Venäjän keskuspankki korotti roimasti arviotaan ruplapaosta
Keskuspankin uuden arvion mukaan valuuttapako Venäjältä kaksinkertaistuu viime vuodesta. Ruplan arvo on heikentynyt viime kuukausina enemmän kuin minkään muun valuutan, mitä uutistoimisto Bloomberg seuraa.
Venäjältä siirtyy tämän vuoden aikana ulkomaille rahaa nettomääräisesti 128 miljardin dollarin arvosta, sanoo maan keskuspankki uudessa arviossaan. Asiasta kertoo talousuutistoimisto Bloomberg.
Arvio on noussut selvästi huhtikuussa tehdystä arviosta, jossa valuuttapaon määräksi arvioitiin 70 - 100 miljardia dollaria.
Venäjän hallitus on keskuspankin kanssa samoilla linjoilla. Talousministeri Anton Siluanov arvioi valuuttapaoksi 120 - 130 miljardia dollaria. Siluanov kertoi hallituksen arviosta Singaporessa pidetyssä sijoittajatapaamisessa.
Viime vuonna Venäjältä siirrettiin rahavaroja 61 miljardia dollaria.
Valuuttapaon syy on ruplan arvon nopea heikkeneminen. Yritykset ja varakkaat yksityishenkilöt vaihtavat varojaan muihin valuuttoihin välttääkseen omaisuutensa arvonlaskun.
Rupla on viimeisten kolmen kuukauden aikana menettänyt arvostaan 23 prosenttia Yhdysvaltain dollariin verrattuna. Bloomberg seuraa jatkuvasti yli 170 valuutan arvoja. Ruplan kehitys on ollut viime aikoina ollut kaikkein heikointa.
Siluanov arveli Singaporessa, että rupla saavuttaa tasapainotilan ja alkaa vahvistua. Hän ei kuitenkaan antanut arviota, milloin näin tapahtuu.
Venäjän keskuspankki ennustaa maan talouden kasvavan tänä vuonna 0,3 prosenttia, mutta kasvun pysähtyvän ensi vuonna. Ennuste perustuu arvioon, että länsimaiden talouspakotteita ei pureta.
Ruplan kurssi tänään: 1€ (EUR) = 59.2177 Venäjän ruplaa (RUB)
Huh!!! Kuudenkympin haamuraja rikki jo huomenna? Sitten jännittämään menekö seitsemänkymppiä rikki vielä tässä kuussa.

Vastaukset 40
Vanhimmat
Vielä kaksi viikkoa sitten, lokakuun alussa, ruplan kurssi oli alle viisikymppiä. Syöksy on huima!
Satanen rikkoutuu talvella?
Ruplan kurssi vapaassa pudotuksessa
Rupla on suorastaan syöksynyt tänään suhteessa keskeisimpiin valuuttoihin.
Eurolla on tänään saanu korkeimmillaan jo 65,40 ruplaa ja dollarilla 52,60 ruplaa. Jyrkän laskun taustalla on raju pudotus öljyn hinnassa, mikä tulee väistämättä näkymään Venäjän taloudessa.
Vuoden alusta rupla on heikentynyt jo lähes 44 prosenttia suhteessa euroon.
Ruplahan on vahvistunut. Ruplaa on myyty vaihtopisteissä viime viikolla jo yli 60 ruplan eurohintaan.
Mietihän uudestaan miten päin se meneekään ...
Oot vissiin vähän tyhmä?
Viemällä pari jätesäkillistä tölkkejä Lidliin voi tulla ruplamiljonääriksi. Rysssä osaa talouspolitiikan jos kuka.
jännää, en tajuu taloudesta mitään. Olisi kuitenkin kiva, jos Venäjällä menisi paremmin, voisi Suomellakin mennä pikkaisen paremmin.
Venäjä hinaa talousennusteitaan alaspäin
Venäjän talous alkaa supistua ensi vuonna, ennustaa maan taloudellisen kehityksen ministeriö. Valuuttapako ja inflaatio kiihtyvät samaan aikaan, kun ruplan arvo ja öljyn hinta ovat matalalla. Venäjä ei odota talouspakotteiden poistuvan ensi vuonna.
Venäjän taloudellisen kehityksen ministeriö on esitellyt tarkennetun talousennusteensa ensi vuodelle. Lähestulkoon kaikkia lukuja on jouduttu reivaamaan huonompaan suuntaan.
Toisin kuin edellisessä ennusteessa todettiin, Venäjän talous supistuu ensi vuonna. Edellisessä ennusteessa talouskasvua odotettiin 1,3 prosenttia. Uusin ennuste on, että talous supistuu 0,8 prosenttia.
Venäjän hallitus olettaa maalle asetettujen talouspakotteiden pysyvän voimassa koko ensi vuoden. Tämä vaikuttaa ennusteeseen, sillä aiemmin pakotteiden oletettiin poistuvan ensi vuoden puoliväliin mennessä, kertoi taloudellisen kehityksen apulaisministeri Aleksei Vedev.
Ennuste perustuu siihen, että dollarin arvo on ensi vuonna keskimäärin 49 ruplaa. Tällä hetkellä kurssi on 52 ruplan tienoilla. Inflaation ennustetaan olevan ensi vuonna yhdeksän prosentin tasolla. Tästä 2,4 prosenttiyksikköä on seurausta devalvoitumisesta.
Yleinen taloudellinen tilanne vaikuttaa Venäjän ensi vuoden budjettiin siten, että 50 - 90 miljardia ruplaa (1 - 1,7 miljardia dollaria) jää saamatta, Vedev totesi.
Öljyn hinnan arvioidaan olevan ensi vuonna 80 dollaria barrelilta. Tämän vuoden arvio oli sata dollaria.
Ministeriö arvioi valuuttapaon nettomääräksi tänä vuonna 125 miljardia dollaria. Ensi vuonna valuuttaa pakenisi 90 miljardia dollaria. Tämä ylittää entisen arvion 40 miljardilla dollarilla.
Sotaretki Ukrainaan tulee kalliiksi.
1€ (EUR) = 66.2670 Venäjän ruplaa (RUB)
Syöksy jatkuu. Sotaretki Ukrainaan tulee kalliiksi.
Venäjä vaurastuu huimaa vauhtia kohta siellä on Rupla miljardöörejä. Että silleen.
Näin on, kohta Venäjällä kaikki ovat ainakin miljonäärejä. Kyllä se Putler osaa :)
60 litroo benziiniä maksaa rajan takan 30€ ...on halapooo !!
50 centtiä litra. Kallis p a s k a - a i n e e s t a joka ei ole puhdasta. Entä ajelut ja tullijonotukset rajan taakse ja takaisin. Itse laskisin sen suomalaisena palkkana 15 - 20 euroa tunti sisältää sosiaalikulut.
HAHA.. esimerkiksi viirallassa rajan takan käynti tankilla, menee yleensä noin puolessa tunnissa. jonotukset ja muut on vanhojen aikojen muistelua, tekniikka kehittyy sielläkin! Toki tiettyihina ikoihin on enemmän porukkaa liikenteessä mutta ei sillonkaan mitään tuntien jonotuksia ole.
Ja bensahan onparempaa mitä täällä suomessa etanolilla lantrattu sonta. Vai luuletko että venakot käy suoemssa tanakkaamassa uusia autojaan, siellähänautokanta on uudempi mitä täällä meillä :D
Toki kyllähän se suomalainen kateus esiin näissä hinnoissa tulee kun ei asu rajan lähellä.
ylittynee jo vähintään 200 miljardin raja, jolloin Putler rajoitta ruplan vaihdettavuutta ja siitä tulee taas Neuvostoliiton ajan tapaan säännöstelty, arvoton valuuttaa,
NIIN,
kyllä se €urokin heikkenee, varmaan vuoden kuluttua alle 1 USD.
kyllä oli viisasta vaihtaa käteinen alkukesästä dollareiksi, sijoitukset 2 ja puol`vuotta takaperin Nokiaan, niin teki 6-8 % suomalaisista.
Rupla = PuLar = Pula
1€ (EUR) = 68.6459 Venäjän ruplaa (RUB)
Ei mennyt seitsemänkymmpiä rikki marraskuussa. Mutta ennen joulukuun puoltaväliä!??
Jyrkkä on syöksy. Putlerin sotapolitiikka toimii.
Ruplan arvo löi jälleen ennätyksiä
Ruplan arvosta on kadonnut tänä vuonna yli 40 prosenttia. Eurolla sai perjantaiaamuna 70 ruplaa.
Venäjän ruplan arvo on laskenut historiallisen alas: Eurolla sai perjantaiaamuna hieman yli 70 ruplaa ja dollarilla lähes 57. Moskovan pörssin dollaripohjainen RTS-indeksi putosi aamulla yli kolme prosenttia 797 pisteeseen.
Rupla on menettänyt tänä vuonna yli 40 prosenttia arvostaan. Arvonlaskuun on vaikuttanut niin alhainen öljynhinta kuin Ukrainan kriisin vuoksi Venäjälle määrätyt talouspakotteet.
Venäjän keskuspankki nosti eilen torstaina keskeistä ohjauskorkoaan prosenttiyksiköllä 10,5 prosenttiin. Nostolla ei näytä olleen toivottua vaikutusta.
Nyt sitten kaikki putlertrollit selittäämään miten ennätyksellisen hyvä asia tämä onkaan :)
Putlerin sotapolitiikka toimii.
Venäjän rupla ennätyshalpa, myös öljy laskussa
Venäjän keskuspankin vastatoimet eivät ole pysäyttäneet ruplan alamäkeä.
Venäjän rupla vajosi ennätyksellisen alas aamun kaupankäynnissä, kun eurosta joutui maksamaan 71 ruplaa, ja dollarista 57. Myös pörssi oli miinuksella.
Venäjän keskuspankin vastatoimet eivät ole pysäyttäneet ruplan alamäkeä. Torstaina keskuspankki nosti ohjauskorkoa jo viidennen kerran tänä vuonna, mutta analyytikoiden mukaan prosenttiyksikön korotus 10,5 prosenttiin oli riittämätön toimenpide.
Putlerin sotapolitiikka toimii.
Ruplan eurokurssi 12.12.2014 kello 13:49 on 71,615
Ennätykset vaan paukkuvat!
Putlerin sotapolitiikka toimii.
Eipä tarvitse turistirysissä enää törmätä tuohon aroganttiin paskasakkiin!
Ruplan eurokurssi 16.12.2014 kello 10:14 oli 78,965
Ennätykset vaan paukkuvat!
Putlerin sotapolitiikka toimii.
Ruplan eurokurssi 16.12.2014 kello 10:30 oli 79,264
Ennätykset vaan paukkuvat!
Putlerin sotapolitiikka toimii.
Ruplan eurokurssi 16.12.2014 kello 10:37 oli 80,610
Kahdeksankympin haamuraja rikki!
Putlerin sotapolitiikka toimii.
Vot, vot harasoo. Että silleen
USAssa kongerssi hyväksyi ensi vuoden talousarvion.
Loppusumma vaivaiset 1,1 biljoonaa dollaria:)
Ihan kiva summa...
Yippi-ga.ye!
Motherfuckers!
Kurssi tänään 12.12.2014 1€ (EUR) = 71.4175 Venäjän ruplaa (RUB)
Kurssi 17.11.2014 1€ (EUR) = 59.2177 Venäjän ruplaa (RUB)
Alle kuukaudessa euro on kallistunut venäläisille yli 12 ruplaa!!!
Putlerin sotapolitiikka toimii. Kiittäkää venäläiset führeriänne!
Venäjän rupla luisuu keskuspankin tuesta huolimatta
Sanomalehti Vedemostin haastatteleman analyytikon mukaan kriisiytynyt Venäjä voi vakautua vain, jos maata koskevat odotukset muuttuvat.
Euron arvo suhteessa Venäjän ruplaan on korkeampi kuin koskaan.
Eurolla sai maanantaina iltapäivällä 74 ruplaa Moskovassa. Yhdysvaltain dollarilla ruplia sai aamukaupassa lähes 59.
Ruplan alamäki jatkuu, vaikka Venäjän keskuspankki koettaa aktiivisesti jarruttaa luisua. Torstaina keskuspankki nosti keskeistä ohjauskorkoaan prosenttiyksiköllä 10,5 prosenttiin.
Yksistään joulukuussa keskuspankki on käyttänyt markkinainterventioihin liki viisi miljardia euroa tukeakseen ruplaa.
Myös Venäjän kymmenvuotisen valtionlainan korko on nousussa tukitoimista huolimatta. Korko on noussut kuun alun vajaasta 11 prosentista hieman yli 13 prosentin.
Sanomalehti Vedemostin haastatteleman analyytikon mukaan kriisiytynyt Venäjä voi vakautua vain, jos maata koskevat odotukset muuttuvat.
Odotukset puolestaan ovat riippuvaisia hallituksen suunnitelmista.
Putlerin sotapolitiikka toimii.
1€ (EUR) = 74.7717 Venäjän ruplaa (RUB)
Venäjän keskuspankki nosti ohjauskoron 17 prosenttiin
Korkoa nostettiin reilusti, sillä aiempi ohjauskorko oli 10,5 prosenttia. Koronnostolla pyritään tukemaan ruplaa sekä hillitsemään inflaatiota.
Venäjän keskuspankki on päättänyt nostaa ohjauskorkonsa 10,5 prosentista 17 prosenttiin. Uusi ohjauskorko astuu voimaan tänään tiistaina.
Keskuspankki pyrkii korkoa nostamalla torjumaan inflaatiota ja tukemaan ruplaa, jonka arvo on heikentynyt viime aikoina voimakkaasti suhteessa euroon ja dollariin.
Eurolla sai maanantaina iltapäivällä 74 ja dollarilla 60 ruplaa. Rupla heikkeni maanantaina noin 10 prosenttia suhteessa dollariin. Se on suurin päiväpudotus sitten vuoden 1998. Ruplan kurssi on likimäärin puolittunut tammikuuhun verrattuna.
Ruplan heikentyminen nostaa tuontitavaroiden hintoja, mikä kiihdyttää inflaatiota. Keskuspankki arvioi viime viikolla, että inflaatio voi ylittää kymmenen prosenttia ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Sen odotetaan palaavan tavoitetasolleen neljään prosenttiin vasta vuoden 2017 lopulla.
Viime viikon torstaina keskuspankki nosti ohjauskorkoa edellisen kerran, 9,5 prosentista 10,5 prosenttiin.
Yksistään joulukuussa keskuspankki on käyttänyt markkinainterventioihin liki viisi miljardia euroa tukeakseen ruplaa.
Putlerin sotapolitiikka toimii.
Millähän valuutalla tuo tuontisähkö maksetaan Venäjälle ? Että silleen.
Toivottavasti ruplilla. Mutta epäilen kyllä etteivät venäläiset ole niin hölmöjä että olisivat suostuneet siihen.
Venäjän keskuspankki nosti tänään ohjauskoron 17 prosenttiin. Korkoa nostettiin reilusti, sillä aiempi ohjauskorko oli 10,5 prosenttia. Ei näytä hyvältä :(
Kohta saa ryccäpillua sukkahousuilla Pietarista!
Eniromaista!
Mutta nyt on jokainen siellä vieraileva turisti ryöstämisen arvoinen, kun Euron ja Dollarin arvo on kova. Vanhat ajat palaa siinäkin asiassa. Että silleen.
"Äiti Venäjä on pantu polvilleen, olemme repineet hänen hameensa riekaleiksi." t. Lazar Kaganovitsh
Pian on kauppojen hyllyt tyhjennetty, Kaikki mätänevät rupiat kannattaa muuttaa tavaraksi.
Imperialistisen Fasisti-Putinin lähtölaskenta on alkanut.
"Äiti Venäjä on pantu polvilleen, olemme repineet hänen hameensa riekaleiksi." t. Lazar Kaganovitsh