Toivon, että me kaikki kuolisimme pian. Olen nimittäin helvetin väsynyt tähän näytelmään, jota kutsumme elämäksi.
Toivon, että maapallo räjähtäisi. Toivon, että se tekisi lopun tästä näytelmästä, jonka vuorosanoja en tunne. Olen väsynyt näyttelemään jotakin, mitä en ole.
Mitä kuoleman jälkeen? Toivottavasti tulen tuntemaan itseni ja saan olla vihdoin olemassa sellaisena kuin olen.
Täällä helvetin paska maailmassa se on mahdotonta, koska täällä kaikilla on vain joku naamio ja rooli, jota esitetään. Omana itsenään kukaan ei saa olla olemassa. Siis parempi olisi meidän kaikkien kuolla.
Toivon, että maapallo räjähtäisi. Toivon, että se tekisi lopun tästä näytelmästä, jonka vuorosanoja en tunne. Olen väsynyt näyttelemään jotakin, mitä en ole.
Mitä kuoleman jälkeen? Toivottavasti tulen tuntemaan itseni ja saan olla vihdoin olemassa sellaisena kuin olen.
Täällä helvetin paska maailmassa se on mahdotonta, koska täällä kaikilla on vain joku naamio ja rooli, jota esitetään. Omana itsenään kukaan ei saa olla olemassa. Siis parempi olisi meidän kaikkien kuolla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei saa olla malttamaton,kaikki aikanaan....tietysti voit jo itse lähteä ennen minua valmistelemaan paikkaani.
Toisinaan minäkin ajattelen juuri noin. Mutta kun tuntuu oikein pahalta, niin älä tee pahaa itsellesi. Eniten vahingoitat siinä itseäsi - sekä hengellisesti että fyysisesti.
Tässäpä pieni laulunpätkä. Sävel on Uriah Heepin "Lady in Black".
Hän saapui keskiyöllä, näin viikatteenkin vyöllä
tuo nuori nainen ikuisuuden harso silmillään.
Hän kertoi kylmin huulin, kun kaukaa äänen kuulin;
Oon sieltä mistä takaisin ei tulla elämään.
Aaaa...
Mä katsettansa turhaan hain, näin pohjattomat silmät vain.
Kun katsoin niihin tunsin, että häntä rakastin.
Voi poika parka kuolemaa, ei yksikään voi rakastaa,
vain hengen sulta veisin kylmin jäisin suudelmin.
Aaa...
Sun täytyy olla vanki maan, ei sielus pääse kahleistaan.
On yksinäisyys kohtalosi, auttaa voi mä en.
Sä vaikka kaiken oikein teet, sua seuraa aina kyyneleet.
Ei murheistansa irti pääse koskaan ihminen.
Aaa...
Mä pyysin: "Suukko, muuta ei", hän viikatteensa naulaan vei
ja tunsin hänen syleilynsä kylmän, jäätävän.
Hän lähti, otti viikatteen. Jäin yksin yöhön hiljaiseen
En enää pelkää kuolemaa, nyt kaiken ymmärrän.
Aaa...
Hän saapuu vielä, tiedän sen. Kun aika vierii täyttyen
niin silloin suostuu varmaankin hän yhteen suudelmaan.
Tuon suudelman kun hältä saan, voin vihdoin jättää kylmän maan
ja silloin pääsee myöskin sielu irti kahleistaan.
En itselleni rauhaa saa, kun rakastan vain kuolemaa.
Mä ootan, että saapuisi tuo nainen mustissaan.
Se nainen mustissa ei ole demoni eikä paholainen, eikä hänen syleilynsä, kun aika on täyttynyt, ole jäätävän kylmä eikä polttavan kuuma. Hän on se, mitä P. Fransiskus Assisilainen kutsui Sisar Kuolemaksi. Hän tulee, kun oma aikamme on vierinyt täyttyen, hakemaan meidät sinne, missä naamioita ei enää tarvita.