Tunnelin vuoksi YT:t alkaa kaupungilla

TUNNELI TULI DUUNARILLE KALLIIKSI!!! ÄÄNESTÄKÄÄ KOKKAREITA JATKOSSAKIN!
Aamulehti:
Tampereen kaupunginvaltuusto aloittaa tänään maanantaina kello 9 kaupungin ensi vuoden talousarvion käsittelyn. Samassa kokouksessa päätetään myös tulovero- ja kiinteistöveroprosenteista ja koiraverosta, jotka esitetään pidettäväksi ennallaan. Tuloveroprosentti on nyt 19,75.

Talousarvioesityksessä Tampereen kaupungin käyttötalouden nettomenot ovat poikkeuksellisesti 1,4 prosenttia pienemmät kuin tämän vuoden tilinpäätösennusteessa. Vähennys on noin 15 miljoonaa euroa.

Siitä huolimatta talousarvioesitys on 9,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämä pitäisi pystyä talousarviossa mainitun tavoitteen mukaan kuromaan umpeen. Sen takia Tampereen kaupunki voi joutua aloittamaan koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Kaupungin investoinnit ovat talousarvioesityksessä tavanomaista suuremmat, ja Rantaväylän tunnelitöiden jatkamiseen on varattu 51,4 miljoonaa euroa. Kaupunki ei kuitenkaan velkaannu lisää, koska sen omistama Sähkölaitos maksoi viime vuona takaisin noin 270 miljoonan euron lainansa.

Täkynä budjettiesityksessä on Kalevan uimahallin viereen ehdotettu maauimala. Se aiotaan rahoittaa leasing-rahoituksella ilman, että se rasittaisi kaupungin investointibudjettia. Käyttökulutkin katettaisiin käyttömaksuilla.

Kaupunginhallitus oli budjettia käsitellessään hyväksynyt Timo Hanhilahden (kesk) ponsiehdotuksen, jonka mukaan kaupungin investointien tärkeysjärjestyksestä annetaan selvitys valtuustolle budjettikäsittelyn yhteydessä.
23133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tulee paljon työttömiä veronmaksajille elätettäväksi ja ihmiset ei saa terveyspalveluja enää.

Äänestä

Kyllä se on Viistokadun poistamisen syy!!

Äänestä

Tunneli on ok, olisi vain kuvitellut sen tukevan Pirkanmaalaisia yrityksiä hieman edemmän?

Äänestä
  • Tunneli ei ole OK! Se on täysin tarpeeton investointi, joka aiheuttaa vain ainoastaan pelkkää murhetta tamperelaiselle tavalliselle asukkaalle. Kaikki palvelut huononee ja työttömien armeija vain sen vuoksi kasvaa entisestään. Milloin ne luvatut työpaikat tulevat hakuun tunnelityömaan piiristä? Ei koskaan, sillä se oli valheellista tietoa!

    Äänestä

  • yritä jo tajuta? kirjoitti:

    Tunneli ei ole OK! Se on täysin tarpeeton investointi, joka aiheuttaa vain ainoastaan pelkkää murhetta tamperelaiselle tavalliselle asukkaalle. Kaikki palvelut huononee ja työttömien armeija vain sen vuoksi kasvaa entisestään. Milloin ne luvatut työpaikat tulevat hakuun tunnelityömaan piiristä? Ei koskaan, sillä se oli valheellista tietoa!

    Tunneli on siinäkin mielessä ihan hullu investointi koska se on liikenteellisesti tukossa 10 v kuluttua eikä sitä voida laajentaa. Mikäs sitten neuvoksi, kysyn vaan?

    Tai miten tehdään tunnelin ohitus kun toinen niistä joudutaan ottamaan remonttiin kuukausimääriksi. Tietenkinhän aina voi ajaa uuden asuinalueen tai Tampellan vanhan alueen läpi.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Mikä tutkimus tuon kertoo että se on kymmenen vuoden päästä tukossa?

    Äänestä

  • no huhhuh... kirjoitti:

    Mikä tutkimus tuon kertoo että se on kymmenen vuoden päästä tukossa?

    Tutkimus, terve järki ja omat silmät sen kertoo. Katso niitä automääriä ja kun ne lisääntyvät 10 vuodessa pilvin pimein niin tukossa on mikä tahansa 4-kaistainen väylä. Nopeusrajoitus 60 sen aiheuttaa, eri asia jos olisi moottoritie missä ajettaisiin 120 ja käytännössä 140. Kyllä silloin autoja kulkee ihan eri määrät.

    Äänestä

  • kiistelläänkö ? kirjoitti:

    Eli ei mikään. Tämänhän toki kaikki tiesivätkin.

    Äänestä

-----Kaupunki ei kuitenkaan velkaannu lisää, koska sen omistama Sähkölaitos maksoi viime vuona takaisin noin 270 miljoonan euron lainansa.-----

Kyllä se vaan velkaantui. Kaupunki ja sen omistamat yhtiöt käsitellään konsernina. Sähkölaitos otti Nordeasta 270 milj. lainan eli kaupunkikonserni velkaantui täsmälleen tuon 270 milj. lisää.

Äänestä

Täysin hölmöläisten hommaa ottaa velkaa velan maksuun. Ei paljoa järki päätä pakota päättäjillä tässä kolhoosissa.

Äänestä

Ilman investointeja kaupunki kuihtuu ja se on sitten loppu.

Äänestä
  • Jotta investointi olisi järkevä, pitäisi sen tuottaa kaupungille selvästi tulosta, jotta siihen sijoitetut rahat saadaan takaisin. Sellainen investointi, jossa velkarahalla tehdään tekemisen ilosta, ei estä kaupungin kuihtumista. Se vain pitkittää ja nostaa velkamäärää.

    Äänestä

  • Tanna Hainio kirjoitti:

    Jotta investointi olisi järkevä, pitäisi sen tuottaa kaupungille selvästi tulosta, jotta siihen sijoitetut rahat saadaan takaisin. Sellainen investointi, jossa velkarahalla tehdään tekemisen ilosta, ei estä kaupungin kuihtumista. Se vain pitkittää ja nostaa velkamäärää.

    Meidän onneksemme tunneli on tuottava sijoitus.

    Äänestä

  • Ei siis hätää kirjoitti:

    Meidän onneksemme tunneli on tuottava sijoitus.

    Lyö laskelmat pöytään !

    Äänestä

  • miksi uskottaisiin? kirjoitti:

    Lyö laskelmat pöytään !

    Rakennushankkeiden hyötyjät

    177 miljoonaa euroa kotitaloudet (19 %)
    169 miljoonaa euroa valtio (18 %)
    152 miljoonaa euroa ulkomaat (16 %)
    129 miljoonaa euroa kunnat (14 %)
    128 miljoonaa euroa urakoitsijat (14 %)
    98 miljoonaa euroa materiaali- ja palvelutuottajat (10 %)
    86 miljoonaa euroa vakuutukset (9 %)
    = yhteensä 940 miljoonaa euroa

    lähde: VTT 6.9. 2011

    Äänestä

  • ole hyvä! kirjoitti:

    Buah buah haa hoo. Voi niitä lukuja heitellä ilmaan ihan mitä vaan kun jättää kertomatta mistä ne on saatu ja miten. Väljä hiha on tunnetusti mielenkiintoinen paikka, sitä ravistellen kun yleensä saa sitä mitä tahtoo.

    Mutta kerro vielä mikä luku noista on se minkä Treen kaupunki eli me tunnelin suurimman osan maksajat saamme. Taidamme tehdä isonkin lahjoituksen esim. ulkomaille, saavathan ne n. 60-70 % siitä mitä Tre maksaa mutta täysin ilman omaa panostustaan. Taidamme me Treen veronmaksajat tehdä ulkomaillekin "pienen" lahjoituksen.

    Tosin tuohon on laskettu mukaan koko uusi kerrostaloalue, joka olisi toki voitu rakentaa ilman tunneliakin. Eli siinä mielessä kohtuullisen iso perusmoka laskelmassa. Mutta propagandaksihan nuo luvut ovat tosiasiassa tarkoitetutkin, ei vakavasti otettaviksi.

    Äänestä

  • että tälleen vaan kirjoitti:

    Nuo luvut on siis suoraan VTT:n selvityksestä. Kopioin ne Tamperelainen-lehden artikkelista.

    Tunnelia hysteerisesti pelkäävät tosiaan heittelevät ilmaan mitä lukuja sattuu, ja muutenkin esittävät mitä oudoimpia väitteitä tunnelista. Erikoista toimintaa kun ottaa huomioon, että tunnelista on jo yli puolet louhittu. Taitaa moni sekava maailma lopullisesti romahtaa, jos hankkeen budjetti tai aikataulu ei petäkään ja kukaan ei kuolekaan tunnelissa.

    Esitettiin ihan mielenkiintoinen kysymys: "Mutta kerro vielä mikä luku noista on se minkä Treen kaupunki eli me tunnelin suurimman osan maksajat saamme."

    Siihen et näköjään edes yrittänyt vastata ja hyvä niin sillä ei siihen ole sinua viisaammatkaan kyenneet vastaamaan. Asia jää siis edelleen auki ja taitaa jäädä auki ikuisuuteen asti koska vastaus olisi aika inhottava.

    ------Tunnelia hysteerisesti pelkäävät tosiaan heittelevät ilmaan mitä lukuja sattuu---

    Vihjaatko siis, että VTT:n esittämät luvut ovatkin yllämainittujen pelkopiirien esittämiä lukuja? Kukaan muuhan ei mitään lukuja ole tässä esittänytkään.

    Onhan se kivaa kun edes joku saa, vaikka menee ulkomaille jos ei tänne mitään jääkään.

    Äänestä

  • ole hyvä! kirjoitti:

    Rakennushankkeiden hyötyjät

    177 miljoonaa euroa kotitaloudet (19 %)
    169 miljoonaa euroa valtio (18 %)
    152 miljoonaa euroa ulkomaat (16 %)
    129 miljoonaa euroa kunnat (14 %)
    128 miljoonaa euroa urakoitsijat (14 %)
    98 miljoonaa euroa materiaali- ja palvelutuottajat (10 %)
    86 miljoonaa euroa vakuutukset (9 %)
    = yhteensä 940 miljoonaa euroa

    lähde: VTT 6.9. 2011

    Olet ihan pihalla vai mitä tarkoitat hyödyllä. Eivät nuo VTT-luvut ole mitään hyötyjä eli voittoja vaan kokonaisinvestointeja. Tampereen veronmaksajien saamapuoleen ei tuo VTT:n laskelma ota mitään kantaa.

    Jos alkaa esitteleen lukuja niin olisi kyllä syytä tietää mitä lukuja esittelee.

    Äänestä

  • tunnelimyyrä kirjoitti:

    Esitettiin ihan mielenkiintoinen kysymys: "Mutta kerro vielä mikä luku noista on se minkä Treen kaupunki eli me tunnelin suurimman osan maksajat saamme."

    Siihen et näköjään edes yrittänyt vastata ja hyvä niin sillä ei siihen ole sinua viisaammatkaan kyenneet vastaamaan. Asia jää siis edelleen auki ja taitaa jäädä auki ikuisuuteen asti koska vastaus olisi aika inhottava.

    ------Tunnelia hysteerisesti pelkäävät tosiaan heittelevät ilmaan mitä lukuja sattuu---

    Vihjaatko siis, että VTT:n esittämät luvut ovatkin yllämainittujen pelkopiirien esittämiä lukuja? Kukaan muuhan ei mitään lukuja ole tässä esittänytkään.

    Onhan se kivaa kun edes joku saa, vaikka menee ulkomaille jos ei tänne mitään jääkään.

    Miksi minun pitäisi mitenkään perustella jokin keksimäsi asia? Joku kysyi laskelmia ja annoin sellaiset. Jos ne ei kelpaa niin sopii kumota ne. Osaatko muuten perustella miten kaikki hyöty menee ulkomaille ja tamperelaiset toimii maksumiehinä?

    PS. Noita taloja ei olisi rakennettu ilman tunnelia.

    Äänestä

Nostetaan veroäyriä, vaaditaan ajoradan käyttömaksu ei tamperelaisilta!

Äänestä
  • Maksuportit molemmin puolin, niin kyllä läpiajoaikaan saa mainiosti puoli tuntia lisää, jos riittääkään. Ei taida tunneli-investointiin varattu sirulukijoitakaan. Ei tosin taida olla lainsäädäntöäkään yleisten teiden käyttömaksuista ja perusteista.
    Pankaa samalla portit Tampereen sisääntuloteille, että ulkokuntalaiset ymmärtävät pysyä poissa. Sählätkää keskenänne.

    Äänestä

laskelmista puuttuu työttömiksi jäävien kaupungin työntekijöiden pienentyvä kotimainen kulutuskysyntä, työttömyyskorvauksia ei viedä enää kauppiaalle ruokakauppaan, kampaajalle, autokauppiaalle, teattereihin jne vaan työtön laskeskelee kotona kolikoitaan ja tietää että kohta tämä vaan tästä pahenee kun ansiosidonnainenkin loppuu ja koko city köyhtyy pikkuhiljaa. Palvelut kuten koululaisten opetus, terveydenhuoltomme, katujen hoito, vanhustenpalvelut ym pienenee tietenkin samaa tahtia. Tunneli on suurimpia idioottimaisuuksia mitä Kokoomusvetoinen sakki on näillä seuduin kehittänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tunneli YTt kirjoitti:

TUNNELI TULI DUUNARILLE KALLIIKSI!!! ÄÄNESTÄKÄÄ KOKKAREITA JATKOSSAKIN!
Aamulehti:
Tampereen kaupunginvaltuusto aloittaa tänään maanantaina kello 9 kaupungin ensi vuoden talousarvion käsittelyn. Samassa kokouksessa päätetään myös tulovero- ja kiinteistöveroprosenteista ja koiraverosta, jotka esitetään pidettäväksi ennallaan. Tuloveroprosentti on nyt 19,75.

Talousarvioesityksessä Tampereen kaupungin käyttötalouden nettomenot ovat poikkeuksellisesti 1,4 prosenttia pienemmät kuin tämän vuoden tilinpäätösennusteessa. Vähennys on noin 15 miljoonaa euroa.

Siitä huolimatta talousarvioesitys on 9,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämä pitäisi pystyä talousarviossa mainitun tavoitteen mukaan kuromaan umpeen. Sen takia Tampereen kaupunki voi joutua aloittamaan koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Kaupungin investoinnit ovat talousarvioesityksessä tavanomaista suuremmat, ja Rantaväylän tunnelitöiden jatkamiseen on varattu 51,4 miljoonaa euroa. Kaupunki ei kuitenkaan velkaannu lisää, koska sen omistama Sähkölaitos maksoi viime vuona takaisin noin 270 miljoonan euron lainansa.

Täkynä budjettiesityksessä on Kalevan uimahallin viereen ehdotettu maauimala. Se aiotaan rahoittaa leasing-rahoituksella ilman, että se rasittaisi kaupungin investointibudjettia. Käyttökulutkin katettaisiin käyttömaksuilla.

Kaupunginhallitus oli budjettia käsitellessään hyväksynyt Timo Hanhilahden (kesk) ponsiehdotuksen, jonka mukaan kaupungin investointien tärkeysjärjestyksestä annetaan selvitys valtuustolle budjettikäsittelyn yhteydessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu