Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankina. Room. 7:6.
Apostoli vertaa tässä lakia vankihuoneeseen, johon olemme suljetut. Sen käskyt ja tuomiot ovat kuin rautakahleet, teljet ja lukot, joiden takana kuolemaa odotamme. Meidän on muistettava, että laki tuomitsee meidät kuolemaan luonnossamme asuvan synnin tähden. Aadam jätti meille perinnöksi synnin ja kuoleman. Ja laki sanoo: »Kirottu on jokainen. joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettu lain kirjassa, niin että hän sen tekee.»
Jos emme usko tätä, nim. että olemme tuomitut, niin vaikkapa emme koskaan enää syntiä tekisi, vaan koettaisimme parannuksenteollamme vähentää velkaamme saavuttaaksemme Jumalan suosion ja armon, niin on luontomme kuitenkin niin täynnä pahuutta ja turmelusta, että lakkaamatta yhä uudelleen teemme syntiä ja lisäämme velkataakkaamme. Siksi omatuntomme alituisesti meitä soimaa ja minne kääntynemmekin, niin lain tuomiot meitä rautakahlein ja köysin sitovat. Sellainen vankihuone on laki. Gal. 3: 23:ssa sanoo apostoli: »Mutta ennen kuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alla, suljettuina vastedes ilmestyvää uskoa varten.» Tämä kuvaa lakia vankeutena, jossa me kuolemaan tuomitut vangit riudumme.
Myöskin muistutetaan meitä tässä siitä hurskaudesta, jonka laki vaikuttaa. Luther sanoo siitä näin: »Lain tehtävänä on varjella meitä vankilassa. Tämä on sangen sattuva kuva, joka osoittaa mitä laki vaikuttaa ja miten hurskaiksi se ihmiset tekee. Ei ainoakaan vangiksi otettu varas, murhaaja eikä ryöväri rakasta kahleitaan eikä kolkkoa vankilaa, jonne on suljettu. Päinvastoin, jos voisi, katkaisisi hän kahleensa, hajottaisi koko vankilan ja polttaisi sen poroksi. Vankilassa hän ei tee ilkitöitä. Mutta hän ei kuitenkaan ole niitä tekemättä vapaasta tahdosta, tai sen takia, että hän rakastaisi vanhurskautta, vaan siksi, että vankilassa ei hänellä ole siihen tilaisuutta. Hän ei inhoa ja vihaa syntiä, päinvastoin hän suree sitä, ettei ole vapaa, jotta pääsisi varastamaan. Mutta vankilaa hän vihaa. Ja jos hän pääsisi vapaaksi, varastaisi hän niin kuin ennenkin. Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-17.html
Apostoli vertaa tässä lakia vankihuoneeseen, johon olemme suljetut. Sen käskyt ja tuomiot ovat kuin rautakahleet, teljet ja lukot, joiden takana kuolemaa odotamme. Meidän on muistettava, että laki tuomitsee meidät kuolemaan luonnossamme asuvan synnin tähden. Aadam jätti meille perinnöksi synnin ja kuoleman. Ja laki sanoo: »Kirottu on jokainen. joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettu lain kirjassa, niin että hän sen tekee.»
Jos emme usko tätä, nim. että olemme tuomitut, niin vaikkapa emme koskaan enää syntiä tekisi, vaan koettaisimme parannuksenteollamme vähentää velkaamme saavuttaaksemme Jumalan suosion ja armon, niin on luontomme kuitenkin niin täynnä pahuutta ja turmelusta, että lakkaamatta yhä uudelleen teemme syntiä ja lisäämme velkataakkaamme. Siksi omatuntomme alituisesti meitä soimaa ja minne kääntynemmekin, niin lain tuomiot meitä rautakahlein ja köysin sitovat. Sellainen vankihuone on laki. Gal. 3: 23:ssa sanoo apostoli: »Mutta ennen kuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alla, suljettuina vastedes ilmestyvää uskoa varten.» Tämä kuvaa lakia vankeutena, jossa me kuolemaan tuomitut vangit riudumme.
Myöskin muistutetaan meitä tässä siitä hurskaudesta, jonka laki vaikuttaa. Luther sanoo siitä näin: »Lain tehtävänä on varjella meitä vankilassa. Tämä on sangen sattuva kuva, joka osoittaa mitä laki vaikuttaa ja miten hurskaiksi se ihmiset tekee. Ei ainoakaan vangiksi otettu varas, murhaaja eikä ryöväri rakasta kahleitaan eikä kolkkoa vankilaa, jonne on suljettu. Päinvastoin, jos voisi, katkaisisi hän kahleensa, hajottaisi koko vankilan ja polttaisi sen poroksi. Vankilassa hän ei tee ilkitöitä. Mutta hän ei kuitenkaan ole niitä tekemättä vapaasta tahdosta, tai sen takia, että hän rakastaisi vanhurskautta, vaan siksi, että vankilassa ei hänellä ole siihen tilaisuutta. Hän ei inhoa ja vihaa syntiä, päinvastoin hän suree sitä, ettei ole vapaa, jotta pääsisi varastamaan. Mutta vankilaa hän vihaa. Ja jos hän pääsisi vapaaksi, varastaisi hän niin kuin ennenkin. Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor11-17.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Laki sulkee ihmisen määrättyjen rajain sisäpuolelle niin hyvin hengellisessä kuin maallisessa elämässä. Sellainen on lain vaikuttama vanhurskaus. Laki pakottaa meitä, uhaten rangaistuksella ja kärsimyksillä, ulkonaiseen hurskauteen. Silloin tottelemme lakia rangaistuksen pelosta, mutta vastahakoisesti ja tyytymättöminä. Minkä arvoinen on hurskaus, joka vain rangaistuksen pelosta on pahaa tekemättä? Tämä tekohurskaus ei ole muuta kuin synnin rakkautta ja vanhurskauden vihaa. Se inhoaa Jumalaa ja hänen lakiansa ja puolustaa ja kunnioittaa pahaa. Sillä yhtä vähän kuin varas rakastaa vankeutta ja vihaa varkautta, saman verran mekin, lain vankina, rakastamme sen käskyjä ja kieltoja.»
Sellainen on hurskautemme ollessamme lain alaisina. Kuinka peräti toiselta tuntuukaan, kun lain vankeuden uuvuttama ja tuomittu sielu saa kerrassaan kaikki anteeksi, kun Herra lahjoittaa hänelle kaiken sen, minkä saavuttaakseen hän lainalaisena on saanut paljon työtä tehdä ja on paljon itseltänsä vaatinut. Nyt näkee hän Jumalan aivan toisessa valossa, suloisena Isänä, joka odottaa saada tehdä hyvää meille ja juuri siksi uuvuttikin meidät lain alle.