NÄIN LOIMAAALLA: TÖITÄ ILMAN PALKKAA!

Yle: Näin työttömiä tuetaan Loimaalla - alihankintatöitä yritykselle ilman palkkaa: "Järjenvastaista"

Yle kirjoittaa verkkosivuillaan Loimaan kaupungin Duuniparkista, jossa työttömät tekevät kuntouttavaa työtä.
Työttömät saavat työstään 9 euroa kulukorvausta sekä normaalia työttömyyskorvausta.

– Ammumme välillä naulapyssyillä. Pakkaamme tavaroita ja irrotamme erilaisia osia, yksi ohjelmassa mukana työtön mies kertoo Ylelle.

Hän tekee Duuniparkin kautta palkatonta työtä alihankintana loimaalaiselle yritykselle.

Ylen mukaan yrityksen maksama korvaus menee Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry:lle. Raha menee Loimaan työtoiminnan koordinaattorin mukaan toiminnan pyörittämiseen. Koordinaattori kertoo, että voittoa ei tehdä.

– Ei se ole oikein, että yritys hyötyy ja mä en saa palkkaa. Se on järjenvastaista, mies kuvailee tilannettaan Ylelle.

Loimaan työtoiminnan koordinaattori kertoo Ylelle, työstä saadut rahat menevät yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen.

Kaksi yritystä ostaa työttömien yhdistyksen palveluja. Toinen niistä on ilmanvaihtolaitteita kehittävä Vallox.

Valloxin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korja sanoo Ylelle, että kaupunki pyysi firmalta apua työttömien aktivointiin. Hänen mukaansa yritys halusi auttaa, koska hänen mielestään se on osa yhteiskuntavastuuta.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288773202714.html?pos=ok-kmt
26543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei ehkä tehdä voittoa mutta työllistetään joukko toimintaa pyörittäviä byrokraatteja ja virkailijoita toisten selkänahasta revityillä rahoilla.
Sitähän tässä oikeasti tarkoitetaan ja siitä tämmöisessä toiminnassa on kyse.

Eipä taida yhdistykset maksaa verojakaan laisinkaan...

Vastaavasti liiketoiminnastaan voittoa tekevä yritys saa halpatyövoimaa joilla ei ole minkäänlaisia työsuhteeseen kuuluvia laillisia etuja tai oikeuksia, harjoittelijoilla kun ei ole työehtosopimuksia, koska harjoittelussa tehtävä työtoiminta ei mukamas ole työtä.

Kaikki osapuolet muka hyötyvät, mutta rahallisesti vain kaksi, ja kumpikaan niistä ei ole se aktivoitu työtön.

Jo on törkeys huipussaan!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Hah, nyt on kyllä tämä virkaloisten loisiminen saanut huvittavat piirteet! Eli siis työttömät tekevät orjatöitä jotta saadaan rahaa tähän orjatyön pyörittämiseen:)))

Äänestä
  • Käytännössä asia on juuri näin.

    Äänestä

  • Kyllä sillä joku tienaa silti. Kovaa bisnestä tehdään nykyään työttömillä, millään auttamisella tai "kuntouttamisella" ei ole oikeasti mitään tekemistä asian kanssa.

    Sen lisäksi valtavan raskas TE-virkamieskoneisto vaatii miljardeja pyöriäkseen, jotta työkkärin käytävillä voi jatkossakin loisia kymmeniä tuhansia virkahuoria.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Kyllä sillä joku tienaa silti. Kovaa bisnestä tehdään nykyään työttömillä, millään auttamisella tai "kuntouttamisella" ei ole oikeasti mitään tekemistä asian kanssa.

    Sen lisäksi valtavan raskas TE-virkamieskoneisto vaatii miljardeja pyöriäkseen, jotta työkkärin käytävillä voi jatkossakin loisia kymmeniä tuhansia virkahuoria.

    Ja enin osa työajasta menee vain työttömien erilaisiin tilastoimisiin milloin minnekin virastoon. Ja mitkä kustannukset tästä kansalle. Voisi yhtä hyvin lakkauttaa kaikki TE-toimistot tulisi aikamoiset säästöt.

    Voisinpa kertoa myös omat kokemukseni. Te-toimiston oma asiointi palvelussa luin, että työnhakuni päättyy 4.11.14 ja minulle soitetaan tuolloin. Odotin innolla, koska olisin halunnut kysyä niistä tukityöpaikoista kun työttömyys kestänyt jo yli 500 pv ja talous aika tiukoilla. Yli 50 kymppisenä ei töitä ole millään saanut ja nyt tarttis jo te-toimiston apuja. No 4.11. päivä tuli ja koko päivän päivystin puhelimen ääressä. Mitään puhelua ei tullut ja seuraavana päivänä kävin katsomassa oliko työnhaku nyt sitten mennyt poikki. Vielä mitä, työnhaku oli uusittu toukokuulle 2015 asti.

    Tällaista on te-toimiston palvelut nykyään, ei yhtikäs mitään. Kiukuttaa ihan pirusti. Alas ajetaan vaan ne vanhatkin palvelut. Nyt ei pääse välttämättä henkilökohtaisesti edes käymään siellä TE-toimistossa saati että saisi ketään kiinni puhelimella tai sähköpostilla. Tarvitsemmeko todella tällaista tyhjän palvelua.

    Äänestä

Olis kiva tietää että minkälaista kiinteää omaisuutta tämän yhdistyksen nimissä on hankittu ja rahoitettu.
Voin kuvitella että pelit ja vehkeet on viimeistä huutoa?

Mitenhän on sitten noiden yhdistyksen kokouksien ja palaverien laita?
Voisin kuvitella että ne järjestetään aina jossain erityisen tasokkaassa paikassa, gourmet-menuineen päivineen.

Mutta hei nehän on yhdistyksen normaaleja investointeja ja kuluja, eikös joo:)

Äänestä

Aivan uskomatonta että tällainen voi olla edes laillista. Tai eihän se taida ollakaan ihmisoikeuslakien mukaista toimintaa, mutta kokoomus-suomessa silti onnistuu erinomaisesti.

Äänestä
  • Yo. uutisen huipentuma on kyllä:
    "Loimaa suunnittelee ohjaavansa puolet työllistämistoiminnasta maksetusta valtion korvauksesta kaupungin henkilökunnan virkistysrahastoon."

    Äänestä

  • "Loimaa suunnittelee ohjaavansa puolet työllistämistoiminnasta maksetusta valtion korvauksesta kaupungin henkilökunnan virkistysrahastoon.

    Tätä perustellaan sillä, että kunnan yksiköt olisivat innokkaampia ottamaan vastaan työllistettäviä. Idea on saatu Forssasta, jossa malli on jo käytössä.

    Asia on kaupunginhallituksessa maanantaina. Siitä ei ole tarkoitus tehdä vielä päätöstä.

    Kuntaliiton työllisyyspoliittisen kuntakokeilun pääsihteeri Erja Lindberg kuulee ratkaisuvaihtoehdosta ensimmäistä kertaa.

    – Yleensä valtiolta saatava raha käytetään todelliseen toimintaan, jonka järjestäminen maksaa enemmän kuin kunnan saama korvaus kuntouttavasta toiminnasta, Lindberg sanoo.

    Pitkäaikaistyöttömät tekevät yhä useammin myös alihankintatöitä ulkopuolisille, usein hyvin kannattaville yrityksille.

    Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry:n pajassa kymmenkunta työtöntä pussittaa akseleita Lounais-Suomen Putki Oy:lle ja kokoaa komponentteja ilmastointilaitteita valmistavalle Vallox Oy:lle.

    Vallox maksaa kymmenen ihmisen työpanoksesta keskimäärin 2 000 euroa kuukaudessa.

    – Tämä on työ, jonka ulkoistaisimme joka tapauksessa, joko Suomeen tai ulkomaille. Koemme, että näin osallistumme Loimaan asukkaiden hyvinvointiin, Valloxin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korja toteaa.

    Vallox teettää alihankintatyötä myös kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskuksessa."

    Aivan järkyttävää! Ensimmäiseksi tuo tekopyhyys tuossa "koemme, että näin osallistumme Loimaan asukkaiden hyvinvointiin." Siis kenen asukkaiden ei ainakaan niiden työttömien. Halvalla menee, maksaa työnantajalle 200e/työntekijä, josta siis se työntekijä ei saa mitään.

    Toiseksi mieleen tulee, että mitenkähän niistä vammaisistakin vedetään kaikki mahdollinen hyöty irti, liki ilmaiseksi. Eikö kukaan tee asialle mitään?

    Kolmanneksi kuinka monessa kunnassa tätä tehdään jo nyt ja ensi vuonna vielä enemmän. Työttömät voi heittää ikihyvikseen haaveilut siitä palkallisesta normaalista työpaikasta kun kunnat kilvan aloittavat työttömien avulla rahastuksen.

    Äänestä

Miksi heIvetissä yksityinen yhdistys saa teettää orjatyötä laillisesti???

Äänestä

Vastaavaa toimintaa on varmaan lähes joka kunnassa. Yritykset teettävät alihankintojaan vajaakuntoisten työkeskuksissakin. Myös kunnat teettävät töitään työkeskusten väellä.

Tukityöllistetyt hoitavat golf-kenttiä ja lämmittävät jopa liittojen saunoja. Kysyntää riittää myös herrasväen yhdistysten vahtimestareina.

Äänestä
  • Tee ilmaiseksi työtä millä ei ole mitään tarkoitusta. Varmasti ylentää mieltä.

    Äänestä

  • modern slavery kirjoitti:

    Tee ilmaiseksi työtä millä ei ole mitään tarkoitusta. Varmasti ylentää mieltä.

    Ja muista olla nöyrän kiitollinen kun on tällainen tilaisuus annettu. Siitähän voi jopa työllistyä ihan palkalliseenkin työhön. Tyhminä pitävät ihmisiä, voi voi.

    Äänestä

Voisko joku toimittaja penkoa asiaa perinjuurin.

Vaikka joku IHMISKAUPPA-ILTA tv2:lle

Äänestä
  • MOT tekemään tästä ihmisten nöyryytyksestä ohjelman. Tämä on saanut jo nyt paljon huomiota mediassa ja hyvä niin. Tänään tämä orjatyö on ollut myös ihmisten huulilla turuilla ja toreilla.

    Äänestä

  • m.o.t. kirjoitti:

    MOT tekemään tästä ihmisten nöyryytyksestä ohjelman. Tämä on saanut jo nyt paljon huomiota mediassa ja hyvä niin. Tänään tämä orjatyö on ollut myös ihmisten huulilla turuilla ja toreilla.

    MOT-ohjelmassa käsiteltiin vuosia sitten työvoimahallinnon järjestämiä kursseja. Mieleeni jäi eräs noin kuusikymppinen mies, joka kyseenalaisti käymänsä kurssin sisällön ja erityisesti hämärän harjoitteluosion. Miehestä tehtiin muistaakseni myöhemmin toinenkin ohjelma. Jossakin välissä poliisi kävi takavarikoimassa hänen tietokoneensakin, kun hän oli erehtynyt valittamaan niin, että yksi työharjoittelufirma katsoi liiketoimiensa kärsineen.

    Minusta mitkään valitukset eivät ole muuttaneet työttömien kohtelua parempaan suuntaan. Pikemminkin on käynyt päinvastoin. Työministeri Cronberg sanoi v. 2009, että työttömiä aletaan kannustaa karenssiuhkailun sijasta. Karenssi iskee silti yhä pyytämättä ja yllättäen. On aika outoa, että perusturvan leikkaamisesta päättää mitätön virkamies. Oikeuslaitos antaa rangaistuksia oikeusvaltiossa, mutta täällä on korkeintaan oikeus valittaa virkamiesten antamista tuomioista. Olemattoman perusturvan leikkaaminen on kova ja kohtuuton tuomio nälkärajalla sinnittelevälle kansalaiselle.

    Asiaan tietysti kuuluu, että poliitikot hehkuttavat SDP:n johdolla hyvinvointivaltiota. Onhan Suomi hyvien veljien paratiisi, ei siinä mitään.

    Äänestä

  • vanha uutinen kirjoitti:

    Kyllähän tuo niin ahneen bisneksen tunnusmerkit täyttää, että ei olisi laillista mutta siitähän sitten tehdään sellaista. Eihän se tarvitse kuin vähän lakien säätämistä ja sehän on nopeasti tehty näillä hyvä-veli kerholaisilta.

    Äänestä

Sää käyttää örjiä jös hälyää.

Äänestä

Suomessa on laillista kaikki kolmikannan sopima. Etujärjestödemokratiassa istuu aina kolmikantainen työryhmä, minkä ehdotukset eduskunta nuijii laeiksi. Perustuslaissa viitataan aina johonkin muuhun lakiin, kun tulee kyse kansalaisten yhdenmukaisesta kohtelusta.

Etujärjestöt harjoittavat järjestelmällistä kansanryhmien sortamista, mitä kannattavat kaikki yli keskiansion ansaitsevat. Työläiseliitin palkankorotuksia ja omistajien etuja on rahoitettu koko EU-ajan leikkaamalla työelämän ulkopuolella olevien ostovoimaa. Kansa on jaettu ovelasti voittajiin ja häviäjiin niin, että järjestelmää on äärimmäisen vaikeata muuttaa äänestämällä. Kaikki eduskuntapuolueet ovat kolmikannan takana soraäänittä.

Jokainen kansalainen joutuu maksamaan etujärjestöjen jäsenmaksuja veroina, koska jäsenmaksut ovat verovähennyskelpoisia. Liitosta voi erota, mutta jäsenmaksuilta välttyy vain muuttamalla pysyvästi ulkomaille. Jokainen joutuu maksamaan pakollista palkan sivukulua työttömyysvakuutusmaksua ansiotöissä ollessaan, mutta ansiosidonnaista työttömyysturvaa saa vain työttömyyskassan jäsen. Työttömyyskassan jäsenmaksukin on verovähennyskelpoinen.

Äänestä
  • Niinpä ja ne kolmikantaan kuuluvat ammattiliitotkin, vaikka se työläispiruparka kuvittelee, että vähäosaisen asioita edes se puoli ajaisi. Väärin luulee, eipä aja ei. Niin on Ihalaiset, Heinäluomat, Rinteet sun muut ihan samalla asialla. Samoissa kerhoissa pyörivät ja etuisuuksia kahmivat itselleen.

    Äänestä

Ylen Ajankohtainen kakkonen oli täysin hampaaton käsitellessään Loimaan tapausta. Yhdistys maksaa toimitiloistaan vuokraa, mutta vuokraisäntää ei kerrottu. Mainittiin vain kaikkien kolmen osapuolen - Loimaan kaupungin, yhdistyksen ja työttömän - hyötyvän.

Kuka omistaa toimitilat? Kenen aloitteesta kaupunki on käynnistänyt yhteistyön yhdistyksen kanssa? Eikö kukaan uskalla vaatia kaikkien osapuolien tilinpäätöstietoja julkisiksi? Jopa yhdistyksellä täytyy olla kirjanpito, koska toimintaa osataan kuvata voittoa tuottamattomaksi.

Ministeri Räty heitti uuden sloganin, jos todella on kyse. Aitoon hyvävelityyliin ministeri jatkoi, täytyy selvittää. Mikä riippumaton taho mahtaa tehdä selvityksen tällä kerralla?

Äänestä
  • No, eikös se Ylenkin joku pamppu kuulu tähän Bilderberg joukkoon eli ei varmasti kysellä kuka ja mitä.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    No, eikös se Ylenkin joku pamppu kuulu tähän Bilderberg joukkoon eli ei varmasti kysellä kuka ja mitä.

    duuniparkin toimitilat omistaa loimaankaupunki jolle duuniparkki maksaa noin 2411€kk summa piti ainakin paikkansa 2012 tuskin paljon noussut
    Vuokra sisältää lämmityksen, sähkön ja veden, kiinteistön palovakuutuksen ja
    jätehuollon (ei koske tuotannollisesta toiminnasta syntyvää jätettä) sekä
    ulkoalueiden hoidon.

    että mihin ne rahat menee

    Äänestä

Muistakaa kiittää tästäkin toveri Filavittua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

"TYÖTTÖMIÄ TUETAAN". kirjoitti:

Yle: Näin työttömiä tuetaan Loimaalla - alihankintatöitä yritykselle ilman palkkaa: "Järjenvastaista"

Yle kirjoittaa verkkosivuillaan Loimaan kaupungin Duuniparkista, jossa työttömät tekevät kuntouttavaa työtä.
Työttömät saavat työstään 9 euroa kulukorvausta sekä normaalia työttömyyskorvausta.

– Ammumme välillä naulapyssyillä. Pakkaamme tavaroita ja irrotamme erilaisia osia, yksi ohjelmassa mukana työtön mies kertoo Ylelle.

Hän tekee Duuniparkin kautta palkatonta työtä alihankintana loimaalaiselle yritykselle.

Ylen mukaan yrityksen maksama korvaus menee Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry:lle. Raha menee Loimaan työtoiminnan koordinaattorin mukaan toiminnan pyörittämiseen. Koordinaattori kertoo, että voittoa ei tehdä.

– Ei se ole oikein, että yritys hyötyy ja mä en saa palkkaa. Se on järjenvastaista, mies kuvailee tilannettaan Ylelle.

Loimaan työtoiminnan koordinaattori kertoo Ylelle, työstä saadut rahat menevät yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen.

Kaksi yritystä ostaa työttömien yhdistyksen palveluja. Toinen niistä on ilmanvaihtolaitteita kehittävä Vallox.

Valloxin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korja sanoo Ylelle, että kaupunki pyysi firmalta apua työttömien aktivointiin. Hänen mukaansa yritys halusi auttaa, koska hänen mielestään se on osa yhteiskuntavastuuta.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288773202714.html?pos=ok-kmt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu