Olivatko nämä kuittailut liikaa Putinille? Kanadan pääministeri tylytti päin naamaa
Oliko
olikos r
17<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Venäläislähteen mukaan Vladimir Putin harkitsee jättävänsä G20-kokouspöydät heti alkuunsa. Hän olikin niissä epäsuosittua seuraa.
G20-kokouksen jäätävin sananvaihto lienee kuitenkin käyty Kanadan pääministerin Stephen Harperin ja Putinin välillä.
Harperin avustajan Jason MacDonaldin mukaan Harper kätteli Putinia vastentahtoisesti ja sanoi:
- Kaipa minä kättelen sinua, mutta minulla on vain yksi asia sanottavanani: teidän täytyy painua pois Ukrainasta.
is
Ennen G20-kokousta Abbott nimitti Putinia kiusaajaksi ja kehotti, että Putinin pitäisi lakata jahtaamasta keisarikunnan mennyttä loistoa ja unelmaa Neuvostoliitosta.
Täysin typerää toimintaa tällä tasolla.
Putinin vaikutusvalta kasvaa edelleen.
No ei todellakaan.Sivistyneet Länsimaat ja sen liittolaiset näytti että kuka käskee. Tietenkin ihan syystä
Britannian pääministeri David Cameron puolestaan kuittaili Putinille siitä, että tämä toi mukanaan neljä sotalaivaa, jotka päivystävät G20-kokouksen ajan Australian aluevesien tuntumassa.
- Minun ei tarvinnut tuoda sotalaivaa mukanani tunteakseni oloni turvalliseksi täällä G20-kokouksessa ja olen varma, ettei Putinkaan ole missään vaarassa, Cameron sanoi.
Heittäkää se äijä pihalle sieltä kokouksesta. Miten on Venäjä päässyt G20 kokoukseen, jossa ovat maailman 20 rikkainta valtiota? Ainoastaan sotarikoksien määrällä mitaten on Venäjä suurvalta.
Putin On.
Eipä sitä heitetä...noin vain, onko yhtään uskottavaa syytä?
Kyllä se henkisesti heitettiin! Äijä poistui paikalta ennenaikaisesti! Oli kyyti kylmää!
Itä trolli koittaa kääntää hädissään Demokraatisten ja vapaiden Läntisten maiden kovan mutta asiallisen kritiikin muuksi kun se oli. Läntinen maailma osoitti ettei se hyväksy r...än toimia missään muodossa ja hyvä niin.
Britit kuittailivat Putinille - "Näin tunnistat tankkisi
Natoon heti
Länsi johtajat tekivät oikein.
Lännen marionettijohtajat ovat koulukiusaajatasoa.
Siitä Putin tietää, että on vahvoilla.
Kanadan pääministeri tylytti päin naamaa
Itä trollin itku tuli heti
WTiltut visertävät kuorossa!
Ja Venäjän talousmiehet itkevät kuorossa! Tilanne on lohduton!