Omatunto

Omatunto

Omatunto on tuttu sana. Omatunto kolkuttaa tai on paha omatunto, kun on tehnyt jotain väärää. Hyvä omatunto suo taas sisäistä rauhaa ja hyvät yöunet. On myös omantunnon arkuutta tai vakaumuksellisuutta omantunnon kysymyksissä. Jollakin voi vielä olla yliherkkä omatunto, joka voi syyttää ilman aihettakin.

Raamattu puhuu omastatunnosta, mutta sana syntyi kreikkalaisten ja roomalaisten maailmassa, josta se tuli Paavalin ja Pietarin kielenkäyttöön.

Sana on kreikaksi syneidesis eli kanssatieto, yhteistieto tai yhteistunto oikeasta ja väärästä. Sana korostaa sitä, että on joitakin asioita, joita kaikki ihmiset kokevat pahoiksi ja hävettäviksi.

Sana on samantapainen monissa eri kielissä, kuten latinaksi conscientia, ranskaksi conscience, englanniksi conscience, saksaksi Gewissen ja ruotsiksi samvete.

Mutta suomeksi termi ei olekaan yhteistunto vaan omatunto, joka tuo esille sitä, että ihminen tietää omassa sisimmässään, mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Tai tulisi ainakin tietää. Omatunto voi myös paatua, jolloin esim. kovettuneen sarjamurhaajan omatunto ei paljoa kolkuttele.

Olen joskus ihmetellyt sitä, miksi Mikael Agricola ei valinnut suomen kieleen samaa sanaa kuin monissa muissa kielissä, jolloin puhuisimme nyt pahasta tai hyvästä yhteistunnosta tai yhteistiedosta. Sen sijaan Agricola keksi yksilöä ja hänen vastuutaan korostavan uudissanan omatunto.

No, tällä mennään – hyvällä omallatunnolla!