Auttakaa! Kuinka tuon ilmi, etten enää usko?

Oon ihan hukassa.
Minun ongelmani on se, etten enää usko. Uskoni on kuollut. Minulla on vanhoillislestadiolaisia ystäviä, mutta heille yhellekkään en ole uskaltanut avata itseäni. Olen mietiskellyt uskon syvimpiä kysymyksiä jo muutaman vuoden ajan.

Itse olen valtavan suuresta perheestä, jossa ei aina toimittu hirveän johdonmukaisesti. Vanhemmat myös väsyivät moneen otteeseen.
Itse olen perheemme keskimmäinen. Äiti oli joutunut suljetulle minun ollessa vielä vauva... Meitä oli useampi vaippa-ikäinen. Äidilläni on nykyään vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, jotka hän kiistää täysin. Äiti uskoo edelleen vankkumattomasti siihen, että Jumalan tahto on se, että kaikki lapset täytyy ottaa vastaan. Hän on suorastaan kiihko uskossaan!

Ite oon paininut hankalien kysymysten kanssa. En usko siihen, että Jumala antaa voimia tarvittaessa. En halua suuren perheen isäksi ikinä. Seurapuheetkin ovat alkaneet kuulostamaan sananhelinältä korvissani. Olen kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana ehtinyt haalia suuren ja mukavan uskovaisen ystäväpiirin.
Minulla vain ei enää ole sitä uskoa! Kuinka uskaltaa tuoda ilmi se?

Pelkään sitä, miten kiihkouskovainen äiti reagoi siihen.
Pelkään myös sitä, menetänkö ystäväni. He eivät varmaankaan minua hylkää, mutta uskon kieltämiseni voi järkyttää heitä ja ystävyyden luonne voi muuttua. En voi enää yhtä luontevasti käydä seuroissa...

Mitä minun kannattaa tehdä? Antakaa vinkkejä. Minä en jaksa loputtomiin salata sisäisiä tunteita ja ajatuksiani...
14134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Justiinhan tuota ilmoitit, ettet usko. Se on siinä. Helvet-ti on seuraava etappi.

Äänestä
  • Niin, täällä anonyymina, mutta en kasvotusten ystävilleni. Se on vielä tekemättä.

    Äänestä

Voit ottaa yhteyttä joko minuun suoraan tai myös helluntaiherätys kokonaisutena auttaa sinua, on ainakin auttanut enenkin vankeja yms syrjäytenitä jotka änestävät minua!

Suurella Siunauksellani

Kes

Äänestä
  • En ole aikonut vaihtaa helluntailaisuuteen. Ei ole ollut edes vaihtoehtona.

    Äänestä

  • Hukassa oleva hukka. kirjoitti:

    En ole aikonut vaihtaa helluntailaisuuteen. Ei ole ollut edes vaihtoehtona.

    Mieti viel

    Suurella Siunauksellani

    Kes

    Äänestä

Hankalaa, tiedän. Mutta ei auta kuin kerätä rohkeutta ja sanoa. Tai ennenpitkää sekin aika tulee että joku kysyy ja silloin voit rehellisesti vastata että en usko. Jos ystäväsi ovat tosi hyviä ystäviä, en usko että he jättävät sinut. Käyttäytyminen saattaa muuttua mutta se on toisaalta ihan luonnollista.

Muuten, nämä himouskovat ärsyttävät minuakin. Lähipiirissä on sellaisia.

Äänestä

luopuminen ei tarkoita samaa kuin, että ei enää usko.

Et vain enää usko vl-lahkon opetuksiin ja se on aivan eri asia. VL-lahkolaiset on sidottu ihmisten laatimiin sääntöihin ja teitä hallitsevat maallikkosaarnaajat, jotka tulkitsevat Raamattua itselleen sopivalla tavalla ja saarnaavat sitä jumalansanana. Ei sellainen ole oikeaa ja rehellistä uskoa, vaan puhtaasti ihmisten luomaa harhaoppia.

Olet jo pitkään miettinyt näitä asioita - kehoitan sinua ottamaan yhteyttä Uskontojen uhrit ryhmään - yhteystiedot löytyvät netistä. Sieltä saat varmasti vertaistukea itsellesi ja voimaa tehdä ratkaisusi - siellä on ihmisiä, jotka ovat irtautuneet vl-lahkosta.

Voimia, rohkeutta ja jaksamista sinulle!

Äänestä

Aloittajan pitää nyt pohtia keneen hän on yleensä uskonut? Onko uskon perustana ollut uskonnollisen kultin opit ja tavat vaiko Raamatussa ilmoitettu jumala Jahve.
Jos kyseessä on usko jälkimmäiseen, niin tässä tietoa jumalastasi. Lue!

https://www.uef.fi/documents/12848/976542/teologia_MALLIVASTAUKSET aineistokoe kevät 2011.pdf/dbc3fdf2-2ec8-4e8c-8867-34bec09f6ac8

Äänestä

Kadu syntejäsi ja ota vastaan Jumalan valtakunnan evankeliumin synninpäästö joltakin elävässä uskossa olevalta ihmiseltä, jonka jälkeen olet taas elävässä uskossa.

Ei kannata mennä tulijärveen kidutettavaksi ikuisiksi ajoiksi rikinkatkuisten lieskojen keskelle.

Äänestä
  • Teidän vl-lahkossanne "uskovainen" maallikko antaa ripin ja synninpäästön toiselle vl-ihmiselle.

    Teillä on noita ihmisten itsensä laatimia valtaoikeuksia toistenne suhteen ja siksi te olettekin niitä harhaopin edustajia, ette minkään aidon ja rehellisen uskon. Ja kaiken huipuksi huiputatte toisianne, että olette jälleen "elävässä uskossa."

    Voi pyhä yksinkertaisuus - muita olette kyllä tuomitsemassa helvetin tulimereen, olette varsinaisia fariseuksia - tekopyhiä henkilöitä. Ja ennenkaikkea täydellisesti aivopestyjä hölmöjä, joita maallikkosaarnaajanne pitävät vallassaan.

    Se toinen "ainoa oikea uskovainen" ei kyllä ole se henkilö, jolla on valtuudet antaa rippi ja synninpäästö toiselle ihmiselle. Olette vuosikymmenten saatossa ottaneet itsellenne Jumalan valtuudet.

    Äänestä

  • Ei vl-nainen vastaa kirjoitti:

    Teidän vl-lahkossanne "uskovainen" maallikko antaa ripin ja synninpäästön toiselle vl-ihmiselle.

    Teillä on noita ihmisten itsensä laatimia valtaoikeuksia toistenne suhteen ja siksi te olettekin niitä harhaopin edustajia, ette minkään aidon ja rehellisen uskon. Ja kaiken huipuksi huiputatte toisianne, että olette jälleen "elävässä uskossa."

    Voi pyhä yksinkertaisuus - muita olette kyllä tuomitsemassa helvetin tulimereen, olette varsinaisia fariseuksia - tekopyhiä henkilöitä. Ja ennenkaikkea täydellisesti aivopestyjä hölmöjä, joita maallikkosaarnaajanne pitävät vallassaan.

    Se toinen "ainoa oikea uskovainen" ei kyllä ole se henkilö, jolla on valtuudet antaa rippi ja synninpäästö toiselle ihmiselle. Olette vuosikymmenten saatossa ottaneet itsellenne Jumalan valtuudet.

    "Olette vuosikymmenten saatossa ottaneet itsellenne Jumalan valtuudet."

    Lucifer (= saa.tana) oli korkea enkeliruhtinas kunnes hänestä tuli liian ylpeä ja vallanhaluinen

    Tämän jälkeen Jumala karkoitti Luciferin ja tästä tuli paholainen sekä ihmisten suurin villitsijä, jonka keskeinen tavoite on erottaa ihmiset Jumalan yhteydestä ja tuhota heidät.

    Vanhoillislestadiolaisilla (erityisesti SRK:lla ja vl-saarnamiehillä) on hyvin paljon samanlaisia piirteitä kuin Luciferilla. Myös vanhoillislestadiolaiset ovat valtavassa ylpeydessään korottaneet itsensä Jumalan yläpuolelle (syntien anteeksianto). Samoin vanhoillislestadiolaiset ivaavat "epäuskoisiksi" ihmisiä, joiden usko perustuu iäti kestävään Jumalan sanaan ja Raamatun opetuksiin.

    Kuinka kauan Jumala katselee tätä menoa ja milloin Jumala karkottaa nämä omavanhurskaat ja ylpistyneet vanhoillislestadiolaiset ikiajoiksi niin kauas itsestään kuin itä on lännestä?

    Äänestä

Ei sinun tarvitse kuin sanoa, ettet enää lähde mihinkään tilaisuuteen. Uskomisesta on turhaa puhua mitään. Se on niin henkilökohtainen asia. Ja yhteisösi tulkitsee sitä omalla tavallaan.

Ilkeistä kommenteista ei myöskään kannata välittää.Monia kirvelee se, että joku ei luota heidän tapaansa uskoa ja lähtee pois. Se sitten purkautuu vihana. Ihminen on niin vajaa, eikä seuroissakaan taideta opettaa rakastamaan lähtijöitä, tai sitten ei ole kuunneltu.

Äänestä
  • Kyse on rehellisyydestä. Jos arvostat niitä mainitsemiasi ystäviä, olet heille ja muillekin rehellinen.
    Muussa tapauksessa luuseri, joka ei tarvikkaan ystäviä.

    Äänestä

  • fgfgfgfdh kirjoitti:

    Kyse on rehellisyydestä. Jos arvostat niitä mainitsemiasi ystäviä, olet heille ja muillekin rehellinen.
    Muussa tapauksessa luuseri, joka ei tarvikkaan ystäviä.

    "Muussa tapauksessa luuseri, joka ei tarvikkaan ystäviä. "

    No just.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hukassa oleva hukka kirjoitti:

Oon ihan hukassa.
Minun ongelmani on se, etten enää usko. Uskoni on kuollut. Minulla on vanhoillislestadiolaisia ystäviä, mutta heille yhellekkään en ole uskaltanut avata itseäni. Olen mietiskellyt uskon syvimpiä kysymyksiä jo muutaman vuoden ajan.

Itse olen valtavan suuresta perheestä, jossa ei aina toimittu hirveän johdonmukaisesti. Vanhemmat myös väsyivät moneen otteeseen.
Itse olen perheemme keskimmäinen. Äiti oli joutunut suljetulle minun ollessa vielä vauva... Meitä oli useampi vaippa-ikäinen. Äidilläni on nykyään vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, jotka hän kiistää täysin. Äiti uskoo edelleen vankkumattomasti siihen, että Jumalan tahto on se, että kaikki lapset täytyy ottaa vastaan. Hän on suorastaan kiihko uskossaan!

Ite oon paininut hankalien kysymysten kanssa. En usko siihen, että Jumala antaa voimia tarvittaessa. En halua suuren perheen isäksi ikinä. Seurapuheetkin ovat alkaneet kuulostamaan sananhelinältä korvissani. Olen kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana ehtinyt haalia suuren ja mukavan uskovaisen ystäväpiirin.
Minulla vain ei enää ole sitä uskoa! Kuinka uskaltaa tuoda ilmi se?

Pelkään sitä, miten kiihkouskovainen äiti reagoi siihen.
Pelkään myös sitä, menetänkö ystäväni. He eivät varmaankaan minua hylkää, mutta uskon kieltämiseni voi järkyttää heitä ja ystävyyden luonne voi muuttua. En voi enää yhtä luontevasti käydä seuroissa...

Mitä minun kannattaa tehdä? Antakaa vinkkejä. Minä en jaksa loputtomiin salata sisäisiä tunteita ja ajatuksiani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu