Tänään olen päättänyt ottaa asiat elämässäni omiin käsiini. Vaikuttaa siihen, mitä elämässäni tapahtuu. Olen jo luopunut joistakin sellaisista asioista, jotka eivät lopultakaan olleet minua varten. Se tuntuu hyvältä. Varsinkin, kun en ole tehnyt ketään kohtaan väärin.
Olen myös jo ajatuksellisesti luopunut sinusta. Sillä en enää jaksa sitä, että viet ajatukseni jonnekin muualle, kuin mitä pitäisi. En jaksa, että en jaksa. En jaksa, ettet sinä tunnu minua haluavan, en jaksa, että sinä et kerro minulle, mitä tunnet. Saat minut epävarmaksi itsestäni. Ehkäpä sinäkin olet epävarma, ei se haittaa. Mutta minä olen kyllästynyt tähän jo pitkään jatkuneeseen epävarmuuteen. Eikö välittäminen pitäisi kuitenkin olla suurimmaksi osaksi ihanaa? Eikö pitäisi tuntea riittävänsä sellaisena kuin on? Päätin, ettei tämä voi jatkua näin. Tunteita en osaa kuolettaa noin vaan, mutta "paraneminen" alkanee jo jonkinasteisella ratkaisulla. Kunhan vielä keksisin, miten sinulle tämän kertoisin.
Olet kyllä antanut minulle hyviä hetkiä. Mutta se ei minulle enää riitä.Olen nyt huomannut, että saan joskus ajatella myös itseäni ja sitä mitä elämältäni haluan.Olisin sinut halunnutkin, mutta nyt en enää tiedä. Pitäisikö minun tai sinun tyytyä tähän? No ei.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja nyt sitten kerroit sen näin, kaikille ja et kenellekään erityisesti. Ja kuinkahan moni "sinut" tunnistaa mielessään, kuinkahan moni tämän vuoksi menettää mielenrauhansa ??
aikaisemmin, minä ymmärrän kyllä.
Niin, et sitten tosiaankaan voinut kertoa näistä ajatuksista suoraan sille, kenestä näin ajattelet? Et voinut myöskään osoittaa meille lukijoille, oletko nainen vai mies. Minulla on kyllä vahvat epäilyni. Olen huomannut, että hänen ympärillään pyörii kaikenlaisia hunajan saalistajia ja ehkä sinunkin ympärilläsi, ja tuo kohteesi ei ole sinusta varma? Sana siellä, toinen täällä. Pitäisikö niistä pystyä päättelemään jotain? Liian paljon ehkä vääriäkin päätelmiä olen tehnyt siitä ihmisestä joka on sydämeni vienyt, mutta ainahan voi kuvitella vähän tuntemattomammankin itselleen mieleiseksi. Tuon ihmisen läheisyys lämmittää, enkä odotakaan häneltä muuta, mitä hän on. Jos saisin tietää hänen tunteensa minua kohtaan, vaikka ne tunteet olisivat paljon syvemmät kuin olen kuvitellut...mitä voisin tehdä? Pitäisikö minun vain kuiskata korvaan tuolle ihmiselle, mitä tunnen kun seuraavan kerran kohtaamme? Kannattaisi sinunkin tehdä niin,tee vaikka aloite :)
Olet siis päättänyt jo.. eihän sille sitten mitään voi enää.
Et tarkoita sitä, mitä tuossa viestität, muutenhan olisit laittanut selvästi...keneltä...kenelle.
Luulen, että sinulla on hirveä ikävä ja kirjoitit ikävissäsi ja odottelet, että hän ottaisi yhteyttä. :)) Rakkaus on ihmeellistä.
heh heh niin minäkin arvelen jutun juonen olevan..oli jotenkin sanomasta puhti poissa...
Kyllä olette aivan oikeassa! Ikävä on. Eikä sitä pysty hallitsemaan. Senpä vuoksi aionkin keskittyä enemmän omiin asioihini riippumatta hänestä, vaikka se vaikeaa onkin. Puhti on poissa myös minusta, jos ei myös kirjoituksestanikin.
En kai minä tänne nyt rupea kenellekään kirjoittelemaan, sanon sitten suoraan kunhan tapaamme. Tämä oli vain purkausta. Mitään en ole lopullisesti päättänyt, aion vain lopettaa odottamisen. Ja jos joku tunsi pelkoa siitä, että jospa kirjoittaja olikin oma "nainen"/"mies", niin koettakaa herran tähden tehdä asialle jotain...
Ja jotta teistä osa saisi yöunensa takaisin, niin olen nainen.
Mukava saada kommentteja. ;)
Tavallaan lohduttavaa lukea tekstiäsi. Yhtä hyvin minä olisin voinut kirjoittaa samantapaisia asioita jonain aamuna, kun kaikki puhti on tosiaan poissa ja epävarmuus rassaa.
Jatkoja :)
Aika usein samanlaisia ajatuksia on minullakin.
On joku kumma´kaipaus ja tänne tulee purettua itseään. Koettakaa kestää,
...tämä joskus on. Kiva tietää, että on "kohtalotovereita". Onneksi jokainen päivä on kuitenkin erilainen. Ainakin nyt tiedän mitä EN halua.
Kiitos kannustuksesta molemmille ketjuun kirjoittaneille ja tsemppiä sinnekin!
:)