Siis evomoraalin täydellisestä vastakohdasta.
Eli mistä tulee evomoraali ja millaista se on?
Ajatus tämän pikku asian opettamisesta evolutionisteille heräsi kun satuin muutaman kerran kassajonoon jossa pienet evokinäpäräkakarat kiljuivat kurkku suorana karkkia enemmän kuin äiti ja isä olisivat halunneet antaa.
No niin, mikä on se lapsille opetettava periaate joka saa heidät käyttäytymään hyvin pienessä. pitäen ja läpi elämänsä?
Kaikki perustuu siihen että ihminen luotiin Luojansa kuvaksi ja kaltaiseksi siten että meillä on kykyä mukauttaa elämämme ja ajattelumme Luojan ajattelutavan kaltaiseksi.
No mitä varten Luoja sitten käyttäytyy kakissa toimissaan ja ajattelussaan täysin moitteettomasti ja jopa oikeudenmukaisesti?
Kysymys on itsekunnioituksesta, sillä Luojamme saa paljon hyvää mieltä ja hyvän itsekunnioituksen joka on seurausta toiminnasta jossa ei ole mitään moittimista.
Ja nyt jos saamme lapsemme opetettua tuntemaan iloa ja hyvää mieltä hyväntekemisestä ja mm. vanhempiensa kunnioittamisesta ja tottelemisesta jopa siinä kassajonossa niin meidän lapsenkasvatusongelmamme ovat iäksi ohitse koska lapsemme rakastavat hyvin paljon hyvän tekemistä, toisten kunnioittamista, ja moraalista oivallisuutta. He nauttivat siitä aivan kuten Luojamme nauttii hyvän tekemisestä sekä korkeiden oikeus- ja moraalimittapuiden noudattamisesta.
Kun lapsemme ovat omaksuneet sydämeemsä tämän erinomsisen kristillisen perisatteen niin heille einää tulisi mieleenkään pahoittaa vanhempiensa ja tarkkailijoiden mieltä kiukuttelemalla kassajonossa.
Meidän lapsemme saivat aina kassajonoissa osakseen niin kassatyttöjen kuin asiakkaidenkin ihmettelevät kiitokset ja se tietenkin lisäsi myös hyvin paljon heidän iloaan ja kasvatti hienosti heidän itsekunnioitustaan ja itsetuntoaan.
He oppivat nopeasti että on hyvin palkitsevaa erottua joukosta edukseen ja tarkoitan tässä tuolla joukolla parkuvia evokkiäpäräkakaroita joilla ei näytä olevan järjenhiventäkään päässä. Ei siis yhtään enempää kuin vanhemmillaankaan joden mielestä kasvattamattomuus, eli modernimmin sanottuna vapaa kasvatus tuo parhaan lopputloksen, vaikka eihän se tuo.
Sananen kristillisen moraalin perusteista.
49
120
Vastaukset
Aivan. Vanhempien maailmankatsomuksestahan se riippuu kiukutteleeko kolmevuotias vai ei, mistäpä muustakaan. Aivan.
- jyri
Oikein ergg1.
Miten voi kasvattamaton aikuinen kasvattaa lapsensa hyväkäytöksiseksi? Ei tietenkään omin avuin.
Siksi minä tuon avauksen arvokkaan neuvon ystävällisesti kerroinkin. Eikä se maksa mitään, kiitos riittää. jyri kirjoitti:
Oikein ergg1.
Miten voi kasvattamaton aikuinen kasvattaa lapsensa hyväkäytöksiseksi? Ei tietenkään omin avuin.
Siksi minä tuon avauksen arvokkaan neuvon ystävällisesti kerroinkin. Eikä se maksa mitään, kiitos riittää.Hmm, mytomaanimultinikki kasvattaisi varmaan lapsistaan samanlaisia perkeleellisiä valehtelijoita ja vääristelijöitä, mitä itsekin on.
Kerropa nyt vihdoin meille, että onko valehtelu oikein, saako valehdella?
Meillä lapset tietävät tuohon vastauksen ja uskaltavat vastatakin noihin kysymyksiin. Entäpä sinä?- Jyri
antimytomaani_orig kirjoitti:
Hmm, mytomaanimultinikki kasvattaisi varmaan lapsistaan samanlaisia perkeleellisiä valehtelijoita ja vääristelijöitä, mitä itsekin on.
Kerropa nyt vihdoin meille, että onko valehtelu oikein, saako valehdella?
Meillä lapset tietävät tuohon vastauksen ja uskaltavat vastatakin noihin kysymyksiin. Entäpä sinä?Antimytolta kysyn vastakysymyksen.
Eli miksi uskoit täysin sinisilmäisesti Roska-dna:n olevan todellisuutta, tyhmä?
Valehtelivatko aatetoverisi sinulle kun menivät typerinä evouskomusennakkokäsityksineen pidemmälle kuin mitä tiede tiesi?
Tajuatko nyt että olit todella tyhmä? Tässä ei nyt sinua pelasta se evofraasi että tiede edistyy ja siksi päätelmät muuttuvst, sillä nuo jotka sinulle kertoivat roska-dna:n olevan todellisuutta valehtelivat sinulle sillä he olivat ilmiselvästi keksineet roska-dna ajatuksen ihan omasta päästään ilman vähäisintäkään todellista todistetta väittämänsä puolesta.
I
, Jyri kirjoitti:
Antimytolta kysyn vastakysymyksen.

,"Antimytolta kysyn vastakysymyksen."
Olsit nyt vastannut ensiksi tuohon minun kysymykseeni. Ei luulisi vastaaminen siihen olevan näin vaikeaa tältä moraalisen oivallisuuden airueelta, mutta ei, ei mytomanaimultinikki kykene vastaamaan noinkaan yksinkertaisiin kysymyksiin, joihin minun lapsenikin kykenevät vastaamaan ilman mitän kieroiluja ja kaarteluita.
Jahka nyt vastaat esiksi kysymykseen, että "Onko valehtelu oikein, saako valehdella?", niin voin vastata tuohon roska-dna kysymykseesi.- kysy konttorista
antimytomaani_orig kirjoitti:
"Antimytolta kysyn vastakysymyksen."
Olsit nyt vastannut ensiksi tuohon minun kysymykseeni. Ei luulisi vastaaminen siihen olevan näin vaikeaa tältä moraalisen oivallisuuden airueelta, mutta ei, ei mytomanaimultinikki kykene vastaamaan noinkaan yksinkertaisiin kysymyksiin, joihin minun lapsenikin kykenevät vastaamaan ilman mitän kieroiluja ja kaarteluita.
Jahka nyt vastaat esiksi kysymykseen, että "Onko valehtelu oikein, saako valehdella?", niin voin vastata tuohon roska-dna kysymykseesi.Vastaan sitten kun olet itse vastannut kaikkiin kysymyksiini.
- totuus esiin
kysy konttorista kirjoitti:
Vastaan sitten kun olet itse vastannut kaikkiin kysymyksiini.
selvästikin Jyrin mielestä ja hänen moraalinsa mukaan valehtelu on sallittua.
Näonhän jo Luther aikoinaan totesi. kysy konttorista kirjoitti:
Vastaan sitten kun olet itse vastannut kaikkiin kysymyksiini.
Kukas sinä sitten olet ja mitä olet minulta kysynyt?
Kuka näistä multinikeistä selvän ottaa?totuus esiin kirjoitti:
selvästikin Jyrin mielestä ja hänen moraalinsa mukaan valehtelu on sallittua.
Näonhän jo Luther aikoinaan totesi.Kyllähän minä olen jo pitkään tiennyt, että mytomaanimultinikki, vaikka moraalista oivallisuuttaan korostaakin, niin ei kykene edes itselleen, saati muille, myöntää valehtelevansa.
Joten joku pieni omantunnon jäänne siellä mytomaanimultinikin kallon pohjalla vielä antaa merkkejä, ja estää valehtelun tuossa kysymyksessä (onko valehtelu oikein, saako valehdella).
Mutta muutenhan mytomaanimultinikin esiintyminen ja olemus täällä on niin falskin ihmisen oloista, että mytomaanimultinikin täytyy olla jollain tavalla sairas.
Vaan mihinkä sitä mytomaanimultinikki karvoistaan pääsisi, mytomaani mikä mytomaani, niin perkeleellinen valehtelija ja vääristelijä.
- huutis.
Satuin olemaan samassa kassajonossa, ja tiedän kyseessä olevan jehovaperheen. Huomasin myös raivoamisesi ja Helvetilläuhkailusi. Perheen lapset tosiaan pelästyivät sinua ja vaikenivat.
Myöhemmin olen kuullut perheen vanhempien uhkailevan lapsiaan, että jollette ole kiltisti niin jyri-setä tulee ja vie teidät. - pidin varani
Lapset kirkuivat täyttä kurkkua ja vanhemmat kieltäytyivät 15 minuuttia. Mutta kun kirkuminen ei loppunyut, he alistuivat lastensa tahtoon ja ostivat samalla tuplasti senverran kuin lapset olivat vaatineet.
Rauha oli ylitsevuotavainen.
Mitä vanhemmat oppivat?
Vanhemmat oppivat että olisi kannattanut ennemmin suostua heti lasten vaatimukseen.
Mitä kersat oppivat?
Sen että kun ei luovuta, itsekäs voi voittaa vanhemmatkin.
Minkälaisia aikuisia heistä tulee? Katso Repeä, molokkia ja antimytömääniä!- pidin varani
antimytomaani_orig kirjoitti:
No, minkälainen aikuinen minä olen?
Kerropa nyt, kun niin hyvin luulet tuntevasi.Väitinkö tietävänikin?
Viimeinen lauseenihan olikin vain ansa johon heti lipesit.
Olet aina sellainen. pidin varani kirjoitti:
Väitinkö tietävänikin?
Viimeinen lauseenihan olikin vain ansa johon heti lipesit.
Olet aina sellainen."Väitinkö tietävänikin?"
Vihjailit sen suuntaista, kun kerran viittasit kysymyksesi jälkeen meihin nimettyihin.
"Olet aina sellainen."
Aina? Taas väität jotain minusta, ikäänkuin tietäisit enemmänkin tai tarkemminkin.
No, minkälainen aikuinen minä olen? Kerropa nyt, kun niin hyvin luulet tuntevasi.- pidin varani
antimytomaani_orig kirjoitti:
"Väitinkö tietävänikin?"
Vihjailit sen suuntaista, kun kerran viittasit kysymyksesi jälkeen meihin nimettyihin.
"Olet aina sellainen."
Aina? Taas väität jotain minusta, ikäänkuin tietäisit enemmänkin tai tarkemminkin.
No, minkälainen aikuinen minä olen? Kerropa nyt, kun niin hyvin luulet tuntevasi.Minkälainenko? Olet verbaalisiin ansoihin putoileva moukka.
Oikea ikiliikkuja!
Nytkin sisällesi pakkautuu tunnelataus niin että pian poksahtaa taas.
- jyri
Vanhaan hyvään aikaan kurittomat lapset vietiin kaupunginportille teloitettavaksi.
- jyri
Tämä tekee hyvää myös peniksen suonille.
- Epäjumalienkieltäjä
Juttu kertoo erinomaisesti omasta kasvatuksestasi. Hyvä kasvatus on esimerkiksi sitä, että ketään lasta ei nimitellä "evokinäpäräkakaraksi". Itsetunnostasi taas kertoo kaiken se, miten vahva tarve sinulla on todistella keksityillä tarinoilla omaa erinomaisuuttasi ja toisten huonommuutta.
- ed. kirj.
Älä aina hauku muita.
Oppisit sinäkin. - jyri
Mitä valitat epäjulle? Jos sanoin jotain väärin niin moiti siitä, mutta jos puhuin oikein niin mitä valitat?
Vai eikä äpäräkakara ole mielestäsi äpärä tai kassalla kiukutteleva lapsi ole kakara? Tyhmäkö olet?
Ja jokainen tietää että kertomukseni on tosi ja toistuu tämän tästä tuhansia kertoja joka päivä kauppojen kassoilla koska evokkienemmistö on todellisuutta.
Ja sehän on selvä etteivät kristityt ala kaupan kassajonossa ketään opettamaan vaan ne opetusfoorumit on etsittävä muualta, siis vaikkapa tällä kertaa tästä.
Niin että pysyäksemme asiassa, oliko neuvoni huono vai hyvä? - Epäjumalienkieltäjä
jyri kirjoitti:
Mitä valitat epäjulle? Jos sanoin jotain väärin niin moiti siitä, mutta jos puhuin oikein niin mitä valitat?
Vai eikä äpäräkakara ole mielestäsi äpärä tai kassalla kiukutteleva lapsi ole kakara? Tyhmäkö olet?
Ja jokainen tietää että kertomukseni on tosi ja toistuu tämän tästä tuhansia kertoja joka päivä kauppojen kassoilla koska evokkienemmistö on todellisuutta.
Ja sehän on selvä etteivät kristityt ala kaupan kassajonossa ketään opettamaan vaan ne opetusfoorumit on etsittävä muualta, siis vaikkapa tällä kertaa tästä.
Niin että pysyäksemme asiassa, oliko neuvoni huono vai hyvä?Eiköhän näistä kirjoituksista ole tullut kaikille selväksi niin hyvä kasvatuksesi, korkea sivistyksesi kuin kristillinen lähimmäisenrakkautesikin.
- jyri
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Eiköhän näistä kirjoituksista ole tullut kaikille selväksi niin hyvä kasvatuksesi, korkea sivistyksesi kuin kristillinen lähimmäisenrakkautesikin.
Avaukseni ohjeita noudattamalla kakarasta tulee fiksu lapsi, joten osoitin suurta kristillistä rakkautta evokkeja kohtaan.
- kuritta kasvaa?
jyri kirjoitti:
Avaukseni ohjeita noudattamalla kakarasta tulee fiksu lapsi, joten osoitin suurta kristillistä rakkautta evokkeja kohtaan.
Lapset saa hiljaiseksi pelolla. Jos lapsi ei ikinä kokeile rajojaan kiukuttelemalla, on hänen kehityksensä häiriintynyt. Tiedän kyllä, että uskontojen sekoittamien vanhempien kasvatuskeinot saattavat olla alle kaiken arvostelun, mutta että sitä pitää toitottaa ihan julkisesti...
Joka ei vitsaa säästä, pahoinpitelee lastaan. - Epäjumalienkieltäjä
jyri kirjoitti:
Avaukseni ohjeita noudattamalla kakarasta tulee fiksu lapsi, joten osoitin suurta kristillistä rakkautta evokkeja kohtaan.
Pelottaa, mikä on tulos jos sinä Jyrbä olet oikeasti päässyt kasvattamaan lapsia. Tärkein kasvatusmenetelmä on kuitenkin oma esimerkki... En halua edes ajatella pidemmälle.
- jyri
kuritta kasvaa? kirjoitti:
Lapset saa hiljaiseksi pelolla. Jos lapsi ei ikinä kokeile rajojaan kiukuttelemalla, on hänen kehityksensä häiriintynyt. Tiedän kyllä, että uskontojen sekoittamien vanhempien kasvatuskeinot saattavat olla alle kaiken arvostelun, mutta että sitä pitää toitottaa ihan julkisesti...
Joka ei vitsaa säästä, pahoinpitelee lastaan.Tyhmä olet kasvattajaksi, ja laiska.
Ei lasta saa ajattelevaksi itseään oman hyvän käytöksen vuoksi kunnioittavaksi ja jopa siitä ylpeileväksi sillä että kassajonossa kiukuttelu estetään selkäsaunan uhalla joka on se ateistievolutionistinen laiskojen kasvattajien keino. - jyri
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Pelottaa, mikä on tulos jos sinä Jyrbä olet oikeasti päässyt kasvattamaan lapsia. Tärkein kasvatusmenetelmä on kuitenkin oma esimerkki... En halua edes ajatella pidemmälle.
Minun lapseni ovat menestyneet erinomaisesti elämässään.
- sekosikoäly?
jyri kirjoitti:
Tyhmä olet kasvattajaksi, ja laiska.
Ei lasta saa ajattelevaksi itseään oman hyvän käytöksen vuoksi kunnioittavaksi ja jopa siitä ylpeileväksi sillä että kassajonossa kiukuttelu estetään selkäsaunan uhalla joka on se ateistievolutionistinen laiskojen kasvattajien keino.Johan oli lause. Mitä mahdoit tarkoittaa?
Olen kasvattanut kolme lasta täysipäisiksi koulutetuiksi yhteiskuntakelpoisiksi veronmaksajiksi Suomeen. Toimin lisäksi vapaaehtoistyössä ongelmalasten kanssa. Uskoisin tietäväni kasvatuksesta jotain.
Pienen lapsen uhmaiät ja kiukuttelut kuuluvat normaaliin kehitykseen. Ei todellakaan ole kasvattajana syytä ylpeyteen, jos lapsi käyttäytyy kuin aikuinen. - jokseenkin eri mielt
sekosikoäly? kirjoitti:
Johan oli lause. Mitä mahdoit tarkoittaa?
Olen kasvattanut kolme lasta täysipäisiksi koulutetuiksi yhteiskuntakelpoisiksi veronmaksajiksi Suomeen. Toimin lisäksi vapaaehtoistyössä ongelmalasten kanssa. Uskoisin tietäväni kasvatuksesta jotain.
Pienen lapsen uhmaiät ja kiukuttelut kuuluvat normaaliin kehitykseen. Ei todellakaan ole kasvattajana syytä ylpeyteen, jos lapsi käyttäytyy kuin aikuinen.Úhmaikä on hälytysmerkki eikä suinkaan normaalia.
Olen kasvattanut neljä lasta ja heitäkin vielä kasvattamaan omia lapsiaan. joita on nyt kuusi.
Rakkaus on salainen resepti lasten kasvatuksessakin.
Rakkaus on kuin talletettua pääomaa. Kun ongelmatilanteita pyrkii syntymään, tuota pääomaa viisaasti käyttäen voimme luovia ongelmien ohi ennenkuin ne edes puhkeavat esiin.
Sama toimii lemmikkieläintenkin kanssa. Rakkaus joka synnyttää kunnioitusta saa ihmeitä aikaan. Kun lapsi käyttäytyy hyvin niinkuin aikuisenkin tulisi, on kaikki kunnossa. Tuloksista oikea metodi tunnetaan. - jyri
sekosikoäly? kirjoitti:
Johan oli lause. Mitä mahdoit tarkoittaa?
Olen kasvattanut kolme lasta täysipäisiksi koulutetuiksi yhteiskuntakelpoisiksi veronmaksajiksi Suomeen. Toimin lisäksi vapaaehtoistyössä ongelmalasten kanssa. Uskoisin tietäväni kasvatuksesta jotain.
Pienen lapsen uhmaiät ja kiukuttelut kuuluvat normaaliin kehitykseen. Ei todellakaan ole kasvattajana syytä ylpeyteen, jos lapsi käyttäytyy kuin aikuinen.sekosikoäly, heh heh, ei osaa lukea selvää suomen kieltä.
Eipä ihme että ei osaa kasvattaa lastaankaan ajattelemaan. heh. - Epäjumalienkieltäjä
jyri kirjoitti:
Minun lapseni ovat menestyneet erinomaisesti elämässään.
Ihan varmasti kuten isoisäsi joka olikin isäsi menestyi erinomaisesti toisessa maailmansodassa lentämällä pommikonetta jota ei ollut taistelussa, jossa pommikoneita käytetty. Tai aivan kuten sinä menestyit erinomaisesti risteyttäessäsi hirven ja naudan.
Luuletko oikeasti että mikään tarinasi olisi kaiken tuon soopan jälkeen olisi millään tavalla uskottavia?
Voit kehitellä kuvitteellisille lapsillesi ihan niin hienon menestyksen, kuin haluat, mutta turha kuvitella, että kukaan tarinoitasi uskoo. - sivustatarkkailija
jyri kirjoitti:
Minun lapseni ovat menestyneet erinomaisesti elämässään.
Kun lapset muistuttavat isäänsä se johtuu perintötekijöista, kun naapurin setää se johtuu ympäristötekijöistä.
Kummastakohan tässä tapauksessa on kyse?
- totuus2
Älä sekoita evoluutiota moraaliin, koska niillä ei ole mitään yhteistä kosketuspintaa. Evoluutioteoria ei ota kantaa moraalisiin kysymyksiin eikä sen ole tarkoituskaan.
Raamattu taas ottaa paljonkin kantaa. Kirjahan on täynnä erilaisia, useimmiten toistensa kanssa ristiriitaisia moraalistä säännöstöjä. Esim. älä tapa - kivitetään homot.
Jokainen ihminen tulkitsee Raamattua omalla tavallaan, eli siis valitsee itseään eniten miellyttävät moraaliset säännöt. Kristinusko ei siis tarjoa yksikäsitteistä eettistä ohjeistusta elämään. Eli vaikka ihminen uskovainen olisikin, niin hän silti muodostaa itse oman moraalisen käsityksensä asioista- tutkittu juttu
Et ole oppinut näköjään yhtään mitään miten "markkinat" toimivat!
Kun keksit yhden lain lisää, saat lisää lainrikkojia. Ja lainrikkojien määrä työllistää lainvalvojia yhä kiihtyvää tahtia.
Kun laki keksitään, se synnyttää siihen liittyvän moraalisen ehdollisuuden. - jyri
Evoluutio ei todellakaan ota kantaa yhtään mihinkään,ja siksi sitä voisi verrata vapaasen kasvatukseen eli kasvattamattomuuteen joka on patalaiskojen evokkien keksimä termi jota he joukolla enemmistönä julistavat autuaaksitekevänä oppina jottei vahingossakaan tarivitsisi nähdä vaivaa lastensa kasvattamisessa, ja seurauksena on sitten se että kaupan kassajonossa evokkivanhemmat saavat hävetä silmät päästään kakaransa, siis yleensä uusperheäpäräkakaran tai au-kakaran kelvotonta käytöstä.
Eikö tämä muka ole pääsosin totta??? On ihan satavarmasti. - totuus2
jyri kirjoitti:
Evoluutio ei todellakaan ota kantaa yhtään mihinkään,ja siksi sitä voisi verrata vapaasen kasvatukseen eli kasvattamattomuuteen joka on patalaiskojen evokkien keksimä termi jota he joukolla enemmistönä julistavat autuaaksitekevänä oppina jottei vahingossakaan tarivitsisi nähdä vaivaa lastensa kasvattamisessa, ja seurauksena on sitten se että kaupan kassajonossa evokkivanhemmat saavat hävetä silmät päästään kakaransa, siis yleensä uusperheäpäräkakaran tai au-kakaran kelvotonta käytöstä.
Eikö tämä muka ole pääsosin totta??? On ihan satavarmasti.Evoluutio ei ota kantaa moraalisiin kysymyksiin, kuten ei tee mikään muukaan tieteellinen teoria.
Mutta älä hyvä ihminen sekoita lasten kasvattamista ja evoluutioteoriaa. Evoluutio selittää vain ainoastaan nykymaailmassa havaitsemamme biodiversiteetin syntymekanismit. Ei sitä, miten tulisi kasvattaa lapsensa.
Samalla logiikalla voisit väittää, että esim. Einsteinin suhteellisuusteoria opettaa pahoille tavoille, koska se ei ota kantaa lasten kasvattamiseen. - Epäjumalienkieltäjä
jyri kirjoitti:
Evoluutio ei todellakaan ota kantaa yhtään mihinkään,ja siksi sitä voisi verrata vapaasen kasvatukseen eli kasvattamattomuuteen joka on patalaiskojen evokkien keksimä termi jota he joukolla enemmistönä julistavat autuaaksitekevänä oppina jottei vahingossakaan tarivitsisi nähdä vaivaa lastensa kasvattamisessa, ja seurauksena on sitten se että kaupan kassajonossa evokkivanhemmat saavat hävetä silmät päästään kakaransa, siis yleensä uusperheäpäräkakaran tai au-kakaran kelvotonta käytöstä.
Eikö tämä muka ole pääsosin totta??? On ihan satavarmasti."Evoluutio ei todellakaan ota kantaa yhtään mihinkään,ja siksi sitä voisi verrata vapaasen kasvatukseen..."
Evoluutioteoria ottaa kantaa moraalin yhtä paljon kuin painovoimateoria.
Vapaata kasvatusta ei voi mitenkään perustella biologialla. Eihän kasvattamattomuus ole käytännössä edes mahdollista, jos elää yhdessä lastensa kanssa. - kuvottavaa
jyri kirjoitti:
Evoluutio ei todellakaan ota kantaa yhtään mihinkään,ja siksi sitä voisi verrata vapaasen kasvatukseen eli kasvattamattomuuteen joka on patalaiskojen evokkien keksimä termi jota he joukolla enemmistönä julistavat autuaaksitekevänä oppina jottei vahingossakaan tarivitsisi nähdä vaivaa lastensa kasvattamisessa, ja seurauksena on sitten se että kaupan kassajonossa evokkivanhemmat saavat hävetä silmät päästään kakaransa, siis yleensä uusperheäpäräkakaran tai au-kakaran kelvotonta käytöstä.
Eikö tämä muka ole pääsosin totta??? On ihan satavarmasti."evokkivanhemmat saavat hävetä silmät päästään kakaransa, siis yleensä uusperheäpäräkakaran tai au-kakaran kelvotonta käytöstä. "
Tuo kertookin melko hyvin, millaisena näet maailman. Onneksi en ole omaksunut uskontoasi, jos se saa aikaan tuollaista. - totuus kaikesta
totuus2 kirjoitti:
Evoluutio ei ota kantaa moraalisiin kysymyksiin, kuten ei tee mikään muukaan tieteellinen teoria.
Mutta älä hyvä ihminen sekoita lasten kasvattamista ja evoluutioteoriaa. Evoluutio selittää vain ainoastaan nykymaailmassa havaitsemamme biodiversiteetin syntymekanismit. Ei sitä, miten tulisi kasvattaa lapsensa.
Samalla logiikalla voisit väittää, että esim. Einsteinin suhteellisuusteoria opettaa pahoille tavoille, koska se ei ota kantaa lasten kasvattamiseen.Ettehän tekään jätä moittimatta Raamattua siitä ettei se opeta evoluutiosta mitään.
Eihän se opeta mitään kretionismistakaan!
Kaikki mitä Raamattu opettaa ovat tarkoitetut ihan muiden asioiden perusteiden opetukseen.
Eli pääsanoma on se mihin Jumalan asema Raamatussa ihmisiin verrattuna perustuu. Ja kirkastaa se mihin asioihin perustuu tarve sovitukseen.
Vaikka kaikki on selvästi sanottuna, silti sitä ei näköjään ymmärretä. Ja ymmärtämättömyyshän on osoitus älynlahjojen heikkoudesta pikemminkin kuin siitä että opetus olisi huono.. Se joka ei halua todella tietää jää ummikoksi. - totuus2
totuus kaikesta kirjoitti:
Ettehän tekään jätä moittimatta Raamattua siitä ettei se opeta evoluutiosta mitään.
Eihän se opeta mitään kretionismistakaan!
Kaikki mitä Raamattu opettaa ovat tarkoitetut ihan muiden asioiden perusteiden opetukseen.
Eli pääsanoma on se mihin Jumalan asema Raamatussa ihmisiin verrattuna perustuu. Ja kirkastaa se mihin asioihin perustuu tarve sovitukseen.
Vaikka kaikki on selvästi sanottuna, silti sitä ei näköjään ymmärretä. Ja ymmärtämättömyyshän on osoitus älynlahjojen heikkoudesta pikemminkin kuin siitä että opetus olisi huono.. Se joka ei halua todella tietää jää ummikoksi."Ettehän tekään jätä moittimatta Raamattua siitä ettei se opeta evoluutiosta mitään."
Enkä moiti. Tiivistän pointtini kymm... neljään käskyyn
1. Älä etsi moraalisia opetuksia evoluutioteoriasta, koska niitä ei ole (eikä pidäkään olla)
2. Älä etsi evoluutiota Raamatusta, koska Raamattu ei mainintoja evoluutiosta sisällä
3. Jos et koe olevasi kykeneväinen ymmärtämään oikeaa ja väärää ilman Raamattua, niin lue ihmeessä. Mutta älä kivitä homoja.
4. Ks. kohdat 1-3 - Topa Kasti
totuus2 kirjoitti:
"Ettehän tekään jätä moittimatta Raamattua siitä ettei se opeta evoluutiosta mitään."
Enkä moiti. Tiivistän pointtini kymm... neljään käskyyn
1. Älä etsi moraalisia opetuksia evoluutioteoriasta, koska niitä ei ole (eikä pidäkään olla)
2. Älä etsi evoluutiota Raamatusta, koska Raamattu ei mainintoja evoluutiosta sisällä
3. Jos et koe olevasi kykeneväinen ymmärtämään oikeaa ja väärää ilman Raamattua, niin lue ihmeessä. Mutta älä kivitä homoja.
4. Ks. kohdat 1-3Raamattu on opaskirja henkilökohtaiseen käyttöön omaa itseään kehittämään mutta ei käytettäväksi muita vastaan.
Se näyttää sinulta unohtuneen! - totuus esiin
Topa Kasti kirjoitti:
Raamattu on opaskirja henkilökohtaiseen käyttöön omaa itseään kehittämään mutta ei käytettäväksi muita vastaan.
Se näyttää sinulta unohtuneen!Tuo näyttää unohtuneen melkein kaikilta Raamattua Jumalan sana pitäviltä.
- jyri
Topa Kasti kirjoitti:
Raamattu on opaskirja henkilökohtaiseen käyttöön omaa itseään kehittämään mutta ei käytettäväksi muita vastaan.
Se näyttää sinulta unohtuneen!Top Kastille.
Onko Raamattu homoja vastaan kun se kieltää kuoleman uhalla homouden?
Sehän on selvästi homojen puolella näyttämässä heille tien ikuiseen elämään joten Raamattu on homojen puolella opettaen heitä luopumaan luonnottomuuksista.
Melko harvoin jos koskaan näkee kaupoissa huonosti käyttäytyviä kakaroita. Tai edes aikuisia.
Kun jehovalaisia on niinkin vähän kuin on, on mahdotonta että ne kaikki hyväkäytöksiset lapset kaupoissa olisivat jehovalaisten.> Eli mistä tulee evomoraali ja millaista se on? <
Se tulee korviesi välistä eikä sillä ole mitään yhtäläisyyttä todellisuuden kanssa.
http://cuteanimalsonline.com/img/my-cat-neville-yawning.jpeg- Patu Kaksi
Kristillisen moraalin peruste on, että olkoon se jonka kautta päädymme Raamattua lukemaan,kuinka väärässä tahansa , Vastuu siirtyy Raamatun lukijalle kun hän ottaa kantaa lukemaansa tekstiin.
Kun luet; 11:29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.>>>> Jos opimme Jeesuksesta, emme ota ihmisiä opettajiksemme! Eihän hänkään ottanut.
Ei Jeesus rakentanut kirkkoja eikä hiipinyt ihmisten perässä tarjoilemassa oppejaan.
Sensijaan Jeesus kulki omaa tietään ja ihmiset tulivat hänen luokseen. Välillä kiusaksi asti.
4:20 Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat häntä.
4:22 Niin he jättivät kohta venheen ja isänsä ja seurasivat häntä.
4:25 Ja häntä seurasi suuri kansan paljous Galileasta ja Dekapolista ja Jerusalemista ja Juudeasta ja Jordanin tuolta puolen.t
8:1 Kun hän astui alas vuorelta, seurasi häntä suuri kansan paljous.- jepppp
8:1.
Enemmistö oli oikeassa. Mihin se suuri kansan paljous sitten haihtui, kun tosipaikassa ei kukaan enää Jeesusta kannattanut ja kristinuskon asema juutalaisten keskuudessa jäi pysyvästi merkityksettömäksi?
- jyri
Kristityn moraalissa huono, sodat salliva Jeesus, jos hän oli ollut pelkuri tai taistellut likaisesti, hänen henkensä ei ollut minkään arvoinen. Kristittyjen kuoro-Yleisö huusi iugula! ('katkaiskaa häneltä kurkku').
- Bäät.BääKari-T.Ritsa
:D Noinko pääsiäisenä kävi, Jeesus pääsi päästään, siis ei pitäynyt päätään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251098Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54893- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126863Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759