Olen ihastunut maalimalliseen musiikkiin.
Aikoinaan Päivämiehessä oli E-Villen mainos, jossa mainostettiin mp3-soittimia.
Ostin päivämiehessäkin mainostetun Diel-Gospel soittimen, joka oli ristin muotoinen. Ihastuin mp3-soitinten vaivattomuuten oitis ja nykyään minua palveleekin Applen iPod Touch G5. Kosketusnäytöllinen wifillä varustettu viihdelaite. Ja kuulokkeina on palvellut uskollisesti Beat Studio kuulokkeet.
Facebookissa näin E-Villen mainostavan Xiaomi piston kuulokkeita. Tilasin ja nyt minä ne sitten sain. Uskomattoman hyvä äänen laatu. Huom. tämä ei ole E-Villen mainos, joten älkää laittako poistoon tätä. Halusin vain kertoa teille, kuinka iloinen olen, että sain edullisesti todella laadukkaat kuulokeet, joilla kelpaa kuunnella musiikkia. Hakkaa kaikki aiemmin omistamani nappikuulokkeet. Elän musiikista! Myös väärästä musiikista. Sellaisesta musiikista, mistä yhteisössäni varoitellaan. Mutta minä saan siitä mielihyvää, enkä näin näe sitä vääräksi. E-Villestä tilaamani Piston kuulokkeet soivat todella hienosti. Hyvin raikaa Juha Tapion biisit, sekä Chisu jne. Mikael Gabrieliakin kelpaa kuunnella.
Kuuntelen edelleen myös gospelia. Gospel artisteista ehdottomia suosikkejani on G-Powered, vanha HB, sekä Terapia. Kuuntelen toki siionin lauluja ja virsiä.
Salakarin, Kaisa Penin ja Alakärppien levyt kuulostavat todella hienoilta näillä uusilla kuulokkeillani. Siitä käy yksin kiittäminen Jumalaa!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ite laitoin tilaukseen. Toivottavasti ovat hyvät!
Käytät Applen tuotteita? Häpeä!!!
Mitä hävettävää siinä on. Applen musiikkisoittimet ovat laadukkaita.
Minulla on Apple Ipod Touch 5g ja kuulokkeina Urbanears Plattan, sekä Beats Wireless.... Urbanearsien äänenlaadusta pidän enemmän, joten niitä tulee käytettyä. Saa nähä, miten Xiaomin nappikuulokkeet soivat. Mulla on ollut paljon nappikuulokkeita ja minkään äänenlaatu ei ole tyydyttänyt mua.
On ollut Sennheiserin, Kossin, Skullcandyn ja marleyn kuulokkeita....
Jännityksellä jään odottaa, miltä Pistonit kuulostaa. Laitan tänne kommentteja, kun saan ne!