Sipilän terveys ei kestä pääministerin erittäin raskasta työtä. Väyrynen ja Vanhanen hakeutuvat haaskalle.
Miksi Väyrynen ja Vanhanen ovat tyrkyllä?
Polvikin parani
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuvaavaa, että Vanhanen kepun kannatuksen noustua taas pyrkii mukaan kuvioihin, kun itse lähti niistä kuvioista ajettuaan kannatuksen alas.
Kun pirulle antaa kerran pikkusormen, se vie koko käden. Niin se vaan on, surkea totuus.
Juhantalo neuvotteli Merisalon kanssa sopimuksen ettei
Merisalo käytä tulevan vaalikeskustelun aikana eikä
tulevalla vaalikaudella niitä yli 100 tunnin nauhoituksia
Vanhasen ja muiden kepujen kanssa käymistään
keskusteluista.
Siksi Vanhanen ja Väyrynen otettiin ehdokkaaksi.
Mistä sitä taas tietää, kuinka kauan tuo Matti Vanhanen sitten ministerinä jaksaa hoidella asioita, kun nuo pääministerin tehtävät piti hänen jättää kesken kauden? Eihän äänestäjä saa katetta äänelleen, jos kirjoittaa äänestyslappuun Matti Vanhasen numeron? Pitäisihän edes joku roti löytyä noille kepulaisillekin, vastuun kantoa ja sitoutumista myöskin.
Tuo Paavo Väyrynenkin on oikea tuuliviiri, pyrki EU:n ja kohta sieltä pyrkii pois ja ministerin tehtäviin. Onkos tässä mitään rotia hänekään toiminnassa? Paavo Väyrynen on itse vielä tässä taannoin ilmoittanut kiinnostuksensa ulkoministerin salkun hoitoon. On kuulema omasta mielestään sopivin ja pätevin ja hänenlaistaan toista on vaikea löytää ainakaan kepulaisten keskuudesta. Voihan se näinkin olla, koska yleensä kepulaisilla tuo kielitaito usein on ruosteessa ja ulkoministerin jos kenen pitää osata sukkuloida livakasti maailmalla asioitamme hoitaessaan.
Tässä vaan odotellaan sitäkin, että koskas se tuo Golgatan Olga eli Anneli Jäätteenmäki ilmoittaa kiinnostuksensa ministerin tehtäviin. Sirkka-Liisa Anttilakin on ilmoittanut olevansa taas ministerisiskukunnossa ja hänen mielestään maatalous kaipaa hänenlaistaan maajussien asiainosaajaa. Eli on tässä Juha Sipilällä kovat ajat edessä, kun kasaa hallituksensa. Melkein nuo eduskuntavaalit ovat aivan turhaa raha haaskausta, koska kepulaiset yleensä jo ennen vaaleja ovat puoluetoimistossaan järjestäneet seuraavan hallituksen kokoonpanon aina ministerilistaa myöten.
>>> kepulaiset yleensä jo ennen vaaleja ovat puoluetoimistossaan järjestäneet seuraavan hallituksen kokoonpanon aina ministerilistaa myöten
Tämä se jaksaa saarnata...heh..heh..
8-kymppinen vaari.
Vaalien jälkeen nostetaan vanhat kepun jäärät esiin ja aloitetaan vanha kepulainen politiikka...