Tepon risteys

Valtatie 19 ja tepon risteys. Juuri hiljattain oli Ilkassa, että siihen parannukseen ei riitä määrärahat. Että odotellaan jotain ohikulkutien 2-vaihetta, ja sittenkin ehkä jää toteutumatta.

Tuohan on pirun vaarallinen risteys, valtatiellä, vasemmalle kääntyviä paljon eikä kunnollista ohitusmahdollisuutta oikealta puolen, kun sillankaide yms syyt estää levennyksen. Kuolonkolarejakin tuossa on tapahtunut.

Jos kerran rahat ei riitä parannukseen. Niin miksi tuohon ei voisi laittaa 60:n nopeusaluetta????? Jo nopeuden tiputtaminen 80:sta 60:iin vähentäisi jarrutusmatkoja merkittävästi, sekä lisäisi reaktioaikaa. Onhan tuossa lähellä jo muutenkin liikennevalot ja siinä 60:n alue. Eikö sitä 60:n aluetta voisi jatkaa vaikka juurikin tuonne Tepon risteykseen saakka. Ei siinä matka-aika minuuttia enempää pidentyisi.

Luulisi ettei nuo 60:n merkit kovin iso kustannus olisi. Jos sillä pystyttäisiin ehkäisemään kolareita.
6241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä siinä nyt on niin vaikeaa ryhmittyä viivan viereen.Hyvin voi ajella jos vaan ymmärtää sen ettei ole yksin liikenteessä.Eikä mitään turhia nopeusrajoituksia muutamien törttöilijän takia..

Äänestä
  • Joo, mikä siinä on niin vaikeaa olla ajamatta kolareita. Turvavöiden käyttö voitais tuolla ajatusmaailmalla lopettaa samantien. Lopetetaan vain kolarointi niin maailma pelastuu.

    Äänestä

Helppo ja halpaa olisi vähän levittää rymityskaistaa oikealla.
Nyt sillan kaide on aivan liian lähellä Lapuantietä.

Äänestä

Taitaa kyllä karota koko risteys ku ohitustie o valamis.

Äänestä

katoa...
mutta kaidetta täytyy kyllä siirtää ja vähän leventää kevyenliikenteen siltaa

Äänestä

Tuostahan on ollut juttua, että leventäminen tulisi kalliiksi, koska syvä luiska vaatisi maantäyttöjä, sekä jopa betonikansiratkaisun. Ja sitten kun liikennejärjestelyt ohikulkutien osalta on kesken, niin ei voida aloittaa tämän ongelmaristeyksen suunnitteluakaan.

Sitä vaan ihmettelen, että eikö nyt väliajaksi (=vuosia) voisi laittaa 60:n nopeusmerkit tähän kohtaan. Ei maksa varmaan montaa euroa, eikä tarvitse isoja suunnitteluja. Sen kun tökätään ne merkit vain sinne, eikö niitä tiepiirillä luulisi jossain varastossa olevan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juxtus kirjoitti:

Valtatie 19 ja tepon risteys. Juuri hiljattain oli Ilkassa, että siihen parannukseen ei riitä määrärahat. Että odotellaan jotain ohikulkutien 2-vaihetta, ja sittenkin ehkä jää toteutumatta.

Tuohan on pirun vaarallinen risteys, valtatiellä, vasemmalle kääntyviä paljon eikä kunnollista ohitusmahdollisuutta oikealta puolen, kun sillankaide yms syyt estää levennyksen. Kuolonkolarejakin tuossa on tapahtunut.

Jos kerran rahat ei riitä parannukseen. Niin miksi tuohon ei voisi laittaa 60:n nopeusaluetta????? Jo nopeuden tiputtaminen 80:sta 60:iin vähentäisi jarrutusmatkoja merkittävästi, sekä lisäisi reaktioaikaa. Onhan tuossa lähellä jo muutenkin liikennevalot ja siinä 60:n alue. Eikö sitä 60:n aluetta voisi jatkaa vaikka juurikin tuonne Tepon risteykseen saakka. Ei siinä matka-aika minuuttia enempää pidentyisi.

Luulisi ettei nuo 60:n merkit kovin iso kustannus olisi. Jos sillä pystyttäisiin ehkäisemään kolareita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu