Sipilälle tuli kaksi isoa ongelmaa

KEPUn kymppi Juha Sipilä taapertaa haastattelusta toiseen suustaan sammakoita päästellen.

Nyt Juha Sipilälle on tulossa kaksi isoa ongelmaa seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. KEPUn kaksi ex-puhenjohtajaa on asettumassa ehdolle vaaleissa. Sekä Paavo "KGB" Väyrynen että Matti "Uuniperuna" Vanhanen ovat imoittaneet ehdokkuudestaan.

Jos KEPU pääsee muodostamaan hallitusta, Sipilällä on isot ongelmat. Väyrynen kiristi jo takavuosina Vanhasta ministeripaikalla ja tekee varmasti saman myös ensi vuonna (edellyttäen, että KEPU muodostaa hallitusta). Myös Vanhasen huono maine on Sipilän ongelma.

Muiden kuin Juha Sipilän näkökulmasta tarkastellen, hänen ongelmansa ovat muiden ilon aihe.

26

139

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rupsista

      Känälllä ISO ONGELMA. olevinaan.
      Diaknoosi: luki lööpin tämän lehdestä.
      Paranee lume läkityksellä tai kunnonpenkki- pierulla.

    • Vihjailusi Paavo Väyrystä kohtaan takavuosien perusteella ymmärtää, mutta sitä en tajua, miten ihmeessä Matti Vanhanen voisi muodostua Juha Sipilälle ongelmaksi. Moitithan itse Vanhasta tämän pääministeriaikoina, että hän vain kuljeskelee pihalla kädet taskuissa potkimassa kiviä, kun muut valmistelevat päätöksiä. Jos Sipilällä on noin nössö kuva Vanhasesta, hänethän on helppo jättää pois hallituksesta. Muussa tapauksessa Vanhanen on oiva vaihtoehto esimerkiksi elinkeinoministeriksi tai työministeriksi.

      • Sipilän ongelma voi tulla siitä, että Vanhanen sattuu saamaan ison äänimäärän. Silloin Sipilän on vaikea jättää Vanhasta ilman ministeripestiä. Kaksi entistä puheenjohtajaa Sipilän hallituksessa on Sipilälle ongelma.

        Nyt Sipilän pitäisi tehdä nk. isänmurha ja ottaa selkeästi etäisyyttä sekä Väyryseen että Vanhaseen.


      • Kokkaripelleä
        Känä kirjoitti:

        Sipilän ongelma voi tulla siitä, että Vanhanen sattuu saamaan ison äänimäärän. Silloin Sipilän on vaikea jättää Vanhasta ilman ministeripestiä. Kaksi entistä puheenjohtajaa Sipilän hallituksessa on Sipilälle ongelma.

        Nyt Sipilän pitäisi tehdä nk. isänmurha ja ottaa selkeästi etäisyyttä sekä Väyryseen että Vanhaseen.

        huolettaa

        " ...Vanhanen sattuu saamaan ison äänimäärän. "

        Aivan oikea huoli kokkarilla :)))


      • Pitäköön tunkkinsa
        Kokkaripelleä kirjoitti:

        huolettaa

        " ...Vanhanen sattuu saamaan ison äänimäärän. "

        Aivan oikea huoli kokkarilla :)))

        Kokkaripellet ovat sillä asialla, että Elinkeinoelämä järjestelee kai liittovaltiota kyrki-herralle?


    • näin se menee

      Ei Sipilällä mitään ongelmaa ole. Kun kepun vanhat pyrkivät eduskuntaan, kepusta tulee toiseksi suurin puolue ja Sipilästä tulee valtiovarainministeri. Väyrynen torpataan ministerilistalta sillä perusteella, että Vanhasesta tulee ministeri. Väyrynen jää Brysseliin.

      • kiintiöt

        Tanja Karpelasta myös ministeri.


      • kepulainen pettää...
        kiintiöt kirjoitti:

        Tanja Karpelasta myös ministeri.

        Matti Vanhasella ja Tanja Karpelalla oli kuuma hotelliyö taannoisessa Kepun kokouksessa Tampereen Rosendahlissa. Kumpikin oli silloin tahoillaan naimisissa...


      • hyvällä asialla
        kepulainen pettää... kirjoitti:

        Matti Vanhasella ja Tanja Karpelalla oli kuuma hotelliyö taannoisessa Kepun kokouksessa Tampereen Rosendahlissa. Kumpikin oli silloin tahoillaan naimisissa...

        Muistaakseni eräiden lehtitietojen mukaan siellä puhuttiin kepu-ideologiaa. Vanhanen oli oppimestarina.


      • kello 4 vuonna 1999
        hyvällä asialla kirjoitti:

        Muistaakseni eräiden lehtitietojen mukaan siellä puhuttiin kepu-ideologiaa. Vanhanen oli oppimestarina.

        Asia oli kovin tärkeä, kun sitä piti mennä aamuyön tunteina hoitamaan.


    • Yhdyn Pystyyn_kuolleen jo näköjään esittämään näkemykseen, että Vanhasesta tuskin Sipilälle mitään ongelmaa tulisi. Matti on sopuisa mies, ja voi tyytyä ihan riviedustajan ja jonkin valiokunnan johtajan paikkaan, kun nyt ei ole tilanne, jossa kepun tarvitsisi työntää esille rehellisintä, mitä heiltä löytyy;))

      Mutta Väyrynen on kyllä Sipilälle iso ongelma. Hänen suuri pyrkynsä on täydellinen vastakohta hänen käyttöarvolleen. Olen jo useampaan kertaan tällä palstalla tuonut esille huolestumistani Sipilän puolesta ja toivonut hänelle jämäkkyyttä käyttää puolueen puheenjohtajalle kuuluvaa valtaa myös Väyrysen suhteen. Hänen pitäisi käyttää sitä valtaa oman etunsa ja maan edun vuoksi. Ja jos hän sitä valtaa käyttää, selvää on, että Väyrynen ei pääse hallitukseen.

      • Ope Oulusta

        Munakarva-au mongertaa heikkolahjaisen evp aliupseerin taidoillaan....:)


      • buahhahaaaaaaaaaaaaa

        Kyllä kapimme Väyrysen tuntee, kun vertaa häntä vain itseensä, koska on sanonut Väyrysen olevan narsisti. :)))


      • Ope Oulusta
        Ope Oulusta kirjoitti:

        Munakarva-au mongertaa heikkolahjaisen evp aliupseerin taidoillaan....:)

        Näköjään Pankkopoika taas kyhäilee tekstejään minun nikilläni. Toki minä sen tälle älyllisesti vajaalle henkilölle suon, jos se edistää hänen parantumistaan.

        :)


      • Ope Oulusta
        Ope Oulusta kirjoitti:

        Näköjään Pankkopoika taas kyhäilee tekstejään minun nikilläni. Toki minä sen tälle älyllisesti vajaalle henkilölle suon, jos se edistää hänen parantumistaan.

        :)

        Minä olen oikea Ope Oulusta :)D
        pankkopojan höpöttäjä on jokin pelle.


      • Ope Oulusta
        Ope Oulusta kirjoitti:

        Minä olen oikea Ope Oulusta :)D
        pankkopojan höpöttäjä on jokin pelle.

        Pankkopoika otti näköjään herneen nenään. Se on tälle yhteiskunnan kustannuksella loisivalle tyypille ihan oikein.
        :)


    • Eikö vain?

      Vanhasen ja Väyrysen ehdokkuus syö kepun äänimäärää ja myös puolueen uskottavuutta.

    • Eikös vaan?

      Kaksi kovaa nimeä lisää Keskustan äänimäärää.

    • Going down....

      Keskustan alamäki vauhdittuu näistä uutisista.

    • Hattutemppu kytkös?

      Tässä lisää ongelmaa:

      Talous 19.11.2014 klo 14:00 | päivitetty 19.11.2014 klo 15:17
      Elinkeinoelämältä pitkä liuta toiveita seuraavalle hallitukselle
      http://yle.fi/uutiset/elinkeinoelamalta_pitka_liuta_toiveita_seuraavalle_hallitukselle/7638579

      "Neljäs teesi on julkisen sektorin supistus. Julkisen sektorin menot ovat elinkeinoelämän mielestä kestämättömät liki 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Siksi julkista taloutta on leikattava ensi vaalikaudella vähintään 3–4 miljardia euroa, elinkeinoelämän yhteisjulistuksessa vaaditaan."

      Kaikki muistavat Kataisen & Urpilaisen suureelliset leikkaustalkoot, monta kertaa pidettiin keväällä. Mitään ei julkiselle ole tehty 4 vuoteen, vaikka siitä on ollut kamala mekkala keskusteluissa, piikkinä lihassa em:lle peruskaartin motkotus.

      Stubbin piti leikkaaman myös julkista, mutta nyt se jengi saa apua "raamin kautta", kun elinkeinoelämä listaa näitä toivomuksia, sitten kokoomusmielisiä ex-poliitikkoja on pyrkimässä eduskuntaan pilvin pimein. Vanhanen, Urpilainen, Lehtomäki, Lipponen ja Jaakosaari taustahönkijöinä, niin kylläpäs Kyrki Jytäiselle ja Junkcerille järjestetyy rahallista apua yhteisvastuu periaatteella Suomen maasta. Nämä Suomen politiikkaan pyrkivät "energia-napakentät" (plus-tai-miinus) järjestelevät liittovaltioistumisen tuota pikaa.

      EU määritteli ovelasti uudestaan, mitä "300 miljardia" oikeastaan tarkoittaakaan
      http://www.talouselama.fi/uutiset/eu maaritteli ovelasti uudestaan mita 300 miljardia oikeastaan tarkoittaakaan/a2277606

      Siinä on äänestäjille vaikea homma valita näistä pettureista joku joukkue.

    • Hoh Hoh Hoo!

      Se on vaan hyvä, jos Sipilälle tulee ongelmia.

    • Jalasmökki-taso

      Kepu pettää aina

      Kunniapuheenjohtaja pettää puoleensa johdonkin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      98
      740
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe