Häpeätkö jehnulaisuutta?

|-''-|

Oletko ylpeä jehnulaisuudestasi vai häpeätkö sitä?

Useat tuntemani jehnut, srk:n vanhimpia myöten, todellisuudessa häpeävät uskontoaan. Esimerkikisi he tuntevat ahdistusta työpaikoilla, jos puheet menevät siihen suuntaan, että jehnulaisuus tulisi ilmi. Myös syntymäpiviä varten suoritettavat keräykset aiheuttavat usein ahdistusta uskontoaan häpeäville jepuille. Useimmat onnistuvat salaamaan jehnutaustansa niin hyvin, ettei edes pitkäaikaisetkaan työtoverit tiedä siitä mitään.

Tarua vai totta?

Kommentteja?

12

1128

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnimanni

      Häpesin, vaikka olin tienraivaaja. Edelleenkin minua hävettää jossakin määrin, vaikka nykyään menneestä jehovantodistajuudestani puhuminen onkin helpompaa kuin silloin, kun se oli ajankohtaista.

      On turha puhua ihmispelosta, koska siitä ei ollut kysymys. Ennemminkin oli vaikea olla niiden ajatusten, opetusten ja toiminnan edustajana, jotka itse koin järjettömiksi. Omia näkemyksiä ei ollut mahdollista tuoda ilmi, koska se olisi välittömästi rikkonut kuvan yksimielisestä kansasta.

    • on itsetunnossa jotain vikaa, jos uskoaan hävetä täytyy.

      • Rotestantti

        Silloin on uskossa jotain vikaa, jos itsetuntoaan hävetä täytyy.
        Viittaan siihen, miten jt:t yrittävät täällä vakuutella UskoToivolle, että hän on väärässä kun käyttää myös omia aivojaan, eikä VTS:n aivoja.


    • Corre

      Hävetkää! Hävetkää! Hävetkää! jehnulan harhaoppeja ja kaikkea Brooklynin saastaa ja turmelusta.

      Veikkaanpa että >90% vartiotornilaisista häpeää jehovantodistajuuttaan.

      Saarnaajan sanoja mukaillen "Olen vanhaksi elänyt mutta en ole nähnyt uskostaan ylpeää jehnua livenä enkä srk:n vanhimman nauttivan kansalaisluottamusta."

      -Corrector-

      • Jokainen ihminen on laulun ...

        koska, ET RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI !!! HÄVETTÄÄ!


      • ex jehu

        hävetti se ku kaikki haukku mua koulussa et jehut on kieroi paskoi ku livistää armeijastaki, maan pettäjiä.. se oli kyllä totta.. hävettää muittenki jehujen puolesta et ne viittiiki uskoa olla tossa uskossa. eikö raamatussa sanotakki et pitäis kunniottaa esivaltaa tai jotain semmosta.. mun mielest pitäis käydä armeija tai sivari


      • Jokainen ihminen on laulun...
        ex jehu kirjoitti:

        hävetti se ku kaikki haukku mua koulussa et jehut on kieroi paskoi ku livistää armeijastaki, maan pettäjiä.. se oli kyllä totta.. hävettää muittenki jehujen puolesta et ne viittiiki uskoa olla tossa uskossa. eikö raamatussa sanotakki et pitäis kunniottaa esivaltaa tai jotain semmosta.. mun mielest pitäis käydä armeija tai sivari

        Hyi häppee poika sinäkin... lähimmäisiä tappamaan..hyi olkoo..


      • Corre
        Jokainen ihminen on laulun ... kirjoitti:

        koska, ET RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI !!! HÄVETTÄÄ!

        Älä älä yhtään kuule yritä. Kyllä minä tiedän että sinä olet todellisuudessa ylpeä minusta. Aion vastaisuudessakin laatia provoja ja siitä sinä pidät ;-)



        Niinkö? no laulapas sitten vaikka tätä:


        55. "Päivittäinen vaellus luopion kanssa"

        "Luopioiden kanssa kulje iloiten nyt hengaillen,
        Luopioilta aina saamme tärkeet tiedot parhaiten.
        Potkut saimme jeppulasta Internettiin tartuimme,
        varoituksen sanaa lähimmäisillemme annamme."


        Muistakaa jehnut seuraavan kerran tämä laulu kun menette koksaan! ;-)


        -Corrector-


      • Ex-evank.luter

        Entä me Corre? Osaammeko me hävetä nykyistä käytöstämme ja suumme hedelmää?


      • Corre

    • Juhani.P

      väärinkäsitys johtuu varmaan luopioiden taustasta, he ovat voineet pelätä jo todistajina ollessaan.

      • Hävettää

        Jt:ien julkaisema kirja Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä! antaa seuraavanlaiset selitykset s.173 Ilmestyskirjan 7:stä trumpetin puhalluksesta. Jokainen voi miettiä kuinka uskottavalta nuo selitykset kuullostavat. Itse pidän niitä surkuhupaisina ja järjettöminä pakkoselityksinä, jotka on laadittu vain siksi että jotain on ollut pakko keksiä. Heitän omat pikkukommentit sulkuihin () tuonne väleihin.

        Elikä näin jt:ien selitykset kuuluu:

        Jehovan trumpetinkaltaisten tuomiojulistusten kohokohtia

        1. 1922 Cedar Point, Ohio, Yhdysvallat: Uskonnoissa, politiikassa ja suurliikemaailmassa toimivat kristikunnan johtajat haastettiin selittämään, miksi he eivät ole onnistuneet saamaan aikaa rauhaa, menestystä ja onnellisuutta. Messiaan valtakunta on yleinen parannuskeino.

        (Aika epäreilua haastaa ihmiset poistamaan pahuus, kun Raamattu sanoo, että "koko maailma on Paholaisen vallassa".)

        2. 1923 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat: Esitelmä "Kaikki kansat marssivat nyt Harmagedoniin, mutta miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan" kehotti rauhaa rakastavia "lampaita" hylkäämään ihmisistä koostuvan, kuolemaa tuottavan meren.

        (Tuo nyt on aika hassu sana, kun ottaa huomioon, että tuo on jo yli 80 vuotta vanha tapaus ja jt:t pitävät sitä edelleenkin Jumalalta tulleena totuutena. Makeat naurut tuo selitys kuitenkin antoi.)

        3. 1924 Columbus, Ohio, Yhdysvallat: Pappeja syytettiin siitä, että he ovat korottaneet itsensä ja kieltäytyneet saarnaamasta Messiaan valtakuntaa. Tosi kristittyjen täytyy saarnata Jumalan kostoa ja ja lohdutusta surevalle ihmiskunnalle.

        (Kukahan tässä panettelee ja ketä?)

        4. 1925 Indianapolis, Indiana, Yhdysvallat: Kristikunnan hengellisen pimeyden vastakohdaksi esitettiin toivonsanoma loistavasta Valtakunnasta joka lupaa rauhan, menestyksen, terveyden, elämän, vapauden ja ikuisen onnellisuuden.

        (Tulee ihan mieleen farisealaisen rukous.)

        5. 1926 Lontoo, Englanti: Kristikunataa ja sen papistoa kohtasi ikäänkuin heinäsirkkavitsaus, sen paljastettiin hylänneen Jumalan valtakunnan, tuon taivaallisen hallituksen syntymää tervehdittiin iloiten.

        (Sama väärien syytösten esitys jatkuu. Ihan oma mielenkiintoinen juttu lohkeaisi tuosta "heinäsirkkavitsauksesta")

        6. 1927 Toronto, Kanada:Ratsuväkijoukkojen viemä kutsu, jossa ihmisiä kehotettiin hylkäämään "järjestäytynyt kristillisyys" ja osoittamaan sydämestään uskollisuutta Jehova Jumalalle ja hänen Kuninkaalleen ja Valtakunnalleen.

        (Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan. Tässä röyhkeät sanat kuvastavat sitä pettymystä kun loppu ei tullutkaan 1925.)

        7. 1928 Detroit, Michigan, Yhdysvallat: Julistus Saatanaa vastaan ja Jehovan puolesta, jossa osoitetiin selvästi, että Jumalan voitelema ja vuonna 1914 valtaistuimelle asettama Kuningas tuohoaa Saatanan pahan järjestön ja vapauttaa ihmiskunnan.

        (Tuo 1914-laskelmahan onkin jo todettu epäraamatulliseksi ja paikkansa pitämättömäksi.)

        ------

        Siis kelatkaa vähän: Jumalako näytti Johannekselle Raamattuun kirjattavaksi ~2000 vuotta sitten näkyjä jehnujen 7 konventista ja traktaatista joista 5 oli amerikassa ja yksi enkussa ja yksi kanadassa. Oliko esimerkiksi tähän trumpetinpuhallus nro:2:een kätketty jokin jumalallinen totuus vai osoittautuiko se valheeksi:

        "2. 1923 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat: Esitelmä "Kaikki kansat marssivat nyt Harmagedoniin, mutta miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan" kehotti rauhaa rakastavia "lampaita" hylkäämään ihmisistä koostuvan, kuolemaa tuottavan meren.

        Tiedämme kaikki että tuo oli täyttä soopaa, ja kun otetaan huomioon, että "ketju on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki" niin eivät nuo muutkaan esitykset ole kestävällä pohjalla, koska noihin peräkkäisiin vuosilukuihin (1922 -> 1928) tulee katkos, tai sitten pitäisi kekesiä jotain muuta merkittävää vuodelle 1923, mutta sellainen tapahtuma taas poikkeaisi noiden muun kuuden luonteesta.


        Jehnut ovat korviaan myöten valheessa ja eksytyksen suossa!

        -Corrector-


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      61
      915
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      583
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe