YLE:n aamutelevisiossa toimittaja väitti kuin ohimennen, että 1920-luvulla eräälle punaisten puolella vuonna 1918 olleelle varkaalle annettiin kenkäparin näpistyksestä 2 vuoden vankilatuomio
Toimittaja ei kertonut varkaan nimeä eikä sitä oliko varas ensikertalainen vai syyllistynyt aiemminkin rikoksiin
Näin äärivasemmisto manipuloi kansaa kertomalla tarkoitushakuisia puolitotuuksia historiasta
Tarkoitus on lietsoa uutta luokkavihaa repimällä jatkuvasti auki vuoden 1918 haavoja
Toimittaja ei kertonut varkaan nimeä eikä sitä oliko varas ensikertalainen vai syyllistynyt aiemminkin rikoksiin
Näin äärivasemmisto manipuloi kansaa kertomalla tarkoitushakuisia puolitotuuksia historiasta
Tarkoitus on lietsoa uutta luokkavihaa repimällä jatkuvasti auki vuoden 1918 haavoja
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ylikangas haluaa saada voittaneet valkoiset näyttämään syyllisiltä sotaan ja punaiset viattomilta uhreilta
Totuus on kuitenkin se,ettei vuoden 1918 sotaa olisi syttynyt, ellei punaisten johto olisi 27.1.1918 antanut joukoilleen käskyä aloittaa aseellinen vallankumous laillisen hallituksen kumoamiseksi venäläisten avustamana
Eli punaisten johto oli syyllinen sodan aloittamiseen ja siten syyllinen myös sodan jälkiselvitelyihin
Kommunismi perustuu vihan lietsomiselle valheiden avulla
Hyvä esimerkki tästä oli tv dokumentti itäsaksan rajavartijasta ,jonka omat ampuivat, mutta itäsaksan propaganda teki pakolaisten avustajasta syyllisen
Kommunismi elää valheilla synnytetystä vihasta
Neuvostoliiton propagandassa Suomi oli syyllinen kaikkeen pahaan maiden välillä
Mainilan laukaukset kuitenkin todistavat että NL käytti häikäilemättä valehtelua hyväkseen saadakseen Suomen näyttämään syylliseltä sotaan
maailmansotaan.
Suomen valkoisten ja "mustan porvarin" eli demareiden veljeilu natsien kanssa johti maamme sotaan. Täysin toisin kuin velikulta Ruotsi.
Siinä rytäkässä meinasi mennä koko maa.
Onneksi peli vihellettin poikki Berliinissa.
Kuvittele, jos hässäkkää olisi jatkettu vaikka 2 kk, missä raja menisi nyt.
Ainoa plussa porvareiden vehkeilystä olisi se, että DEMOKRATIA LAAJENI. Suomihan oli ennen sotaa antidemokrtia. Porvarillinen diktatuusri.
Oli siitä sodasta sentään jotain hyötyä.
Hitler ja Stalin olivat liitossa ennen talvisotaa ja sodan aikana
Saksa ja NL olivat 23.8.1939 sopineet salaisella etupiirijaolla Puolan jaosta ja Stalin sai Hitleriltä vapaat kädet hyökätä Suomeen ja Baltian maihin
Tuo sopimus aiheutti talvisodan 30.11.1939
NL epäonnistui Suomen valloituksessa talvisodassa ja jatkoi siksi sodan jälkeen Suomen painostamista ja uhkaamista mikä pakotti Suomen ottamaan apua Saksalta mikä johti 1941 jatkosotaan
NL:n ulkoministeri Molotov kävi 12.11.1940 Berliinissä pyytämässä Hitleriltä lupaa vallata koko Suomi uudella sodalla
Hitler oli Suomen onneksi muuttanut mielensä eikä enää hyväksynyt koko Suomen liittämistä NL:n
Eli Stalin oli syyllinen talvisotaan ja jatkosotaan
Ruotsi antoi kesällä 1940 Saksalle luvan kuljettaa joukkojaan Ruotsin alueen kautta Pohjois-Norjaan
Näin Ruotsi sulki Suomelta ainoan mahdollisuuden saada Ruotsin kautta apua länsiliittoutuneilta ja pakotti niin Suomen ottamaan apua Saksalta
Ruotsin olisi pitänyt kieltää kesällä 1940 Saksalta kauttakulku ja ottaa apua liittoutuneilta ja tehdä Suomen kanssa puolustusliitto
NL piti koko Suomea etupiirimaanaan talvisodan jälkeenkin ja se uhka itsenäisyydelle ajoi Suomen Saksan rinnalle
Millä toisella tavalla Suomi olisi selvinnyt itsenäisenä maana ja maana jota ei miehitetty ja pienemmin menetyksin 1941-1944
Jos väittää Suomen politiikkaa vääräksi, niin on pystyttävä esittämään parempi vaihtoehto
Suomi olisi joka tapauksessa vedetty mukaan sotaan kesällä 1941 ja joutunut Saksan ja NL:n taistelukentäksi ja lopuksi NL:n miehittämäksi
Kun Suomi työnsi kesällä 1941 puolustuksensa Itä-Karjalaan, niin sillä vältettiin koko Suomen alueen joutuminen Saksan ja NL:n taistelukentäksi ja vältettiin lopuksi kesällä 1944 NL:n miehitys kun NL:n suurhyökkäys torjuttiin Saksan avulla
Eli Suomen politiikka pelasti Suomen joutumiselta Saksan ja NL:n taistelukentäksi ja lopuksi neuvostomiehitykseltä
Olen samaa mieltä, ja lisään vain, että suomalaiset ajoivat itse saksalaiset pois Lapista, kun se hetki tuli. Neuvostoliiton apua ei tarvittu, onneksi.
Churchill oli myynyt Suomen Neuvostoliitolle jo tammikuussa 1940.
"Ulkomaanapu" niin Ranskalta kuin Englannilta olivat vain hämäystä, ja sitä luvattiin antaa vain JOS SUOMI EI SOLMI RAUHAA NEUVOSTOLIITON KANSSA !!
Lukekaa Marskin muistelmat ja Erkki Hautamäken "Suomi myrskyn silmässä"
Asiaa sivutaan tuollakin=>
http://promerit.net/verkkopostia/viewtopic.php?t=76