teinit riehuu

"Sekava, mahdollisesti jonkin aineen vaikutuksen alaisena ollut tyttö yritti puukottaa häntä rauhoittamaan tulleen poliisin myöhään toissa iltana Helsingissä.

30 sentin pituisella kalojen fileerausveitsellä varustautunut tyttö hyökkäsi kohti mieskonstaapelia teräasetta uhkaavasti heilutellen.

Poliisi pamputti häntä kaksi kertaa käteen. Tyttö oli silloin enää 1,5-2 metrin päässä poliisimiehestä.

Tätä ennen tyttö oli uhkaillut veitsellä jo muita ihmisiä ja pysäyttänyt huitomalla auton Simonkadun ja Mannerheimintien kulmassa.

Riehuvan tytön tavoittamiseen ja kiinniottoon osallistui kaksi poliisipartiota. Poliisi tutki asiaa virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, mutta koska alle 15-vuotiasta tyttöä ei ikänsä puolesta pysty saamaan rikosoikeudellisesti vastuuseen, asian jälkihoito siirtyi sosiaaliviranomaisille."


Oliskohan tuo pamputtaminen ollu turvallisempaa hiukan kauempaa?? Miten se ois sit oikein tapahtunu?
0171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


raksu kirjoitti:

"Sekava, mahdollisesti jonkin aineen vaikutuksen alaisena ollut tyttö yritti puukottaa häntä rauhoittamaan tulleen poliisin myöhään toissa iltana Helsingissä.

30 sentin pituisella kalojen fileerausveitsellä varustautunut tyttö hyökkäsi kohti mieskonstaapelia teräasetta uhkaavasti heilutellen.

Poliisi pamputti häntä kaksi kertaa käteen. Tyttö oli silloin enää 1,5-2 metrin päässä poliisimiehestä.

Tätä ennen tyttö oli uhkaillut veitsellä jo muita ihmisiä ja pysäyttänyt huitomalla auton Simonkadun ja Mannerheimintien kulmassa.

Riehuvan tytön tavoittamiseen ja kiinniottoon osallistui kaksi poliisipartiota. Poliisi tutki asiaa virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, mutta koska alle 15-vuotiasta tyttöä ei ikänsä puolesta pysty saamaan rikosoikeudellisesti vastuuseen, asian jälkihoito siirtyi sosiaaliviranomaisille."


Oliskohan tuo pamputtaminen ollu turvallisempaa hiukan kauempaa?? Miten se ois sit oikein tapahtunu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu