Pakkoruotsi on kansalliskielistrategian vastainen

eiyllättävää

”Vastuu kielistämme kuuluu ennen kaikkea Suomen valtiolle ja jakautuu sen eri toimijoille. Suomen kaksikielisyys edellyttää valtiolta tietynlaisia ratkaisuja ja instituutioita, esimerkiksi viranomaisia ja tuomioistuimia, joiden avulla niin suomen- kuin ruotsinkielisten kielelliset oikeudet voivat toteutua riippumatta siitä, osaavatko he toista kansalliskieltä. - - Siitä huolimatta, että Suomi on kahdelle kansalliskielelle perustuva kaksikielinen maa, on jokaisella oikeus elää omassa maassaan omalla kielellään, joko suomen tai ruotsin kielellä. Yksilöt eivät aina ole kaksikielisiä.” (Sivu 11)

http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/180304-pakkoruotsi-on-kansalliskielistrategian-vastainen

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hehhheee..

      Kuten Jaska blogissaan kertoo, kenenkään EI OLE PAKKO OPPIA kahta kansalliskieltämme. Se asia on tietenkin kaikkien itsensä vastuulla. Lain mukaan on PAKKO OPETTAA pakollisia oppiaineita. Jaska ei ehkä kiihkossaan huomannut asioiden eroa. Jokainen voi olla oppimatta yhtään mitään, todennäköisesti diitä kärsii itse eniten. Aloittaja on jo kopioinut tämän blogin RKP-palstalle.

    • Onko Teillä

      Arvoisa avaaja tietoa siitä, että miten paljon esim. Tukholmassa, lapsille pakkosyötetään Ruotsin-kieltä ?

      • Ihmetyksienihmetys

        Jos kaksikielinen kunta liitetään yksikieliseen kuntaan, koko isomman kunnan on jatkossa oltava kaksikielinen, koska kaksikieliseltä kunnalta ei saa purkaa kaksikielisyys-statusta. Kunnallinen itsehallinto takaa sen kaksikielisyyden säilymisen.

        Kunnallinen itsehallinto ei kuitenkaan kuntaliitoksessa suojaa yksikielistä kuntaa ja sen oikeutta yksikielisyyden säilyttämiseen.

        Ruotsinkielisyyden säilyttäminen ja vahvistaminen menee yli kaikkien muiden oikeuksien tässä maassa.

      • kerrotko?
        Ihmetyksienihmetys kirjoitti:

        Miten sinun elämäsi käytännössä muuttuu jos kunnastasi tulee kaksikielinen?

      • Siinähän sitä on !
        kerrotko? kirjoitti:

        Miten sinun elämäsi käytännössä muuttuu jos kunnastasi tulee kaksikielinen?

        Maksettavaksi tulevat kustannukset noisevat n. 1,7 kertaisiksi ! Ilman että saan vastikkeeksi mitään !

      • niin....
        Siinähän sitä on ! kirjoitti:

        Maksettavaksi tulevat kustannukset noisevat n. 1,7 kertaisiksi ! Ilman että saan vastikkeeksi mitään !

        Kenen kustannukset nousevat?

      • Semmosta se vaan on
        niin.... kirjoitti:

        Kenen kustannukset nousevat?

        Niinpä, kyllä sulla mahtaa olla raskasta, roikkua palstalla, eikä pysy yhtään mukana ;)

      • oliko muuta..
        Semmosta se vaan on kirjoitti:

        Niinpä, kyllä sulla mahtaa olla raskasta, roikkua palstalla, eikä pysy yhtään mukana ;)

        Kaksikieliseksi muuttuva kunta saa verorahoista miljoonatuet! Kuntien kannattaa siis muuttua kaksikielisiksi.

      • niin, oliko muuta...
        oliko muuta.. kirjoitti:

        Kaksikieliseksi muuttuva kunta saa verorahoista miljoonatuet! Kuntien kannattaa siis muuttua kaksikielisiksi.

        Verorahat . . . . minun maksamia rahoja . . . . kustannukset nousevat, verorahoista maksettavat !!!

      • se on hyvä
        Ihmetyksienihmetys kirjoitti:

        Jos kaksikielinen kunta liitetään yksikieliseen kuntaan, koko isomman kunnan on jatkossa oltava kaksikielinen, koska kaksikieliseltä kunnalta ei saa purkaa kaksikielisyys-statusta. Kunnallinen itsehallinto takaa sen kaksikielisyyden säilymisen.

        Kunnallinen itsehallinto ei kuitenkaan kuntaliitoksessa suojaa yksikielistä kuntaa ja sen oikeutta yksikielisyyden säilyttämiseen.

        Ruotsinkielisyyden säilyttäminen ja vahvistaminen menee yli kaikkien muiden oikeuksien tässä maassa.

        Suomessa kaikkien äänioikeutettujen tulee osata ruotsin kieltä ja sen vastustajat pitää siirtää Ahvenanmaalle opettelemaan ruotsin-kieltä.

      • kustannuksetsuuria
        se on hyvä kirjoitti:

        Suomessa kaikkien äänioikeutettujen tulee osata ruotsin kieltä ja sen vastustajat pitää siirtää Ahvenanmaalle opettelemaan ruotsin-kieltä.

        Kimmo Sasi: kaksikielisten kuntien kustannukset suuria

        Eduskunnassa puhuttiin taas 19.11. kuntien kaksikielisyydestä:
        Kimmo Sasi /kok kiisti sen, mitä kunnat ovat itse todenneet:
        "[i]Arvoisa puhemies! Haluan ensinnäkin todeta, että tämä hallituksen esitys on hyvä. Se lisää kunnallista itsehallintoa - kunnat voivat itse päättää - ja tässä kannustetaan kaksikielisyyteen, mikä mielestäni on erittäin hyvä asia. Jos on hyvät perusteet kunnissa päättää, niin se on mahdollista, ja on myös mahdollista päästä valtionosuuden piiriin.
        Olen varsin vakuuttunut siitä, että minkään kunnan ei kannata ryhtyä kaksikieliseksi vain saadakseen valtionosuudet, koska ne kustannukset kuitenkin siitä, että koko hallinto tapahtuu kahdella kielellä, ovat siinä määrin suuria, että tällä tavalla rahastaminen kunnalle ei kannata, joten se argumentti mielestäni tässä tapauksessa ei ole pätevä.
        Mielestäni on syytä kaikilla keinoilla pyrkiä pitämään huolta siitä, että Suomi on mahdollisimman kaksikielinen maa, ja tämä on hyvä, vapaaehtoinen kannustin"

      • yks
        kustannuksetsuuria kirjoitti:

        "" Kaksikielisyys tulee kalliiksi tälle maalle, sen Kimmo Sasi nyt tunnusti :"ne kustannukset kuitenkin siitä, että koko hallinto tapahtuu kahdella kielellä, ovat siinä määrin suuria

        Närpiölle 2,1 miljoonaa € joka vuosi.
        Larsmo lähes 1 milj € joka vuosi
        Korsnäs runsas 0,5 milj euroa joka vuosi
        Lohjalle 1.5 milj € joka vuosi, vaikka kunta ei edes täytä kaksikielisyyden kriteereitä, vaan on vapaaehtoisesti päättänyt ryhtyä kaksikieliseksi, päästäkseen kiinni rahoihin, joita valtio maksaa kunnille kaksikielisyydestä.

        Kokoomuksen Kimmo Sasi siis haluaa, että Suomen julkisia varoja törsätään miljoonia ja miljoonia joka vuosi, jotta tämä maa olisi mahdollisimman kaksikielinen, vaikka hän edellä itse totesi, että kaksikielisyyden kustannukset ovat suuret.""

    • ahnevanmaa
    • Halla-ahon äänestäjä

      Hyvät Perussuomen sisaret ja veljet

      Aikanaan svedut ja Rkp-sortajat saivat aikaan tilanteen
      jossa Rkp-palstalla häiriköt saivat mellastaa mutta asiakirjoitukset
      katosivat

      sen jälkeen Rkp-pakkoruotsikeskustelu siirtyi ja

      paras pakkoruotsikeskustelu käydään täällä

      http://www.suomi24.fi/yhteisö/s24_mina/debates/7294218

      • selkiskö

        Käy kylässä sukulaistesi luona äläkä täällä lähettele terveisiä siskoillesi ja veljillesi. Voitte ihan nokakkain höpistä ongelmistanne.

      • Halla-ahon äänestäjä
        selkiskö kirjoitti:

        Käy kylässä sukulaistesi luona äläkä täällä lähettele terveisiä siskoillesi ja veljillesi. Voitte ihan nokakkain höpistä ongelmistanne.

        Poliittinen työ on jatkuvaa

        Poliittisen työn vastustajat, epäpoliittiset hölöttäjät
        menettävät malttinsa

        koska he ovat häviäjiä, eivät kelpaa politiikkaan
        ja jos kun eivät äänestä eivät saa mitään,

        koska eduskunnassa ei ole tyhjiä tuoleja
        eikä epäpoliittisille hölöttäjille ole paikkoja siellä

        Poliittinen työ jatkuu kuten taistelukin

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1991
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1475
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe