paremmin kuin hyvin, kun Kepu onnistui nousemaan suureen suosioon myös itäisen naapurimme silmissä.

        >>>Meillä Suomessa Kepu on pyrkinyt kaikin tavoin hämärtämään tuota rajaa, jotta se olisi aina hallituksessa.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Missä äänestäjät esittäisivät puolueille nuo vaatimukset yhtenäisenä joukkona niin, että saisivat niihin yhtäläiset ja sitovat vastaukset? Yleisradio ja MTV3 ovat noita kysymyksiä yrittäneet esittää puoluejohtajille vaalien alla, mutta vastauksena on ollut aina yhteen ääneen lausuttu uskontunnustus "Valta on äänestäjillä. Vaalien tulos ratkaiskoon tavoitteemme ja yhteistyökumppanimme".

        Tärkein selittäjä erolle Suomen ja Ruotsin välillä on erilainen historia. Ruotsin puoluekentässä kahtiajako tapahtui jo sata vuotta sitten, kun taas meillä puoluekenttä on ollut hajaantunut useisiin tasavahvoihin puolueisiin ja yhteistyö on riippunut kulloisistakin kannatussuhdanteista. Edes vasemmisto ei ole kyennyt yhteistyöhön, koska molemmat vahvat puolueet siellä ovat joutuneet varomaan, etteivät menetä kannatustaan tovereille vasemmistokentän oikealla tai vasemmalla laidalla. Ruotsissa kommunistit ovat aina olleet niin paljon sosialidemokraatteja heikompi puolue, ettei sikäläisten demareiden ole tarvinnut olla heistä huolissaan.

        Niin on tapahtunut kuin sanot, eli näin:

        >>Yleisradio ja MTV3 ovat noita kysymyksiä yrittäneet esittää puoluejohtajille vaalien alla, mutta vastauksena on ollut aina yhteen ääneen lausuttu uskontunnustus "Valta on äänestäjillä. Vaalien tulos ratkaiskoon tavoitteemme ja yhteistyökumppanimme"

      • ????????????????????
        kapi-vaari kirjoitti:

        Kahden blokin järjestelmä syntyisi meille luontevasti, jos kepu jakautuisi kahdeksi puolueeksi siten, kuin se todellisuudessa on. Siellähän on selvä porvarillinen blokki ja vähintään yhtä selvä ja luultavasti suurempi vasemmistolainen blokki, kun puolueesta kuultavia toisilleen vastaisia mielipiteitä ja pyrkimyksiä ynnätään.

        Mutta eihän se kepu omatahtoisesti jakaudu kahtia, kun suurempana pysyen sillä on voimaa ja valtaa kepulle tärkeisiin asioihin, varsinkin maaseudulla, ja siten parhaiten varmistetaan myös kepupoliitikkojen ja suuren alemman kepusatraappikunna edut. Puoleen kannattajien enemmistön edut ovat siinä toissijaisia, jos sitäkään.

        Kahden blokin järjestelmän syntyminen meille edellyttäisi sitä, että äänestäjät ennen vaaleja vaatisivat puolueilta paitsi niiden selviä ja pitäviä tavoitteita, myös selvää ja pitävää kantaa siihen, mitkä ovat ne puolueet, joiden kanssa ne pyrkisivät yhteistyöhön ja mitkä ovat puolueita, joiden kanssa ne eivät missään tapauksessa halua olla yhteistyössä. Noinhan tapahtuu Ruotsissa. On se ihmeellistä, että me suomalaiset olemme niin paljon leväperäisempiä tulevaisuutemme suhteen, ettemme samoin vaadi. Onkohan tuolle muuta selittäjää kuin tyhmyytemme?

        Eli Persumalliin.

        Ei me tulla koskaan olemaan hallituksessa joissa on vihreät tai Kokoomus.

        Eli suomeksi, aina on mahdoillisuus livetä hallitusvastuusta:D Siihen listaan voi ain a lisätä mutaman puolueen tarpeen mukaan:DMehän sanoimme jo etukäteen:D

        Kuinkahan moni puolue siinä enää hallitusta pytyisi rakentamaan jos tuollaisia ehtoja alettaisi laatimaan:D

        Kokoomus -RKP. SDP- vasemmistoliitto. Krist-keskusta. Persut - ????.

        Ei ainakaan enemmistöjä saatsisi. Vasemmisto-oikeistoklippiä siitä ei ainakaan saisi.

        Todellisuudesssa Vasemmisto on kauhuissaan tuollaisen vasemmisto/oikeistojaon mahdollisuuden edessä nykyisessä tulanteessa. 15 7=22%.

    • saisiko tietoa?

      Mitä tarkoittaa aloituksessa mainittu "alueellisen ympäristönsuojelun purkaminen" jonka aloittaja väittää kepun tehneen?

      • MPP

        Se tarkoittaa ELY-keskusten perustamista. Silloin elinkeino-näkökulma niin sanotusti jyräsi ympäristöasiat. Varsinkin Talvivaara-tapauksessa tämä tuli räikeästi esiin kuten tiedämme, jos on tullut seuratuksi tapahtumien etenemistä.

        Tämä hanke on ollut Kepun pitkäaikainen toive ja politiikan ydin. Tavoite on vielä keskeneräinen, sillä Kepun tavoitteena on ajaa alas myös valtakunnalinen ympäristöhallinto ja yhdistää se maatalous- ja metsähallinnon alaisuuteen ja mahdollisesti laajemminkin elinkeinohallintoon. Mallia tässä systeemissä on otettu itänaapurista, kuinkas muuten.

      • kerrotko...

        Miten elinkeinonäkökulma jyräsi käytännössä ympäristöasiat? Mitä ympäristöasioiden hoidossa muuttui? Käsittääkseni lupien myöntämisessä mennään lakien mukaan ja Talvivaaran ympäristöluvat punnittiin oikeusasteissa.

      • Ympäristönsuojelunko
        MPP kirjoitti:

        Se tarkoittaa ELY-keskusten perustamista. Silloin elinkeino-näkökulma niin sanotusti jyräsi ympäristöasiat. Varsinkin Talvivaara-tapauksessa tämä tuli räikeästi esiin kuten tiedämme, jos on tullut seuratuksi tapahtumien etenemistä.

        Tämä hanke on ollut Kepun pitkäaikainen toive ja politiikan ydin. Tavoite on vielä keskeneräinen, sillä Kepun tavoitteena on ajaa alas myös valtakunnalinen ympäristöhallinto ja yhdistää se maatalous- ja metsähallinnon alaisuuteen ja mahdollisesti laajemminkin elinkeinohallintoon. Mallia tässä systeemissä on otettu itänaapurista, kuinkas muuten.

        uskot tämän maan pelastavan?

        Soppii tuota eppäillä.

        Kaikki jotka asioista ovat jotain ymmärtävinään, valittavat yritysten perustamisen ja laajentamisen suurimpana esteenä olevan sataportaisen lupaviidakon, jossa kukaan ala tappelemaan jollei ole aivan pakko.

      • Konkreettista
        Ympäristönsuojelunko kirjoitti:

        uskot tämän maan pelastavan?

        Soppii tuota eppäillä.

        Kaikki jotka asioista ovat jotain ymmärtävinään, valittavat yritysten perustamisen ja laajentamisen suurimpana esteenä olevan sataportaisen lupaviidakon, jossa kukaan ala tappelemaan jollei ole aivan pakko.

        Jos omassa pihgassa asutuksen keskellä on vaikka pelifirma joka tekee pelejä. Sen ei luukius naapurustoa haittaavan millän tavalla.

        Jos tuo yrittäjä aikoo laajentaa toimintaansa ja haluaa rakentaa 20 neliötä lisää tilaa. Ensimmäisenä pitää hankkia suotumus kaikilta naapureilta laajennukseen. Niitä saataa olla 20. Jos yksikin vastustaa laajennusta asia pitää viedä kunnan ympäristölautakuntaan ratkaistavaksi. Jos lautakunta ratkaisee asian niin että rakennuslupa voidaan myöntää. Siihen meneee yleensä aikaa noin puoli vuottra.

        Tietenkin tuo vastustaja kokee tulleensa loukatuksi ja valittaa päätöksestä ympäristölautakuntaan. lautakunta ottaa asian uudelleen käsittelyyn. Noin puolen vuoden kuluttua tulee taas päätös. Jos päätös taas yritttäjälle myösteinen tuo naapuri valittaa siitä eteenpä'in. Hakee päätöksen purkua ely-keskukselta ympärisytöosastolta,. Ympäristöosasto tekee laajan kuulemisen ja tekee noin vuoden kuluttua päätöksen. Jos päätös on taas myönteinen yrittäjälle, valittaja jatkaa ja hakee päätösken purkua käräjä'oikeudelta. Käräjäoikeus tekee taas non vuoden kuluttua päätöksen. No valittaja tietenkin jatkaa hallintoiikeuteen. Noin kahden vuoden kuluttua tiulee taas päätös. Valittaja tietenkin jatkaa..valittaa eduskunna oikeusasiamiehelle. Taas menee vuosi jos ottaa asian käsittelyyn. No ei riitä vielä sekään. Valittaja valittaa Eurtoopan ihmisoikeustuomioistuomeen. Päätös tulee laajan valtiollisen kuulemisen jälkeen noin komen vuoden kuluttua...

        Siinä sitä on mennyt 8 vuotta aikaa ja yrittäjä pääsee laajentamaan...

      • pakko olla kepu?
        Konkreettista kirjoitti:

        Se nyt on varmaa että sinusta ei ikinä tule yrittäjää.

      • Konkreettista
        pakko olla kepu? kirjoitti:

        Se nyt on varmaa että sinusta ei ikinä tule yrittäjää.

        Niinno...Olenyrittäjä.D Siksipä mkinäö tiedänkin.

        Eihä kaupungin minkkitarhoissa tuollaisia haasteita olekaan. Sen kun menee ylimmän kerroksen soluunsa ja nauttii elämästä. Kuuntelee alemman kerroksen biletystä keskellä yötä. Sitäkään ei itse tarvitse järjestää.

      • Anonyymi

    • Mielipijepankki

      Me demarit uskomme Suomen nousuun toimeentulotukea nostamalla. Maamme luonnorikkauksia ei kannata käytää. Se vain toisi duunareille raskasta työtä. Olemme Ihalaisen linjalla muutama tuhat työtöntä joka kuukausi. Sillä Suomi pelastuu.

    • väyrysen äänestäjä

      metsä on kulttuuriamme ja ajan vietto paikka perheillemme. menestys kumpuaa metsästä. itse ainakin ajattelen näin. siksi äänestä ihanaa keskustaa. suomalaisen metsän ainoat puollustajat

      • väyrysen äänestäjä

        EI MITÄÄN SITI HUU HAATA. Työttömyys lähtee kun metsä voi hyvin.

      • väyrysen äänestäjä
        väyrysen äänestäjä kirjoitti:

        EI MITÄÄN SITI HUU HAATA. Työttömyys lähtee kun metsä voi hyvin.

        petoni puolueet näivettää suomen. vain keskusta voi tämän maan metsän pelastaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Stubidon ratkaisu

      Talvivaaran ongelmiin on tutustumassa avainministerileegio.Somepääministerin oma lellikki,tuo lapsiministeri on mukana isojen poikien maakuntaopintomatkalla.

      Tosiasiassa Kokoomusjohtoinen hallitus on kaikissa olomuodoissaan pitkäkestoisesti ja todella määrätietoisesti vaikeuttanut Suomalaista pienyrittäjyyttä.

      Ravitsemispalvelut ja puhtaanapito:
      Nämä alat on jo menetetty maahanmuuttajataustaisten yhteiskunnan erittäin raskaalla tuella evästettyjen "yrittäjien" ja antoisan tukiverkon turvin muutoinkin halpatyössä kroisosmaisesti elelevien mamujen käsiin.

      Rakennusala:
      Somen Ryssät ja Virolaiset:

      Rakennustyömaiden lähitienoot ovat täynnä ei Suomen kilvissä olevia Audeja,Bemareita,Mersuja,Volvon katumaastureita ja muita luxusmerkkisiksi miellettäviä ajoneuvoja.

      Kiristyksen ja lahjonnan myötäammattitaidottomien homeista sjutta & sekundaa turaavien "ammattimiesten" lisäksi työmailla oleilee runsaslukuisesti myös tyhjäntoimittajia.Heidän pääasiallinen tehtävänsä on suunnitella ja toteuttaa materiaali sekä työkaluvarkauksia.

      Tämä jatkumo on toteutunut nimenomaan Kokoomusjohtoisen hallituksen toimesta Bemari-Demarieliitin siunauksella...

      Suomalainen joutaakin asunnottomaksi,sossunluukulle ja kortistoon.

      Stadin seudullahan em.syistä tyhjentyneeseen perheasuntoon kun on aina tulossa jopa useampi Suomen verokertymää kartuttamaton Virolainen elintasopakolainen.

      Suomen työmarkkinoilla hintoja polkevat ja kaikkia sosiaalietuuksia härskisti hyväksikäyttävät Virolaiset on heidän oma ulkoministerinsä julkisesti rankannut elintasopakolaisiksi.

      Tässä asiassa uskon Viron omaa ulkoministeriä.
      Miksi siis Suomi maksaa Viron elintasopakolaisten tuottamaa miljardilaskua??

    • impivaaraankohaluat

      Sellaista se globalisaatio on, turkkilaiset on rakentaneet Saksan ja virolaiset rakentaa Suomea, Kiinalaiset rakentaneet Amerikkaan mm. rautateitä ja nyt Venäjälle samoin,

      En tiedä mistä päin kirjoittelet mutta ainakin pk-seudun rakentamisesta ei tulisi mitään ilman virolaisia ja venäläisiä, kun muualta Suomesta ei suostuta tulemaan töihin, edes rahalla. Näyttää työttömyyskorvaukset ja kalastaminen olevan kepulandiassa halutumpia kuin työpaikka, etenkin jos on vähänkin rankempaa duunia.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Hleppo olla maalla viisas kun merellä on hätä-.

        Ei siihen tarvita isoja asioita kun sinne tullaan töihin.

        ASuntojen vuokrat sen järkevälle tasolle.

        Raksamihen palkoilla ei ei vain kertakaikkiaan pysty maksamaan vuokria joita Pääkaupunkiseudulla peritään.

        Virolaiset asuu aina jossakin hallin toimiston nurkissa tai parakeissa. Virolaisilla on se etu että ne on kome viikkoa töissä ja sitten kaksi viikkoa vapaata. Suomalaisilla on viisi päivää viikossa. Viikonloppureisuussa menee 12 tuntia yhteen suuntaan matkustaessa, eli viikonlopusta 24 tuntia matkustamiseen. Viikonloppumatkat kotona on aika lyhyitä., Jos perjanataina lähtee ajamaan työn
        päivän jälkeen kotiin on kotona 2 aikoihin lauantaina, jos sattuu pysymään hereillä sen matkan ajan. Sunnuntaina pitää lähteä viimeistään 10 paikkeilla takaisin hesaan. Kotona ehtii olla 32 tuntia ja matkoihin menee 24 tuntia, jos kotiin selviää perjantain työpäivän jälkeen.

        läöhtisitkö sinä Lappiin töihin noilla ehdoilla? Työalueen Vuora kuukaudessa 1000. perheen asunnkosta maksat vuokraa samaan aikaan 600. Tuohon pelkästään pitää tienata jo 2000 että saa vuokrat maksettua. Matkat kotiin 200 euroa viikonloppu. tekee 800 euroa. Nyt pitöäisi olla jo 3100 euroa kuukaudessa että tuon pystryy tekemään.

        Raksamiehen palkka on 2700 kuukuadessa. Päivärahoja ei makseta koska työmaa-asunnon ja työpaikan välinen matka ratkaisee sen maksamisen. -400 ja siihen pitäisi vielä syödäkin.

        Vaikka muutaisi Hesaan ei sittenkään ole kannattavaa. Puolison pitäisi sanoutua irti työstään ja muuttaa matkassa. Raksatyö kestää yleensä 6 kuukautta vuodessa. Suomennettuna sinulle, perheen pitäisi tulla toimeen raksamiehen 6 kuukauden palkalla koko vuosi.

        Ei sitä laiskuuttaan olla lähtemättä töihin Hesaan. Se ei yksinkertaisesti vain SUOMALAISELLA kannata. Pelkkä työnteko menee tappiolle ja palkallahan on tarkoitus elääkin.

      • 14+2

        "Virolaiset asuu aina jossakin hallin toimiston nurkissa tai parakeissa"

        Eivät asu, asuvat asuinrakennuksissa ihan kuin suomalaisetkin. Tosin perheettömät asuu monesti soluasunnoissa eli jakavat asunnot. Sato- ja VVO asuttavavat merkittävän osan virolaisista.

        "Virolaisilla on se etu että ne on kome viikkoa töissä ja sitten kaksi viikkoa vapaata."

        Eivät tee, tekevät viikottain 40 työtuntia viikossa joka viikko. Keillä perheet Suomessa tai perheettömiä tekevät töitä täysin kuin suomalaiset. Ne keillä perheet Virossa käyvät viikonloppuisin kotimaassaan, tosin tekevät monesti pidempää päivää niin saavat lähdettyä jo torstaina. Aivan samalla lailla kuin pohjoisesta etelään tulevat työntekijät.

        Oletkos kuullut muuten sellaisesta laitteesta kuin lentokone?

        "Ei sitä laiskuuttaan olla lähtemättä töihin Hesaan. Se ei yksinkertaisesti vain SUOMALAISELLA kannata. Pelkkä työnteko menee tappiolle ja palkallahan on tarkoitus elääkin."

        Eli sosiaaliturvaa on leikattava, kaikki työmatkarajoitukset työn vastaanottamiseen on poistettava. Jo tuo vätteesi "työnteko menee tappiolle" kertoo teistä tukipummeista kaiken.

    • Isänmaan puolesta .

      Maanpetturit ovat myyneet isänmaamme ja kun ostajat ovat raiskanneet ja sotineet sotansa täällä niin ihmetellään miten annoimme sen kaiken tapahtua ! .

    • Näin oN

      "Vanhasen-Kiviniemen hallitus yritti pelastaa Suomea kaivosteollisuuden avulla. Sitä varten piti purkaa alueellinen ympäristönsuojelu ja vahvistaa niin höyli kaivoslaki, että ulkomaalaisia yrittäjiä voitaisiin houkutella kaivosten valtaamiseen. Tällä saralla häärivät tunnollisimmin ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Välillä oli kyllä sellainen tunne, että Lehtomäki ei ollut ympäristöministeri vaan toinen elinkeinoministeri.

      Ei kai tässä paljon tarvitse tuloksista puhua. Sana Talvivaara kuvaa lähes kaiken. Kalliiksi tulee valtiolle eli ei siinä ainakaan kestävyysvaje suoristu."

      Talvivaara ei ole tainnut olla ulkomaisessa omistuksessa??? Vielä.

      Sinun kannattaa nyt vaihtaa puoluetta. Sinun itse äänestämäsi puolue on nyt ajamassa Talvivaaraa ihan väkisin ulkomaiseen omistukiseen. Nyt tuo sinun inserttisi toteamus ollaan toteuttamassa. Vapaavuori ja Ihlainen on sitä valmistelemassa. Ajoivat tahallaan Talvivaaran konkurssiin valmistellakseen ulkomaiseen omistukseen siirtämisen. Ensin valtio laittaa sen "myyntikuntoon" ja sitten kaivos lahjoitetaan ulkoimaille. Näinn KokoomusDEmarit on ennenkin toimineet. MM. Sonera.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!

        Kaava on sama.

        Posti ja telelaitos yhtöitettiin kahdeksi osakeyhtiöksi. Toisesta tulu Itella toisesta Sonera.

        Valtio laittoi Soneran myyntkuntoon ja sitten se myyttiin Ruotsiin. Itellan piti lähteä valtaamaan Lontoo ja sen jälkeen myydä se Iso-Britanniaan. Ruotasalsiet ostivat Soneran mutta Englantilaisilla oli oma postinsa josat syystä Itella ei sinne kelvannutkaan. Siellä ei ykstyiset liikemiehet halunneetkaan ostaa omaa postiaan.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Kaava on sama.

        Posti ja telelaitos yhtöitettiin kahdeksi osakeyhtiöksi. Toisesta tulu Itella toisesta Sonera.

        Valtio laittoi Soneran myyntkuntoon ja sitten se myyttiin Ruotsiin. Itellan piti lähteä valtaamaan Lontoo ja sen jälkeen myydä se Iso-Britanniaan. Ruotasalsiet ostivat Soneran mutta Englantilaisilla oli oma postinsa josat syystä Itella ei sinne kelvannutkaan. Siellä ei ykstyiset liikemiehet halunneetkaan ostaa omaa postiaan.

        "Siellä ei ykstyiset liikemiehet halunneetkaan ostaa omaa postiaan"

        Korjaus. Lontoossa ei liikemiehet halunneetkaan ostaa itselleen omaa postia. Lontoon valloitus jäi siihen ja Itellasta tehdään taas Posti.

    • Totuus tollolle

      Suomeen perustettiin 1990-2000 luvuilla useita kaivoksia, joista muut kuin Talvivaara ovat tuottaneet metalleja ja mineraaleja aivan suunnitellusti. Kevitsa työllistää satoja, Suurikuusikko myös, Pampalo niinikään ja listaa voisi jatkaa. Suunnitteilla on ainakin toinen mokoma.

      Talvivaarassa petti tuotantotapa. Lisäksi alkuinvestointi oli liian massiivinen aloittavan yrityksen rahkeille. Toisin sanoen yrityksen johto ei hallinnut riskejä. Turha siitä on maamme hallituksia syyttää.

      Yhtä vähän kuin poliitikoilla on osuutta Talvivaaran pieleen menneisiin investointipäätökseen, poliitikoilla tulee olemaan osuutta Äänekosken investoinnin päätöksiin. MetsäBoard tekee investointinsa itse. Poliitikot voivat vaikuttaa korkeintaan maan- ja rautateiden rakentamiseen.

      Metsäyhtiön tavoite on luonnollisesti koettaa pitää raaka-aineen tarjonta kysyntää korkeampana, jotta metsänomistajat tinkisivät kantohinnoista. Sehän oli Kemijärven kannavan sellutehtaan sulkemisen merkittävin syy, vähentää niin puun kysyntää kuin sellun tuotantoa. Siis yritys alentaa raaka-aineen hintaa ja nostaa myytävän tuotteen hintaa, jotta jäljelle jääneillä laitoksilla kate paranisi. Karvinen ajoi kuitenkin täysillä metsään, ja potin korjasivatkin kilpailijat, muut metsäyhtiöt, jotka ovat takoneet ihan kunnolla sellulla rahaa.. Niinpä Karvinen korvattiin ruotsalaisella johtajalla. Samalla kilpailijat lisäävät kapasiteettiaan ja suunnittelevat jopa uusia laitoksia, kuten tämä Äänekosken tehdas.

      Suomen metsissä raaka-ainetta piisaa, etenkin kuitua. Tukkien saatavuus on ollut välillä tiukempaa ja sahat ovat joutuneet maksamaan jopa ylihintaa. Nyt niilläkin menee ihan kohtuullisesti.

      Kaivokset, sellu- ja paperitehtaat, sahat ja muu maaseudulle sekä maaseututaajamiin keskittyvä perusteollisuus työllistää edelleen paljon suomalaisia niin suoraan kuin välillisesti. Myös Helsingin pääkonttoreissa, eipä siellä Enson rumiluksessakaan ketään tarvittaisi jollei maakunnissa tehtaat pyörisi. Ennekaikkea tuo perusteollisuus tuo niitä vientituloja joita Suomi tarvitsee - ja joita etenkin Helsinki kuluttaa.

    • ;-))

      Sinä se sitten olet viisas, fiksu ja sivistynyt. Otsikossasi sen jo ilmoitat.

      • ;-))

        Oops! Menipä edellinen väärään kolunkiin. En sitä tarkoittanut Mielipidepankille, vaan tuolle käytökseltäänkin esimerkilliselle, tuolle tollottelevalle.

      • Juuri noin
        ;-)) kirjoitti:

        Oops! Menipä edellinen väärään kolunkiin. En sitä tarkoittanut Mielipidepankille, vaan tuolle käytökseltäänkin esimerkilliselle, tuolle tollottelevalle.

        Aivan. On virhe sanoa Mielipidepankkia viisaaksi, fiksuksi ja sivistyneeksi. Tollo kuvaa osuvammin MPP:tä, aivan kuten sanot.

    • Keskustaporvari

      Kyllä tämän nykyisen hallituspohjan pitää ehdottomasti jatkaa. Näin varmistamme, että nykyinen hyvä suuntaus jatkuu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kepu toimii kaikissa tilanteissa suomalaisten etujen vastaisesti ja puolue on NIIN VIERAANTUNUT KANSASTA, että vielä ihmettelee kannatuksen laskua!!!

      Aika hoitaa kiihkokeput nurmen alle ja uusia ei tule. Ei niin puusilmäisiä ihmisiä nykyaikana enää ole eikä tule.

      Häpeäisitte valehtelijoiden puoltajat. Tänään pitää sanonta "Missä kepu, siellä rötös" kirjaimellisesti paikkaansa!

      Tähän loppuun on hyvä laittaa esimerkki Alkion aatemaailmasta:

      Tässä oman aikansa KePulaisuuttaa äärimilleen vietynä: Santeri Alkion kannatti Pietarin hävitystä maan tasalle! Santeri Alkion, kepulaisuuden pyhän isän, mielestä tuo "aasialaisen kupan ja venäläisen mädätyksen haiseva pesä" oli hävitettävä maan tasalle!

      Santeri Alkion päiväkirjat Valtiomies 1919-1921

      Täältä voitkin muistaa köyhän asiaa...

      Maanant. 10. Maalisk.

      http://santerialkio.fi/maanant-10-maalisk/

      Maanantai 10 maaliskuuta 1919 (Sivu 239 -240)

      "Martti Pihkala kävi luonamme. Oli hauska kuulla hänen juttujaan ja strategisia suunnitelmiaan. Minä luulen, että hänellä on siinä oikein, että Pietari, aasialaisen kupan ja venäläisen (sivu 240) mädätyksen haiseva pesä on hävitettävä maan tasalle. Minä olin ajatellut vain sen valtiollisen merkityksen hävittämistä. Mutta kyllä se niin on, että vain siten se tehdään vaarattomaksi. Muuten kävivät ajatuksemme heimokansojen yhdistämisestä yhteen. Hänkin lähenee jo Maalaisliittoa."

      Tämän kepulit mielusti ohittaa, sillä nykymittapuun mukaan Alkio oli rasiti ja kenties fasistikin! Hän kannatti avoimesti sotaa Venäjää vastaan eli Suur-Suomea ja Pietarin hävittämistä!

      Santeri Alkion kaveri, Martti Pihkala, oli Suomen johtava roturasisti ja etnisen puhdistuksen kannattaja 1918 putschissa.

      "Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918

      https://helda.helsinki.fi/handle/144336

      Lue kirja täältä.

      "Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918. No vastaus oli Spartalainen malli eli heikot oli lahdattava heti alkuunsa ja vähänkin epäilyttävät piti steriloida, ettei tulisi lisää "Gummeruksia".

      Ja velimies Tahko kehitteli pesäpalloa... Gummeruksia molemmat. Papin poikia vieläpä...

      Tässäkö oli oikea alkiolainen / Suomalainen Mies?

    • Anonyymi

      Kepulaisten metsät pakkolunastetaan ja silvotaan sähkölinjoilla. Kiitos sataa tuulimyllyjen Don Quijotelle eli Pekkariselle ja Kepulle.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Don_Quijote

      Tuulivoimabuumin seuraus: Suomessa alkaa ennennäkemätön sähkövoimalinjojen rakennusurakka – tuhansien metsänomistajien maat lunastetaan linjojen tieltä

      Maita pakkolunastetaan voimalinjojen alta verkkoyhtiön käyttöön. Tuhannet metsänomistajat ovat näreissään pakkolunastusten korvaustasoista.

      https://yle.fi/uutiset/3-12655694

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      295
      6707
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2059
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1267
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1146
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1047
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe