Elämän päätöstilanteita koskeva kansalaisaloite on käynnissä. Sen voi itse kukin allekirjoittaa, jos näkee sen hyväksi. Aloite on kerännyt jo 44 000 nimeä, mutta vielä 6000 nimeä puuttuu 50 000:sta, jotka tarvitaan, jotta aloite etenisi eduskuntaan. Nimien keruuaika päättyy 23.11.2014. Kansalaisaloite löytyy osoitteesta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860
Aloitteessa esitetään, että lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat ja kätilöt saisivat oikeuden päättää siitä, haluavatko vakaumuksensa pohjalta osallistua aborttien tekemiseen vai rajataanko kyseiset toimenpiteet heidän työtehtäviensä ulkopuolelle. Kansalaisaloitteen laittoivat alulle eräät kätilöt ja gynekologit eri puolilta Suomea, joista osa oli lopettanut työt terveydenhuoltoalalta kun työterveys meni tehdessä asioita, joista he kokivat suurta syyllisyyttä. He eivät ole kieltämässä abortteja, vaan vaatimassa vain sitä, että terveydenhuollon henkilöstöllä olisi oikeus päättää työtehtäviensä sisällöstä toisen ihmisen elämän päättämistä koskevien tehtävien osalta. Ja että aborttitehtävät jätettäisiin vain niiden ihmisten tehtäväksi, joiden omatunto ei abortteja vastaan ole. Poikkeuksena kuitenkin tilanteet, joissa äidin henki on vaarassa.
Mitä ajatuksia tuosta kansalaisaloitteesta herää?
Alla erään kansalaisaloitteen alullelaittajan kertomus siitä, miksi itse ei enää voi toimia kätilönä:
"Erään kerran minulle oli jaettu potilaaksi nainen, jolla oli lähes 23 raskausviikkoa täynnä. Koin erittäin vaikeaksi annostella keskeytyslääkkeet potilaan emättimeen, koska tunsin, että käytännössä olen päättämässä vauvan elämän. Näin kuitenkin tein ja vielä oman vuoroni aikana sikiö syntyi, kaikkien kauhuksi elävänä. Hän päästi ensihuutonsa ilmoille, heilutteli käsiään ja yritti vimmatusti tehdä hengitysliikkeitä. Pyysin apua lastenlääkäriltä, joka oli viereisessä huoneessa ja kysyin, mitä teemme. Hän totesi, että emme voi tehdä mitään, koska kyseessä on myöhäinen raskaudenkeskeytys. Samalla hän lisäsi, että on eettisesti todella arveluttavaa keskeyttää tällaisia myöhäisiä raskauksia, kun samanaikaisesti raskausviikoiltaan saman ikäisiä sikiöitä elvytetään ja jää henkiinkin ennenaikaisissa synnytyksissä.
Odotimme sitten, että vauvan elonmerkit hiipuisivat ja niin tapahtuikin noin kymmenen minuutin kuluttua. Perhe oli todella järkyttynyt ja niin olin minäkin. Kävin työpaikkapsykologin kanssa juttelemassa kaksi kertaa ja hän totesi, että minulla on posttraumaattinen stressireaktio. Hän totesi, että koska oman vakaumukseni ja eettisen näkemykseni mukaan abortit ovat surmaamista, on erittäin vaarallista pakottaa minut työntekijänä sellaisiin työtehtäviin. Työntekijän henkinen terveys vaarantuu, jos joutuu toimimaan syvää vakaumustaan vastaan.
Tämän tapauksen jälkeen en ole enää pystynyt toimimaan kätilön työssä, sillä en aio enää koskaan osallistua keskeytyksiin. Olen nykyään vaihtanut alaa."
Kansalaisaloite aborttien tekemisiin liittyen
2
156
Vastaukset
- ajatuksia herää
Suomen lainsäädännössä määritellään abortin ehdoista ja muista sellaisista toimenpiteistä. Lääkäri, kätilö tai sairaanhoitaja ei voi päättää, mitä lain määrämiä toimenpiteitä hän suostuu tekemään tai valikoida itsellen mieluisia työtehtäviä, paitsi valitsemalla ammatin ja työpaikan. Lääkärillä ja sairaanhoitajalla on erittäin hyvä mahdollisuus hankkiutua sellaiseen työpaikkaan, jossa ei tehdä abortteja lainkaan. Jos haluaa vähentää entisestäänkin myöhäisiä abortteja, niin lainsäädäntö on ainoa tie siihen. Eikö suurin osa myöhäisistä aborteista tehdäkin erittäin vaikeasti sairaille sikiöille, joiden sairaus selviää vasta siinä vaiheessa raskautta?
Kukaan ei varmasti ole iloinen abortin tekemisestä, ei yksikään hoitaja tai lääkäri eikä kukaan, joka itse tekee abortin. Abortteja voidaan vähentää vähentämällä ei-toivottuja raskauksia esimerkiksi parantamalla ehkäisyä ja tukemalla lapsiperheitä vaikeuksissa. Kieltolakia on Suomessa jo kokeiltu, eikä se ehkäissyt abortteja, vaan niitä oli itse asiassa enemmän kuin nykyään. Nykyään abortin saa käytännössä aina raskauden alussa, mutta silti Suomessa on muihin maihin ja omaan menneisyyteensä verrattuna pienet aborttiluvut. Se johtuu luultavasti ehkäisyn hyvästä saatavuudesta, koulujen sukupuolivalistuksesta ja sosiaaliturvasta.
Aikoinaan Suomessa moni lääkäri katsoi, että ehkäisy oli hänen vakaumustaan vastaan ylipäänsä tai ainakin naimattomien naisten kohdalla, ja täten kieltäytyi antamasta e-pillerireseptejä. Tästä aiheutui ei-toivottuja raskauksia ja puoskariabortteja. Saako mielestäsi kuka tahansa kieltäytyä mistä tahansa, jos perustelee sen vakaumuksella? Miksi abortti olisi ainoa asia, missä voi vedota vakaumukseen? Miten olit käytännössä ajatellut järjestää palveluiden saatavuuden, jos työntekijät saavat itse valita mitä hommia haluavat hoitaa? Jos aborttia ei saa raskauden alkuvaiheessa puuttuvan työvoiman takia, niin sehän juuri voi aiheuttaa myöhäisten aborttien lisääntymistä.
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1361591410746- Viena-Ella
Olipa hyvä kirjoitus. Olen täysin samoilla linjoilla. Kätilön ja kaikkien muidenkin täytyy valita sellaisia töitä, missä ei joudu vakaumustaan vastaan toimimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1022605Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1011647- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi211017- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe45911Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta119886Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta334814- 54813