Akateeminen näin saat töitä!

CV ei auta jos olet lihava, väsynyt ja muutenkin epätuotteliaan näköinen. Paperit ovat siinä vaiheessa miinusta. Yritysmaailmassa, toisin kuin julkistaloudessa, ei enää ole suojatyöpaikkoja :)

Julkistaloudessa arvostetaan julkisen koulun käyneitä, yksityisellä ihmistä arvioidaan kokonaisuutena (terveys etupäässä).
41157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nythän on niin, että kauneusihanteet vaihtelevat muodin mukaan. Kohta kai olemme kaikki niin läskejä, että emme sohvalta viitsi käydä edes jääkaapilla. Tai ehkä olemme niin kännissä, että se ei ole edes mahdollista...

Äänestä

Silmänio ovat kierot. Ólenko siis epäkelpo työntekijä?

Äänestä
  • Minä en ole juurikaan törmännyt työelämässä tuohon, että kauniita suosittaisiin. Ja olen ollut pääasiassa yksityisellä sektorilla. Käsi sydämellä voin sanoa, että yleensä valitaan pätevin, ei kaunein. Mutta pätevyys-pakettiin vaikuttaa tietysti hakijan karisma, johon kuuluu mm. tietynlainen itsevarmuus ja hyvä käytös, ripaus erikoisuutta. Karismaa ei kannata sekoittaa pelkkään ulkoiseen kauneuteen.
    Ihan liikaa ylikorostetaan sitä, että täytyy olla kaunis/komea menestyäkseen työelämässä.
    Onko se Jorma Ollila sitten erityisen atleetti?!
    Ei, mutta viehättävä persoona kylläkin.

    Äänestä

No voi helvetti: Minä kun luulin että kovalla työnteolla pääsee pitkälle. Lähdenkin heti vaihtamaan tästä "suojatyöpaikastani" julkissektorille, kun sinne noin helposti pääsee ! Nykyään teen tutkimuksessani keskimäärin 12 tuntisia päiviä tutkimuksen huippuyksikössä paskapalkalla, joten sekin asia varmaan sitten korjaantuu kun ei tarvitse olla kuin terve ja hyvännäköinen. JEE ! Kiitos paljon neuvosta !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laita itsesi kuntoon kirjoitti:

CV ei auta jos olet lihava, väsynyt ja muutenkin epätuotteliaan näköinen. Paperit ovat siinä vaiheessa miinusta. Yritysmaailmassa, toisin kuin julkistaloudessa, ei enää ole suojatyöpaikkoja :)

Julkistaloudessa arvostetaan julkisen koulun käyneitä, yksityisellä ihmistä arvioidaan kokonaisuutena (terveys etupäässä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu