miten perSSut olisivat lisänneet paperin kysyntää?

ja sitten takasin todellisuuteen. palstan perSSut vakuuttavat että suomen asiat olisivat kunnossa jos perSSuilla olisi valta. tällöin on jäänyt kokonaan kertomatta että miten ihmeessä perSSut olisivat hallitusvastuussa esim pystyneet lisämään paperin kysyntää maailmalla???

http://www.hs.fi/talous/a1403833786351

suomessa on ollut enimmillään 50 paperikonetta. nyt veikataan että suomeen jää viisi paperikonetta. yksinkertaisesti siksi että kansa lukee tekstinsä netistä eikä tilaa enää yhtäkään lehteä. miten perSSuhallitus olisi pystynyt torjumaan tämän kehityksen? miten pihvi olisi junaillut asian muuten kuin että lisää korvausta vanhoille kavereille, jotta muistaisivat äänestää 2015?

http://www.esaimaa.fi/Online/2014/11/13/Kaukaan tehtaan väki marssii ulos perjantaina, kun koneet on saatu kylmiksi /2014118186287/4
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Persujen vastaus tiedetään. Se menee jotenkin niin, että eivät he halunneetkaan ylläpitää paperin kysyntää tai muuta vientiä. Ihan sama kuin presidentin- ja seurakuntavaaleissa, ensin kamala uho ja sitten jälkeenpäin selitellään, ettei me vakavissaan oltu.

Äänestä
  • ei kun selitys menee niin että kun oltaisiin siirrytty markkaan takasin ja keskitytty pieniin seteleihin, niin tätä kautta olisi tarvittu enemmän paperia kuin euroihin....

    Äänestä

Tä;
Sitä mäkin ihmettelen. Esimerkkinä Hakkarainen, joka on konsultoinu eri mantereilla, jotta siellä p.p. osattais sahata?
Suomessa pyyhitään kohta persekin virtuaalisesti.

Äänestä
  • Nimimerkit. "Kohta nähdään", "kysyjä?" ja "Ciger"

    Teidän kirjoituksenne ei anna mihinkään vastausta ja teille ei kannattaisi vastata, koska älynne ei riitä, kuin solvaamiseen. Teillä ei ole argumentointi kyvykkyyttä, joka osaltaan selvittää tämän nykyhallituksen kannatuksen.

    "Esimerkkinä Hakkarainen, joka on konsultoinu eri mantereilla, jotta siellä p.p. osattais sahata?"

    Tämä siis kuvastaa tietotaitoanne politiikassa. Niin kauan kuin on olemassa teidänlaisianne, niin nykykaltaisella hallituksella on ihka oma kannattajakuntansa.

    No tulihan vastattua, ei olisi kannattanut, mutta en voi kun ihmetellä. Jätän teidät nyt suoltamaan nykyisenlaista tyhjän kirjoittelua. Hyvää yötä kuitenkin. älkää ottako lauantaihuumaan enää yhtään enempää.

    Äänestä

  • Jeevel kirjoitti:

    Nimimerkit. "Kohta nähdään", "kysyjä?" ja "Ciger"

    alempana on edes yritetty vastata kysymykseen. sinä sen sijaan juokset pakoon etkä vastaa yhtään mitään. tässä siis sinun "tietotaitosi" asian tiimoilta.

    Äänestä

Selkeä kysymys. Vastaus siihen on että persut eivät voi lisätä paperin kysyntää maailmalla. Lehdet luetaan sähköisesti, laskutkin kulkee sähköisesti ja kirjeenvaihtokin käydään sähköpostilla. Vastaus on siis ei mitenkään.

Herää tietenkin kysymys että onko hallituspuolueiden tehtävä lisätä paperin kysyntää maailmalla. Mielestäni ei, sinun mielestä ilmeisesti kyllä (tuskin kuitenkaan)? Mitä siis nykyiset hallituspuolueet ovat mielestäsi tehneet paperin kysynnän lisäämiseksi maailmalla?

Varmaan toteat saman kuin minä. Ei ole hallituksen tehtävä lisätä paperin menekkiä maailmalla. Kysymys on ennemminkin suomalaisen teollisuuden rakennemuutoksesta ja istuvan hallituksen tehtävä olisi luoda mahdollisuuksia näille työttömäksi jääville työllistyä jotenkin muuten.

Äänestä
  • puolueen jäsen, marttiluukas on tuossa alempana hieman eri mieltä kuin sinä. hän kun uskoo että "valtio tulee ja valtio pelastaa". marttiluukaan mukaan suomen hallitus on yksin vastuusta lamasta. siinäpä sulle pureksimista ....

    Äänestä

  • kysyjä? kirjoitti:

    puolueen jäsen, marttiluukas on tuossa alempana hieman eri mieltä kuin sinä. hän kun uskoo että "valtio tulee ja valtio pelastaa". marttiluukaan mukaan suomen hallitus on yksin vastuusta lamasta. siinäpä sulle pureksimista ....

    Voineeko tuomita täysin nykyistä hallitusta sillä rakenteelliseen muutokseen olisi pitänyt varautua jo sitä edeltäväkin hallitus. Voidaan myös syyttävää sormea osoittaa nykyhallitukseen joka ei ole reagoinut tarpeeksi vahvasti rakenteellisiin muutoksiin ja mitään päätöstä ei ole saatu läpi.

    Äänestä

Miten se paperikoneiden ja tulosten kanssa oikein on. Otetaan esimerkki. Uimaharjun paperikone tekee sellusta kudottavaa kangasta. Yhdessä suunnittelutoimisto Marimekon kanssa. Mekko on tehty ja siitä ollaan varmoja, että tuo kangas on mitä parhainta laadussaan ja käyttömukavuudessaan. Siitä oli kuva aikoinaan ja myös juttu siitä oli hiljattain. Se on sitä ns. innovaatiota, jota Suomi tarvitsee.

Kysyjä kysyy ja minä vastaan. Silloin on turha kyykistyä kun paskat on housuissa. Eikö olekin ihmeellistä, kun ensin teemme kaikkemme, että tätä tämmöistä ei tänne tulisi, niin nyt kysellään täysin viattomasti että mitä ps. tekisi. Miksette kysy, miksi näin hallitus aikoinaan teki, ei se ole missään kirjoitettu, että tämän laman takana seisoo "persut"! teitä kyllä avitettiin ymmärtämään Soinin suulla, mutta te nauroitte. Onko nyt sitten se itkun aika?

Lieksan Pankakoskella kartonkitehdas pyörii vahvasti voitolla. Pelkkä sanomalehti ei enää tuota samalla tavalla kuin ennen ja maailmalla paperia tehdään halpatyövoiman maissa, alkeellisissa olosuhteissa metsää tuhoten. maailma on raaka hyvä veli, kysyjä.

Äänestä
  • Niin ja Tervakosken hienopaperitehtaalla tehdään täysillä paperia, saksalaisomistuksessa.

    Äänestä

  • UPDATE_10617760 kirjoitti:

    Niin ja Tervakosken hienopaperitehtaalla tehdään täysillä paperia, saksalaisomistuksessa.

    sinunko mielestä tervakosken tehtaan pitäisi omistaa suomen valtion?

    Äänestä

Puuvillaa piisaa Itä-maissa, Iha-Muotila puhuu toki eko-arvojen puolesta. Tosiasiassa MM:n tuotesuunnittelu on Suomessa ja koko valmistus mm. Kiinassa. Kuuna päivänä sinne ei aleta roudaamaan Uimaharjulta matskua, eli HS: n juttu on täys fuula ja MM:n mainos; luulis persunkin tajuavan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kysyjä? kirjoitti:

ja sitten takasin todellisuuteen. palstan perSSut vakuuttavat että suomen asiat olisivat kunnossa jos perSSuilla olisi valta. tällöin on jäänyt kokonaan kertomatta että miten ihmeessä perSSut olisivat hallitusvastuussa esim pystyneet lisämään paperin kysyntää maailmalla???

http://www.hs.fi/talous/a1403833786351

suomessa on ollut enimmillään 50 paperikonetta. nyt veikataan että suomeen jää viisi paperikonetta. yksinkertaisesti siksi että kansa lukee tekstinsä netistä eikä tilaa enää yhtäkään lehteä. miten perSSuhallitus olisi pystynyt torjumaan tämän kehityksen? miten pihvi olisi junaillut asian muuten kuin että lisää korvausta vanhoille kavereille, jotta muistaisivat äänestää 2015?

http://www.esaimaa.fi/Online/2014/11/13/Kaukaan tehtaan väki marssii ulos perjantaina, kun koneet on saatu kylmiksi /2014118186287/4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu