Olen uskovainen mies. Minua vituttaa aivan helvetisti. Voisin kirota koko kolmiyhteisen jumalan.
Minua vituttaa osallistua tähän näytelmään, jonka vuorosanoja en tunne. Olen väsynyt näytelmään, jota kutsumme elämäksi. Olen kyllästynyt kaikkiin näihin helvetin rooleihin, joita meidät on kutsuttu esittämään.
Jos olisin yksinäinen mies, varmaan räjäyttäisin itseni jonakin päivänä. Niin paljon minua vituttaa.
Toivon, että maapallo räjähtäisi. Toivon, että tämä vittumainen länsimainen yhteiskunta romahtaisi.
Minua vituttaa tämä joukko suggestio, joka pitää ihmisiä vallassaan. Suurin osa teistä, arvoisat ihmiset, on ohjelmoitu toimimaan itseänne vastaan. Teistä on tullut pelkkiä numeroita. Teiltä on riistetty teidän ihmisyytenne. Olette kytketty verkkoon.
Mikä vittu teitä estää heräämästä? Miksi haluatte yhä jatkaa tätä helvetin pelleilyä? Miksi haluatte yhä uskoa, että tämän maailman järjestys olisi jotakin todellista?
Olette oman mielikuvituksenne vanki. Teidän mielikuvanne ovat vain ohjelma, joka pyörittää teitä. Teidän mieltänne ohjelmoidaan koko ajan. Kaikkialta pyritään vaikuttamaan teidän mieleenne. Olette syvässä hypnoosissa. Herätkää, olkaa hyvä.
Minua vituttaa kulkea täällä ohjelmoitujen "aivottomien" robottien keskellä. Missä olet ihminen?
Minua vituttaa osallistua tähän näytelmään, jonka vuorosanoja en tunne. Olen väsynyt näytelmään, jota kutsumme elämäksi. Olen kyllästynyt kaikkiin näihin helvetin rooleihin, joita meidät on kutsuttu esittämään.
Jos olisin yksinäinen mies, varmaan räjäyttäisin itseni jonakin päivänä. Niin paljon minua vituttaa.
Toivon, että maapallo räjähtäisi. Toivon, että tämä vittumainen länsimainen yhteiskunta romahtaisi.
Minua vituttaa tämä joukko suggestio, joka pitää ihmisiä vallassaan. Suurin osa teistä, arvoisat ihmiset, on ohjelmoitu toimimaan itseänne vastaan. Teistä on tullut pelkkiä numeroita. Teiltä on riistetty teidän ihmisyytenne. Olette kytketty verkkoon.
Mikä vittu teitä estää heräämästä? Miksi haluatte yhä jatkaa tätä helvetin pelleilyä? Miksi haluatte yhä uskoa, että tämän maailman järjestys olisi jotakin todellista?
Olette oman mielikuvituksenne vanki. Teidän mielikuvanne ovat vain ohjelma, joka pyörittää teitä. Teidän mieltänne ohjelmoidaan koko ajan. Kaikkialta pyritään vaikuttamaan teidän mieleenne. Olette syvässä hypnoosissa. Herätkää, olkaa hyvä.
Minua vituttaa kulkea täällä ohjelmoitujen "aivottomien" robottien keskellä. Missä olet ihminen?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Totta, oi niin totta. Mutta eivät kaikki ole massahypnoosissa, vai pitäisikö sanoa -psykoosissa. Niin moni kuitenkin, että harvat kapinaäänet jäävät alle ihan tukahduttamattakin.
Jotkut yrittävät silti saada jotain tolkkua tähän ihmiskunnan surkeaan tilaan. Niin sinäkin, kirjoittaessasi tuon. Ei auta kuin yrittää, niin toivottomalta kuin se usein tuntuukin.
Ihmiset eivät uskalla herätä koska se vaatisi heiltä liikaa.Kuinka moni olisi sittenkään valmis luopumaan tästä riippuvuudesta jos se edellyttäisi kapitalistisen järjestelmän kumoamista ja omavaraisempaan elämään siirtymistä?Liian harvat jotta ihmiskunnalla olisi jotain mahdollisuuksia selvitä. Tai toisaalta, onko sillä mitään merkitystä?
Olen tuotakin miettinyt. Saattaapi olla, että laumasieluisuuden tenhoava kutsu on liian voimakas. Typeryydessä märehtiminen on nykyisin niiiiin helppoa, varsinkin kun vaihtoehtona on jonkin fiksumman elämäntavan puolesta tappelemisen helevetti.
Onhan näitä, havahtuneiden yrityksiä. Niiden ongelma on se, että kenttä on hajanainen. Yksi tarjoaa vastaukseksi jotain kapeaa aatetta, toinen toisenlaista, kolmas kolmatta ja neljäs yhtä, viides toista uskontoa jne... Tällaiset pienryhmät on helppo torpedoida, mutta edes niin pitkälle ei tarvitse mennä: niistä ei koskaan tule kasvamaan merkittävää vastavoimaa nykyvellonnalle.
Myös kysymykselläsi "onko tällä mitään merkitystä" on hyvä ja filosofinen. Olen tuuminut, että jos ihmiskunta about miljoonan kehitysvuotensa aikana ei tämän fiksummaksi ole päässyt, onko koko populalla oikeastaan sitten edes olemassaolon syytä.
Tuumin kyllä silti tsempata: nykymeno aiheuttaa niin paljon henkilökohtaista tuskaa lukemattomille ihmisille, että jonniinmoinen moraali fudii olemaan antautumatta.
Tiedä pitäisikö tätä vielä kertoa, mutta olen neljän vuoden ajan tehnyt aikamoisen läjän duunia muutoksen eteen. Projektin ekan vaiheen sain valmiiksi noin kuukausi sitten. Sen jatkaminen ei sitten enää olekaan ihan "yksinäisen ritarin" käsissä.
Siis mistä riippuvuudesta?? Joka päivä täytyy vähän syödä ja vastaavasti ulostaa. Mistä helvetistä sinä luulet kautta väität meidän muiden olevan riippuvaisia, mistä sinä et? Että voi iso osa ihmisistä olla yksinkertaisia...
tai edes psykoosissa. Vaan valtaosa on ihan normaaleja ja terveitä, toisin kuin te. On se tosi säälittävää seurata teidän räpistelyä eetterissä! Ettekö todella pysty löytämään elämästänne pienintäkään valonkipinää!!!
Ja mikä ihmeen logiikka sekin on, että jos ei ole massahypnoosissa, niin sitten on psykoosissa. Tai sitten pitää olla kapinaäänessä. Että niinkuin juuri tässä ihan normaalisssa terveessä elämässä tervein arvoin ei voi olla? Siis terveenä työssäkäyvänä lääkkeitä syömättömänä yhteiskunnann tukea tarvitsemattomana ja niin edelleen ei voi olla? Siis normaali? Ehhehe, voi leipurin unelma tätä suomen rahvaan maailmaa....
Hypnoosissa tai psykoosissa oleva ei tiedä olevansa.
Sinäkö sitten pidät tätä nykymenoa ihan "normaalina"? Näinkö tämän kuuluukin mennä? Etkö todella pysty näkemään minkäänlaista idioottimaisuutta näissä kiihkokulutusyhteiskunnissa?
Vaan siitä, että vaikka maailmassa on paljon kaikkea kärsimystä, niin silti ihmisen kannattaa elää OMA elämänsä hyvin ja siitä nauttien, parhaalla mahdollisella tavalla ITSE hyödyntäen saamiaan lahjoja. Idioottimaisuutta on vaikka kuinka, mutta en anna sen pilata omaa elämääni. Ei siis todellakaan ole mitään järkeä pilata elämäänsä, vaikka maailama on hulluutta täynnä. Ja kärsimystä. Vaikka mitä tekisit, et voi parantaa kuin ihan pienen osa maailmaa. Ja löytyy niitä idioottimaisuuksia muualtakin kuin kiihkokulutusyhteiskunnista..
Totta, idioottimaisuus on globaalia eikä rajoitu vain hyvinvointivaltioihin.
Siitä, miten ihmisen kannattaa elää voidaankin käydä enemmän keskustelua. Mutta sitä on netti täynnä. Totean kuitenkin, että monia ihmisiä ihan aidosti järkyttää ja ärsyttää kaikki tämä älyvapaa touhu, jopa niin että he haluavat käyttää oman elämänsä ja lahjansa juuri asioiden muuttamiseen.
Kirjoitat myös, että
>Vaikka mitä tekisit, et voi parantaa kuin ihan pienen osa maailmaa.
Se pieni osa maailmaa on kuitenkin juuri siinä asuville koko heidän maailmansa. Kysymys on ihmisistä. Jos itse joudut pulaan, ajatteletko: "enpä taidakaan soittaa paikalle palokuntaa vaan jään yksin tänne palavaan taloon loukkoon. Ei pelastuslaitoksen kannata vaivautua, kun pelastettavia on kuitenkin vain näin pieni osa ihmiskuntaa"?
Ironista kyllä, sama teema löytyy mm. Hollywood-leffasta "Fight Club". Jos en väärin muista, leffa menestyi erittäin hyvin - taloudellisesti. ;-)
Jos muistatte:
This is your life
good to the last drop,
doesn't get any better than this.
This is your life, and it's ending
one minute at a time.
This isn't a seminar
and this isn't a weekend retreat.
Where you are now
you can't even imagine
what the bottom will be like.
Only after disaster
can we be resurrected.
It's only after you've lost
everything that you're
free to do anything.
Nothing is static,
everything is appalling,
everything is falling apart.
You are not a beautiful and unique snowflake.
You are the same decaying
organic matter as everything else.
We are all a part of the same compost heap.
We are the all-singing,
all-dancing crap of the world.
You are not your bank account,
you are not the clothes you wear.
You are not the contents of your wallet.
You are not your bowel cancer.
You are not your grande latte.
You are not the car you drive.
You are not your fucking khakis.
You have to give up.
You have to give up.
You have to realise that someday you will die,
until you know that you are useless.
I say, let me never be complete.
I say, may I never be content.
I say, deliver me from swedish furniture!
I say, deliver me from clever art.
I say, deliver me from clear skin and perfect teeth,
I say you have to give up.
I say evolve, and let the chips fall where they may.
I want you to hit me as hard as you can.
Voi että kun osaisin jotenkin auttaa teitä turhautuneita ja elämänsä hallinnan menettäneitä ihmisiä! Elämän onni täytyy löytää itse, ja useimmiten se löytyy hyvin läheltä ja hyvin yksinkertaisista asioista. Minusta elämä on elämisen arvoista jo pelkästään siksi, että voi kokea vuodenaikojen vaihtelun ja aistia eri tuoksut ja värit luonnossa. Silitellä koiraa, pilkkoa puíta. Nähdä auringon nousevan, ja tähtien syttyvän. Voisin jatkaa loputtomiin...
Ei tarvitse välittää mistään länsimaisesta kulttuurista, tai mistään muustakaan ihmisten laatimasta arvorakennelmasta sen puoleen. Unohda semmoinen pintaliito, kuten myös joku tietty uskonto. Elämä on niin suurenmoinen kokemus ihan sellaisenaan, ettei siihen tarvitse sotkea mitään pienten ihmisten poliittisia tai uskonnollisia pyrkimyksiä eikä näkemyksiä.
Marttamuorilta ei ainakaan puutu mitään, tiedä sitten onko häneltä jotain riistetty... Jotenkin tuntuu että monet tekevät elämästä turhan vaikeata, vaikka siitä voisi vain nauttia! Kyllä minusta näkemyksesi on turhan pessimistinen, emme me lähestulkoonkaan kaikki ole ohjelmoituja robotteja. Me nautimme jokaisesta hetkestä, ja meillä on tunteita, toiveita, iloja ja joskus aina surujakin. Mutta kosmista vitutusta en suostuisi sairastamaan, semmoinen on täydellistä ajanhukkaa.
Et sinä voi kuitenkaan saada järjestystä aikaan tähän kosmokseen,etkä varmaan senpuoleen mihinkään muuhunkaan kosmokseen. Ei kukaan yksi ihminen voi. Sen sijaan voit tehdä oman osasi, se mikä sinulle on annettu: elä lahjana saamasi elämä onnellisena, koska sitä ei ole sinulta kielletty! Monien uskontojen ajattelu tai siis perusidea perustuu ihmisen jatkuvaan syllistämiseen. Sen verran ateisti olen, että lupaan sinulle: sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että nautit elämästä.
Saat nauttia elämästä, vaikka jossakin koko ajan joku näkeekin nälkää, ja jotakin piestään, ja aina on jossakin joku surkea eläin rääkättynä, joka estää ihmistä olemasta onnellinen. Mutta sen jälkeen kun on ymmärtänyt oman vastuunsa, voi elää onnellisena. Ja se vastuu ei ole sinulla eikä minulla koko kosmoksesta. Meillä on omat paljon pienemmät tonttimme, vaikka ne tärkeät ovatkin. Kullekin ihmiselle annetaan vain sen verran kantamista, minkä hän jaksaa kantaa. Ja käskyistä tärkein on rakkaus. Aloita läheltä, aloita itsestäsi.
Onhan tuossa perää, mutta kuka kaipaa marttamuoria kertomaan elämän suurista ihmeistä :) Ei kannata ajatella kovinkaan positiivisesti, koska elämä kusee, ennemmin tai myöhemmin silmille ja kunnolla. Mutta itsemurha on niin itsekäs teko, että vaikka kuinka minuakaan ketuttaisi, ei siltikään vaihtoehtoina olisi itsensä lopettaminen.
Hereillä olevan on nykyään paha olla.
Parempi olisi olla koomassa,kuin tajuta ympäröivän maailman "Ota hyvä uskonto" ja "Lähetä tekstareita hauvallesi jonka päähän putoaa maksalaatikko". Hulluksihan sitä tulisi,ja väkivaltaiseksi.
Nyt se vaan on sillä lailla,että maailmassa on paljon kaikenlaista mälsää...
Kuten Pasanen aikanaan ilmaisi.
Ei vaan Simo Salminen Rotestilaulussa...hyvä biisi muuten.
"Mikä vittu teitä estää heräämästä? Miksi haluatte yhä jatkaa tätä helvetin pelleilyä?"
Et varmasti ole yksin ajatuksiesi kanssa. Ongelma vain on siinä, että mitäs vaihtoehtoja meillä oikeasti on? Kyllä tämä pelleily ottaa meikäläistäkin kupoliin ja rankasti. Minkäs teet?
Vastasit omaan viestiisi? Jos kiellät, todista se.
rauhallisesti. Vaikutat yliaktiiviselta touhottaessasi räjähdyksistä ja romahduksista. Liikaa toimintafilmejä?
Jonakin päivänä sinä kuolet. Länsimainen yhteiskunta hajoaa joskus. Ohjelmat lakkaavat pyörimästä. Maapallo käy elinkelvottomaksi.
Kyllä se siitä.
Älähän nyt, Elli, kai sitä saa joskus mouhota. Tuntee elävänsä, olevansa, tietävänsä. Joskus ei taas tarvitse mouhota, on vaan, hiljaa tyytyväisenä. Semmosta se on, eläminen.
Luulen että vitutus on yritys olla olemassa, kun meinaa huuhtoutua massan mukana pois. Ainakin yrittää pyristellä virrassa. Hyvä niin.
jos nauttii elämästään ja toteuttaa vegetaristi- aatetta ja yrittää elää mahdollisimman vaatimattomasti.
niin sitten haukutaan tekopyhäksi ja ettei se mitään auta .. kaikenlaista kritiikkia sitä tuli kuultua tässä..
pelottaa, pelottaa, naurattaa, pelottaa.
ei kakka, tämä on niin outoa koko homma...
Mun mielestäni täällä on ihan kivaa yleensä.
Loppuisiko se "kosminen vitutus", joukkopsykoosi ja joukkohypnoosi sitten kun on keksitty koneellinen äly eli älykäs kone eli älyllinen ohjelmisto? Taitaisi loppua oravanpyörässä juokseminen silloin kun on halpa yli-inhimillisen älykäs ohjelmisto ja siihen liittyvät robotit, jotka tekevät ihmisen puolesta lähes kaikki työt.
Uskokaa tai älkää, mutta jo nykyisten pienten tietokoneiden teho yms. riittää sellaiselle ohjelmistolle. Teille on ehkä syötetty sellaista pajunköyttä siitä tehon laskentatavasta, että sellainen ohjelmisto muka vaatisi supertietokonetta joka on saatavilla vasta 20 vuoden päästä, mutta sellaiset puheet ovat täyttä roskaa.
Jos koneet tekisivät kaikki työt puolestamme, niin tekisikö tuo elämää loppujen lopuksi sen mielekkäämmäksi?
Pidemmällä aikavälillä ajatellen, mihinkäs nuo koneälyt ja robotit ihmistä tarvitsevat? Saattaapi olla, että biologinen kone joskus korvautuu "mekaanisella" koneella...
sanaa häpy tai hävyttää tuon alatyylisen sanan sijaan.
sanaa vituttaa.
Road§haweria taitaa okeesti wituttaa ns. pesän puute.
Ei o heebo mutsisa jälkee tavaraa nähny ;P
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000005356
Kannattaisiko sinun tarkistaa oman häpysi olemassaolo? Tässä saatetaan leikkiä oikeasti itsarimielisen ihmisen kanssa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000005356381
Kyllä vitun osaa sanoa jo ihan ekaluokkalainenkin! Pitäisikö taas teeskennellä jotain helvetin hurskasta?
Tottahan tuo on, on nälkää, sairauksia ja epätoivoa. Toisin tuo pätee vain jossain kaukana into-kiinassa, jossa miehet ja naiset yrittävät siitä huolimatta elää eteenpäin. Ja sitten mietitään kun joku suomalainen pissis lopettaa itsensä kun "poikakaveri jätti sen ja elämä meni perseelleen". Ihminen on pahimman luokan torakka maapallolla. Ei kannata huolehtia että maapallo räjähtäs jokupäivä, koska ihminen on niin ylimaallinen olento, että kyllä se osaa itsensä lopettaa ennemmin tai myöhemmin, vahingossa tai tosissaan.
Perseet olale vaan Jaakob, kyllä krapula ohjaa vitutuksen tieltä
Jaakoppi, kun perseet otat olallesi, vitutukseen tiesi vie
Aloittaja ei ole uskovainen mies, vaan se sama häirikkö, joka ei siedä elämää ympärillään, etenkään Jumalaa ja uskontoja, koska ne eivät ole hänen kaltaisiaan. Ateismin kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä.
"Olette oman mielikuvituksenne vanki. Teidän mielikuvanne ovat vain ohjelma, joka pyörittää teitä. Teidän mieltänne ohjelmoidaan koko ajan. Kaikkialta pyritään vaikuttamaan teidän mieleenne. Olette syvässä hypnoosissa. Herätkää, olkaa hyvä.
Minua vituttaa kulkea täällä ohjelmoitujen "aivottomien" robottien keskellä. Missä olet ihminen?"
Suomennos: Olen oman mielikuvitukseni vanki. Mielikuvitukseni on vain sairaus (tai ulkopuolisten tekemä ohjelmointi), joka pyörittää minua. Mieltäni ohjelmoidaan koko ajan. Kaikkialta pyritään vaikuttamaan mieleeni. Olen syvässä hypnoosissa. Auttakaa minua heräämään, olkaa hyvä. Minua vituttaa kulkea täällä ohjelmoituna "aivottomana" robottina keskellä. Missä olen?"
Kuten olen sanonut, tällä palstalla olevan sairaan miehen jutut ja ongelma, josta hän syyttää muita, on käännettävä häntä itseään vastaan. Hän huutaa apua ja anteeksiantoa ongelmalleen. Uskovat eivät sitä ymmärrä, siksi hän vihaa heitä.
Sinun on uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Yksinkertaisesti päätät lopettaa netissä istumisen, ja ottaa uudeksi (tai vanhaksi hyväksi havaituksi) päämärääksi mennä kertomaan jollekin ongelmastasi silläkin uhalla, että kutsut heitä vihollisiksesi, ja vaikka sitten Venäjän viidennen kolonnan porukaksi.
Onko tärkeämpää, että ongelmasi jatkuu, vai se, että parannut, ja voit iloita elämästä normaalina ihmisenä, ettei tarvitse enää pelätä? Ei varmaan mikään päässä oleva kasvain (loinen), joka ihmistä mahdollisesti riivaa, halua, että se tuhotaan?
Jos menet lääkärille puhumaan, mitä luulet että tapahtuu? Minkä mahdollisen kuolemisen vaaraa mahdollisesti pelkäät?
Alottaja puhuu itsestään, ei muista.
"Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä."
wtf...? Kertoo jo aika paljon. Taidan tietää kenestä alotuksessa on kysymys. Syyttää muita omista ongelmistaan. Eikö se voi vain mennä hakemaan apua? Esiin on jo tullut eri jutuissa narsismi, psykoosi ja skitsofrenia. Nehän kyllä pystytään hoitamaan jos niistä on kyse.
Alotuksesta tuli mieleen eräs western. En muista mikä, mutta siinä oli valkoinen mies, joka oli tiettävästi kokonaan, tai osin sokeutunut. Elokuvassa oli myös intiaani (apassi?), joka hoiti miehen muistaakseni osin kuntoon, että jotain näki sentään. Lisäksi elokuvassa oli hurskasteleva pappi.
En muista mistä inkkari onnistui saamaan dynamiittia, mutta sitä se koeajoi autiomaassa, ja yhdessä vaiheessa pappi raivostui sille, ja rökitti sitä maata vasten. Inkkari vain nauroi, ja sanoi "pum". Kirkkoon oli viety dynamiittia, ja se räjäytettiin. Siitä kirkosta ja papista tulee mieleen aloittaja. Väittää olevansa uskovainen, vaikka muut asiat ovat etusijalla, eikä siedä "vääräuskoisia".
Blind justice.
https://www.youtube.com/watch?v=0NG2on07b2E
Kohdassa 1:16:25
Elokuvastahan tulee mieleen ihan netti.
Elokuva vois kuvitella olevan ateisteille merkittävä, koska se ikäänkuin kuvaa tekopyhyyden hävittämistä.
Tiedän kyseenalaisemmankin elokuvan. Se oli mainoksessa, missä kirkko räjähti, ja samoin pihalla ollut kyltti, jossa oli "freedom", tuhoutui.
Itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että vapautta ei ihmisillä ole niin kauan, kun ovat, kuten astrologit ja raamattu antaa ymmärtää, avaruussäteilyn alaisina, joutuessaan kantamaan luonteensa ominaisuuksia, ja koska kaltaisistaan ihminen saa ilonsa, joutuvat kiistelemaan muiden ihmisten kanssa, joiden luonteenpiirteen ominaisuuksia eivät tunne, koska ihmiset harvat antaisivat merkata sitä vaikka otsaansa.
Näin kerran nuoren miehen, jolla oli tatuoituna hänen luonnemerkkinsä hänen otsaansa. Jo ennenkun tajusin kunnolla asiaa, jokin sisälläni hypähti ilosta ja riemusta. Näin jotain, jolla on tulevaisuudessa erittäin suuri merkitys?
Kun kävelen kadulla, näen paljon lapsen kaltaisia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään aikuisiksi. Näen oman onnensa nojaan jätettyjä olentoja, jotka tuntevat epävarmuutta, koska heille on sälytetty raskas taakka - eläminen ilman yhteisön tukea.
Perheet pelkäävät, että joku tekee heistä lastensuojeluun ilmoituksen, ilmoittaja puolestaan katsoo olevansa oman oikeuskäsityksensä mukaan oikeuden palvelija, vaikka syy olisi lähes mitätön - lapsen isän kiroilu. Vanhemmat pelkäävät uskottavuutensa puolesta.
Yksin asuvat saattavat kuolla asuntoonsa kenenkään tietämättä niin, että kuten on kerrottu, viikottain ruumiita löydetään. Tätä on tapahtunut vuosia. Hallitus ei ole ottanut tähän kantaa, eikä myöskään mene ottamaan osaa ruumiiden siirtämiseen, tuskin edes ajattelevat sitä. Kaikki pelkäävät, että omaisuutta varastetaan, koska joltain puuttuu.
Tätä kutsutaan sivistykseksi, joka johtaa vääjäämättä lopulta kommunismiin. Ja jos sen kannattajat ajattelevat, että kommunismin tehtävänä on kieltää uskonto muutaman ihmisen selityksen perusteella? Se ei johda muuhun, kuin kansan ylläpitämiin hallituksen vastaisiin salaisuuksiin. Uskonto on kuulunut kymmeniä tuhansia vuosia ihmislajille. Sitä ei voi niin vain hävittää, koska ihmisillä on sydämessään totuus.
Lopullinen pahin tyrannia on tulossa sikäli, jos tekniikalla voidaan valvoa ajatuksia. Voisi kuvitella valvojien oppivan jotain, mutta siinä käy kaikesta päätellen samalla tavalla kuin edeltäjillään. Kuviteltiin, että valta on hallitsijoiden käsissä, mutta taustalla kansa odotti vain vapautusta, kunnes se v. 1991 koitti, ja maailman suurin valtio lopetettiin.
Entä tulevaisuudessa?
"Kun näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon:
silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; joka on katolla, älköön menkö alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on. ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
Mutta rukoilkaa, ettei pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina. Sillä silloin on oleva suurin ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti, eikä milloinkaan tule. Ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään..."
Näyttää siltä, että pahimpien diktaattorien touhut eivät ole mitään verrattuna tulevaisuuden hirmuhallintoon, joka toteutetaan tekniikan avulla? Tuli mieleen USA:n professori, joka puhui lähitulevaisuuden sodasta. Ei terminaattoreja, vaan tuhansia pieniä droneja. Raamatussa puhutaan vielä kauemmasta?
Ateismin pitäisi ottaa kantaa muinaiskansojen tekojen ja uskomusten syihin. Mutta täällä siitä on turha puhua, koska häirikkö ei anna rauhaa. Se tuli nähtyä jo natopalstalla aikoinaan.
Olen alkanut ymmärtää ateistisesta näkökulmasta raamattua paremmin. Lampaat tunnistavat paimenensa äänen, koska se "ei ole lampaiden ääni". Lampaiden jutut tiedetään. Mutta paimen puhuu paimenen asioita omalla ymmärryksellään. Susien ääntä kaikki lampaat eivät tunnista, useimmat kyllä, ja vetäytyvät pois, mutta paimen tunnistaa äänen, ja taistelee sitä vastaan.
Osaako ihminen matkia? Osaa. Ja susi vastaa, koska se on sen luonto. Tätä on olla tietäjä, jota uskovat kärjistävästi kutsuvat profeetaksi, ja johon ne, joita asia erityisesti kiinnostaa - ateistit, tarraavat ja sitä pilkkaavat, koska eivät voi saada samaa ymmärrystä?
Tosiaan. Ateismi on tieteelle, ei kansalle. Se voidaan antaa kansalle vasta tuhansia vuosia myöhemmin, kun sopiva aika on, koska uskonnothan ovat jo tuttu juttu, ja niitä, ja niiden periaatteita noudattavat useimmat. Vain tyrannialla voidaan yrittää pakottaa jokin oppi, ja tekniikka on nousemassa tasolle, joka auttaa tyranneja ihannemaailmassaan, joka viittaa siihen, että lasten leikit eivät ota loppuakseen... ennenkun pahasti sattuu.
https://www.dw.com/ru/роботы-убийцы-скоро-во-всех-армиях-или-под-запретом-оон/a-45222506
"Yli 230 organisaatiota ympäri maailmaa ja n. 3000 tekoälyn alalla työskentelevää yrittäjää ja tutkijaa on allekirjoittanut avoimen kirjeen: "Päätöstä ihmishengestä ei saa koskaan siirtää robotille", kirjeessä todetaan.
Kieltoa vastustavat valtiot, jotka esim. USA, Israel, Venäjä ja Iso-Britannia panostavat aktiivisesti tekoälyn käyttöön sotilastarkoituksiin..."
Tämä on vasta alkua... Tulevaisuudessa tekoälystä tulee jumalankaltainen.
Otan vertailukohteen:
Vanha 100 vuotta sitten tehty veturi eteni 50km/t. Nykyään mennään Suomessa 200km/t. Nopeasti laskettuna sadassa vuodessa nopeus nykyisilläkin suunnilleen nelinkertaistuu.
Nykyään puhutaan, että kymmenen vuoden sisällä koneelle voidaan antaa ihmisäly. Kuvitelkaa olento, joka on ihmistä 100 kertaa älykkäämpi... Tarkoitan: mitä on odotettavissa koneilta 100:n vuoden päästä, jos jo ihmisälyn kehittämiseen koneelle meni näinkin vähän aikaa, muutamia kymmeniä vuosia?
Tässäkö konkretisoituu ateistien käsitys Jumalasta?
Aloittajalle tiedoksi: jos vihaat, sinut on voitettu.
Voitettu pyllysi ottaa paremmin vastaan niin kirkonmiehen kuin yhdynnän
Jeesus Tiehen.
Et kuulu ateismipalstalle.
Kun näitä lukee, tulee väkisinkin mieleen, että kristittyjen jutuissa on sittenkin jotain perää. Täällä härväävä haukkuja pitää siitä huolen, että ateistikin muuttuu uskovaksi kun hänen juttujaan lukee.
Ensinnäkin Jumala ei ole ihmisen keksintö, vaan havainto ja oivallus.
Ihminen on Jumalan keksintö, savesta muokattu!
😁